Crécyn taistelu

Edvard III:n Crécyn taisteluun johtanut sotaretki Ranskassa.

Englanti ja Ranska sotivat 1300-luvulla kruununmaista Ranskassa. Englannin kuningas Edvard III rantautui keräämänä armeijan mukana Normandian Saint-Vaast-la-Houguessa vuonna 1346.[1] Mukanaan hänellä oli noin 4 000 sotilasta ja 10 000 jousimiestä.[2] Historioitsijat ovat kiistelleet Edvardin tarkasta tarkoituksesta, mutta ilmeisesti hän halusi houkutella Ranskan kuninkaan taistelukentälle Ponthieussa Calaisin eteläpuolella, jonka alueella sijaitsi myös Crécyn kylä ja metsä. Englantilaiset etenivät kohti Seineä ja Sommea hävittäen matkan varrella ympäröivää seutua ja haastaen näin Ranskan kuninkaan vastaamaan.[1] Englantilaiset etenivät etelään aina Poissyn seudulle saakka Pariisin ulkopuolella.[2] Filip VI kokosi oman armeijansa ja lähti kohtaamaan englantilaiset[1] ajaen näitä kohti koillista.[2]

Edvard III oli saavuttanut Crécyn 24. elokuuta ja hän otti armeijoineen asemat Crécyn metsän edessä Vallée des Clercsissä, jossa hänen joukkonsa voisivat estää Filipin joukkojen marssin pohjoiseen. Edvard oli jakanut armeijansa kolmeen peräkkäiseen osastoon, joista takimmaista johti hänen poikansa Edvard Musta prinssi. Armeijan kuormastosta oli koottu pyöreä linnoitus, jonka sisällä oli jousimiehiä ja tykki. Pitkäjousiia käyttäneet jousimiehet olivat ottaneet kolmiomuodostelmat ranskalaisten edessä todennäköisesti englantilaisen jalkaväen sivuilla. Ranskalaisen ratsuväen hyökkäysten hankaloittamiseksi oli kaivettu kuoppia ja hautoja.[1]

Filip VI saapui armeijoineen Crécyn edustalle iltapäivällä 26. elokuuta. Ranskalaiset olivat erimielisiä siitä, olisiko heidän syytä hyökätä englantilaisia vastaan heti vai myöhemmin seuraavana päivänä. Osa piti parempana ratkaisuna vältellä taistelua hämärässä, mutta osa ranskalaisista halusi hyökätä välittömästi. Ennen selvää ratkaisua osa ranskalaisten ratsuvärestä rynnäköi kohti englantilaisia ilman eri käskyä.[1]

Taistelun kartta.

Historialliset lähteet eroavat osittain keskenään taistelujen tarkasta kulusta. Ranskalaisen ratsuväen rynnäköidessä eteenpäin Filip ei voinut enää vaihtaa suunnitelmaansa. Hän määräsi nostettavaksi Oriflammen ja Edvard vastasi nostamalla Lohikäärmelippunsa. Molemmat olivat merkki siitä, että osapuolet eivät ottaisi vankeja.[1] Englantilaisia oli taistelussa yhteensä noin 16 000 ja ranskalaisia noin 35 000.[2]

Filipin alkuperäisenä tarkoituksena oli ollut, että hänen mukanaan olleet genovalaiset varsijousimiehet olisivat avanneet taistelun. Joidenkin historiallisten lähteiden mukaan juuri ennen taistelun alkua oli tullut vesisadetta, mikä olisi kostuttanut varsijousten jänteitä ja tehnyt näistä tehottomampia. Niin tai näin englantilaisten pitkäjouset osoittautuivat varsijousia tehokkaammaksi. Varsijousen kantama oli teoriassa pidempi, noin 400 metriä, mutta sen lataaminen oli työlästä. Pitkäjousen kantama oli noin 300 metriä, mutta taitava jousen käyttäjä saattoi ampua nuolensa kolme kertaa varsijousta nopeammin. Genovalaiset vetäytyivät nuolisateessa etenevän ratsuväen taakse.[1]

Taistelukenttä oli kapea, mikä teki englantilaisten nuolenkäytöstä tiiviisti pakkautuneita ranskalaisia vastaan tehokkaampaa. Filipin oli myös hankalampi käyttää hyödykseen armeijansa lukumääräistä ylivoimaa. Ensimmäiset ranskalaiset ritarit kaatuivat nuolisateessa, jolloin myös englantilaiset sotilaat alkoivat edetä heitä vastaan työntäen ranskalaisia taaksepäin. Ranskalaisen ratsuväen takana monet talloutuivat ritarien vetäytyessä.[1]

Kuvaus taistelusta vuoden 1415 paikkeilta.

Crécyn taistelu päättyi englantilaisten selvään voittoon. Ranskalaisten puolella oli kuollut noin 1 500 ranskalaisen ylimystön jäsentä. Heistä ehkä kuuluisin oli sokea Juhana Luxemburgilainen, joka oli antanut sidotuttaa itsensä hevoseensa, joka sitten pistettiin laukkaamaan päin englantilaisia.[1] Muita kaatuneita olivat Filipin veli Alençonin kreivi Kaarle II ja Flanderin kreivi Ludvig II. Yhteensä ranskalaisten tappiot olivat noin 14 000.[2] Englantilaisten tappiot olivat vain 200[2]–300[1].

Uutinen taistelun lopputuloksesta levisi ympäri Eurooppaa, jossa erityisenä yllätyksenä pidettiin nuoren kuninkaan voittoa yhdestä Euroopan mahtavimmasta hallitsijasta. Edvard piiritti taistelun jälkeen edelleen Calaisin, joka antautui 1347. Taistelua on pidetty tunnettuna esimerkkinä puolustusasemissa olevien pitkäjousimiesten voitosta taistelukenttiä pikään hallinneesta ratsuväestä. Taistelu ei ollut ensimmäinen kerta, jolloin englantilaiset käyttivät samaa taktiikkaa, mutta se oli ensimmäinen sitä soveltaen saavutettu suuri voitto.[1]