Cormac McCarthy

Cormac McCarthy (s. 20. heinäkuuta 1933 Rhode Island, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen kirjailija, elokuvakäsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija. Hän on kirjoittanut kymmenen romaania, joista tärkeimpinä on pidetty 1985 ilmestynyttä Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta -teosta, 1990-luvun kolmen romaanin Rajatrilogia-kokonaisuutta ja 2006 julkaistua Tie-romaania. Kirjallisuuskriitikko Harold Bloom on useasti nimennyt McCarthyn merkittävimmäksi eläväksi amerikkalaiseksi kirjailijaksi.

Cormac McCarthy
Cormac McCarthy Child of God -teoksen kansilehtikuvassa 1973.
Cormac McCarthy Child of God -teoksen kansilehtikuvassa 1973.
Henkilötiedot
Syntynyt20. heinäkuuta 1933
Rhode Island, Yhdysvallat
Kansalaisuus  Yhdysvallat
Ammatti kirjailija
Lapset Cullen McCarthy, John McCarthy
Kirjailija
Äidinkielienglanti
Esikoisteos The Orchard Keeper
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Palkinnot

Pulitzer-palkinto
Aiheesta muualla
cormacmccarthy.com
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

McCarthy on postmoderni kirjailija, jonka teosten riisuttua, konkreettista, kokeilevaa ja metafyysistä kieltä on usein verrattu William Faulkneriin ja eeppisen proosan rakennetta Herman Melvilleen. McCarthyn teoksille on tyypillistä väkivallan, kuoleman ja Yhdysvaltojen rajaseutujen mytologian käsittely.

McCarthy on palkittu National Book Award -palkinnolla, Pulitzer-palkinnolla ja elämäntyöstä myönnettävällä Pen/Saul Bellow -palkinnolla. Hänet tunnetaan teostensa lisäksi haluttomuudestaan osallistua julkiseen keskusteluun. McCarthy on antanut monikymmenvuotisen uransa varrella vain muutamia haastatteluja. Hänen teoksista on tehty useita elokuvasovituksia, joista tunnetuin on Joel ja Ethan Coenin ohjaama Menetetty maa.

Elämä ja ura

Varhaisvuodet

Cormac McCarthy syntyi 20. heinäkuuta 1933 Yhdysvalloissa Rhode Islandin osavaltion Providencessa. Hänen isänsä oli Yalen yliopistosta valmistunut menestynyt juristi, jonka työn perässä kuusilapsinen perhe muutti vuonna 1937 Tennesseen Knoxvilleen.[1] Knoxvillessä McCarthyjen koti oli köyhään naapurustoon verrattuna varakas. Maaseutumaisen vehreyden ympäröimä valkea talo oli suuri ja siellä kävi kotiapulaisia.[2] Kotiseudusta ja varsinkin läheisen vuoriston karusta elämäntavasta tuli myöhemmin McCarthyn Appalakeille sijoittuvien varhaiskauden romaanien materiaalia.[3]

McCarthy aloitti vuonna 1951 opinnot Tennesseen yliopiston taidekorkeakoulussa, mutta hän erosi tai hänet erotettiin opinnoista vuonna 1952.[4] Hän hakeutui vuonna 1953 neljäksi vuodeksi Yhdysvaltojen ilmavoimiin, löysi armeijassa kirjallisuuden ja oman kertomuksensa mukaan ”luki nopeasti paljon”.[2] McCarthy palasi armeijakomennuksensa jälkeen vuonna 1957 Tennesseen yliopistoon pääaineinaan tekniikka ja liiketalous. Hänen mielenkiintonsa oli kuitenkin siirtynyt luovaan kirjoittamiseen. McCarthy julkaisi opiskelijalehti Phoenixissa novellit ”A Drowning Incident” ja ”Wake for Susan”, joista hän sai Ingram-Merrill-palkinnon vuosina 1959 ja 1960. Vuonna 1961 hän jätti opintonsa jälleen kesken.[5]

Uran alku, Chicago, Eurooppa, The Orchard Keeper ja Outer Dark
Cormac McCarthy Orchard Keeper-teoksen markkinointikuvassa 1965.

McCarthy avioitui vuonna 1961 opiskelutoverinsa Lee Hollemanin kanssa ja parille syntyi poika Cullen. Nuori perhe muutti ensin New Orleansiin ja sitten Chicagoon, jossa McCarthy työskenteli automekaanikkona. Samalla hän kirjoitti opiskeluaikana aloitettua ensimmäistä romaaniaan. Vuonna 1964 perhe muutti takaisin Tennesseehen ja pari erosi.[4][2]

Tennesseen ylängöille sijoittuvan The Orchard Keeper -esikoisteoksen julkaisi vuonna 1965 Random House, jolle McCarthy oli päättänyt lähettää käsikirjoituksen, koska ”se oli ainoa kustantaja, jonka tiesin”. Random Housella käsikirjoitus ajautui Albert Erskinelle, joka oli ollut McCarthyn arvostaman William Faulknerin kustannustoimittaja tämän kuolemaan saakka. Erskinestä tuli McCarthyn työpari seuraavan kahdenkymmenen vuoden ajaksi.[2] Esikoisteoksen arvostelut olivat pääsääntöisesti kiittäviä, mutta romaani ei ollut myyntimenestys. McCarthyn lahjat kirjoittajana oli kuitenkin huomattu. Hän sai Yhdysvaltain taide- ja kirjallisuusakatemian matka-apurahan, William Faulkner -säätiön palkinnon ja Rockefeller-säätiön apurahan.[4]

Apurahojen tuella McCarthy lähti kesällä 1965 Eurooppaan, missä hän tapasi tulevan vaimonsa Anne DeLislen. Pari avioitui vuonna 1966 Englannissa ja matkusteli Etelä-Euroopassa ennen asettumistaan Ibizalle, missä McCarthy kirjoitti seuraavan romaaninsa.[5] Vuonna 1967 McCarthy palasi vaimonsa kanssa Yhdysvaltoihin. Outer Dark ilmestyi vuonna 1968 ja sai hyvän vastaanoton.[6]

Paluu Appalakeille, Child of God ja Suttree
Cormac McCarthy Suttree-teoksen markkinointikuvassa 1979.

