Crazy Horse

Crazy Horse on vuonna 1969 perustettu yhdysvaltalainen rockyhtye, joka tunnetaan parhaiten kanadalaisen muusikon Neil Youngin säestäjänä. Crazy Horse soittaa useilla Youngin klassikkolevyillä. Yhtye on julkaissut myös muutamia levyjä itsenäisesti ilman Youngia.

Crazy Horse vuonna 1972. Vasemmalta oikealle: Danny Whitten, Jack Nitzsche, Billy Talbot ja Ralph Molina

Yhtyeen vaiheita

Crazy Horse perustettiin vuonna 1969. Neil Young otti yhtyeen omakseen levyttäen sen kanssa kaksi kuuluisaa albumia, Everybody Knows This Is Nowhere (1969) ja After the Gold Rush (1970).

Yhtye julkaisi ensimmäisen oman levynsä ilman Neil Youngia vuonna 1971. Debyyttialbumin kappale "I Don't Wanna Talk About It" tunnetaan varsinkin Rod Stewartin versiona.

Danny Whittenin heroiiniaddiktio nousi esille, kun Neil Young teki hänestä kappaleen "The Needle And The Damage Done" levylleen Harvest. Whitten erotettiin yhtyeestä 18. marraskuuta 1972. Samana päivänä hänet löydettiin kuolleena. Kuolema oli seurausta valiumin ja alkoholin sekakäytöstä. Vuonna 1973 Young teki ystävänsä kuoleman inspiroiman levyn Tonight’s the Night (julkaistu vasta vuonna 1975).

Kokoonpano

1969–1972

  • Danny Whitten - kitara
  • Billy Talbot - basso
  • Ralph Molina - rummut

1973–2014

  • Frank "Poncho" Sampedro - kitara
  • Billy Talbot - basso
  • Ralph Molina - rummut

2018-

  • Nils Lofgren - kitara
  • Billy Talbot - basso
  • Ralph Molina - rummut



Diskografia

Neil Young & Crazy Horse Turun Ruisrockissa 1996.
  • 1971 Crazy Horse
  • 1971 Loose
  • 1973 At Crooked Lake
  • 1978 Crazy Moon
  • 1989 Left for Dead
  • 2005 Scratchy: The Complete Reprise Recordings

Neil Youngin Crazy Horsen kanssa tekemät albumit

This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.