Daniel Ellsberg

Daniel Ellsberg (s. 7. huhtikuuta 1931) on entinen yhdysvaltalainen RAND Corporation -tutkimuslaitokselle työskennellyt sotilaallinen tutkija, joka vuonna 1971 vuoti Pentagonin papereiden nimellä tunnetut huippusalaiset asiakirjat The New York Timesille ja muille yhdysvaltalaislehdille. Paperit käsittelivät Yhdysvaltain hallinnon Vietnamin sotaa edeltänyttä päätöksentekoa.

Daniel Ellsberg 2020.

Tausta

Daniel Ellsberg syntyi Chicagossa ja kasvoi Detroitissa aškenaasijuutalaisessa perheessä, joka oli kääntynyt kristilliseen tieteeseen. Ellsberg kävi Cranbrookin Kingswood-koulua. Äiti toivoi pojasta konserttipianistia ja tämä harjoitteli pianonsoittoa 10 vuotta, mutta lopetti sen 15-vuotiaana äidin kuoltua auto-onnettomuudessa heinäkuussa 1946. Danielin isän rattiin nukahtamisesta johtuneessa onnettomuudessa kuoli myös Danielin sisko. Daniel sai aivotärähdyksen ja hänen polvensa murtui. Daniel Ellsbergin taipumuksen tarkkailla auktoriteettien toimia on arveltu olevan peräisin tästä onnettomuudesta.[1]

Ellsberg väitteli taloustieteen tohtoriksi Harvardin yliopistossa vuonna 1962. Hän oli jo aiemmin valmistunut Yhdysvaltain merijalkaväen Quanticon koulusta parhaana 1 100 koulutetusta luutnantista. Hän palveli merijalkaväessä kaksi vuotta muun muassa komppanian päällikkönä Vietnamissa. Sodasta palatessaan hän toimi RAND Corporationin analyytikkona pohtien muun muassa ydinsodan aloittamisen malleja.

Ellsberg toimi puolustusministeriössä elokuusta 1962 alkaen. [2] Hän toimi lähellä puolustusministeri Robert McNamaraa sekä tämän jälkeen kaksi vuotta Vietnamissa kenraali Edward Lansdalen neuvonantajana ulkoasiainministeriön virassa.

Pentagonin paperit

Vietnamista palattuaan Ellsberg palasi RAND Corporationiin. Vuonna 1967 hän oli mukana kirjoittamassa huippusalaista muistiota, jossa arvioitiin Vietnamin sodan kulkua. Tämä muistio oli osa ”Pentagonin papereita”, jotka Ellsberg vuosi yhdysvaltalaisille sanomalehdille myöhemmin. Asiakirjojen arvio oli, että Yhdysvallat häviää sodan ja aiheuttaa Kaakkois-Aasiassa hyvin suuria määriä siviiliuhreja. Hallinnon julkinen viesti oli ollut 1950-luvun lopusta alkaen päinvastainen.

Vuonna 1969 Ellsberg alkoi lähestyä sotaa vastustavia ryhmiä työskennellen edelleen RAND Corporationissa. Elokuussa 1960 hän oli kuulijana tilaisuudessa, jossa puhujina oli sotaan menosta kieltäytymisen vuoksi vankeuteen tuomittuja entisiä opiskelijoita.[3]

Vuoden 1969 lopulla hän alkoi kopioida RAND Corporationin hallussa olevia salaisia asiakirjoja. Vuoden 1970 aikana Ellsberg tapasi salaa joitakin sotaan epäilevästi suhtautuvia senaattoreita, kuten William Fulbrightin ja George McGovernin. Tämä ei johtanut mihinkään, mutta sen on esitetty auttaneen Ellsbergiä myöhemmin.[4]

Hän vei lopulta asiakirjat New York Timesin toimittaja Neil Sheehanille. Sunnuntaina 13. kesäkuuta 1971 lehti julkisti ensimmäiset osat kaikkiaan 7 000 asiakirjasta. Presidentti Nixonin hallinnon oikeusministeri John Mitchell hankki artikkelille julkaisukiellon, mutta se oli voimassa vain kaksi viikkoa. Ellsberg vei asiakirjat myös The Washington Postiin ja 17 muuhun lehteen.[5][6] 30. kesäkuuta Yhdysvaltain korkein oikeus joutui antamaan New York Timesille luvan jatkaa artikkelin osien julkaisua. Lehti ei paljastanut Ellsbergiä lähteeksi, mutta hän piileskeli 16 vuorokauden ajan pidätyksen varalta.