McCarthyt muuttivat vuonna 1969 Tennesseehen, missä McCarthy kirjoitti seuraavan, eteläisille Appalakeille sijoittuvan Child of God -romaaninsa. Teos perustui lehtileikkeisiin uhriensa kanssa luolassa Tennesseessä asuneesta murhaajasta.[2] Child of God sai ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton. Shokeeraava aihe ja väkivalta eivät lisänneet kirjan myyntiä, vaikka tämä oli ollut McCarthyn tavoite. Hän oli pyrkinyt seuraamaan esikuvaansa William Faulkneriä, jonka mainetta ja myyntiä siirtyminen shokeeraaviin aiheisiin oli lisännyt.[5][7] McCarthyn silloinen vaimo DeLisle kuvasi haastattelussa New York Timesissa vuonna 1992: ”Elimme täydellisessä köyhyydessä. Peseydyimme järvessä. … Joku soitti ja tarjosi 2000 dollaria jos hän tulisi yliopistolle luennoimaan kirjoistaan. Hän vastasi että kaikki mitä hänellä oli sanottavana oli kirjojen sivuilla. Sitten syötiin taas viikko papuja.”[2]

Vuosina 1974–1975 McCarthy kirjoitti ystävänsä ohjaaja Richard Pearcen pyynnöstä ensimmäisen elokuvakäsikirjoituksensa. The Gardener’s Son esitettiin PBS-kanavan Visions-sarjassa.[5] Samaan aikaan McCarthy työsti käsikirjoitusta, josta tuli myöhemmin hänen seuraava romaaninsa Suttree. McCarthy kertoi Woodwardin haastattelussa löyhästi omaelämäkerrallisen Suttreen kuvaamasta ajasta, miten ”useimmat sen aikaisista ystävistäni ovat kuolleet … ne ystävät, joita minulla vielä on lopettivat juomisen.”[8] Kirjailijana McCarthyn ura oli nivelkohdassa. Hänen uransa ensimmäinen sekä fyysisesti että temaattisesti Appalakkeihin sijoittuva ajanjakso oli päättynyt. Hän tunsi tulleensa sekä taiteellisesti että yksityiselämässään käännekohtaan.[7]

Muutto rajaseudulle ja Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta

McCarthy muutti vuonna 1976 El Pasoon Texasiin, raitistui ja erosi virallisesti vaimostaan muutamaa vuotta myöhemmin. Kahden vuosikymmenen ajanjakson aikana kirjoitettu Suttree ilmestyi vihdoin vuonna 1979 ja sai hyvän vastaanoton.[9] McCarthy oli aloittanut seuraavan romaaninsa Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta kirjoittamisen jo vuonna 1974 Tennesseessä. Vuonna 1981 hänelle myönnettiin viisivuotinen MacArthur Fellowship -apuraha ja hän uppoutui taustatyöhön.[10][2] Kirjoitusprosessi vei lopulta yhdeksän vuotta. Taustatyö oli erittäin tarkkaa. Kirjeessään Notes on Blood Meridian -kirjan kirjoittaneelle John Sepichille McCarty kertoi lukeneensa satoja kirjoja.[11] Hän teki yksityiskohtaisia muistiinpanoja kirjan tapahtumapaikoista ja vaelsi ainakin kahdesti romaanissa kuvatun Glantonin jengin reitin.[12]

Vuonna 1985 ilmestynyt teos ei ollut arvostelumenestys, vaikka sitä onkin myöhemmin pidetty McCarthyn mestariteoksena ja yhtenä amerikkalaisen nykykirjallisuuden merkittävimmistä romaaneista.[13] Väkivaltainen tarina sijoittuu 1800-luvun puoliväliin Yhdysvaltojen ja Meksikon muotoutumassa olevalle raja-alueelle. Lännen valloituksen ja rajaseutujen mytologian ytimessä olevaa väkivaltaa käsittelevän romaanin päähenkilö ’Poika’ liittyy ensin Meksikoon suuntautuvaan epäonnistuneeseen sissiretkeen ja sitten Glantonin jengiin, joka metsästää ja tappaa raja-alueen intiaaneja päänahoista maksetun rahapalkkion vuoksi. Romaanin merkittävin henkilö on shakespearelaiseksi hahmoksi kasvava pahan ruumiillistuma tuomari Holden.[14]

Rajatrilogia ja kaupallinen menestys

McCarthy tunnettiin kirjailijoiden ja kirjallisuudentutkijoiden keskuudessa,[2] mutta hänen uransa ei ollut kaupallinen menestys. Random Housen alkuperäisiä julkaisuja oli myyty noin 2 500 kappaletta ja pokkaripainoksia 3 000 – 5 000 kappaletta. Veren ääriin oli myynyt vain 1 500 kappaletta. McCarthyn suhteellisen tuntematon elämä El Pasossa jatkui ennallaan. Kun McCarthyn pitkäaikainen kustannustoimittaja Albert Erskine jäi eläkkeelle, McCarthy palkkasi uuden kirjallisuusagentin Amanda Urbanin ja vaihtoi kustantajaa.[9] Kustannustoimittajaksi uudessa kustannustalossa Alfred A. Knopfilla tuli Gary Fisketjon.[15] Robert Jarrettin mukaan:

