Compañía Kaari & Roni Martin

Compañía Kaari & Roni Martin on suomalainen Kaari ja Roni Martinin johtama nykyflamencotanssiryhmä ja ainoa pääpalkinnoilla palkittu ulkomaalainen ryhmä flamencon tärkeimmässä koreografiakilpailussa Certamen de Coreografía de Danza Española y Flamencossa.

Ryhmä kuuluu tuotteliaimpiin ja kokeellisimpiin Pohjoismaissa. Ryhmän teosta La Kalevala kutsuttiin lehdistössä flamencon läpimurroksi Suomessa. Kesäkuussa 2006 ryhmän teos ”Kerro minulle sade” palkittiin Madridin koreografiakilpailussa kolmannella palkinnolla, se oli ensimmäinen kilpailun viisitoistavuotisen historian aikana palkittu ulkomaalainen teos.[1] Vuonna 2007 ”Kerro minulle sade” kutsuttiin Madridiin ”La otra mirada del flamenco” -sarjaan, jossa se sai erityisesti huomiota osakseen ensimmäisenä kansainvälisenä esityksenä sarjan 12-vuotisessa historiassa, jossa on aiemmin nähty useita Espanjan nimekkäimpiä esiintyjiä. Vuonna 2009 ryhmä toteutti flamencoteoksen Peppi Pitkätossu Helsingin Juhlaviikoille Kansallisoopperaan.

Helmikuussa 2010 Roni Martinille myönnettiin vuoden teatterimusiikkiteko-palkinto teoksesta Peppi Pitkätossu.[2]

Joulukuussa 2012 Compañía Kaari Martinin Korppi ja kello -teos voitti kolme pääpalkintoa maailman tärkeimmässä flamencokoreografian kilpailussa. Kaari Martin voitti pääpalkinnon parhaasta soolokoreografiasta, Roni Martin parhaasta musiikista ja Erika Turunen parhaasta puvustuksesta. Koskaan aiemmin ei ole ulkomainen ryhmä vienyt kilpailun ykköspalkintoa.[3] [4] [5]

Helsingin Juhlaviikoilla elokuussa 2015 sai ensi-iltansa Compañía Kaari & Roni Martinin suurteos KILL Carmen, joka sai loistavan vastaanoton kriitikoilta[6][7] ja kaikki esitykset olivat loppuunmyytyjä.[8]

Maaliskuussa 2018 sai ensi-iltansa Compañía Kaari & Roni Martinin teos Anna Karenina, jonka kaikki esitykset olivat loppuunmyytyjä.[9] Teos sai kriitikoilta ylistävät arvostelut ja mm. Helsingin Sanomat kirjoitti teoksesta, että "Anna Kareninassa esitetään klassikkotulkinnan sijaan klassikon roolien hajottaminen ja niiden syvätarkka analyysi nykyajassa".[10]

Anna Kareninassa vanhenevan kreivin roolin tanssi Jorma Uotinen[9]

Vuonna 2020 Kaari ja Roni Martin jatkoivat yhteistyötä Jorma Uotisen kanssa teoksessa Uotinen goes Kekkonen, josta YLE toteutti täysimittaisen tallenteen Tamminiemessä. [11] Helmikuussa 2020 YLE tallensi ryhmän teoksen KILL Carmen Helsingin Tavastia Klubilla ja ohjelma esitettiin kesäkuussa 2020 Kaari ja Roni Martinin haastatteluilla täydennettyinä.[12]

Vuonna 2021 sai ensi-iltansa kolme teosta: katu-installaatio Bakteeri, Seurasaaren ulkomuseossa toteutettu Kirjeitä Saaresta sekä Ingmar Bergmanin Elokuvaan perustuva Kuiskauksia ja Huutoja. [13] [14] [15] Helsingin Sanomat otsikoi arvionsa: "Kaari ja Roni Martinin hurja flamencoteos osuu hyvin pandemia-aikaan, jossa ihmiset hiipuvat vailla kosketusta". [16]

