D. H. Peligro

Darren Henley syntyi St. Louisissa 1959. Hän muutti teini-ikäisenä San Franciscoon ja asui siellä pakettiautossa. Hän tutustui S.S.I.-nimisen yhtyeen jäseniin ja liittyi yhtyeen rumpaliksi. Peligro oli mukana sekä San Franciscon että Los Angelesin musiikkiskenessä. Hän tuli rumpalina tunnetuksi tyylistä, joka yhdisti punk rockia, hardcore punkia, metallia ja reggaeta.[1]

Peligro liittyi vuonna 1981 Dead Kennedysiin, kun yhtyeen alkuperäinen rumpali Bruce Slesinger oli jättänyt paikan. Hän oli mukana heti samana vuonna EP:llä In God We Trust Inc., joka vei Dead Kennedysin musiikkia kovempaan ja nopeampaan punk rockiin, mihin oli osaltaan vaikuttamassa Peligron tyyli rummuissa.[2] Peligro oli mukana kolmella Dead Kennedysin studioalbumilla, Plastic Surgery Disasters (1982), Frankenchrist (1985) ja Bedtime for Democracy (1986).[1]

Dead Kennedys hajosi 1986, ja tämän jälkeen Peligro soitti useissa yhtyeissä.[2] Peligro liittyi 1988 Red Hot Chili Peppersiin, joka etsi uutta rumpalia Jack Ironsin lähdettyä. Hän tunsi jo ennestään yhtyeen Anthony Kiedisin ja Flean, joiden kanssa oli soittanut huumoriprojektissa Three Little Butt Hairs.[1] Peligro erotettiin yhtyeestä jo marraskuussa 1988 tämän huumeongelmien takia.[2] Hän ehti olla mukana Red Hot Chili Peppersin keikoilla ja Mother’s Milk -albumin musiikintekoon.[1]

Peligro muodosti nimeään kantaneen sooloprojektin, jonka ensimmäinen albumijulkaistiin 1995. Peligron julkaisi Dead Kennedysin Jello Biafran itsenäinen levy-yhtiö Alternative Tentacles. Pelgiro julkaisi vielä 2000-luvulla kaksi albumia, Welcome to America ja Sum of Our Surroungings. Niistä ensiksi mainittu voitti 2004 independent-musiikin parhaan rock-albumin tittelin.[3]

Peligro, East Bay Ray, Klaus Flouride ja Biafran korvannut Brandon Cruz perustivat 2001 Dead Kennedysin uudestaan. Peligro oli elämänsä loppuun asti osa Dead Kennedysin uutta tulemista, vaikka hän pitikin vuoden mittaisen vapaan terveyssyiden takia. Viimeisinä vuosinaan hän oli mukana myös monien muidenkin artistien konserteilla ja albumeilla. Hän teki yhteistyötä muun muassa Mobyn, Feederzin, Roky Ericksonin ja Nailbombin kanssa.[1]

Peligro oli viimeisinä vuosinaan avoin huumeongelmiansa suhteen. Hän kertoi niistä sekä haastatteluissa että omaelämäkerrassaan Dreadnaught: King Of Afropunk. Hän kertoi myös, että 1980-luvun punkkulttuurin rasismi vaikutti hänen haasteisiinsa.[2]

Peligro kuoli lokakuussa 2022 tapaturmaisesti syntyneeseen päävammaan.[1]