»Uusi agentti, uusi western-aihe, hieman romanttinen juoni, sympaattisempi sankari ja ehkä kaikkein olennaisimmin uuden kustantajan into markkinoida romaania. Ehkä kaikki nämä yhdessä loivat 1992 hetkessä kirjallisen sensaation.»
(Robert L. Jarrett - Cormac McCarthy[16])

Kaikki kauniit hevoset myi lähes 500 000 kappaletta kahdessa vuodessa ja teoksen elokuvaoikeudet myytiin. Kaupallisen menestyksen lisäksi kirja oli arvostelumenestys. Se sai vuonna 1992 sekä National Book Award- että kriitikkojen National Book Critics Circle Award -palkinnot. Lähes 30 vuoden uran jälkeen McCarthysta oli tullut tunnettu kirjailija. Myyntimenestystä seurasi myös elokuvamaailman huomio, sillä kymmenet ohjaajat olivat kiinnostuneita kirjan sovittamisesta elokuvaksi.[15] Tästä syntyi itseään ruokkiva kierre: myyntimenestys herätti Hollywoodin mielenkiinnon ja uutiset elokuvaprojekteista lisäsivät mielenkiintoa McCarthyn kirjoja kohtaan ja niiden myyntiä. Kustantajat kiirehtivät julkaisemaan uusintapainoksia aiemmista teoksista.[17]

Rajatrilogiaksi nimetyn kokonaisuuden toinen osa Matka toiseen maailmaan (The Crossing) ilmestyi 1994 ja kolmas ja viimeinen osa Tasangon kaupungit (Cities of the plain) vuonna 1998. Myös ne olivat myyntimenestyksiä, vaikka sarjan viimeinen osa ei ollutkaan kahden ensimmäisen kaltainen arvostelumenestys.[5] Veren ääriin oli käsitellyt Yhdysvaltojen ja Meksikon välisen rajaseudun valloittamista ja muotoutumista. Rajatrilogia puolestaan sijoittuu samojen seutujen rauhoittumisen ja urbanisoitumisen aikaan sata vuotta myöhemmin. Teoskokonaisuus oli McCarthyn aiempiin romaaneihin verrattuna vähemmän väkivaltainen ja varhaiskauden romaanien antisankareiden sijasta Rajatrilogian päähenkilöt olivat helpommin samastuttavia.[18]

Menetetty maa ja Tie
The world soon to be largely populated by men who would eat your children in front of your eyes and the cities themselves held by cores of blackened looters who tunneled among the ruins and crawled from the rubble white of tooth and eye carrying charred and anynymous tins of food in nylon nets like shoppers in the commissaries of hell. The soft black talc blew through the streets like squid ink uncoiling along a sea floor and the cold crept down and the dark came early and the scavengers passing down the steep canyons with their torches trod silky holes in the drifted ash that closed behind them silently as eyes.
—Cormac McCarthy, The Road

McCarthy avioitui kolmannen kerran vuonna 1997 taiteilija Jennifer Winkleyn kanssa ja parille syntyi poika John.[5] Perhe muutti New Mexicoon Santa Fen laitamalle, ja McCarthy sai pysyvän palkattoman ja epävirallisen residenssin ystävänsä fyysikko Murray Gell-Mannin perustamassa Santa Fe -instituutissa.[19]

Vuonna 2005 McCarthy julkaisi Menetetty maa -romaanin, jonka oli 1980-luvulla kirjoittanut alun perin elokuvakäsikirjoitukseksi. Coen-veljesten ohjaama samanniminen elokuva sai ensi-iltansa vuonna 2007. Elokuvasta tuli taiteellinen ja kaupallinen menestys. Vuonna 2006 ilmestyi romaani Tie, joka sai seuraavana vuonna sekä Pulitzerin että James Tait Black -muistopalkinnon.[5] Teoksen maailma on tuhoutunut katastrofissa, jota ei kirjassa määritellä tarkemmin. Päähenkilöt isä ja poika yrittävät selviytyä harvojen henkiin jääneiden, nälän, ryöstelyn, väkivallan ja kannibalismin keskellä.[20] Post-apokalyptisestä, ympäristöaiheisesta romaanista on runsaassa kymmenessä vuodessa julkaistu kymmeniä tulkintoja ja artikkeleita.[21] Teos vakiinnutti entisestään McCarthyn maineen Yhdysvaltojen kirjallisuuden terävimmässä kärjessä ja vuonna 2008 hänelle myönnettiin Pen/Saul Bellow -palkinto poikkeuksellisen laadukkaasta amerikkalaisesta kirjallisesta urasta.[22]

