Carolinanaratti
Carolinanaratti eli vanhalta nimeltään carolinanpapukaija[2] (Conuropsis carolinensis) oli pohjoisamerikkalainen papukaijalaji, joka on kuollut sukupuuttoon. Se oli Conuropsis-suvun ainoa edustaja. Laji oli Yhdysvalloissa ainoa alkuperäinen papukaijalaji. Se esiintyi siellä erittäin runsaina parvina ja saattoi tuhota satoa maanviljelyksillä. Muuttokyyhkyn tapaan carolinanaratti kuoli sukupuuttoon 1900-luvun alussa.
| Carolinanaratti | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Papukaijalinnut Psittaciformes |
| Heimo: | Papukaijat Psittacidae |
| Suku: |
Conuropsis Salvadori, 1891 |
| Laji: | carolinensis |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Conuropsis carolinensis |
|
| Alalajit | |
|
|
| Katso myös | |
Levinneisyys
Lajia tavattiin alun perin Itä-Yhdysvalloissa etelästä pohjoiseen Floridasta Virginiaan ulottuvalla alueella. Mississipin ja Missourijokien valuma-alueen populaatio muodosti oman alalajinsa C. c. ludovicianus.[3]
Piirteet
Carolinanaratti oli kooltaan noin 30 senttiä pitkä ja se painoi noin 250 grammaa. Sen värikkäässä höyhenpuvussa oli vihreää, keltaista ja oranssia. Laji muodosti tavallisesti pieniä parvia, mutta kun ruokaa oli saatavilla runsaasti se saattoi muodostaa myös suurempiakin parvia, joihin saattoi kuulua 200–300 yksilöä. Se oli yksiavioinen monien muiden papukaijojen tapaan ja se muni tavallisesti kaksi munaa. Parvet liikkuivat aamuisin ja iltaisin ruokaa ja vettä etsien, kun taas päivisin ne pysyttelivät yleensä puissa. Se käytti nokkaansa pähkinöiden ja muiden siemenien avaamiseksi.[4] Monia lajin biologisista piirteistä ei tunneta, kuten esimerkiksi sen parittelukäyttäytymistä, pesintöjen aikatiheyttä tai sukukypsyyden saavuttamisajankohtaa. Lemmikeiksi kerätyt yksilöt eivät olleet hyviä puhumaan oppijoita joistakin muista papukaijoista poiketen.[5]
Häviäminen
Viimeinen yksilö kuoli 21. helmikuuta 1918 Cincinnatin eläintarhassa. Luonnossa viimeinen varma havainto on vuodelta 1904, jolloin Frank Chapman havaitsi yhteensä 13 yksilöä Floridassa. Lajin häviämisen syistä ei ole täyttä varmuutta, sillä ihmisen toimien ohella luonnollisilla syillä on saattanut olla tekemistä sukupuuton kanssa.[6] Syyksi häviämiselle on ehdotettu muun muassa kilpailua vieraslajien kanssa, sekä uusia tauteja[5]. Kuitenkin, kun lajin kanta jo oli hyvin pieni ja keskittynyt Floridaan, sinne saapui suurin joukoin munien ja lintujen keräilijöitä, jotka nopeasti hävittivät jäljellä olevat yhteisöt. Sama tapahtumasarja on esitetty myös muun muassa Havaijilla: kun laji käy harvinaiseksi, tulevat keräilijät, bongarit ja muuten vain uteliaat häiritsemään sen elämää.[6] Lajista tehtiin havaintoja Floridassa vielä 1920- ja 1930-lukujen aikana, mutta on todennäköistä että nämä havainnot tehtiin itse asiassa muista papukaijalajeista, joita oltiin päästetty vapauteen.[4]
Lähteet
- BirdLife International: Conuropsis carolinensis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 28.4.2014. (englanniksi)
- Järvinen, Olli; Miettinen, Kaarina: Sammuuko suuri suku? – Luonnon puolustamisen biologiaa, s. 79–80. Vantaa: Suomen luonnonsuojelun tuki Oy, 1987. ISBN 951-9381-20-1.
- Conuropsis carolinensis IUCN Red List. Viitattu 19.8.2012. (englanniksi)
- Piper, Ross: Extinct animals : an encyclopedia of species that have disappeared during human history, s. 13-15. Greenwood Press, 2009. ISBN 9780313349874. (englanniksi)
- Snyder, Noel F. ja Keith Russell: Carolina Parakeet The Birds of North America Online. Viitattu 18.8.2012. (englanniksi)
- Forshaw, Joseph M. & Cooper, William T. 1977: Parrots of the World. - T.F.H. Publications, Inc. New Jersey. ISBN 0-87666-959-3
Aiheesta muualla
- Naturalis – kolmiulotteisia valokuvia täytetyistä yksilöistä: (Arkistoitu – Internet Archive), (Arkistoitu – Internet Archive) ja (Arkistoitu – Internet Archive).