Dave Tippett

Ennen uraansa ammattilaisjääkiekkoilijana Tippett pelasi vuodet 1979–1981 Prince Albert Raidersin riveissä SJHL-junioriliigassa (Saskatchewan Junior Hockey League) ja vuodet 1981–1983 Pohjois-Dakotan yliopiston Fighting Sioux -joukkueessa yliopistosarja WCHA:ssa (Western Collegiate Hockey Association). Hän oli voittamassa Pohjois-Dakotan joukkueessa NCAA:n jääkiekkomestaruutta vuonna 1982 ja vuonna 1983 hänet nimettiin WCHA:n toiseen tähdistökenttään. Vuonna 1984 Tippett edusti Kanadaa Sarajevon olympialaisten jääkiekkoturnauksessa.

Tippettin ammattilaisura alkoi vuoden 1984 olympialaisten jälkeen, kun hän teki vapaana pelaajana sopimuksen NHL-seura Hartford Whalersin kanssa. Hän pelasi ensimmäiset NHL-ottelunsa kauden 1983–1984 lopulla: 17:ssä runkosarjaottelussa syntyi kuusi tehopistettä, neljä maalia ja kaksi syöttöpistettä. Kaudella 1984–1985 hän edusti Hartfordia joukkueen kaikissa runkosarjaotteluissa, kuten myös neljällä seuraavalla kaudella. Hänen viimeinen kautensa Whalersin riveissä oli kausi 1989–1990, jolla hän pelasi 66 NHL:n runkosarjaottelua.

Tippett oli rooliltaan puolustava hyökkääjä[1]. NHL-uransa parhaat tehot hän iski kaudella 1988–1989, jolla hän teki 80:ssä runkosarjaottelussa 41 tehopistettä, 17 maalia ja 24 syöttöpistettä. Hän ylitti 30:n runkosarjapisteen rajan myös kausina 1985–1986, 1986–1987 ja 1987–1988 sekä kymmenen maalin rajan kausina 1985–1986 ja 1987–1988.

Syyskuussa 1990 Tippett siirtyi NHL-seura Washington Capitalsiin vaihdossa Capitalsin kuudennen kierroksen varausoikeuteen NHL:n varaustilaisuudessa 1992. Hän edusti Capitalsia kaksi kautta. Kesken kauden 1991–1992 hän liittyi jälleen Kanadan jääkiekkomaajoukkueen riveihin ja edusti maataan Albertvillen olympialaisten jääkiekkoturnauksessa keväällä 1992. Kanada voitti turnauksessa hopeaa hävittyään loppuottelun Itsenäisten valtioiden yhteisön joukkueelle maalein 1–3. Tippett pelasi olympialaisissa seitsemän ottelua, joissa hän teki kolme tehopistettä, maalin ja kaksi syöttöpistettä.

Elokuussa 1992 Tippett teki vapaana pelaajana sopimuksen NHL-seura Pittsburgh Penguinsin kanssa. Hän edusti seuraa vain kauden 1992–1993. Elokuussa 1993 hän siirtyi vapaana pelaajana NHL-seura Philadelphia Flyersiin, jossa hän pelasi niin ikään yhden kauden, ja vuonna 1994 IHL-liigassa pelanneeseen Houston Aerosiin, jonka riveissä hän teki kaudella 1994–1995 66 tehopistettä, 18 maalia ja 48 syöttöpistettä, 75:ssä runkosarjaottelussa. Tippett lopetti pelaajauransa vuonna 1995.

Tippett pelasi 11 kautta kestäneellä NHL-urallaan neljässä seurassa yhteensä 721 runkosarjaottelua, joissa hän teki 262 tehopistettä, 93 maalia ja 169 syöttöpistettä. Pudotuspelikokemusta hänelle kertyi kahdeksalta NHL-kaudelta, 62:n ottelun verran. Pisteitä hän teki NHL:n pudotuspeleissä 22, kuusi maalia ja 16 syöttöpistettä.

Tippett aloitti valmentajanuransa IHL-seura Houston Aerosin apuvalmentajana ja kesken ensimmäisen valmennuskautensa, kauden 1995–1996, hänet nostettiin Aerosin päävalmentajaksi. Hän toimi Aerosin peräsimessä vuoteen 1999 asti, jolloin seura voitti IHL:n mestaruuden, Turner Cupin, voitettuaan loppuotteluissa Orlando Solar Bearsin voitoin 4–3. Tippett palkittiin kauden jälkeen IHL:n vuoden valmentajana.

Kaudesta 1999–2000 alkaen Tippett toimi kolme kautta NHL-seura Los Angeles Kingsin apuvalmentajana Andy Murrayn ollessa seuran päävalmentaja. Toukokuussa 2002 hänet palkattiin NHL-seura Dallas Starsin päävalmentajaksi, jona hän toimi kuusi kautta. Hän valmensi Starsin viitenä vuonna pudotuspeleihin, joissa seura eteni hänen valmentajakaudellaan parhaimmillaan läntisen konferenssin loppuotteluihin, vuonna 2008. NHL:n runkosarjassa Tippett valmensi Starsin kahdesti Tyynenmeren divisioonan voittoon, vuosina 2003 ja 2006. Kaudella 2008–2009 Stars jäi pudotuspelien ulkopuolelle ja seura irtisanoi Tippettin kesäkuussa 2009.[2]

Tippett palkattiin Phoenix Coyotesin uudeksi päävalmentajaksi syyskuussa 2009, kun Wayne Gretzky erosi tehtävistä.[3] Hän valmensi joukkueen kaudella 2009–2010 pudotuspeleihin ensimmäisen kerran vuoden 2002 jälkeen ja kauden jälkeen hänet palkittiin Jack Adams Awardilla NHL:n vuoden valmentajana.[4] Kaudella 2011–2012 Coyotes oli runkosarjassa ensimmäisen kerran historiassaan Tyynenmeren divisioonan voittaja ja menestyi myös pudotuspeleissä historiansa parhaiten edeten läntisen konferenssin loppuotteluihin. Los Angeles Kings vei ottelusarjan voitoin 4–1.[5]