Crystal Palace FC

Vuonna 1981 Ron Noades, entinen Wimbledonin puheenjohtaja, osti Crystal Palacen osake-enemmistön itselleen. Saman tien hän erotti Allisonin ja palkkasi hänen tilalleen Dario Gradin, joka oli nostanut Wimbledonin liigatasolle konferenssista ja saman tien nostanut 3. divisioonaan. Palace ei kuitenkaan Gradin alaisuudessa kyennyt ihmeisiin, ja hänet erotettiin.

Manageriksi palkattiin Steve Kember, mutta hänenkään kaudellaan otteet eivät parantuneet. Palace oli jo putoamisuhan alla, mutta voitto putoaja Wrexhamista säilytti hiuskarvan varassa olleen sarjapaikan. Päävalmennustehtävissä Kemberin korvasi kauden päätyttyä Alan Mullery, mutta hän ei ollut seuran verivihollisen Brightonin yhteyksiensä kanssa erityisen suosittu fanien keskuudessa. Kahtena peräkkäisenä kautena Palace oli todella lähellä putoamista, ja kauden 1983–1984 jälkeen Mullery siirtyi Terry Venablesin tilalle QPR:n manageriksi. Hänet korvattiin Dario Gradin Wimbledon-seuraajalla Dave Bassettilla, joka kuitenkin erosi yllättäen neljän vuorokauden kuluttua palatakseen takaisin Wimbledoniin.

Crystal Palacen uudeksi manageriksi tuli 29-vuotias Steve Coppell, jonka pelaajaura Manchester Unitedissa oli katkennut polvivammaan. Yhteistyössä Noadesin kanssa hän uudisti Palacea, mikä huipentui vuonna 1989, kun joukkue nousi 1. divisioonaan.Fanit eivät kuitenkaan olleet Coppelliin täysin tyytyväisiä, koska skotlantilaisen Palace-ikoni Jim Cannonin lähtemisen joukkueesta katsottiin maksaneen vuonna 1988 karsintapaikan. Cannon lähti seurasta kesällä, 16 vuoden Eagles-uran jälkeen.

Ensimmäisellä kaudellaan korkeimmalla sarjatasolla 1989–1990 Palace sijoittui viidenneksitoista, mutta pääsi myös ensimmäistä kertaa historiansa aikana FA Cupin loppuotteluun. Finaalissa vastaan asettui Manchester United, jonka kanssa joukkue pelasi 3–3-tasapelin. Uusintakohtaamisessa ManU vei voiton 1–0.

Kaudella 1990–1991 Crystal Palace sijoittui 1. divisioonassa kolmanneksi. Lisäksi se voitti Full Members Cupin peitottuaan loppuottelussa Evertonin maalein 4–1. Kyseinen voitto onkin seuran historian ainoa cup-muotoisen kilpailun voitto. Kaudella 1992–1993 joukkueesta myytiin pelaajia urakalla, ja lisäksi useat avainpelaajat kärsivät loukkaantumisista. Seurauksena oli putoaminen maalierolla alemmalle sarjatasolle, entiseen 2. divisioonaan, uuteen 1. divisioonaan, eikä joukkue päässyt pelaamaan Valioliigaa sen kautta aikain ensimmäisellä kaudella.

Coppell erosi tehtävästään kauden päätteeksi Palacen pudottua. Hänen tilalleen astui apuvalmentajana toiminut Alan Smith, joka johdattikin seuran 1. divisioonan mestaruuteen ja Valioliigaan. Kaudella 1994–1995 joukkue pääsi välieriin molemmissa kansallisissa cupeissa, mutta putosi Valioliigasta jälleen kerran vain hiuksenhienosti – tällä kertaa tehtyjen maalien riittämättömyyden perusteella, kun Valioliigan paikkoja supistettiin kahteenkymmeneen.

Smith erotettiin muutaman päivän kuluttua kauden päättymisestä, ja Steve Coppell palasi valmennusvastuuseen. Erottamisen seurauksena joukkueesta myytiin myös lukuisia huippupelaajia kuten Chris Coleman, Eric Young, Richard Shaw, Gareth Southgate, Iain Dowie, John Salako ja Chris Armstrong. Palacen avauskokoonpano kauden 1995–1996 avausottelussa koostui hyvin pitkälle ennestään tuntemattomista kasvoista. Tuohon aikaan joukkueen vaakunan feenikslintua muistuttava eläin vaihtui enemmän kotkan näköiseen eläimeen.

Steve Coppell siirti johtavampiin tehtäviin (ammattinimike Director of Football), ja joukkueen manageriksi palkattiin Dave Bassett. Bassett nosti joukkueen 16. sijalta lopputuloksissa kolmanneksi. Joukkue pääsi karsintojen pudotuspelien finaaliin, jossa kuitenkin hävisi Leicester Citylle maalein 2–1. Maaliskuussa 1997 Basset siirtyi Nottingham Forestin manageriksi. Crystal Palacen manageriksi palasi Coppell, ja jälleen kerran karsintojen pudotuspelien finaalissa pelannut joukkue voitti Sheffield Unitedin ja nousi Valioliigaan. Valioliigassa seura kesti jälleen vain yhden vuoden ennen putoamistaan 1. divisioonaan.

