Dan Koivulaakso

Dan Koivulaakso (s. 1980 Helsinki lähde?) on helsinkiläinen kansalaisaktivisti, tietokirjailija, kunnallispoliitikko ja opetusministeri Li Anderssonin valtiosihteeri. Hän toimi Vasemmistonuorten puheenjohtajana vuosina 2009–2011.

Dan Koivulaakso
Henkilötiedot
Syntynyt1. lokakuuta 1980
Helsinki
Poliitikko
Puolue vasemmistoliitto
Asema valtiosihteeri
Vaalipiiri Helsingin vaalipiiri
Kotipaikka Helsinki
Aiheesta muualla
Virallinen sivu

Koulutus

Koivulaakso valmistui 2008 yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta pääaineenaan sosiaaliantropologia. Sittemmin hän on valmistunut kauppatieteiden kandidaatiksi Hankenista.

Työ ja politiikka

Koivulaakso on työskennellyt useita vuosia eri kansalaisjärjestöissä, muun muassa Amnestyssa kampanjakoordinaattorina, Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:ssä pääsihteerinä sekä Vasemmistonuorten Palestiinaan suuntautuvan kehitysyhteistyöhankkeen koordinaattorina. Vuosina 2009-2011 Koivulaakso toimi myös puolueensa vasemmistoliiton äänenkannattajan Kansan Uutisten kolumnistina.[1]. Vuosina 2011–2019 hän työskenteli ammattiliitto JHL:ssä.

Ennen työtään ammattiliitossa Koivulaakso oli aktiivinen mielenosoitusten järjestäjä. Koivulaakso on osallistunut muun muassa Vapaa liikkuvuus -verkoston toimintaan,[2] asumisen kalleuteen ja asunnottomuuteen liittyviin hankkeisiin sekä talonvaltauksiin.[3][4][5][6][7][8] Koivulaakso on ollut järjestämässä Euromayday-, Vapaa Helsinki- ja Murrostorstai 2009 -mielenosoituksia vuodesta 2007.[9][10][11] Keväällä 2010 Koivulaakso osallistui Vastavoima-ryhmän tempaukseen, jonka tarkoitus oli tukea Suomen Elintarviketyöläisten Liiton lakkoa: ryhmä teki helsinkiläiseen S-marketiin iskun, jossa leipiin liimattiin ”rikkurileipä"-tarroja. Kauppa hävitti leivät.[12] Hän pyöritti vuosien 2009 ja 2010 vasemmistonuorten puheenjohtajana ”Ilmianna pomosi” kampanjaa.[13]

Koivulaakso sai vuoden 2011 eduskuntavaaleissa 1 667 ääntä eikä tullut valituksi.[14] Kuntavaaleissa 2012 Koivulaakso sai 1 211 ääntä ja pääsi Helsingin valtuustoon.[15]

Koivulaakson kasvoille sumutettiin Oulussa heinäkuussa 2012 kaasua, kun hän osallistui puhetapahtumaan äärioikeistosta.[16] Poliisi tutki tapausta pahoinpitelynä, poliittisten toimintavapauksien loukkaamisena ja kokouksen estämisenä. Epäilty oli vuonna 1990 syntynyt mies, jolla oli yhteyksiä äärioikeistolaiseen Suomen vastarintaliikkeeseen.[17][18][17][19] Koivulaakson mukaan sekä pippurisumutuksessa että myöhemmässä Jyväskylän kirjastopuukotuksessa poliisin epäiltynä on sama henkilö.[20] Henkilö on myöhemmin tuomittu teoista.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Koivulaakso ei tullut valituksi 2 610 äänellä.[21]. Vuonna 2017 hänet valittiin uudestaan Helsingin kaupunginvaltuustoon ja tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi.

Dan Koivulaakso johti eduskuntavaalien 2019 jälkeisissä hallitusneuvotteluissa Oikeusvaltion kehittäminen -alatyöryhmää. Tämän jälkeen julkisuuteen nousi vanhoja Vasemmistonuorten foorumeilta otettuja kuvakaappauksia kirjoituksista, joissa Koivulaakso puolusti poliittista väkivaltaa. Koivulaakso pahoitteli kirjoituksia ja sanoi, etteivät ne enää kuvaa hänen ajatteluansa.[22][23]

Elokuussa 2019 Koivulaakso valittiin yhdeksi opetusministeri Li Anderssonin viidestä erityisavustajasta ja Vasemmistoliiton ministeriryhmän sihteeriksi.[24] Kesäkuussa 2021 hänet nimitettiin valtiosihteeriksi.[25]

Vaalimenestys

Kunnallisvaalit

Eduskuntavaalit

Teokset

  • Koivulaakso, Dan et al.: Radikaaleinta on arki. Helsinki: Like, 2010. ISBN 978-952-01-0521-1.
  • Koivulaakso, Dan & Brunila, Mikael & Andersson, Li: Äärioikeisto Suomessa. Helsinki: Into, 2012. ISBN 978-952-264-180-9.