Avautuminen julkisuudelle

McCarthy tunnettiin pitkään yksityisyytensä suojelusta, eikä hän varsinkaan uransa alkupuolella osallistunut lainkaan julkiseen keskusteluun. Vaikka McCarthysta oli tullut palkittu ja tunnettu kirjailija, hän antoi vuosien 1965 ja 2007 välisenä aikana vain kaksi haastattelua. Ensimmäinen haastatteluista julkaistiin New York Timesissa 1992 ja toinen Vanity Fair -lehdessä 2005.[23] Stacey Peebles on myöhemmin kuitenkin osoittanut, että McCarthyn maine erakkona on ollut liioiteltu. Hän oli tehnyt yhteistyötä ammattilaisten kanssa elokuva- ja teatteriprojekteissa läpi uransa.[24] McCarthyn tunnettiin kuitenkin julkisuuden välttelijänä ja Oprah Winfreyn televisiohaastattelu vuonna 2007 oli yllätys. Kun Winfrey kysyi miksi McCarthy ei anna haastatteluja, kirjailija vastasi: ”No, minun mielestäni se ei tee hyvää ihmisen päälle. Jos käyttää paljon aikaa miettiäkseen miten kirja pitäisi kirjoittaa, ei ehkä pitäisi puhua kirjoittamisesta vaan kirjoittaa.”[25]

Myöhemmin avoimuus on jatkunut. Vuonna 2008 McCarthy oli Coenin veljesten mukana Oscar-gaalassa juhlimassa Mennyt maa -elokuvan menestystä.[26] McCarthy käsikirjoitti vuonna 2013 julkaistun Ridley Scottin ohjaaman The Counselor -elokuvan. Hän oli myös yksi elokuvan tuottajista.[25] McCarthy oli paikalla elokuvan kuvauksissa ja kommentoi miten ”siellä on nuoria ulkopuolella odottamassa, että signeeraan heidän kirjansa … en minä ole tottunut sellaiseen.”[27]

Santa Fe -instituutti on ollut McCarthyn työympäristö 1990-luvun alusta lähtien. Oman kirjoittamisensa lisäksi hän osallistuu säännöllisesti instituutin työpajoihin ja editoi instituutin tutkijoiden julkaisujen kieliasua.[19]

McCarthy asuu nykyisin Tesuquessa New Mexicossa. Hän kirjoittaa ja viettää aikaansa Santa Fe -instituutissa, poikkitieteelliseen ja monitahoisten haasteiden tutkimukseen erikoistuneessa tutkimuslaitoksessa.[28] Omien kirjoitustöidensä ohessa McCarthy on harrastuksenaan editoinut instituutin tutkijoiden ja maailman eturivin tiedemiesten julkaisuja.[29] Hyvä esimerkki on W. Brian Arthurin merkittävä taloustieteen artikkeli Increasing Returns and the New World of Business vuodelta 1996.[30]

McCarthy on kertonut työstävänsä kolmea uutta teosta.[31] Hän luki vuonna 2015 osia The Passenger -nimisestä teoksesta Lannan-säätiön tilaisuudessa Santa Fessä. Teoksen kerrottiin olevan vahvasti tieteeseen ja matematiikkaan perustuva, sen päähenkilö on nainen ja tapahtumat sijoittuvat 1980-luvun New Orleansiin. Romaanin mahdollisesta julkistamisajankohdasta ei ole varmaa tietoa.[32]

Taiteellinen merkitys

McCarthy on Yhdysvaltojen nykykirjallisuuden keskeisiä hahmoja. Vaikutusvaltainen kirjallisuuskriitikko Harold Bloom on todennut pitävänsä Cormac McCarthya merkittävimpänä elävänä yhdysvaltalaisena kirjailijana.[33] McCarthyn löysivät ensin kriitikot, kirjallisuuden tutkijat ja toiset kirjailijat. Esimerkkinä tästä on suositusten perusteella jaettava McArthur-apuraha, jonka myöntämistä arvioivassa komiteassa olivat mukana kirjailijat Saul Bellow ja Shelby Foote.[34]

Yhdysvaltojen kirjallisessa keskustelussa McCarthy lasketaan yleisimmin 1970-luvulla läpimurtonsa tehneiden postmodernistien, kuten Thomas Pynchonin, Don DeLillon, Paul Austerin, Toni Morrisonin, Philip Rothin, Raymond Carverin ja Joyce Carol Oatesin seuraan. David Holloway näkee McCarthyn kuitenkin myöhäisenä modernistina, joka sijoittuu esimerkiksi Faulknerin, James Joycen ja Virginia Woolfin edustaman angloamerikkalaisen modernin ja postmodernistien välimaastoon. Hollowayn mukaan McCarthyn projekti on modernin arvon palautus, vastaus jälkimodernistisen identiteettipolitiikan ylilyönneille.[35]

New York Timesin kirjallisuustoimitus teki 2005 kyselyn, jossa usealta sadalta kirjailijalta, kriitikolta ja kirjallisuusvaikuttajalta kysyttiin edellisten 25 vuoden tärkeintä amerikkalaista romaania. McCarthyn teoksista Veren ääriin sijoittui julkistetulla ranking-listalla sijalle kolme. Myös Rajatrilogia sai useita mainintoja yhtenäisenä kokonaisteoksena.[13] Vuonna 2008 McCarthylle myönnettiin Pen/Saul Bellow-tunnustus ansioista amerikkalaisessa kirjallisuudessa ja elämäntyöstä, ”jonka laatu, kunnianhimo, saavutusten mittakaava ja ajallinen kesto asettavat kirjoittajansa yhdysvaltalaisen kirjallisuuden terävimpään kärkeen.”[36] McCarthyn kirjoille on myönnetty myös Yhdysvaltojen kirjallisuuden arvostetuimmat palkinnot National Book Award (Kaikki kauniit hevoset, 1992)[37] ja Pulitzer (Tie, 2007).[38]

Yhdysvalloissa McCarthy on nostettu usein ennakkoarvioissa Nobel-ehdokkaaksi, mutta ainakaan toistaiseksi hänen merkitystään ei ole arvioitu kansainvälisesti riittävän suureksi. McCarthy tunnetaankin ennen muuta amerikkalaisten myyttien ja kirjallisuuden perinteiden käsittelijänä.[39] Vuonna 2008 Nobel-komitean puheenjohtaja Horace Engdahl paljasti haastattelussa mahdollisia syitä, vaikka kommentit eivät koskeneetkaan juuri McCarthya. Engdahlin näkemyksen mukaan Yhdysvaltojen kirjallisuus on ”liian itsekeskeistä, liian eristäytynyttä. Kirjallisuutta ei käännetä tarpeeksi eivätkä kirjailijat osallistu maailmankirjallisuuden suureen keskusteluun.”[40]

Kirjallinen tyyli
Outer Dark- ja Child of God-romaanien yhtenäiset kansikuvat.

