Decius

Gaius Messius Quintus Decius syntyi Sirmiumin kaupungin lähistöllä sijainneessa Budalian kylässä noin vuosien 190–200 välillä.[7] Deciuksen vanhemmista ei ole tietoa, mutta hänen isänsä oli luultavasti armeijan upseeri, ehkä eräs Quintus Decius Vindex, joka toimi Daakian prokuraattorina. Hänen sukunsa saattoi olla kotoisin Italiasta, mistä antaa viitteitä nimet "Decius" ja "Messius", jotka ovat vanhoja oskalaisia nimiä Italiasta.[8]

Decius toimi noin vuosien 215–225 aikana kvestorina. Vuonna 234 hänet nimitettiin Moesian maaherraksi ja oli samoihin aikoihin myös consul suffectus, eli hänet nimitettiin kesken vuotta edellisen konsulin tilalle. Vuonna 238 hän oli Hispania Tarraconensiksen maaherra. Samana vuonna syttyi sisällissota, jossa Decius tuki senaatin vihollista keisari Maximinusta. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut Deciuksen ja senaatin suhteisiin vaan hän pysyi suosittuna senaatissa. Hän oli myös Germania Inferiorin maaherrana 230-luvulla.[9] Tämän perusteella hän olisi luultavasti ollut myös senaatin jäsen. Oletusta tukee myös se, että hän solmi avioliiton ylhäiseen etruskisukuun kuuluvan Herennia Etruscillan kanssa 230-luvun alussa. Decius sai Etruscillan kanssa kaksi poikaa: Herennius Etruscuksen ja Hostilianuksen.[10] Philippus Arabsin kauden alussa Decius oli kaupunginprefektinä ja vuonna 249 ehkä myös consul suffectus.[11][5] Zosimoksen mukaan Philippus murtui kapinoiden takia paineen alla ja tarjoutui jopa luopumaan vallasta. Decius kuitenkin rauhoitteli häntä ja ennusti kapinoiden päättyvän itsestään, kuten lopulta kävikin.[12]

Keisari Philippus lähetti vuonna 249 Deciuksen Moesian provinssiin, jotta tämä palauttaisi järjestyksen Tonavan rajalle, joka oli ollut rauhaton Tiberius Claudius Marinus Pacatianuksen kapinan jälkeen. Philippus valitsi Deciuksen luultavasti siksi, että tämä oli suosittu senaatissa, joka oli alkanut epäillä Philippuksen kyvykkyyttä hoitaa valtakunnan asioita. Toiseksi Decius oli kotoisin Tonavan alueelta ja toiminut myös Moesian maaherrana, mikä oli tuonut hänelle kokemusta. Decius lähtikin poikansa Herenniuksen kanssa Moesiaan palauttamaan järjestystä. Pian tämän jälkeen Philippukseen tyytymättömät Deciuksen joukot julistivat komentajansa keisariksi.[5] Hänen väitetään olleen yllättynyt tällaisesta tapahtumien käänteestä ja yrittäneen selittää Philippukselle, että hän ei suinkaan ollut halukas kaappaamaan tältä valtaa.[13] Mutta jos Decius jotain selittikin, ei se ilmeisesti vakuuttanut Philippusta, joka lähti kesäkuussa 249 armeijoineen tekemään selvää Deciuksesta.[14]

Deciusta tukivat Pannonian legioonat, joihin kuului muun muassa Legio X Gemina, jota Decius myöhemmin kunnioitti lisänimellä Deciana.[15] Zosimoksen ja Zonaraksen mukaan Decius kohtasi Philippuksen joukot Veronan luona ja voitti taistelun. Johannes Antiokialainen taas kertoo, että Philippus oli matkalla Byzantioniin, kun hän kuuli kapinasta ja sai surmansa Beroiassa Macedonian provinssissa. Hän kaatui joko taistelussa tai murhattiin pian sen jälkeen. Kun tieto Philippuksen tappiosta kantautui Roomaan asti, pretoriaanikaarti murhasi Philippuksen pojan, Philippus nuoremman.[5] Decius marssi Roomaan ja sai senaatin vahvistuksen keisariudelleen, luultavasti syksyllä 249.[13] Egyptistä löydetyssä papyrusdokumentissa kerrotaan Deciuksen valtakauden alkaneen 28. marraskuuta mutta myös 16. lokakuuta on mahdollinen päivämäärä.[16][14]

