De’angit

De’angit eli palaungit ovat etninen ryhmä pääasiassa Burman Shanin osavaltiossa ja Kiinan Yunnanissa. Heidän kokonaislukumäärästään ei ole hiljattaisia tietoja, mutta vuonna 1931 heitä oli Burmassa 130 000. Kiinassa heitä on arviolta 15 000[1]. De’angin kieli kuuluu austroaasialaisiin kieliin.

De’angit
Merkittävät asuinalueet
 Myanmar130 000 v. 1931
 Kiina15 000
Kielet de’ang, shan
Uskonnot buddhalaisuus

Historia
Burmalainen piirros de’angeista 1900-luvun alulta.

De’angit asuttivat alueitaan todennäköisesti jo ennen kuin alueelle saapuivat shanit ja kachinit. Burman kuningaskunnalla olki vain vähän todellista vaikutusvaltaa de’angien alueilla. Enemmän vaikutteita he saivatkin naapureiltaan shaneilta. De’angit käyttävätkin shania kirjoitettuna kielenään ja lingua francana paitsi muiden etnisten ryhmien, mutta myös eri de’angimurreryhmien välillä. Muutamat säilyneet de’angeja kronikoivat teokset on kirjoitettu shaniksi.[2] Kiinalaiset tutkijat pitävät de’angeja pu-kansan jälkeläisinä, joista ensimmäiset maininnat ovat historiallisissa lähteissä jo kahden vuosituhannen takaa. Qing-dynastian aikana heistä käytettiin nimitystä benlong.[1]

Kulttuuri
De’anginainen Burmassa.

De’angit asuvat tiiviissä kylissä mäkien päällä tai niiden välissä. Kylien koko vaihtelee parista talosta viitiseenkymmeneen. Aikanaan kyliä ympäröivät suojamuurit, joiden portit ovat joissain kylissä pystyssä edelleen. De’angien pääelinkeino on maanviljelys ja metsästyksen tai keräilyn harjoittaminen on ollut vähäistä. Heidän ruokavalionsa koostuukin lähes yksinomaan kasvisravinnosta, joskin he harjoittavat myös pienimuotoista kalastusta. Kotieläimiä ei juurikaan ruuaksi kasvateta. Riisi on pääasiallinen viljelyskasvi ja sitä viljellään kaskien. Myös teetä kasvatetaan myyntiä varten.[2]

De’angit harjoittavat buddhalaisuutta, jonka ohella uskotaan henkiuskontoa. Hengille tarjotuilla uhreilla muun muassa parannetaan sairauksia.[2]

Lähteet
  1. James S. Olson: An ethnohistorical dictionary of China, s. 59–60. Greenwood Press, 1998. ISBN 0–313–28853–4. (englanniksi)
  2. Paul Hockings: Encyclopedia of World Cultures - v. 5. East and Southeast Asia, s. 200-204. G.K. Hall & Company, 1993. (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.