Daniëlle van de Donk

Daniëlle van de Donk (s. 5. elokuuta 1991) on alankomaalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Hän on pelannut Alankomaiden naisten maajoukkueessa lokakuun 2022 puoliväliin mennessä 133 maaottelua ja tehnyt niissä 33 maalia. Ensimmäisen maaottelunsa hän pelasi Meksikoa vastaan 15. joulukuuta 2010.[1] Hän voitti Euroopan-mestaruuden 2017.[2] Hän teki EM-lopputurnauksessa yhden maalin,[3] Englantia vastaan pelatussa, lukemiin 3–0 päättyneessä välieräottelussa.[4] Hän saavutti MM-hopeaa 2019 ja pelasi turnauksessa Alankomaiden kaikissa seitsemässä ottelussa avauskokoonpanossa.[5] EM-kilpailuissa 2022 hän pelasi joukkueensa kaikki neljä ottelua ja teki 3–2-voittomaalin alkulohko-ottelussa Portugalia vastaan.[6][7]

Daniëlle van de Donk

Seuratasolla van de Donk edustaa ranskalaista Lyonia. Kotimaassaan hän on edustanut Willem II:ta, VVV-Venloa ja vuosina 2012–2015 PSV Eindhovenia. Vuonna 2015 hän pelasi Ruotsissa Kopparbergs/Göteborg FC:ssä ennen siirtymistään englantilaisseura Arsenaliin, jossa hän pelasi kesään 2021 saakka.[8][9][10]

Lähteet

  1. Nederlands vrouwenelftal: Daniëlle van de Donk onsoranje.nl. Viitattu 25.10.2022. (hollanniksi)
  2. Sun 06 Aug 2017Women's European Championship - Final 6.8.2017. BBC. Viitattu 22.4.2018. (englanniksi)
  3. Statistics - Goals UEFA. Viitattu 22.4.2018. (englanniksi)
  4. Taylor, Louise: England’s Euro 2017 dream ends at hands of Van de Donk inspired Holland Guardian. 3.8.2017. Viitattu 22.4.2018. (englanniksi)
  5. Netherlands FIFA Women's World Cup France 2019. FIFA. Arkistoitu 21.3.2019. Viitattu 16.7.2019. (englanniksi)
  6. Daniëlle van de Donk UEFA. Viitattu 25.10.2022. (englanniksi)
  7. Verri, Matt: Netherlands 3-2 Portugal: Danielle van de Donk stunner ensures defending champions survive scare Evening Standard. 13.7.2022. Viitattu 25.10.2022. (englanniksi)
  8. International Van de Donk verruilt PSV voor Kopparbergs/Göteborg FC NUsport. 26.6.2015. Viitattu 3.8.2017. (hollanniksi)
  9. Danielle van de Donk signs new contract with Arsenal Ladies Vavel. 7.10.2016. Viitattu 3.8.2017. (englanniksi)
  10. Danielle van de Donk: Lyon capture Arsenal and Netherlands midfielder 21.6.2021. BBC. Viitattu 19.4.2022. (englanniksi)

    Aiheesta muualla


    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.