Dalriadan kuningaskunta

Dalriada, iiriksi Dál Riada tai Dál Riata, oli nykyisen Skotlannin alueella sijainnut gaelilainen kuningaskunta, joka ulottui 400-luvulta lähtien Pohjoiskanaalin molemmille puolille. Siihen kuuluivat Pohjois-Irlannin Antrim ja Skotlannin Argyll sekä osa Sisä-Hebrideistä.[1]

Skotlannin Dalriadan kuningaskunnan perustivat Irlannin Antrimin Dál Riadan kuningaskunnasta saapuneet uudisasukkaat. He perustivat Dalriadan Argylliin maille, joita tuolloin asuttivat piktit. Perimätiedon mukaan kuningaskunnan perustivat Ercin kolme poikaa. Yksi pojista oli nimeltään Fergus, josta Skotlannin kuninkaiden katsotaan polveutuvan. Skottien eli irlantilaisten maahanmuuttajien ja piktien välillä oli useita sotia, mutta myös keskinäisiä avioliittoja.[2]

Dalriadan Irlannin puoleinen osa alkoi rappeutua jo 500-luvun alussa, kun Irlannin hallitseva suku oli siirtynyt Skotlantiin. Viikinkien tunkeuduttua Irlantiin 800-luvulla Irlannin Dalriada menetti kokonaan poliittisen identiteettinsä. Piktit puolestaan alkoivat ahdistella Dalriadaa Skotlannissa. Dalriadan kuningas Kenneth I MacAlpin yhdisti viimein piktit ja skotit vuonna 843, ja siitä lähtien aluetta ryhdyttiin kutsumaan Skotlanniksi. Kennethistä tuli uuden Alban kuningaskunnan ensimmäinen kuningas.[1]

Dalriadan skottien saavuttama valta-asema johti siihen, että irlantilaisperäinen gaeli syrjäytti alkuperäisasukkaiden puhumat varhaisemmat kielet Pohjois-Skotlannissa. Osa piktien perinteistä jäi kuitenkin elämään keskiajan Skotlannissa.[2]