29. heinäkuuta 1971 Alaskan osavaltiota edustava demokraattipuolueen senaattori Mike Gravel vei 4 100 sivua Pentagonin papereista kongressin virallisiin asiakirjoihin. Nämä julkaistiin kirjana.[7]

Seuraamuksena Nixonin tuho

Presidentti Nixon arveli keskustelussaan 14. kesäkuuta H. R. Haldemanin kanssa Ellsbergin paljastusten ylittävän kansan ymmärryksen, mutta oli huolissaan, että joku voi uhmata Yhdysvaltain presidenttiä (”implicit infallibility of presidents”). Paperit paljastivat Kennedyn, Johnsonin ja Nixonin hallitusten valehdelleen tietoisesti.

Nixonin hallinnon sisäpiiri alkoi hakea Ellsbergistä huonoja puolia ja aloitti mustamaalauskampanjan tätä vastaan. Tätä varten perustettiin ”Valkoisen talon putkimiesten” ryhmä, joka hieman myöhemmin murtautui Demokraattisen puolueen toimitiloihin Watergate-rakennuksessa etsien Ellsbergistä tietoja muun muassa siitä, oliko tämä ollut psykiatrin hoidossa.[8] 3. syyskuuta 1971 Nixonin miehet murtautuivat Lewis Fieldingin toimistoon; operaatio oli nimeltään ”Hunt/Liddy Special Project No.1”. Ellsbergin papereita ei löydetty. Uhrit Ellsberg ja Russo saivat selville murrot huhtikuussa 1973 Watergate-oikeudenkäyntien aikana.

Oikeudenkäynti oli vaikea, sillä syyttäjä salasi aineistoa puolustukselta. Tuomarina toiminut Byrne yritettiin lahjoa lupaamalla hänelle FBI:n pääjohtajuus, mutta hän kieltäytyi. Murto Fieldingin toimistoon ja FBI:n tekemä laiton Ellsbergin salakuuntelu paljastuivat oikeudessa. Nixonin neuvonantajista neljä myöhemmin Watergate-murrosta tuomittua joutui eroamaan.

Perhe

Daniel Ellsberg on ollut naimisissa kahdesti. Ensimmäinen vaimo Carol Cummings oli merijalkaväen kenraalin tytär. Liitto kesti 13 vuotta ja siitä syntyivät lapset Robert ja Mary. Toinen vaimo on journalisti Patricia Marx ja tästä avioliitosta hänellä on Michael-niminen poika. Ellsberg seurusteli Patricia Marxin kanssa aikana, jolloin hän vaihtoi puolta Vietnamin sodan suhteen.

Populaarikulttuurissa

Asiaa käsitellään monissa elokuvissa, esimerkiksi Steven Spielbergin elokuvassa The Post (2017).

Katso myös

Lähteet
  1. BBC Four Storyville - 2009-2010 - 14. The Most Dangerous Man in America
  2. BBC Four Storyville - 2009-2010 - 14. The Most Dangerous Man in America
  3. The Right Words at the Right Time, Marlo Thomas, 2002, Atria books, New York
  4. Sanford J. Ungar, The Papers & The Papers, An Account of the Legal and Political Battle Over the Pentagon Papers, 1972, E.P. Dutton & Co., Inc., NY. p. 127
  5. Daniel Ellsberg and the Pentagon Papers, The Nation, H. Bruce Franklin, July 9, 2001, http://andromeda.rutgers.edu/~hbf/ELLSBERG.htm
  6. http://www.nndb.com/people/426/000023357/
  7. The Pentagon Papers, Senator Mike Gravel, Beacon Press http://www.beacon.org/catalogs/pentagonpapers.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. http://www.nytimes.com/2007/06/30/opinion/30krogh.html

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.