McCarthyn tuotanto jaetaan yleensä kahteen osaan. Uran alkupuolen Appalakkien kausi sijoittuu McCarthyn lapsuuden ja nuoruuden ympäristöön. Tähän kauteen kuuluvat toistaiseksi suomentamattomat romaanit The Orchard Keeper (1965), Outer Dark (1968), Child of God (1974) ja Suttree (1979). Erik Hagen mukaan Appalakkien kauden McCarthy on paikallinen kirjailija, jonka tuotannossa näkyvät hänen kotiseutunsa kirjallisuuden tunnusmerkit, Yhdysvaltojen etelävaltioiden gotiikan perinne ja varsinkin William Faulknerin vaikutteet.[41] Jo ensimmäisistä romaaneista puuttuvat henkilöiden psykologian ja sisimmän kuvaus. Tekoja ei perustella mitenkään.[42] Etelän gotiikalle tyypillisesti teoksia leimaa groteskius, fyysisesti ja psyykkisesti epämuodostuneet henkilöt, seksuaaliset perversiot, irvokkaat aiheet ja löyhästi omaelämäkerrallista Suttreeta lukuun ottamatta rujo väkivalta. Teokset heijastavat ja kommentoivat sekä kirjallista traditiota että sosiaalisesti alistavaa ympäristöä.[43]

Lounainen kausi alkaa muutosta etelään Texasiin 1976. Tähän kauteen kuuluvat romaanit Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta (1985) sekä rajatrilogia Kaikki kauniit hevoset (1992), Matka toiseen maailmaan (1994) ja Tasangon kaupungit (1998). Rajaseutuja käsittelevällä kaudella teosten teemat käsittelevät Yhdysvaltojen kansallisia myyttejä, varsinkin rajaseutujen tarinoita, historiaa ja nykypäivää. Teosten kieli ja rakenne on aiempaa kokeilevampaa[41] ja niihin tulee metafyysinen ulottuvuus.[44] Myöhemmässä selkeämmin omaäänisessä McCarthyssa on nähty runsaasti vaikutteita William Shakespearelta.[45] McCarthyn itsensä mukaan hänen muita suosikkejaan ovat esimerkiksi Fjodor Dostojevski ja Herman Melville.[2]

Linda Woodsonin mukaan Matka toiseen maailmaan -romaanin jälkeen McCarthyn kieli muuttuu tarkemmaksi ja suoremmaksi ja pyrkii aiempaa vähemmän rakentamaan omaa sisäistä maailmaansa.[46] Alkuperäisessä muodossaan elokuvakäsikirjoitukseksi kirjoitettu trillerimäinen Menetetty maa (No Country for Old Men, 2005) on muita lounaiseen kauteen laskettuja teoksia yksinkertaisempi sekä kieleltään että rakenteeltaan. Osalla kriitikoista onkin ollut vaikeuksia sijoittaa teos McCarthyn tuotantoon. Myös vuonna 2007 julkaistu post-apokalyptinen Tie eroaa McCarthyn aiemmista teoksista aiheistoltaan ja tapahtumapaikoiltaan.[20]

Romaanien kieli, tyyli ja rakenne
See the child. He is pale and thin, he wears a thin and ragged linen shirt. He stokes the scullery fire. Outside lie dark turned fields with rags of snow and darker woods beyond that harbor yet a few wolves. His folk are known for hewers of wood and drawers of water but in truth his father has been a schoolmaster. He lies in drink, he quotes from poets whose names are now lost. The boy crouches by the fire and watches him.
—Cormac McCarthy, Blood Meridian, or the Evening Redness of the West

McCarthy on tunnettu varsinkin kielestään, joka on usein tarkoituksellisen vanhanaikaista ja anakronistista.[47] Varsinkin myöhemmissä teoksissa on sävyjä Kuningas Jaakon Raamatun ja Danten Jumalaisen näytelmän kielestä.[48] McCarthy käyttää romaaniensa hyvin laajassa sanastossa arkikäytöstä poistuneita sanoja, ammattikohtaista erityissanastoa ja itse luomiaan uudissanoja. Tämä pakottaa lukijan hitaampaan rytmiin ja kirjoitetun tulkintaan, sillä tekstiä on usein mahdotonta lukea silmäilemällä ja nopeasti.[49] McCarthyn ranskalainen kääntäjä Francois Hirsch on kuvannut miten ”McCarthyn kääntäminen olisi mahdotonta jos et rakasta kieltä, sanoja, niiden sävyjä, niiden tummaa lumoavaa voimaa. Miksi? Koska McCarthy on runoutta. Eeppistä, lyyristä, mikä nimi sille nyt annetaankin. Runoutta.”[50]