Teoksia

  • Flamencotanssijattaren muotokuva (2000)
  • Bernarda Alban talo (2001)
  • La Kalevala (2003)
  • Jöröjukka (Helsingin Juhlaviikot 2004)
  • Kerro minulle sade (2006)
  • Kaksi unta yhdessä (2007)
  • Olé Piazzolla! (2008)
  • Peppi Pitkätossu (Helsingin Juhlaviikot 2009)
  • On a String – koreografia Sibeliuksen viulukonserttoon (2010)
  • Korppi ja kello / The Raven (2010)
  • Punainen Nainen / La Femme Rouge (2013)
  • KILL Carmen (2015)
  • Anna Karenina (2018)
  • Uotinen goes Kekkonen (2020)
  • Bakteeri (2021)
  • Kirjeitä Saaresta (2021)
  • Bergman - Kuiskauksia ja huutoja (2021)

Kokoonpano mm.

  • Kaari Martin: taiteellinen johto, koreografia ja tanssi
  • Roni Martin: taiteellinen johto, säveltäjä ja muusikko
  • Katja Lundén: tanssi
  • Mariana Collado: tanssi
  • Carlos Chamorro: tanssi
  • Maija Lepistö: tanssi
  • Henrik Perelló: viulu
  • Sanna Salmenkallio: viulu
  • Karo Sampela: perkussiot
  • Antero Priha: trumpetti
  • Erno Haukkala: pasuuna
  • Samppa Leino: tuuba
  • Rafael Jimenez ”Falo”: laulu
  • Pablo Suárez: piano
  • Víctor Carrasco: laulu
  • Juan Suárez "Canito": kitara
  • Erika Turunen: pukusuunnittelu
  • Mikki Kunttu: valosuunnittelu
  • Ville Virtanen: valosuunnittelu
  • Mikko Linnavuori: valosuunnittelu
  • Rosa Liksom: visuaalisuus

Lähteet

  1. Suomalaisryhmä palkittiin koreografiakilvassa Espanjassa STT. Viitattu 29.6.2006. [vanhentunut linkki]
  2. Thalia-gaalassa palkittiin näyttämötaiteen ammattilaisia Helsingin Sanomat. Arkistoitu 8.2.2010. Viitattu 7.2.2010.
  3. Suomalaisille flamencon huippupalkinto Madridissa YLE. Viitattu 9.12.2012.
  4. Suomalainen flamencoryhmä kahmi palkintoja Espanjassa Helsingin Sanomat. Viitattu 10.12.2012. [vanhentunut linkki]
  5. Suomalaispari uudistaa andalucialaista flamencoperinnettä Helsingin Sanomat. Viitattu 23.3.2013. [vanhentunut linkki]
  6. Nykyajan Carmen leikittelee kuolemalla Helsingin Sanomat. Viitattu 30.8.2015.
  7. Kuolematon Carmen ts.fi. Arkistoitu 19.4.2018. Viitattu 18.4.2018.
  8. Compañía Kaari & Roni Martinin uusi yleisöennätys Compañía Kaari & Roni Martin. Viitattu 3.1.2016.
  9. Uutiset Compañía Kaari & Roni Martin. Viitattu 18.4.2018. (englanniksi)
  10. Tanssiarvostelu: Anna Karenina rikkoo rajoja, muttei kadota flamencon ydintä Helsingin Sanomat. 29.3.2018. Viitattu 18.4.2018.
  11. Yle areena.yle.fi.
  12. Yle areena.yle.fi.
  13. Compañía Kaari & Roni Martin Compañía Kaari & Roni Martin. Viitattu 24.2.2022. (englanniksi)
  14. Arvio Kirjeitä saaresta -esityksestä: Sirpaleinen matka näkökulmiin suomalaisuudesta demokraatti.fi. 24.8.2021. Viitattu 24.2.2022.
  15. Tanssiarvio: Elämänjanon ja kuolemanpelon hieno risteymä demokraatti.fi. 7.12.2021. Viitattu 24.2.2022.
  16. Tanssiarvostelu | Kaari ja Roni Martinin hurja flamencoteos osuu hyvin pandemia-aikaan, jossa ihmiset hiipuvat vailla kosketusta Helsingin Sanomat. 5.12.2021. Viitattu 24.2.2022.

    Aiheesta muualla

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.