Creek-sota

Benjamin Hawkins neuvoo creek-intiaaneja nykyaikaisten maatalouskäytäntöjen soveltamisesta.

Creekien kulttuuri ja elintavat olivat 1800-luvun alussa murroksessa. Yhdysvaltain vapaussodan jälkeen alkanut turkisten hinnan aleneminen pakotti monet viettämään entistä enemmän aikaa metsällä ja joidenkin valkoisten kauppiaiden epärehelliset tavat herättivät katkeruutta. Samaan aikaan Yhdysvaltojen intiaaniasiamies Benjamin Hawkinsin uudistuksia, joiden myötä osa creekeistä omaksui amerikkalaiset tavat. Osa heistä oli alkanut kasvattamaan puuvillaa tai karjaa ja osa omisti myös orjia. Monet puhuivat englantia ja käyttivät länsimaisia vaatteita. Muutokset näkyivät myös poliittisesti. Creekkien yhteiskunta muuttui keskusjohtoisemmaksi heidän perustettuaan oman kansallisen neuvostonsa, jonka kokouksiin Hawkisilla oli usein tapana osallistua. Uudistusmielisten creekien johtohahmoja olivat esimerkiksi William McIntosh, Coweta, Big Warrior ja Little Prince.[1]

Kaikki creekit eivät kuitenkaan olleet muutosten kannalla. Kansa jakautui muutosten ja sulautumisen kannattajiin, sekä sen vastustajiin. Muutosten vastustajat tulivat tunnetuksi nimellä Punaiset kepit heidän käyttämiensä sotanuijien mukaan.[2] Punaiset kepit syntyivät useiden eri creek-profeettojen vaikutuksesta. Liike oli saanut tuulta alleen sittemmin suurta intiaanien liittoumaa johtaneen Tecumsehin matkattua kaakkoisalueiden intiaanien joukossa vuonna 1811. Tecumsehin lähdettyä hänen ajatuksiaan pitivät yllä creek-profeetat ja poliittiset johtajat, kuten Menawa, William Weatherford, Peter McQueen ja Josiah Francis. Punaisia keppejä yhdisti itsenäisyyden ajaminen, perinteisen uskonnollisuuden vaaliminen, sekä valkoisten siirtolaisten ja Hawkinsin vastustaminen. Creekien eri tahjojen suhteet kärjistyivät ja monia surmattiin jo ennen varsinaisen creek-sodan syttymistä.[1]

Mimsin verilöyly.

Vuoden 1812 alkupuolella creekien sisällissota sai laajempia mittasuhteita. Joitakin creekien alueille muuttaneita siirtolaisia surmattiin ja intiaaniasianmies Hawkins pyrki saamaan oikeutta murhatuille creekien oman neuvoston kautta. Neuvosto päättikin langettaa kuolemantuomiot viidelle creekille Thomas Meredithin murhasta maaliskuussa 1812. Jännitteet purkautuivat, alkoi liikkua huhuja creekien olevan sodassa Yhdysvaltoja vastaan. Huhut muuttuivat puolestaan itsestään todeksi. Yhdysvallat oli tällä aikaa ajautunut sotaan Isoa-Britanniaa vastaan ja creek sodasta tuli vuoden 1812 sodan näyttämö. Britit liittoutuivat luonnollisesti punaisten keppien kanssa luovuttaen näille esimerkiksi varusteita. Kesäkuussa 1813 joukko punaisia keppejä oli matkalla hakemaan varusteita Pensacolasta Peter McQueenin johdolla, kun he joutuivat amerikkalaisen miliisin väijyttämäksi. Taistelussa sai surmansa muutamia molemmilta puolilta ja punaiset kepit päättivät kostaa.[1]

30. elokuuta 1813 noin 750 punaista keppiä hyökkäsi Fort Mimsiä vastaan Alabaman Tensawissa. Linnoitus tuhottiin, vastarintaa tehneet tapettiin ja paikalla olleet orjat vapautettiin. Tapahtumat tulivat tunnetuksi Mimsin verilöylynä.[1]

Fort Mimsin tapahtumien jälkeen Yhdysvallat lähetti alueelle joukkojaan. Niiden johdossa olivat kenraali John Cocke, kenraalimajuri John Floyd ja kenraali Andrew Jackson.[1] Amerikkalaisten joukot koostuivat paljolti miliisistä ja rajaseudun vapaaehtoisista.[2] Heidän lisäkseen amerikkalaisten puolella taisteli heidän kanssaan liittoutuneita creekejä, chickasaweja, choctaweja ja cherokeeita. Amerikkalaisjoukot etenivät creekien maille Tennesseestä ja Georgiasta.[1] Osapuolten välillä käytiin useita kahakkoja. Molemmat osapuolet harjoittivat vihollisensa skalpeerausta. Amerikkalaisten toiminta oli monin tavoin kuitenkin creekien sodankäyntiä vielä julmempaa. Eräässä tapauksessa esimerkiksi sytytettiin tuleen talo, jonka sisällä paloi kuoliaaksi 46 intiaania. Sodan ratkaisutaistelu käytiin maaliskuussa 1814 Hevosenkengän mutkassa (Horseshoe Bend).[2] 27. maaliskuuta toisensa kohtasivat noin 2 700 punaista keppiä ja Andrew jacksonin komentamat 15 000 amerikkalaista sotilasta. 800 punaista keppiä kuoli.[1] Jackson itse oli lähes saada surmansa, mutta eräs cherokee-päällikkö nimeltä Junalusta pelasti hänet.[2] Amerikkalaiset etenivät edelleen Fort Jacksoniin, jossa he vastaanottivat punaisten keppien antautumisen.[1]

William Weatherford antautuu Andrew Jacksonille.

Creek-sodan jälkeen creekit allekirjoittivat niin sanotun Fort Jacksonin sopimuksen. Sopimus koski niin punaisia keppejä, kuin amerikkalaisten puolella olleita creekejäkin. Creekit menettivät yli 23 miljoonaa eekkeriä maitaan ja vielä jäljelle jääneille maille perustettiin sotilas- ja kauppa-asemia. Osa punaisista kepeistä pakeni Floridaan, jossa he myöhemmin ottivat osaa ensimmäiseen seminolisotaan seminolien puolella amerikkalaisia vastaan.[1]