David Seaman
David Andrew Seaman (s. 19. syyskuuta 1963 Rotherham) on englantilainen entinen jalkapallomaalivahti, joka muistetaan etenkin pitkästä urastaan Arsenalin ja Englannin maajoukkueen ykkösmaalivahtina. Hän lopetti uransa 13. tammikuuta 2004.
Henkilötiedot | |||
---|---|---|---|
Syntymäaika | 19. syyskuuta 1963 | ||
Syntymäpaikka | Rotherham, Englanti, Iso-Britannia | ||
Pelipaikka | maalivahti | ||
Maajoukkue | |||
Englanti | () | ||
Pelaajaura
Seurajoukkueissa
Seaman aloitti ammattilaisuransa Leeds Unitedin joukkueessa vuonna 1981, mutta ei mahtunut seuran avauskokoonpanoon kertaakaan. Seuraavaksi kaudeksi hän siirtyi neljännen sarjatason joukkueeseen Peterborough Unitediin, jonka ykkösvahtina hän pelasi kaksi täyttä kautta. Hän siirtyi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelanneeseen Birmingham Cityyn kesken kauden 1984–1985 ja oli nostamassa joukkuetta pääsarjatasolle. Ennen kauden 1986–1987 alkua Seaman siirtyi Queens Park Rangersiin, jossa pelasi neljä kautta. Ennen kauden 1990–1991 alkua hän siirtyi Englannin menestyneimpiin jalkapallojoukkueisiin lukeutuvan Arsenalin kokoonpanoon.
Seaman saavutti paljon menestystä Arsenalissa pelatessaan. Hän oli voittamassa Englannin mestaruutta kolmesti, vuosina 1991, 1998 ja 2002, FA Cupia neljästi, 1993, 1998, 2002 ja 2003, Liigacupia kerran, 1993, ja Euroopan Cup-voittajien cupia kerran, vuonna 1994. Hän pelasi Arsenalissa kolmetoista kautta ja nousi maineikkaimpien brittimaalivahtien joukkoon. Seaman edusti Arsenalia yhteensä 563:ssa virallisessa ottelussa, mikä on kuudenneksi eniten seuran historiassa, ja eniten seuran maalivahdeista. Kaikkiaan hänelle kertyi virallisia otteluja seuratasolla lähes tuhat. Seaman siirtyi kesäkuussa 2003 Manchester Cityyn ja pelasi seurassa syksyn 2003, mutta tammikuussa 2004 hän joutui lopettamaan uransa loukkaantumisen jälkeen.
Maajoukkueessa
Seaman teki maajoukkuedebyyttinsä marraskuussa 1988 ottelussa Saudi-Arabiaa vastaan. Hän pelasi vuosien 1988 ja 2002 välillä yhteensä 75 A-maaottelua ja esiintyi neljissä arvokisoissa maansa ykkösmaalivahtina, EM-kilpailuissa 1996 ja 2000 sekä MM-kilpailuissa 1998 ja 2002.[1] Parhaaksi arvokisasaavutukseksi jäi välieräpaikka vuoden 1996 EM-kotikisoissa, joissa Englanti putosi Saksaa vastaan käydyn rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Seamanin maaottelu-uran viimeiseksi otteluksi jäi lokakuussa 2002 pelattu ottelu Makedoniaa vastaan. Hän on toiseksi eniten maaotteluja pelannut englantilaismaalivahti 125 A-maaottelua pelanneen Peter Shiltonin jälkeen.[2][3]
Muuta
Seaman sai vuonna 1997 urheilusaavutuksistaan Brittiläisen imperiumin ritarikunnan arvonimen Brittiläisen imperiumin jäsen, MBE. Hän on ollut julkisuudessa myös urheilu-uransa päättymisen jälkeen. Vuonna 2004 hän osallistui BBC:n jäätanssiohjelmaan Strictly Ice Dancing voittaen ohjelman parinaan Zoia Birmingham. Vuonna 2006 hän osallistui ITV-kanavan saman tyyppiseen ohjelmaan Dancing on Ice, jossa hän sijoittui parinsa Pam O'Connerin kanssa neljänneksi. Vuosina 2003 ja 2004 Seaman ja kriketinpelaaja Phil Tuffnell toimivat kapteeneina viihdeohjelmassa They Think It's All Over.
Seurat
- Leeds United (1981–1982)
- Peterborough United (1982–1984])
- Birmingham City (1984–1986)
- Queens Park Rangers (1986–1990)
- Arsenal (1990–2003)
- Manchester City (2003–2004)
Lähteet
- Arnhold, Matthias: David Andrew Seaman - International Appearances 28.8.2009. RSSSF. Viitattu 5.11.2018. (englanniksi)
- England's Goalkeepers in Most Appearance Order England Football Online. Viitattu 6.7.2010. (englanniksi)
- Wallace, Sam: Seaman calls time on career 14.1.2004. The Telegraph. Viitattu 6.7.2010. (englanniksi)
- David Seamanin pelaajatilastot soccerbase.com. Arkistoitu 21.5.2008. Viitattu 6.7.2010. (englanniksi)
1 Seaman | 2 G. Neville | 3 Pearce | 4 Ince | 5 Adams | 6 Southgate | 7 Platt | 8 Gascoigne | 9 Shearer | 10 Sheringham | 11 Anderton | 12 Howey | 13 Flowers | 14 Barmby | 15 Redknapp | 16 Campbell | 17 McManaman | 18 Ferdinand | 19 P. Neville | 20 Stone | 21 Fowler | 22 Walker | Valmentaja Venables