David Owen

Paroni David Anthony Llewellyn Owen, CH, PC (s. 2. heinäkuuta 1938) on brittiläinen poliitikko, joka toimi Ison-Britannian ulkoministerinä vuosina 1977–1979[1] Vuonna 1981 Oven erosi yhdessä Roy Jenkinsin, Bill Rodgersin ja Shirley Williamsin kanssa työväenpuolueesta ja perustivat sosiaalidemokraattisen puolueen (SDP). Hän oli SDP:n johdossa 1983–1987 ja uudelleen perustetun SDP:n johdossa 1988–1990. Hän oli toinen epäonnistuneiden Vance-Owenin ja Owen-Stoltenbergin Bosnian sodan rauhansopimusten tekijöistä.[2]

David Owen

Elämäkerta ja poliittinen ura

Owen on kotoisin Plymptonista. Koulutukseltaan hän on lääkäri. Hänet valittiin parlamenttiin Plymouth Suttonista 1966.

Owen erosi Työväenpuolueesta puolustusasioiden vastaavan tehtävästä 1972 pääministeri Harold Wilsonin EEC-politiikan vuoksi ja varjohallituksesta seuraavana vuonna samasta syystä. Huhtikuussa 1976 James Callaghanista tuli pääministeri ja Owenista ministeri puolustusministeriöön; samalla hän pääsi kuningattaren valtaneuvostoon. Ulkoministeri Anthony Croslandin kuoltua kymmenen kuukautta myöhemmin Owen valittiin ulkoministeriksi. Ulkoministerinä hän seurasi brittiläis-amerikkalaista suunnitelmaa Rhodesian tilanteessa. YK:n 1978 tekemän päätöksen mukaan Namibia sai itsenäisyyden 12 vuotta myöhemmin. Hän kirjoitti kirjan Human Rights ja taisteli ihmisoikeuksien puolesta Afrikassa ja Neuvostoliitossa. Hän järjesti myös Tansanian presidentti Julius Nyererelle varoja aseisiin Ugandan hyökkäyksen jälkeen, mikä johti lopulta Ugandan Idi Aminin maastapakoon.

Vuonna 1979 Työväenpuolue hävisi vaalit ja sen johtoon tuli vasemmistolaisempi Michael Foot. Puolue ryhtyi ajamaan eroa EEC:sta ja yksipuolista aseriisuntaa. Kun se muutti johtajan vaalia siten, että ammattiliitot saivat 40 % äänistä, Owen ja kolme muuta puolueen jäsentä ilmoittivat eroavansa. Ilmoitus tunnetaan Limehousen julistuksena (Limehouse Declaration) ja lähtijät "neljän koplana."

Sosiaalidemokraattinen puolue

Perustettuun uuteen sosiaalidemokraattiseen puolueeseen (Social Democratic Party) liittyi 21 Työväenpuolueen parlamenttiedustajaa ja yksi konservatiivi. Vuoden 1981 lopulla SDP liittoutui Liberaalipuolueen kanssa parantaakseen mahdollisuuksiaan Britannian westminsteriläisessä vaalijärjestelmässä. Vuoden 1982 vaaleissa koalitio sai 25 prosenttia äänistä, mutta järjestelmän vuoksi vain 23 paikkaa 650:stä. Tuolloin SDP:n johtaja Roy Jenkins erosi ja tämän jo kerran haastanut Owen seurasi tätä.

Owenin alaisuudessa SDP:tä oli vastassa maltillisempi Työväenpuolueen johdossaan Neil Kinnock ja vähemmän epäsuosittu konservatiivihallitus. Vuoden 1987 vaaleissa SDP menetti yhden paikan ja sai 23 % äänistä. Heti vaalien jälkeen Liberaalipuolueen David Steel ehdotti puolueiden yhdistymistä, minkä Owen välittömästi hylkäsi, vaikka suurin osa puolueen jäsenistä sitä tuki. Liberaalit ja SDP yhdistyivät SLD:ksi (Social and Liberal Democrats), joka pian muutti nimensä Liberaalidemokraateiksi. Owen puolestaan lähti ja perusti paljon pienemmän uuden SDP:n kolme parlamenttiedustajan voimalla. Uusi SDP piti aluksi hyvin, mutta hävisi lopulta jopa muusikko David Sutchin Official Monster Raving Loony Partylle, joten Owen lakkautti sen 1990. Hän jatkoi parlamentissa riippumattomana edustajana, ja hänen luovuttuaan parlamenttipaikastaan 1992 kuningatar Elisabet II aateloi hänet.

Huhtikuun 1992 vaalikampanjan aikana Mail on Sundayhin kirjoittanut Owen kehotti äänestämään liberaalidemokraatteja milloin heillä oli mahdollisuus päästä läpi, ja muutoin konservatiiveja mieluummin kuin päästämään Neil Kinnockia pääministeriksi.

Bosnian sodan rauhanneuvottelijana

Elokuussa 1992 pääministeri Major nimitti Owenin yllättäen Entisen Jugoslavian konferenssiin Lordi Carringtonin seuraajaksi kanssapuhemieheksi Yhdysvaltain Cyrus Vancen kanssa. Majorin nimitystä Työväenpuolueen varjoulkoministeri Jack Cunningham piti erikoisena, koska Owenia ei pidetty neuvottelijana ja hän oli balkanisoinut muutaman puolueen itsekin.

Owen kehitti Vancen kanssa Ateenassa toukokuussa 1993 hyväksytyn Vance-Owen-rauhansopimuksen, jonka kaikki osapuolet hyväksyivät, jopa serbien Karadžić painostuksen jälkeen. Bosnian serbiparlamentti hylkäsi kuitenkin sopimuksen. Vancea seuranneen Thorvold Stoltenbergin kanssa Owen ajoi läpi EU:n toimintasuunnitelman joulukuussa 1993. Alkuvuodesta 1994 Euroopan parlamentti äänesti kuitenkin äänin 160–90 (2 poissa) Owenin erottamisesta. Yhdysvalloissa oltiin myös sitä mieltä, että Owen ei kyennyt täyttämään tehtäväänsä. Tammikuussa 1994 Owen kirjoitti EU:n presidentti François Mitterrandille ilmoittaen että halusi erota ennen Ranskan puheenjohtajuuskauden päättymistä. Toukokuussa 1995 hänen tilalleen nimitettiin Carl Bildt

Owen todisti entisen Jugoslavian presidentti Slobodan Miloševićin oikeudenkäynnissä[2], jossa hän aiheutti huomiota toteamalla että Milošević oli ainoa Bosnian sodan johtajista, joka johdonmukaisesti kannatti rauhaa.[3][4]

Lähteet
  1. OWEN, David (b.1938). History of Parliament. Viitattu 1.7.2018.
  2. Lord David Owen International Criminal Tribunal for the former Yugoslavia. Viitattu 1.7.2018.
  3. Comment: Milosevic the Peacemaker IWPR. Viitattu 1.7.2018.
  4. Milosevic 'had power to end fighting' BBC. 2003. Viitattu 1.7.2018.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.