Danny DeVito
Daniel Michael ”Danny” DeVito, Jr., (s. 17. marraskuuta 1944 Neptune, New Jersey) on yhdysvaltalainen näyttelijä, ohjaaja ja elokuvatuottaja.
Danny DeVito | |
---|---|
![]() Danny DeVito vuonna 2013. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Daniel Michael DeVito, Jr. |
Syntynyt | 17. marraskuuta 1944 Neptune, New Jersey, Yhdysvallat |
Ammatti | näyttelijä, ohjaaja, tuottaja |
Puoliso | Rhea Perlman (1982–2016) |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1970– |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Elämä ja ura
DeVito syntyi New Jerseyssä vuonna 1944. Hänellä on kaksi sisarusta. DeVito meni 14-vuotiaana sisäoppilaitokseen, josta valmistuttuaan hän opiskeli American Academy of Dramatic Arts -teatterikoulussa ja esiintyi eri teatteriseurueissa.[1]
DeViton ensimmäinen elokuvarooli oli mielisaaraalan potilaana elokuvassa Yksi lensi yli käenpesän (1975). Sen jälkeen DeVito näytteli television komediasarjassa Taxi (1978–1983). DeViton muita tunnettuja elokuvarooleja ovat esimerkiksi elokuvissa Hellyyden ehdoilla, Vihreän timantin metsästys, Heitä mami junasta ja Ruusujen sota. DeVito tunnetaan etupäässä komedianäyttelijänä. Hänen vakavia roolejaan ovat olleet esimerkiksi elokuvissa John Grishamin Sateentekijä, L.A. Confidential ja Batman – paluu.[1]
Heitä mami junasta oli DeViton ensimmäinen ohjaustyö. Sen jälkeen hän on ohjannut esimerkiksi elokuvat Matilda ja lasten kapina, Ruusujen sota ja Smoochy. Lisäksi DeVito on ollut tuottajana esimerkiksi elokuvissa Pulp Fiction – Tarinoita väkivallasta ja Erin Brockovich.[1]
Taxin lisäksi DeVito on näytellyt televisiossa sarjassa Elämää Philadelphiassa.[1]
DeVito on usein esittänyt rikkaita, ahneita, moraalittomia ja piittaamattomia hahmoja, tai työväenluokkaisia ja hiomattomia hahmoja. Hänen lyhyt ja tukeva ruumiinrakenteensa korostaa hänen hahmojensa kömpelyyttä.[1]
DeVito meni naimisiin näyttelijä Rhea Perlmanin kanssa vuonna 1982, ja heillä on kolme lasta. Pariskunta erosi loppuvuodesta 2016.[2]
Osittainen filmografia
- Yksi lensi yli käenpesän (1975) – Martini
- The Van (1977)
- Taxi (1978–1983)
- Hellyyden ehdoilla (1983)
- Vihreän timantin metsästys (1984)
- The Ratings Game (1984)
- Niilin jalokivi (1985)
- Wise Guys (1986)
- Pirullisia ihmisiä (1986) – Sam Stone
- Pikkuponit elokuva (1986) – The Grundle King (ääni)
- Heitä mami junasta (1987) – Owen Lift
- Tin Men (1987) – Ernest Tilley
- Identtiset kaksoset (1988) – Vincent Benedict
- Ruusujen sota (1989) – Gavin D’Amato
- Other People's Money (1991) – Larry Garfield
- Batman – paluu (1992) – Pingviini
- Hoffa (1992) (tuottaja)
- Hei, kuka puhuu nyt (1993) – Rocks (ääni)
- Last Action Hero (1993) – Whiskers (ääni)
- Jack the Bear (1993)
- Junior (1994) – Dr. Larry Arbogast
- Reality Bites (1994) (tuottaja)
- Pulp Fiction – tarinoita väkivallasta (1994) (johtava tuottaja)
- Päätään pidempi (1994) – Bill Rago
- Get Shorty (1995) – Martin Weir
- Mars hyökkää! (1996) – Rude Gambler
- Matilda ja lasten kapina (1996) – Harry Wormwood (myös ohjaus)
- Space Jam (1996) – Mr. Swackhammer (ääni)
- John Grishamin Sateentekijä (1997)
- Herkules (1997) – Philoctetes (ääni)
- L.A. Confidential (1997) – Sid Hudgens
- Man on the Moon (1999) – George Shapiro (myös tuottaja)
- Virgin Suicides (1999) – Dr Hornicker
- Drowning Mona (2000) – Wyatt Rash
- Erin Brockovich (2000) (tuottaja)
- Screwed (2000) – Grover Cleaver
- Konnasota (2001)
- Smoochy (2002 – Burke Bennett (myös ohjaus)
- Austin Powers ja kultamuna (2002) – Mini-Me
- Big Fish (2003) – Amos Calloway
- Christmas in Love (2004) – Brad
- Frendit (2004) – strippari
- Relative Strangers (2006) – Frank Manure
- Be Cool (2005) – Martin Weir
- Marilyn Hotchkiss' Ballroom Dancing and Charm School (2005)
- Elämää Philadelphiassa (It's always Sunny in Philadelphia) (2006-) – Frank Reynolds
- Lorax (2012) – The Lorax (ääni)
- Dumbo (2019) – Max Medici
- Jumanji: The Next Level (2019) – Eddie Gilpin
Lähteet
- Jarvis, Zeke (toim. Jarvis, Zeke): ”Section III: DeVito, Danny”, Make ‘em Laugh! American Humorists of the 20th and 21st Centuries. Greenwood, 2015. ISBN 978-1-4408-2995-6.
- Ikuiseksi luultu liitto päättyi - tähtipari DeVito-Perlman eroaa iltalehti.fi. Viitattu 29.11.2016.