McCarthyn proosalle on tyypillistä hyvin konkreettinen ja objektiivinen suhde maailmaan. Hän ei kuvaa henkilöidensä psykologiaa tai vaikuttimia.[51] McCarthy on sanonut Marcel Proustin kaltaisista sisäisen maailman kuvaajista, miten ”en ymmärrä heitä … minulle se ei ole kirjallisuutta."[2] New York Times -lehden kriitikon Sara Moslen mukaan konkreettisuus ja ympäröivän maailman kuvaamisen tarkkuus tuo McCarthyn kieleen välittömyyttä, joka historiallisesta fiktiosta usein puuttuu. Teoksissa on usein pitkiä jaksoja objektiivisen tekemisen yksityiskohtaista, ammattimaista ja autenttista kuvausta. Kirjoittaja tuntee kuvaamansa maailman yksityiskohtiin saakka. McCarthy onkin kertonut välttävänsä kirjoittamista paikoista, joissa ei ole itse käynyt. Hänet tunnetaan erittäin tarkasta taustatyöstään.[52]

Postmodernismille tyypillisesti McCarthy kirjoittaa tietoisena aiemmasta kirjallisuudesta, traditioista ja genremääritelmistä. McCarthyn omin sanoin: ”Ruma totuus on se, että kirjat on tehty kirjoista. Romaani on henkensä velkaa aiemmille romaaneille.”[53] Varsinkin myöhäiskauden teoksissaan McCarthy viittaa suoraan kirjalliseen keskusteluun. Esimerkiksi Matka toiseen maailmaan -romaanissa pappi puhuu kieliteorian käsittein.[46] McCarthy on kieltäytynyt Pynchonin ja esimerkiksi elokuvaohjaaja Terrence Malickin tavoin osallistumasta tekstejään koskevaan keskusteluun tai esittämään tulkintoja niistä. Valinta noudattaa postmodernismin teoreetikkojen Roland Barthesin ja Michel Foucaultin näkemyksiä tekstistä lukijan konstruktiona ja 'kirjailijan' katoamisesta lukutilanteessa.[54]

McCarthyn itsensä mukaan hän keskittyy vain pitkiin teksteihin ja romaaneihin: ”Minua eivät kiinnosta lyhyet tarinat. Mikään mikä ei vie vuosia elämästä ja itsemurhan partaalle ei tunnu vaivan arvoiselta.”[55] Harold Bloomin mukaan McCarthy on kirjoittajana ennen kaikkea visionääri. Bloomin mukaan esimerkiksi Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta on muodoltaan enemmän eeppistä proosaa kuin romaani. Bloom vertaakin McCarthya kertojana Herman Melvilleen.[56]

Elokuvakäsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija
Menetetty maa-elokuvassa Anton Chigurhia esittänyt Javier Bardem ja Coenin veljekset.

McCarthy on ollut kiinnostunut elokuvasta 1960-luvulta saakka. Vuonna 1977 hän käsikirjoitti 1876 tapahtuneeseen murhaan perustuvan The Gardener's Son -televisioelokuvan PBS-kanavalle.[57] Elokuvaprojektia ehdotti McCarthylle ohjaaja Richard Pearce.[58] Elokuvaa pidettiin yleisesti yhtenä PBS-kanavan The Visions -sarjan parhaista ja se sai tuotannollisista ansioistaan kaksi Emmy-ehdokkuutta.[59]

McCarthy kirjoitti 1970- ja 1980-luvuilla kolme elokuvakäsikirjoitusta, joista yksikään ei kuitenkaan edennyt tuotantoon. El Paso/Juarez -käsikirjoituksesta tuli myöhemmin Tasangon kaupungit -romaanin runko. Menetetty maa ilmestyi suurilta osin uudelleen kirjoitettuna romaanina 2005 ja myöhemmin Coen-veljesten sovittamana ja ohjaamana moneen kertaan palkittuna menestyselokuvana. Kolmannen, ympäristöaiheisen käsikirjoituksen Whales and Men ideat ovat Stacey Peeblesin mukaan Matka toiseen maailmaan -romaanin teemojen rakennusmateriaalia.[60]

1980-luvulla McCarthy kirjoitti myös kaksi näytelmää, joista The Stonemason (1995) on ollut kiistelty rasismia käsittelevien teemojensa ja sensuroimattoman kielensä vuoksi.[24] McCarthy kirjoitti näytelmän alun perin Washington DC:n National Theatre -teatterin tilaustyönä, mutta näytelmää ei ole koskaan esitetty kokonaisena versiona.[61] The Sunset Limited -näytelmää (2006) on sen sijaan esitetty usein[24] ja Tommy Lee Jones ohjasi 2011 näytelmään pohjautuvan HBO-elokuvan The Sunset Limited.[25] Vuonna 2013 McCarthy oli mukana käsikirjoittajana ja tuottajana Ridley Scottin ohjaamassa The Counselor -elokuvassa (2013)[62], joka oli kuitenkin odotuksista huolimatta sekä taiteellinen että kaupallinen floppi.[63]

McCarthyn romaaneista on tehty useita elokuvasovituksia, joista ainoa merkittävä taiteellinen ja kaupallinen menestys on Coen-veljesten ohjaama Menetetty maa vuodelta 2007.[24] Muita elokuvasovituksia ovat Billy Bob Thorntonin ohjaama Kaikki kauniit hevoset (2000),[24] John Hillcoatin ohjaama Tie[25] ja James Francon ohjaama Child of God (2014).[25]

