Dario Argento
Dario Argento (s. 7. syyskuuta 1940 Rooma, Italia) on italialainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja. Parhaiten hänet tunnetaan kauhuelokuvista ja gialloista.[1]
Dario Argento | |
---|---|
![]() Dario Argento vuonna 2007. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 7. syyskuuta 1940 Rooma, Italia |
Kansalaisuus | italialainen |
Ammatti | elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Argenton ura alkoi vuonna 1970 Kuoleman lintu -elokuvan myötä. Tunnetuimmat teoksensa hän on tehnyt 1970-luvulla, kuten Verenpunainen kauhu (1975) ja Suspiria – tappavat huokaukset (1977).
Argenton kultakauteen lasketaan usein kuuluvan kuusi elokuvaa: Profondo Rosso (1975), Suspiria (1977), Inferno 80 (1980), Pelkoa ei voi paeta (1982), Phenomena (1985) ja Opera (1987).[2]
Itse ”jännityksen mestari” Alfred Hitchcock antoi nuorelle ohjaajakyvylle tunnustusta kommentoimalla Argenton Verenpunainen kauhu -elokuvaa sanoin: ”Tämä nuori italialaiskaveri alkaa huolestuttaa minua.”lähde? Vuonna 2005 Argento ohjasi Hitchcockin teoksista kertovan televisioelokuvan.
Argento on merkitty myös yhdeksi Sergio Leonen ohjaaman ja käsikirjoittaman spagettiwestern-klassikon Huuliharppukostajan käsikirjoittajista.
Dario Argenton tytär on näyttelijä-ohjaaja Asia Argento, joka näytteli naispääosaa Dario Argenton elokuvissa Trauma (1993), Stendhal-syndrooma (1996), Oopperan kummitus (1998) ja La Terza madre (2007).[1]
Filmografia (ohjaajana)
- Oggi a me... domani a te (Kostajat) (1968)
- L’ Uccello dalle piume di cristallo (Kuoleman lintu) (1970)
- Il Gatto a nove code (Hiipivä kauhu) (1971)
- 4 mosche di velluto grigio (Neljä kärpästä harmaalla sametilla) (1971)
- La porta sul buio (1973) (episodit ”Testimone oculare” ja ”Il Tram”) (Tv-sarja)
- Le Cinque giornate (The Five Days) (1973)
- Profondo rosso / Deep Red (Verenpunainen kauhu) (1975)
- Suspiria (Suspiria – tappavat huokaukset) (1977)
- Inferno (Inferno 80) (1980)
- Pelkoa ei voi paeta (Tenebre, Tenebrae) (1982)
- Phenomena (Phenomena - ilmiö) (1985)
- Opera (1987)
- Gli incubi di Dario Argento (1987) (tv-sarja, 9 jaksoa)
- Due occhi diabolici (Pahan silmät) (1990) (episodi ”The Black Cat”)
- The King of Ads (1991) (episodi ”Fiat Croma commercial”) (Dokumentti)
- Trauma (1993)
- La Sindrome di Stendhal (Stendhal-syndrooma) (1996)
- Il Fantasma dell’opera'' (Oopperan kummitus) (1998)
- Non Ho Sonno (Sleepless) (2000)
- Il Cartaio (Peluri) (2004)
- Ti piace Hitchcock? (Pidätkö Hitchcockista?) (2005) (Tv-elokuva)
- Masters of Horror (episodit ”Jenifer” 2005 ja ”Pelts” 2006) (Tv-sarja)
- La Terza madre (Mother of Tears) (2007)
- Giallo (2009)
- Dracula 3D (2012)
Lähteet
- Alanen, Antti: Elokuvantekijät, s. 37–38. Otava, 2012. ISBN 978-951-1-20533-3.
- Nyt.fi: Suspiria-kauhuklassikko on restauroitu – ja syystä, sillä Dario Argenton houreinen ohjaustyö on edelleen vakuuttava Helsingin Sanomat. 3.11.2017. Viitattu 4.11.2017.
Kirjallisuutta
- Timonen, Lauri: ”'Ok, tuokaa pervot sisään!' – Dario Argenton veri kuohuu”. Filmihullu 2/2016.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dario Argento Wikimedia Commonsissa
- Pulling Focus: Deep Red (1975) Taste of Cinema. Viitattu 25.2.2019 (englanniksi).
- Bramesco, Charles: A Beginner’s Guide to Dario Argento Vulture. 12.9.2018. Viitattu 25.2.2019 (englanniksi).
- countelvis: Deep Red (1975) Review Bad Movies for Bad People -blogi. 21.5.2016. Viitattu 25.2.2019 (englanniksi).