Maaliskuussa 1998 Ron Noades myi seuran osake-enemmistön tietokonepohatta Mark Goldbergille, jonka tavoitteena oli nostaa seura eurooppalaiselle huipputasolle viiden vuoden sisällä. Kausi 1998–1999 ei kuitenkaan sujunut odotusten mukaisesti. Goldberg veti rahallisen tukensa seuralta pois ja seura ajautui konkurssin partaalle. Venables erosi, ja managerin tehtäviin palasi jälleen kerran Coppell. Loppusijoitus sijoittui keskikastin tietämille, kuten myös kaudella 1999–2000, vaikka joukkueesta oli taloudellisen katastrofin keskellä jouduttu myymään lukuisia avainpelaajia.

Heinäkuussa 2000 matkapuhelinpohatta Simon Jordan osti lähes konkurssikypsän seuran ja korvasi Coppellin vuosina 1993–1995 joukkuetta manageroineella Alan Smithillä. Vaikka talousasiat olivat nyt kunnossa ja joukkue saavutti Liigacupissa välieräpaikan, Smith erotettiin huhtikuussa 2001. Putoaminen 2. divisioonaan näytti vääjäämättömältä. Smithin korvasi väliaikaisesti toinen entinen Eagles-valmentaja Steve Kember, joka vastoin kaikkia ennakko-odotuksia ja vedonlyöntitoimistojen pahaenteisiä kertoimia pelasti joukkueen putoamiselta Huddersfield Townin kustannuksella.

Kaudeksi 2001–2002 valmennusvastuuseen astui Steve Bruce, joka jätti tehtävänsä Wiganissa vain seitsemän viikon jälkeen. Kausi sai hyvän alun, mutta neljän kuukauden kuluttua Bruce siirtyi Birmingham Cityyn, mikä vaikutti kielteisesti hänen suosioonsa Selhurst Parkilla. Palace-fanit antoivat hänelle liikanimen Juudas. Brucen korvasi Trevor Francis, hänen edeltäjänsä Birminghamissa. Francisin alaisuudessa Palace ei kyennyt kovinkaan erikoisiin suorituksiin, tuloksena loppusarjataulukon keskikastin sijoitus.

Seuraava kausi oli myös vaikea, ja Francis erosi maaliskuussa. Hänet korvasi jälleen kerran entinen Eagles-manageri Steve Kember. Kember johdatti Palacen voittoihin kauden 2003–2004 ensimmäisissä ottelusisa, mutta yllättäen tapahtui huikea lopahdus suoritustasossa, ja hänet erotettiin marraskuussa. Väliaikaisratkaisu Kit Symons valmensi kuukauden ajan ennen pohjoisirlantilaisen entisen Palace-pelaajan Iain Dowien kehiin astumista. Dowie oli ennen Palace-pestiään manageroinut Oldham Athleticia.

Iain Dowie nosti Palacen joulunajan karsiutumissijoilta pudotuspelijoukkueiden joukkoon huhtikuuhun mennessä. Kauden viimeisellä ottelukierroksella sunnuntaina 9. toukokuuta Palace olisi tarvinnut vain tasapelin Coventryä vastaan päästäkseen karsimaan Valioliigan paikasta, mutta joukkue hävisi ottelun maalein 2–1. Pudotuspelipaikka riippui enää täysin West Hamin–Wigan -ottelun lopputuloksesta. 90. peliminuutilla tullut, Wiganilta kaksi sarjapistettä vienyt West Hamin tasoitusmaali sinetöi Palacen kuudennen sijan.

Pudotuspelien välierien ensimmäisessä osaottelussa Selhurst Parkilla 14. toukokuuta Crystal Palace voitti Sunderlandin maalein 3–2. Toisen osaottelun ensimmäistä puoliaikaa Palace hallitsi, mutta ensimmäisen 45-minuuttisen lopulla Sunderland teki kaksi maalia. Toiselle puoliajalla Palace teki muutoksia. Vaihdosta kentälle otettu puolustaja Darren Powell teki viimeisellä minuutilla tasoitusmaalin, mikä tarkoitti 4–4-tasatilannetta yhteismaaleissa. Palacen onneksi karsintojen pudotuspeliotteluissa ei noudatettu europeleistä tuttua vierasmaalisääntöä, jonka turvin Sunderland olisi mennyt jatkoon, vaan ottelu meni jatkoajalle. Jatkoajalla ei maaleja nähty, joten ratkaisu meni rangaistuspotkukilpailuun. Rangaistuspotkukilpailussa etulyöntiasema vaihteli, ja päädyttiin äkkikuolemaratkaisuun. Sunderlandin maalivahti Mart Poom oli torjunut kaksi laukausta. Jeff Whitley olisi voinut maalilla varmistaa "Black Catsien" jatkopaikan, mutta epäonnistui täysin, ja kun lopulta Palacen Michael Hughes tälläsi pallon verkkoon, oli jatkoon menijä selvä.

Pudotuspelien finaalissa Cardiffin Millennium Stadiumilla 29. toukokuuta 2004 Palacea vastaan asettui West Ham United. Palace voitti kamppailun 1–0 kapteeni Neil Shipperleyn maalilla, ja eteni Valioliigaan.

Vaikka manageri Iain Dowie teki monia viisaita ratkaisuja ja monet Palacen pelaajat kuten Aki Riihilahti ja liigassa huikeat 21 maalia takonut Andy Johnson venyivät parhaimpaansa, ei joukkueen Valioliigariemua tälläkään kertaa kestänyt kuin yhden kauden ajan. Crystal Palace saavutti tuolloin kyseenalaisen kunnian olemalla ainoa joukkue, joka on pudonnut Valioliigasta ennätykselliset neljä kertaa.

Crystal Palace nousi jälleen takaisin Valioliigaan kaudeksi 2013–2014.[1]