David Watkin
Francis David Watkin (23. maaliskuuta 1925 – 19. helmikuuta 2008) oli brittiläinen elokuvaaja. Hän sai sekä parhaan kuvauksen Oscarin että Bafta-palkinnon työstään elokuvassa Minun Afrikkani (1985).[1]
Watkin syntyi Margatessa, Kentissä nelilapsisen perheen kuopukseksi. Hän olisi halunnut konserttipianistiksi, mutta isä ei suostunut ostamaan pianoa tai kustantamaan soittotunteja. Niinpä Watkin päätyi elokuva-alalle. Hän työskenteli 1940-luvulta alkaen kamera-assistenttina ja kuvaajana Southern Railwayllä ja British Transport Filmsillä ennen kuin siirtyi 1950-luvun lopulla freelanceriksi. Ensimmäinen hänen kuvaamansa täyspitkä elokuva oli Richard Lesterin ohjaus Temppu – ja miten se tehdään vuodelta 1965.[1][2]
Watkin kirjoitti kaksi omaelämäkertateosta: Why Is There Only One Word for Thesaurus? (1998) ja Was Clara Schumann a Fag Hag? (2008).[2] Hän oli avoimesti homoseksuaali ja meni vuonna 2006 siviililiittoon pitkäaikaisen kumppaninsa Nick Handin kanssa.[1][2]
Osittainen filmografia
- Temppu – ja miten se tehdään (1965)
- Apua! (1965)
- Palava kesä (1966)
- Miten voitin sodan (1967)
- Ne 600 urhoollista (1968)
- The Bed Sitting Room (1969)
- Me sotasankarit (1970)
- Paholaiset (1971)
- Poikaystävä (1971)
- Muskettisoturien seikkailut (1974)
- Koston merkki (1975)
- Robin ja Marian (1976)
- Jeesus Nasaretilainen (1977)
- Kuuba 1959 (1979)
- Tulivaunut (1981)
- Jentl (1983)
- Minun Afrikkani (1985)
- Kuuhullut (1987)
- Memphis Belle (1990)
- Hamlet (1990)
- Tämän pojan elämä (1993)
- Jane Eyre – salattu rakkaus (1996)
- Night Falls on Manhattan (1997)
- Teetä Mussolinin kanssa (1999)
Lähteet
- Bergan, Ronald: David Watkin (muistokirjoitus) The Guardian. 23.2.2008. Viitattu 18.5.2015. (englanniksi)
- David Watkin: Oscar-winning cinematographer (muistokirjoitus) The Independent. 25.2.2008. Viitattu 18.5.2015. (englanniksi)