Dan Swanö

Dan Swanö (s. 10. maaliskuuta 1973, Finspångissa Itä-Götanmaalla, Ruotsissa) on ruotsalainen muusikko, lauluntekijä, laulaja, kitaristi, basisti, kosketinsoittaja, rumpali ja tuottaja, joista viimeiseksi mainitun tehtävissä hän on niittänyt ehkä eniten mainetta. Swanön toimialueeseen kuuluu lähinnä death metal sekä progressiivinen metalli sekä -rock.

Dan Swanö
Dan ja Dag Nosturissa

Musiikissa

Swanö on ollut erittäin usean yhtyeen johtomiehenä, joista eniten hän vaikutti yhtyeissä Edge of Sanity, Nightingale, Pan.Thy.Monium, Brejn Dedd, Unicorn, Infestdead ja Route Nine. Hän on toiminut myös kosketinsoittajana ja rumpalina Katatoniassa, soolokitaristina Ribspreaderissa, sekä viimeisimpänä rumpalina Bloodbathissa soittaen yhdellä täyspitkällä albumilla, Resurrection through Carnagella. Swanö on ollut mukana lukuisissa muissakin, etenkin ruotsalaisten yhtyeiden tuotoksissa. Hänellä on oma kotistudio, Unisound, jossa lukuisat yhtyeet ovat käyneet nauhoittamassa tuotoksiaan.

Dan Swanö omaa multi-instrumentaalisuutensa lisäksi erittäin monialaisen lauluäänen, jonka avulla hän kykenee syvään death metal -örinään, rikassävytteiseen melodiseen ja puhtaaseen lauluun, syvään ja tummaan goottilaulutyyliin sekä myös thrash metalille ominaiseen huutolauluun.

Swanö on julkaissut myös sooloalbumi Moontowerin vuonna 1998 huolimatta hänen kiireisyydestään muussa metallimaailmassa.

Swanö työskentelee kaikesta aktiivisuudestaan huolimatta edelleen ruotsalaisen kotikaupunkinsa musiikkikaupassa johtavana myyntiassistenttina. Swanö on uransa aikana tehnyt erittäin pienen määrän live-esiintymisiä minkään yhtyeensä kanssa.

Swanö-diskografia

  • Altar - koskettimet, taustalaulu
  • Another Life - rummut, koskettimet, kitarasoolo
  • Bloodbath - rummut (1998–2004), kitara (2004–2006)
  • Brejn Dedd - rummut, laulu
  • Canopy - vieraileva laulu, kitara
  • Cronian - Masterointi albumilla Terra
  • Dan Swanö - laulu, kaikki instrumentit
  • Demiurg - rummut, koskettimet
  • Diabolical Masquerade - sävellys, rummut (albumilla Nightwork), kitarasoolot, tuottaja
  • Edge of Sanity - laulu, kitara ja koskettimet (vanhempi tuotanto), kaikki instrumentit (nykyisin)
  • Evoke - tuottaja (Dreaming The Reality)
  • Godsend - laulu, koskettimet
  • Incision
  • Infestdead - kitarat, basso, rumpuohjelmointi
  • Kaoteon - tuottaja
  • Karaboudjan - laulu, kaikki instrumentit
  • Katatonia - koskettimet (1992-1993), rummut (1999)
  • Maceration - laulu, koskettimet, piano (peitenimellä "Day Disyraah")
  • Mahlstrøm - vieraileva laulu
  • Masticate - kitara, basso, laulu
  • Nightingale - laulu, kitarat, koskettimet
  • Novembre - tuottaja
  • Novembers Doom - miksaaja albumeilla The Pale Haunt Departure ja The Novella Reservoir, kitarasoolo kappaleessa "Dark World Burden" The Pale Haunt Departurella
  • Odyssey - laulu, rummut, koskettimet
  • Omnium Gatherum - "New World Shadows" (2011): mixaus, masterointi, moog, vieraileva laulu
  • Opeth - tuottaja
  • Overflash - rummut
  • Pain - Nothing Remains The Same
  • Pan.Thy.Monium - basso, koskettimet, efektit (peitenimellä "Day Disyraah")
  • Ribspreader - kitara, rummut
  • Route Nine - laulu, kitara, basso, koskettimet
  • Second Sky
  • Sörskogen - rummut, basso, koskettimet
  • Star One - vieraileva laulu
  • Steel - laulu
  • Subway Mirror
  • The Lucky Seven
  • The Project Hate MCMXCIX - tuottaja
  • Theatre of Tragedy - tuottaja
  • Therion - laulu
  • Threshold - vieraileva laulu
  • Total Terror - kitara, laulu
  • Ulan Bator
  • Under Black Clouds
  • Unicorn - laulu, rummut
  • Vinterland - tuottaja, koskettimet
  • Wounded Knee - tuottaja

Soolo-diskografia

  • Moontower - 1998

Aiheesta muualla

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.