Heti keisariksi tulonsa jälkeen Decius päätti liittää nimiensä joukkoon nimen Traianus viitatakseen noin 150 vuotta aiemmin hallinneeseen valloittajakeisari Trajanukseen, jota pidettiin yhtenä suurimmista keisareista Augustuksen jälkeen. Lisäys oli tarkoin mietitty, sillä Trajanus oli itsekin toiminut Germania Superiorin legioonien komentajana ja hänellä oli ollut myös yhteyksiä Pannonian ja Moesian provinsseihin. Deciuksesta ei kuitenkaan tullut uutta Trajanusta.[17]

Vuoden 251 alussa Decius otti vastaan konsulinviran yhdessä erään Vettius Gratuksen kanssa. Deciuksen ajan kolikoiden kääntöpuolien aiheista on voitu päätellä, että hän noudatti hyvin konservatiivista politiikkaa. Hän yritti jopa palauttaa vanhan lakkautetun kensorinviran tarjoamalla sitä senaattori Publius Licinius Valerianukselle.[17] Tätä ei kuitenkaan nimitetty virkaan.

Decius kuvasi itseään aktiiviseksi kenraaliksi ja sotilaaksi. Hän johti usein sotaretkiään ja kunnioitti joukkojaan erilaisilla arvonimillä ja tunnustuksilla. Hän yritti myös perustaa oman dynastian nimittämällä vuonna 250 poikansa Herennius Etruscuksen ja Hostilianuksen caesareiksi, eli hänen seuraajikseen. Myöhemmin vanhempi Herennius korotettiin Augustukseksi eli samanarvoiseksi kanssahallitsijaksi.[17]

Korostaakseen parempien aikojen tuloa Decius käynnisti vuoden 249 lopussa useita rakennusprojekteja Roomassa. Hän kunnostutti salamaniskussa vaurioituneen Colosseumin ja rakennutti uuden kylpylän (Thermae Decianae) Aventinukselle.[10][11] Hän saattoi rakennuttaa myös Deciuksen portiikin. Rooman suuruuden palauttamista juhlistettiin myös useissa kolikoissa.[17][18]

Philippuksen aikana eräs Jotapianus kapinoi keisaria vastaan Syyriassa tai Kappadokiassa, mutta hänen omat sotilaansa luultavasti murhasivat hänet pian Deciuksen valtaannousun jälkeen.[19]

Decius käynnisti vuoden 249 lopussa ensimmäiset järjestelmälliset ja siihen asti laajimmat kristittyjen vainot, joissa sai surmansa lukuisia kristittyjä eri puolilla valtakuntaa. Papyruslöytöjen perusteella tiedetään, että Deciuksen aikana jokaisen roomalaisen oli määräaikaan mennessä hankittava todistus (libellus) siitä, että he olivat osallistuneet Rooman jumalien palvontarituaaleihin. Määräajan jälkeen todistuksen puute saattoi johtaa vankeuteen tai jopa kuolemantuomioon.[20][21]

Kristityille ajatus Rooman jumalien palvomisesta oli mahdoton. Niinpä muun muassa paavi Fabianus teloitettiin 20. tammikuuta 250. Kovimmat vainot koettiin Karthagossa ja Aleksandriassa.[22] Kaikki kristityt eivät kuitenkaan lähteneet marttyyriuden tielle, vaan osa sortui painostuksen alla palvomaan Rooman jumalia. Osa saattoi myös turvautua lahjontaan saadakseen tarpeellisen "palvontatodistuksen". Decius sai joka tapauksessa kristittyjen keskuudessa ikävän maineen.[20][21] Uskontoedikti ei kuitenkaan ollut suunnattu yksinomaan kristittyjä vastaan.[18] Omasta näkökulmastaan Decius ei vaatinut kristityiltä sen enempää kuin muiltakaan alamaisiltaan. Ja jos kristitty osoitti Rooman jumalille asianmukaista palvontaa, saattoi hän rauhassa jatkaa myös Jeesuksen palvomista.