Lähteet

  1. Koivulaakso, Dan: Koti on metropoli kansanuutiset.fi. 8.11.2009. Kansan Uutiset Oy. Viitattu 20.11.2009.
  2. Liikuntavirasto uhkaa häätää romanit Rajasaaresta vapaaliikkuvuus.net. Vapaa liikkuvuus -verkosto. Viitattu 20.11.2009.
  3. Saukkonen, Miika: Asuntopolitiikkaa sorkkaraudalla Voiman verkkolehti Fifi. 14.11.2008. Voima Kustannus Oy. Viitattu 20.11.2009. [vanhentunut linkki]
  4. Helsingin Vallilassa vallattiin talo MTV3.fi. 17.10.2009. MTV Oy. Viitattu 20.11.2009.
  5. Kaksi talonvaltausta vaatii huomiota asunnottomille HS.fi. 19.10.2008. Sanoma News Oy. Viitattu 20.11.2009. [vanhentunut linkki]
  6. Helsingin yliopiston päärakennus vallattiin yöksi HS.fi. 17.10.2008. Sanoma News Oy. Arkistoitu 19.6.2009. Viitattu 20.11.2009.
  7. Talonvaltaus osana Asunnottomien yötä kansanuutiset.fi. 14.10.2009. Kansan Uutiset Oy. Viitattu 20.11.2009.
  8. Mielenosoittajat valtasivat talon Vallilasta vartti.fi. 17.10.2009. Sanoma News Oy. Arkistoitu 19.10.2009. Viitattu 20.11.2009.
  9. Radikaalia lamavappua! vihrealanka.fi. 30.4.2009. Vihreä Lanka Oy. Viitattu 20.11.2009.
  10. Hagelin, Heidi: Nämä vappumarssijat haluavat yritykset vastuuseen taloussanomat.fi. 29.4.2009. Taloussanomat Oy. Viitattu 20.11.2009.
  11. MayDay-marssijat syyttävät poliisia provokaatiosta iltalehti.fi. 2.5.2008. Kustannusosakeypuheenjohtajahtiö Iltalehti. Viitattu 20.11.2009.
  12. Aktivistit merkitsivät ”rikkurileipiä” Helsingissä 3.6.2012. Yleisradio. Viitattu 8.2.2013.
  13. Saila Keskiaho: Kesäuusinta: Hymyile, olet töissä 22.7.2011. Voima-lehti. Viitattu 23.9.2014.
  14. Eduskuntavaalit 2011, ehdokkaat äänimääräjärjestyksessä yle.fi. 20.4.2011. Yleisradio. Arkistoitu 20.4.2011. Viitattu 29.5.2013.
  15. Dan Koivulaakso, ehdokkaan tiedot yle.fi. 28.10.2012. Yleisradio. Viitattu 19.11.2012.
  16. Oulussa kaasua sumuttanut on yhä karkuteillä. Helsingin Sanomat, 21.7.2012, s. A 4.
  17. Sumuteiskun poliisitutkinta valmistui Kaleva. 23.1.2013. Viitattu 31.1.2013.
  18. Veräjänkorva, Arto: Uhri: Oulun hyökkäys oli poliittinen 20.7.2012. Yle Oulu. Viitattu 1.2.2013.
  19. Poliisi: Oulun kaasuiskun motiivi vaikuttaa poliittiselta Lapin Kansa. 20.7.2012. Viitattu 1.2.2013. [vanhentunut linkki]
  20. Valta, Reijo: Äärioikeistosta Dan Koivulaakson tapaan Pois työpöydältä. 12.5.2013. Viitattu 11.5.2014.
  21. Tilastokeskuksen PX-Web-tietokannat (Valitse vaalit.) pxdata.stat.fi. Viitattu 6.1.2017.
  22. Vasemmiston Dan Koivulaakso pahoittelee vanhoja kir­joi­tuk­si­aan, joissa puolusti poliittisen väkivallan käyttöä – merkittävässä roolissa hallitusneuvotteluissa kaleva.fi. 13.5.2019. Kaleva. Viitattu 15.15.2019.
  23. Poliittista väkivaltaa ihannoinut vasemmistoliittolainen hallitusneuvotteluissa - Li Andersson: ”Hän on hyvin selvästi pahoitellut” iltalehti.fi. 15.5.2019. Iltalehti. Viitattu 15.15.2019.
  24. Li Anderssonille viisi erityisavustajaa Verkkouutiset.fi. 12.8.2019. I. Viitattu 15.8.2019.
  25. Viran täyttäminen vnk.fi. 29.6.2021. VNK. Viitattu 25.10.2021.
  26. Kuntavaalitulokset mtvuutiset.fi. Viitattu 10.8.2021.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.