Bibliografia

Romaanit
  • The Orchard Keeper (1965)  ISBN 0-394-43936-8
  • Outer Dark (1968)  ISBN 0-679-72873-2
  • Child of God (1974)  ISBN 0-679-72874-0
  • Suttree (1979)  ISBN 0-679-73632-8
  • Veren ääriin, eli Lännen punainen ilta. (Blood Meridian, Or the Evening Redness in the West, 1985). Suomentanut Kaijamari Sivill. WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-38568-5.
  • Kaikki kauniit hevoset. (All the Pretty Horses, 1992). Suomentanut Kaijamari Sivill. WSOY, 2014. ISBN 978-951-0-40277-1.
  • Matka toiseen maailmaan. (The Crossing, 1994). Suomentanut Erkki Jukarainen. WSOY, 1995. ISBN 0-394-57475-3.
  • Tasangon kaupungit. (Cities of the plain, 1998). Suom. Kaijamari Sivill. WSOY, 2015. ISBN 978-951-0-40920-6.
  • Menetetty maa. (No Country for Old Men, 2005). Suomentanut Raimo Salminen. WSOY, 2006. ISBN 0-375-40677-8.
  • Tie. (The Road, 2006). Suomentanut Kaijamari Sivill. WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-33805-6.

Julkaistut käsikirjoitukset ja näytelmät
  • The Gardener’s Son, elokuvakäsikirjoitus (1976)  ISBN 0-88001-481-4
  • The Stonemason, näytelmä (1995)  ISBN 978-0-679-76280-5
  • Sunset Limited, näytelmä (2006)  ISBN 0-307-27836-0
  • The Counselor, elokuvakäsikirjoitus (2014)  ISBN 978-1447227649

Julkaistuja esseitä

Elokuvasovituksia

Valikoituja palkintoja ja tunnustuksia
  • 1959 ja 1960 Ingram-Merrill-palkinto collegessa.[64]
  • 1965 American Academy of Arts and Letters Rome Fellowship-matkustusapuraha.[65]
  • 1966 William Faulkner -säätiön palkinto esikoisteoksesta The Orchard Keeper.[66]
  • 1969 Guggenheim Fellow -apuraha luovaan kirjoittamiseen.[67]
  • 1976 Guggenheim Fellow -apuraha luovaan kirjoittamiseen.[67]
  • 1981 MacArthur Fellows -apuraha.[68]
  • 1991 American Academy of Arts and Letters - Jean Stein Award romaanikirjallisuudelle.[65]
  • 1992 National Book Award[69] ja National Book Critics Circle Award[70] teoksesta Kaikki kauniit hevoset.
  • 1996 Dublinin kansainvälinen kirjallisuuspalkinto Literary Award (longlist-ehdokkuus) teoksesta Matka toiseen maailmaan.[71]
  • 2000 Dublinin kansainvälinen kirjallisuuspalkinto (longlist-ehdokkuus) teoksesta Tasangon kaupungit.[72]
  • 2006 James Tait Black Memorial Prize-palkinto teoksestaTie.[73]
  • 2007 Pulitzer-palkinto teoksesta Tie.[74]
  • 2007 Dublinin kansainvälinen kirjallisuuspalkinto (shortlist-ehdokkuus) teoksesta Mennyt maa.[75]
  • 2008 Dublinin kansainvälinen kirjallisuuspalkinto (longlist-ehdokkuus) teoksesta Tie.[76]
  • 2008 PEN/Saul Bellow -palkinto ansioista amerikkalaisesta kirjallisuudessa, kirjallisuudesta "jonka laatu, kunnianhimo, saavutusten mittakaava ja pitkä ura asettavat kirjoittajansa yhdysvaltalaisen kirjallisuuden terävimpään kärkeen."[77]
  • 2012 Best of the James Tait Black, (shortlist-ehdokkuus) teoksesta Tie.[78]
  • 2015 American Academy of Arts and Letters – Award of Merit - mitali ansioista romaanikirjallisuudessa.[65]

Lähteet

Kirja- ja artikkelilähteet

  • Bloom, Harold: Bloom’s Modern Critical Views: Cormac McCarthy,. New York: Infobase Publishing, 2009. ISBN 978-1-60413-395-0. (englanniksi)
  • Brewton, Vince: ”The Changing Landscape of Violence in Cormac McCarthy’s Early Novels and the Border Trilogy”, Bloom’s Modern Critical Views: Cormac McCarthy, s. 63–84. New Edition. New York: Infobase Publishing, 2009. ISBN 978-1-60413-395-0. (englanniksi)
  • Frye, Steven: ”Histories, novels, ideas: Cormac McCarthy and the Art of Philosophy”, The Cambridge Companion to Cormac McCarthy, s. 3–14. New York: Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-64480-9. (englanniksi)
  • Hage, Erik: Cormac McCarthy: A Literary Companion. North Carolina: McFarland, 2010. ISBN 0786455594. (englanniksi)
  • Jarrett, Robert L.: Cormac McCarthy. New York: Twayne Publishers, 1997. ISBN 0-8057-4567-X. (englanniksi)
  • Peebles, Stacey L.: Cormac McCarthy and performance: page, stage, screen. Austin: University of Texas Press, 2017. ISBN 978-1-4773-1204-9. (englanniksi)
  • Sepich, John E.: Notes on blood meridian: revised and expanded edition. Austin: University of Texas Press, 2008. ISBN 978-0-292-71820-3. (englanniksi)
  • Snyder, Phillip A. & Snyder, Delys W.: ”Modernism, Postmodernism & Language: McCarthy's Style”, The Cambridge Companion to Cormac McCarthy, s. 27-40. New York: Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-64480-9. (englanniksi)
  • Woodson, Linda: ”McCarthy's Heroes and the Will to Truth”, The Cambridge Companion to Cormac McCarthy, s. 15–26. New York: Cambridge University Press, 2013. ISBN 978-1-107-64480-9. (englanniksi)

