Curtis LeMay

LeMay liittyi vuonna 1928 Yhdysvaltain maavoimien ilmavoimiin. Hän valmistui upseeriksi vuonna 1929. LeMay palveli toisessa maailmansodassa pommitusilmavoimissa ja komensi muun muassa Japanin vastaisia ilmapommituksia. LeMay käski aloittaa laajamittaisen palopommien käytön Japanin suurimpia kaupunkeja vastaan, siirsi pommituslennot yöaikaan ja laski lentokorkeutta. Päivällä korkealta suoritetut pommitukset olivat osoittautuneet tehottomiksi. Kaupunkien laaja terroripommittaminen ja palopommien käyttö lisäsi merkittävästi Japanin kärsimiä tuhoja. Esimerkiksi Tokion pommituksissa maaliskuussa 1945 sai surmansa 100 000–200 000 ihmistä.[1] LeMay yleni sodan aikana everstiluutnantista kenraalimajuriksi.[2] ”Vain yhdessä yössä poltimme kuoliaaksi 100 000 siviiliä – naisia, lapsia ja miehiä Tokiossa”, Robert McNamara muisteli jälkeenpäin. Curtis LeMay sanoi kerran hänelle: ”Jos olisimme hävinneet sodan, olisimme kaikki joutuneet syytteeseen sotarikoksista.”[3]

Mao Tse Tung oli eräs, joka teki Keisarillisen Japanin sotavoimia vastaan yhteistyötä, muun muassa säätietoja luovuttamalla USAF:n käyttöön ja joka kutsui LeMay:ta nimellä Culltse Lee May.[4]

Sodan jälkeen LeMay komensi Yhdysvaltojen ilmavoimien Eurooppaan sijoitettuja joukkoja. Vuosina 1948–1957 hän toimi Yhdysvaltain ilmavoimien strategisen johtoportaan komentajana (engl. Strategic Air Command). Hän kehitti kylmän sodan alkuaikoina strategisista ilmavoimista merkittävän toimijan. LeMay painotti lentoyksiköiden valmiutta, johtamisjärjestelmän hyvää toimintaa ja henkilöstön kouluttamista. Hän oli henkilökohtaisesti valmis suorittamaan strategisen ensi-iskun ydinaseilla Neuvostoliittoa vastaan. Vuonna 1951 hänet ylennettiin täydeksi neljän tähden kenraaliksi. Strategisten ilmavoimien johtoporras vastasi massiivisen vastaiskun ydinaseopin aikana (vuosina 1954–1962) ydinasepelotteen ylläpitämisestä. Sen vastuulla oli mahdollisen ydinsodan voittaminen. Pommikoneiden merkitys alkoi kuitenkin vähetä 1950-luvun lopulla, kun käyttöön otettiin ballistiset ydinkärkiohjukset. Vuonna 1957 LeMaysta tehtiin Yhdysvaltain ilmavoimien esikuntapäällikkö ja vuonna 1961 hän yleni ilmavoimien komentajaksi. Hänen aikanaan ilmavoimissa painotettiin strategista ilmasodankäyntiä ja taktisia ilmavoimia, muun muassa hävittäjien ja tulitukikoneiden käyttöä LeMay väheksyi. Vietnamin sodan aikana taktiset ilmavoimat kuitenkin osoittautuvat tärkeiksi. Vuonna 1965 LeMay siirtyi eläkkeelle.[2]

LeMay ajautui usein erimielisyyksiin sotilaallisten ja poliittisten esimiestensä kanssa.[2] Hän onnistui myös riitelemään eversti Paul Tibbetsin sekä majuri Thomas W. Ferebeen kanssa. Käytetty lähdeviiteteos väittää, epäsuorasti tosin LeMayn yrittäneen hajottaa 509. raskas erityispommitusrykmentti. [5] LeMayn ansaitsemia lempinimiä olivat Bombs Away-LeMay sekä Old Iron Pants tai Old Iron Ass.

LeMayn hellittämättömän vastarinnan presidentti Lyndon B. Johnsonin hallinnon Vietnamin-politiikkaa kohtaan[6] otaksutaan vaikuttaneen hänen eläkkeelle siirtymiseensä vuonna 1965.

• Malkki, Marjomaa, Raitasalo, Karasjärvi, Sipilä: Sodan historia, s. 194–195. Helsinki: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21885-2.
• Gordon Thomas & Max Morgan Witts: Enola Gay – pommikone Hiroshiman yllä. WSOY, 1981. ISBN 951-0-10695-X. (s. 103–106, 127–130, 206–207, 237 & 242–243)