Ei ole myöskään varmaa mitkä olivat Deciuksen syyt kristittyjen vainoamiselle. Eusebios Kesarealaisen mukaan hän teki niin koska hän vihasi keisari Philippusta, joka puolestaan suosi kristittyjä. Eusebioksen mukaan Philippus oli jopa itsekin kristitty, mutta tämä on epätodennäköistä. Decius yritti ilmeisesti palauttaa uskomuksen vanhaan roomalaiseen uskontoon ja oli sitä mieltä, että valtakuntaa ei puolusteta vain aseilla.[3] Tarvittiin myös oikeaa asennetta, eli vahvaa kiintymystä roomalaisiin perinteisiin. Ennen kaikkea piti kunnioittaa Rooman jumalia, joiden katsottiin takaavan Rooman imperiumin jatkuvuuden.[20][21][22]

Goottien hyökkäykset vuosina 250–251.

Talvella 250 germaanikansoihin kuuluneet gootit hyödynsivät jäätynyttä Tonavaa ja sisällissodan heikentämiä puolustuksia tunkeutumalla kuninkaansa Knivan johdolla Moesiaan. Gootit jakoivat armeijansa kahteen osaan, joista ensimmäinen piiritti Novaen kaupungin ja toinen jatkoi etelään piirittäen Philippopoliksen ja sulkien provinssin maaherran Lucius Priscuksen kaupunkiin. Decius lähetti caesariksi korotetun Herennius Etruscuksen armeijan kanssa Moesiaan. Pannonian tai Moesian maaherra Gaius Vibius Trebonianus Gallus kukisti Knivan johtamat gootit Novaessa jolloin nämä kääntyivät etelään kohti Nicopolista. Myöhään keväällä 250 myös karpit tekivät ryöstöretkiä Daakiaan sekä Tonavan yli itäiseen Moesia Superioriin ja läntiseen Moesia Inferioriin.[23] Decius joutui koko kautensa ajan taistelemaan näitä hyökkääjiä vastaan.[19][24]

Kesä- heinäkuussa 250 Decius päätti lähteä Roomasta ottaakseen Rooman armeijan komennon Balkanilla. Nuorempi poika Hostilianus jäi Roomaan hoitamaan hallinnollisia asioita yhdessä senaattori Publius Licinius Valerianuksen kanssa. Roomalaiset vapauttivat Nicopoliksen piirittäjistä, jolloin Knivan johtamat gootit jatkoivat matkaansa etelään kohti Philippopolista, jota piiritti toinen goottiarmeija. Decius kukisti myös karpit ja ajoi nämä pois Daakiasta.[25] Tästä Decius otti arvonimet Dacicus Maximus (suom. suuri daakialaisten voittaja) ja restitutor Daciarum (suom. Daakian entistäjä), joita juhlistettiin lukuisissa kolikoissa. Viestiyhteyksiä ja teitä korjattiin ja Decius perusti useita sotilassiirtokuntia Balkanille. Armeija nimesi hänet tänä aikana myös imperaattoriksi ainakin kaksi kertaa.[24]

