D. W. Åkerman

D. W. Åkerman kuului Åkermanin sukuun.[2] Hänen vanhempansa olivat maanmittari Daniel Åkerman ja Katarina Charlotta Polack. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1863 Pietarissa, suoritti tuomarintutkinnon 1866 ja sai varatuomarin arvon 1869.[1]

Vuosina 1870–1901 hän työskenteli eri viroissa Viipurin hovioikeudessa, vuodesta 1890 hovioikeudenneuvoksena. Åkerman osallistui Viipurissa erilaista suomenkielistä kulttuuritoimintaa järjestäneen Viipurin Suomalaisen Seuran toimintaan ja hänestä tuli jyrkkä fennomaani. Hovioikeudessakin hän kirjoitti aatteellisista syistä asiakirjat suomeksi. Åkerman toimi Viipurin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran puheenjohtajana vuosina 1878–1901, minä aikana perustettiin seuran aloitteesta useita oppilaitoksia ja Viipurin museo. Hän oli myös Viipurin työväenyhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana 1888–1891, ja hänet valittiin 1888 Viipurin Suomalaisen Klubin ensimmäiseen johtokuntaan. Vuosina 1893–1898 Åkerman oli Viipurin kaupunginvaltuuston jäsen ja teki muun muassa ehdotuksen suomen ottamisesta pöytäkirjakieleksi, mikä ei kuitenkaan vielä tuolloin toteutunut. Vuosina 1891–1900 Åkerman toimi Rannan tuomiokunnan tuomarina ja hänet valittiin porvarissäädyssä valtiopäiville 1897 Lappeenrannan kaupungin edustajana.[2][3]

Ensimmäisen sortokauden aikana Åkerman ryhmittyi myöntyvyyslinjaa tukeneisiin vanhasuomalaisiin, sillä nuorsuomalaiset olivat hänen mielestään pettäneet suomen kielen asian ryhtyessään yhteistyöhön ruotsinkielisten kanssa. Kun eronneiden ja erotettujen perustuslaillisten virkoja täytettiin vanhasuomalaisilla, nimitettiin myös Åkerman elokuussa 1901 senaatin talousosastoon kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päälliköksi. Hänet siirrettiin marraskuussa 1904 oikeustoimituskunnan johtoon ja keväällä 1905 murhatun Eliel Soisalon-Soinisen tilalle prokuraattoriksi. Jo parin kuukauden kuluttua tästä hän kuitenkin siirtyi Turun hovioikeuden presidentiksi. Ensimmäisen sortokauden päätyttyä kaikki Bobrikovin erottamien hovioikeuden jäsenien tilalle tulleet vanhasuomalaiset pakotettiin eroamaan, mutta Åkerman sai pitää virkansa, koska hän oli tullut siihen normaalin nimitysprosessin kautta. Toisen sortokauden aikana vuonna 1910 hän kuitenkin palasi senaattiin, nyt oikeusosaston puheenjohtajaksi. Hän erosi 1912 jouduttuaan kritiikin ja uhkausten kohteeksi, kun oikeusosasto ei ollut selkeästi tuominnut uutta yhdenvertaisuuslakia. Åkerman vietti eläkevuotensa kesäpaikassaan Nikin tilalla Taipalsaaren Jauhialan kylässä.[2]

D. W. Åkerman oli vuodesta 1872 naimisissa opettaja Emma Peranderin kanssa. Heidän lapsensa suomensivat vuonna 1901 sukunimensä Voipioksi Nikin tilalla sijainneen Voipionniemen mukaan. Pariskunnan neljääntoista lapseen kuuluivat muun muassa korkeimman oikeuden jäsen Onni Voipio, kirjailija Väinö Voipio, teologian professori Aarni Voipio, kansanedustaja Toini Voipio, opettaja Aino Voipio ja kirjailija Elli Hällström.[2][4]