Verkkolähteet

Viitteet
  1. Hage 2010 s. 7
  2. Woodward 1992
  3. Jarrett 1997 s. 1
  4. Jarrett 1997 s. 2
  5. cormacmccarthy.com 2013
  6. Jarrett 1997 s.3
  7. Jarrett 1997 s. 4
  8. Woodward 1992 Alkuperäinen: "Most of my friends from those days are dead … The friends I do have are simply those who quit drinking."
  9. Jarrett 1997 s. 4-5
  10. Hage 1992 s. 10
  11. Sepich 2008
  12. Peebles 2008 s. 202-203
  13. Tanenhaus 2006
  14. Bloom 2009 s. 1-2
  15. Peebles 2017 s. 98
  16. Jarrett 1997 s. 5-6
  17. Jarrett 1997 s. 6
  18. Brewton 2009 s. 74
  19. Woodward 2005
  20. Hage 2010 s. 15
  21. Peebles 2017 s. 115-116
  22. PEN/Saul Bellow Award for Achievement in American Fiction Winners pen.org.
  23. Peebles 2017 s. 11
  24. Peebles 2017 s. 2
  25. Peebles 2017 s. 3
  26. Peebles 2017 s. 12-13
  27. Interview with Cormac McCarthy (2012) youtube.com. Cormac McCarthy Youtube-palvelussa julkaistussa haastattelussa. Alkuperäinen: "There are young people out there waiting for me to sign their books … I'm not used to that."
  28. Santa Fe Instiitute: Our Mission - Searching for Order in the Complexity of Evolving Worlds www.santafe.edu. Arkistoitu 14.1.2020. Viitattu 4.1.2020.
  29. Flood 2012
  30. Tetzeli 2016
  31. Flood, Alison: Cormac McCarthy archive goes on display in Texas The Guardian. 18.5.2009. Viitattu 4.1.2020.
  32. Martinez, Jack: New Cormac McCarthy book, 'The Passenger', unveiled newsweek.com. 15.8.2015. Newsweek. Viitattu 3.1.2020.
  33. Bloom 2009 s. 1
  34. Hage 2010 s. 10-11
  35. Snyder & Snyder 2013 s. 30-31
  36. PEN/Saul Bellow Award for Achievement in American Fiction Winners pen.org.
  37. All the Pretty Horses, Winner, National Book Awards 1992 for Fiction nationalbook.org.
  38. 2007 Pulitzer Prizes pulitzer.org.
  39. Nazaryan, Alexander: Why American novelists don't deserve the Nobel Prize Salon. 4.10.2011. Viitattu 4.1.2020.
  40. Simpson, Aislinn: Nobel literature prize judge: American authors 'insular and ignorant' The Telegraph. 2.10.2008. Viitattu 5.1.2020.
  41. Hage 2010 s. 3
  42. Hage 2010 s. 8
  43. Cooper 2013 s. 41-42
  44. Hage 2010 s. 157
  45. Bloom 2009 s. 7
  46. Woodson 2013 s. 15
  47. Bloom 2009 s. 6
  48. Peebles 2017 s. 202
  49. Snyder & Snyder 2013 s. 35-36
  50. Snyder & Snyder 2013 s. 31-32
  51. Hage 2010 s. 153
  52. Hage 2010 s. 153-154
  53. Woodward 1992 Alkuperäinen: "The ugly fact is books are made out of books. The novel depends for its life on the novels that have been written."
  54. Snyder & Snyder 2013 s. 27-28
  55. Jurgensen 2009 Alkuperäinen: "I'm not interested in writing short stories. Anything that doesn't take years of your life and drive you to suicide hardly seems worth doing."
  56. Bloom 2009 s. 8 Alkuperäinen: "I speak of McCarthy as visionary novelist, and not necessarily as a citizen of El Paso, Texas."
  57. Peebles 2017 s. 15
  58. Peebles 2017 s. 23
  59. Peebles 2017 s. 40
  60. Peebles 2017 s. 43
  61. Marinov 1997
  62. Peebles 2017 s. 2-3
  63. Peebles 2017 s. 188-190
  64. Ingram Merrill Foundation Explained everything.explained.today. [vanhentunut linkki]
  65. American Academy of Arts and Letters artsandletters.org.
  66. Book awards: William Faulkner Foundation Award for Notable First Novel librarything.com.
  67. John Simon Guggenheim Foundation: Cormac McCarthy gf.org.
  68. Macarthur Fellows Program: Cormac McCarthy – Class of December 1981 macfound.org.
  69. All the Pretty Horses, Winner, National Book Awards 1992 for Fiction nationalbook.org.
  70. All past National Book Critics Circle Award winners and finalists: 1992 Awards bookcritics.org.
  71. Dublin Literary Award 1996 Longlist dublinliteraryaward.ie.
  72. Dublin Literary Award 2000 Longlist dublinliteraryaward.ie.
  73. James Tait Black Prize for fiction winners ed.ac.uk.
  74. 2007 Pulitzer Prizes pulitzer.org.
  75. Dublin Literary Award 2007 Shortlist dublinliteraryaward.ie.
  76. Dublin Literary Award 2008 Longlist dublinliteraryaward.ie.
  77. PEN/Saul Bellow Award for Achievement in American Fiction Winners pen.org.
  78. Authors in running for 'best of best' James Tait Black award bbc.com.

    Aiheesta muualla


    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.