Vuoden 250 lopulla Decius päätti hyökätä Philippopolista piirittäviä gootteja vastaan. Tiedot tapahtumista ovat epäselviä, mutta roomalaisten pysähtyessä lepäämään Beroeen, Philippopoliksesta koilliseen, Knivan johtamat gootit hyökkäsivät ja aiheuttivat raskaita tappioita roomalaisille. Decius perääntyi joukkojensa kanssa Oescukseen ja liittyi Trebonianus Galluksen armeijaan.[25] Samaan aikaan kaupunkiin saarrettu Priscus julistautui keisariksi, ehkä goottien kanssa solmitun sopimuksen mukaisesti. Kaupunki kuitenkin vallattiin rynnäköllä ja ryöstettiin. Priscuksen tarkasti kohtalosta ei ole tietoa mutta hän sai luultavammin surmansa. Kun tieto Deciuksen tappiosta kantautui Roomaan asti, eräs senaattori Julius Valens Licinianus yritti vallankaappausta. Kapina kuitenkin kukistettiin pian, kukistajana ehkä Valerianus.[24][26]

Pääartikkeli: Abrittuksen taistelu

Trebonianus Gallus.

Keväällä 251 Decius ja Gallus päättivät hyökätä uudestaan gootteja vastaan, jotka olivat vallanneet Philippopoliksen ja olivat nyt perääntymässä ryöstösaaliinsa kanssa takaisin pohjoiseen kotiseuduilleen. Decius toivoi katkaisevansa goottien perääntymisreitin Abrittuksessa (nykyinen Razgrad Pohjois-Bulgariassa). Eräässä kahakassa Deciuksen poika Herennius sai kuitenkin surmansa, ilmeisesti nuolesta. Kohottaakseen joukkojen taistelutahtoa Decius julisti ”ettei yhden miehen kuolema ollut suuri menetys tasavallalle”. Viimein roomalaiset kohtasivat Knivan armeijan soisessa maastossa Abrittuksen lähellä. Tiedot tapahtumista ovat epäselviä, mutta ilmeisesti Decius uskoi saaneensa vihollisen ansaan ja aloitti hyökkäyksen roomalaisille epäedullisessa maastossa. Kniva jakoi armeijansa kolmeen osaan ja piiritti Deciuksen joukot. Keisari sekä suurin osa hänen armeijastaan sai surmansa. Deciuksen ja Herenniuksen ruumiit katosivat suolle eikä niitä koskaan löydetty.[24][19][27][25]

Trebonianus Gallus ei osallistunut taisteluun, ja hänet julistettiin keisariksi heti taistelun jälkeen. Joko hän ei ollut tilanteen tasalla tai sitten Deciuksen kuolema sopi hänen suunnitelmiinsa. Zosimoksen mukaan Gallus antoi ennalta tehdyn sopimuksen mukaan merkin gooteille, jotka piirittivät ja tuhosivat Rooman armeijan.[24] Tämä saattaa kuitenkin olla pelkkää tarua, sillä Galluksen petoksesta ei ole luotettavia todisteita.[28]

• Michael Grant: The Roman Emperors. Phoenix Press, 2002. ISBN 1-84212-652-0. (englanniksi)
• Pat Southern: The Roman Empire from Severus to Constantine. Routledge, 2001. ISBN 0-415-23943-5. (englanniksi)
• Chris Scarre: Chronicle of the Roman Emperors. Thames and Hudson Ltd., 1995. ISBN 0-500-05077-5. (englanniksi)
• David S. Potter: The Roman Empire at Bay: AD 180–395. Routledge, 2004. ISBN 0415100585. (englanniksi)
• Arto Kivimäki ja Pekka Tuomisto: Rooman keisarit. Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3.
• Bowman et al.: The Cambridge Ancient History XII, The Crisis of Empire, A.D. 193–337. Cambridge University Press, 2005. ISBN 978-0-521-30199-2. (englanniksi)

• Geoffrey Nathan: Trajan Decius (249–251 A.D.) and Usurpers During His Reign 21.7.2002. De Imperatoribus Romanis: An Online Encyclopedia of Roman Emperors. Viitattu 29.3.2009. (englanniksi)
• Robin McMahon: Another View of Trajan Decius 21.7.2002. De Imperatoribus Romanis: An Online Encyclopedia of Roman Emperors. Viitattu 29.3.2009. (englanniksi)