Este (suku)

Este-suku polveutuu Obertenghin suvusta, joka hallitsi 900-luvulla rajakreiveinä Pohjois-Italian Lunigianaa, Genovaa ja Milanoa. Suku sai nimensä Padovan lähellä sijaitsevasta Esten kaupungista, joka kuului erään Oberthenghien haaran läänityksiin.[2] Esten dynastian perustajana pidetään Milanon varakreivi Albert Azzo II:ta (k. 1097). Hänen vanhin poikansa Welf IV (k. 1101) peri myöhemmin Saksassa sijainneen Baijerin herttuakunnan ja on siten Welfin hallitsijasuvun kantaisä, mutta Milanon varakreivin arvo periytyi Albert Azzo II:n nuorimmalle pojalle Fulco I:lle (k. 1136), josta Esten suvun päähaara polveutuu.[2][3] Keskimmäinen poika Hugo V hallitsi Mainen kreivikuntaa Ranskassa, mutta ei jättänyt jälkeensä dynastiaa. Suvun mahti alkoi kasvaa, kun Fulco I:n pojanpojan pojanpoika Azzo VII vuonna 1240 liittoutui guelfien kanssa Italian valtataistelussa. Azzo VII:n seuraaja Obizzo II (k. 1293) nimettiin vuonna 1264 elinikäiseksi Ferraran herraksi (ital. Signoria di Ferrara) ja hän sai valtaansa myös Modenan vuonna 1288 ja Reggion vuonna 1289. Ferraran herra Niccolò II rakennutti Ferraraan 1300-luvun lopulla Castello Estensen eli Esten linnan ja hänen veljensä Albert V (k. 1393) perusti vuonna 1391 Ferraran yliopiston. Seuraava hallitsija Niccolò III (k. 1441) isännöi vuonna 1438 Ferraran kirkolliskokousta ja hänen poikansa Leonello (k. 1450) tunnettiin merkittävänä taiteiden suosijana.[2]

Leonelloa seurasi Ferraran herrana hänen veljensä Borso (k. 1471), joka sai vuonna 1452 keisari Fredrik III:lta Modenan ja Reggion herttuan sekä vuonna 1471 paavi Paavali II:lta Ferraran herttuan arvon. Borson seuraajaksi tullut kolmas veli Ercole I (k. 1505) jatkoi taiteiden suosimista ja toimi muun muassa runoilija Matteo Boiardon mesenaattina. Ercole I:n poika Alfonso I (k. 1534) oli merkittävä sotapäällikkö Cambrain liigan sodassa Venetsiaa vastaan. Alfonson riitaannuttua paavinistuimen kanssa paavi Julius II riisti häneltä vuonna 1510 Modenan ja vuonna 1512 Reggion herttuakunnat ja seuraavat paavit Leo X ja Klemens VII yrittivät viedä häneltä Ferrarankin, mutta hän sai keisari Kaarle V:n tuella menettämänsä alueet takaisin vuoden 1527 Rooman ryöstön jälkeen. Alfonso I:n pojanpoika Alfonso II kuoli vuonna 1597 lapsettomana ja määräsi perillisekseen serkkunsa Cesaren. Paavi Klemens VIII ei tunnustanut Cesarea ja liitti vuonna 1598 Ferraran herttuakunnan suoraan omaan hallintaansa.[2][3]

Ferraran menettämisen jälkeen Cesare d’Esten sukulinja hallitsi vielä keisarikuntaan kuulunutta Modenan ja Reggion herttuakuntaa. Myöhemmistä herttuoista merkittävimmät olivat kolmikymmenvuotiseen sotaan osallistunut Frans I (hallitsi 1629–1658) ja keisarikunnan politiikkaan vaikuttanut Rinaldo (hallitsi 1694–1737). Suvun viimeinen herttua Ercole III joutui pakenemaan vuonna 1796 Ranskan miehitystä ja menetti herttuakuntansa vuoden 1797 Campo Formion rauhassa. Esten suku sammui mieslinjalta Ercole III:n kuoltua maanpaossa ilman poikia vuonna 1803.[2][3] Suvun viimeinen hallitsija oli Ercole III:n tytär Maria Beatrice, joka peri äitinsä Maria Teresa Cybo-Malaspinan kautta Massan ja Carraran herttuakunnan ja hallitsi sitä herttuattarena vuosina 1790–1796 ja 1815–1829.

Maria Beatricen ja Habsburg-sukuisen arkkiherttua Ferdinandin jälkeläiset muodostivat niin sanotun Habsburg-Esten eli ”Itävalta-Esten” (saks. Österreich-Este) suvun, joka hallitsi Modenaa Napoleonin sotien jälkeen vuosina 1814–1859. Tämäkin suku sammui mieslinjalta Modenan viimeisen herttuan Frans V:n kuoltua maanpaossa vuonna 1875.[2][3]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Este (suku) Wikimedia Commonsissa