Džohar Dudajev

Dudajev syntyi 15. huhtikuuta 1944. Viikon kuluttua hänen syntymästään koko tšetšeeniväestö, kaikkiaan noin 425 000 henkeä, karkotettiin pääosin Kazakstaniin. Karkotus johtui Stalinin epäluuloista. Mitään näyttöä tšetšeenien epäluotettavuudesta ei ollut. Päinvastoin tšetšeenit kunnostautuivat puna-armeijan sotatoimissa akselivaltoja vastaan.[1]

Stalinin kuoltua 1953 epäluulo tšetšeenejä kohtaan lauhtui, tšetšeenikansa rehabilitoitiin, ja he saivat palata kotiseudulleen vuonna 1957. Dudajev opiskeli Tšetšeniaan palattuaan sähkömieheksi, mutta pääsi sittemmin Neuvostoliiton sotilaslentäjäkouluun Tamboviin.[1]

Neuvostovallan lopuilla Dudajev komensi Tartossa sijainnutta strategista ohjuspommittajatukikohtaa. Dudajev oppi viroa ja tunsi myötätuntoa virolaisten itsenäisyyshaaveita kohtaan. Hänen sanotaan lähettäneen Tallinnan televisioaseman mielenosoittajille "soppatykin" vastoin esimiesten käskyä tv-aseman alueen miehittämisestä.[1]

Dudajev palasi Tšetšeniaan vuonna 1990. Aluksi hän ryhtyi aktiiviseksi paikallispolitiikassa ja hänet valittiin tšetšenikansan yleiskansallisen kongressin johtoon.[1] Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä vuonna 1991 Dudajevin johtama oppositio teki käytännössä vallankaappauksen ja syrjäytti kommunisti Doku Zagajevin, sekä järjesti kansanäänestyksen Itškerian tšetšeenitasavallan itsenäisyydestä. Itsensä hän julisti uuden tasavallan presidentiksi.[1] Hänen valintansa Tšetšenian presidentiksi vahvistettiin 27. lokakuuta 1991, vaikka osa maasta kieltäytyi äänestämästä laittomina pidetyissä vaaleissa. Vuonna 1992 Ingušia kuitenkin erosi Tšetšeniasta, haluten pysyä Venäjän osatasavaltana.[1]

Joulukuun alussa 1994 Sergei Stepašin alkoi organisoida Venäjä-mielisten tšetšeenien kapinaa Dudajevia vastaan. Moskova tuki Venäjä-mielisten hyökkäystä Groznyyn sotilaallisesti 47 panssarin voimin. Venäläiset panssarit antautuivat jouduttuaan Šamil Basajevin johtaman Abhasian-pataljoonan piirittämiksi.[2] Venäjän puolustusministeri Pavel Gratšov raivostui sotilaallisesta nöyryytyksestä ja aikoi "nitistää Dudajevin parissa kolmessa tunnissa". Gratšov kokosi 40 000 sotilaan joukon, joka hyökkäsi Tšetšeniaan 11. joulukuuta 1994. uudenvuodenaattona 6000 tuhatta venäläissotilasta hyökkäsi Groznyyn 350 panssariajoneuvon tuella. Venäläiset kärsivät hetimmiten 1500 sotilaan ja 200 panssaroidun ajoneuvon tappiot tšetšeenien torjuntaiskussa.[2]

Venäjän hyökkäyksen seurauksena tšetšeenien keskinäinen kyräily loppui ja alun perin Dudajevin vastaiset poliittiset ryhmät yhdistyivät hyökkääjää vastaan. Syntynyt "Talvisodan ihmeen" kaltainen yhdistyminen nosti Dudajevin kansallisen sankarin asemaan. Tätä ennen oli Dudajevin kansansuosio vähentynyt huomattavasti.[2]

Tšetšeenitaistelijat suojautuvat tuhotun venäläisen BMP-2-rynnäkköpanssarivaunun sivuitse tammikuussa 1995, Groznyin taistelujen aikaan

Presidentti Dudajev surmattiin 21. huhtikuuta 1996 ilmaiskussa. Hänen sijaintinsa saatiin selville paikantamalla hänen käyttämänsä satelliittipuhelin. Dudajev puhui juuri Venäläisen kansanedustajan Konstantin Borovin kanssa kun Suhoi hävittäjästä ammuttu ohjus osui peilattuun puhelupaikkaan surmaten Dudajevin.[3] Dudajevia seurasi virkaatekevänä presidenttinä Zelimhan Jandarbijev ja vaalien jälkeen sotilaskomentajana toiminut Aslan Mashadov.[2]

Dudajevin kuolema ei lannistanut tšetšeenejä vaan Aslan Mashadovin johdolla tšetšeenit tekivät yllätyshyökkäykset Groznyn, Arguinnin ja Gudermesin kaupunkeihin 6. elokuuta 1996. kahden päivän taistelujen jälkeen venäläiset oli ajettu käytännössä joulukuun 1994 lähtöpisteisiinsä.[3] Rauhansopimuksen kirjoittivat 30. elokuuta 1996 Dagestannissa Aslan Mashadov ja Aleksandr Lebed. Vaikka ulkovallat eivät tunnustaneetkaan Tšetšeniaa itsenäiseksi, se jäi "de Facto" itsenäiseksi vuoteen 2001 asti.[3]

Dudajevin muistolaatta Tartossa

Džohar Dudajevin puoliso Alla Dudajeva on syntyperältään venäläinen taiteilija ja kirjailija. Hän on kirjoittanut miehestään, heidän elämästään ja Tšetšenian sodasta kirjan, joka on ilmestynyt viroksi nimellä Miljoni esimene.

• Hakala Pekka: Suuri ja sekava Venäjä. HS kirjat, 2008. ISBN 978-952-55572-2-0.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Džohar Dudajev Wikimedia Commonsissa