Come Taste the Band

Come Taste the Band on englantilaisen hard rock -yhtye Deep Purplen albumi vuodelta 1975. Musiikillisesti albumilla on yhtyeen aiempia albumeja voimakkaampia vaikutteita funkista.

Come Taste the Band
Deep Purple
Studioalbumin Come Taste the Band kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  3. elokuuta –
1. syyskuuta 1975
 Julkaistu 10. lokakuuta 1975
 Formaatti LP, CD
 Tuottaja(t) Martin Birch & Deep Purple
 Tyylilaji hard rock, funk rock
 Kesto 36.55 (alkuperäinen)
90:19 (35-vuotisjuhlajulkaisu)[1]
 Levy-yhtiö Yhdistynyt kuningaskunta Purple Records
Yhdysvallat Warner Bros. Records
Muut kannet

takakansi
Listasijoitukset

 Britannia: 19.
 Yhdysvallat: 43.

Lisää sijoituksia

Deep Purplen muut studioalbumit
Stormbringer
1974		 Come Taste the Band
1975		 Perfect Strangers
1984
Singlet albumilta Come Taste the Band
  1. ”You Keep on Moving”
    Julkaistu: 1975
  2. ”Gettin’ Tighter / Love Child”
    Julkaistu: 1976

Levyllä soittaa yhtyeen neljäs kokoonpano, niin sanottu Mark IV. Se on yhtyeen ainoa albumi, jolla soittaa yhdysvaltalainen kitaristi Tommy Bolin. Bolin korvasi vuonna 1975 yhtyeen alkuperäisen kitaristin Ritchie Blackmoren. Ainoat alkuperäisjäsenet albumilla ovat kosketinsoittaja Jon Lord ja rumpali Ian Paice. Laulaja David Coverdale ja basisti-laulaja Glenn Hughes olivat liittyneet yhtyeeseen aiemmin vuonna 1973. Bolinin pahan huumeriippuvuuden vuoksi Deep Purplen konserttien onnistuminen oli tuolloin yleensä pitkälti kiinni hänen kunnostaan. Myös Hughesin kokaiininkäyttö aiheutti ongelmia. Albumi jäi Mark IV:n ainoaksi albumiksi, sillä albumin kiertueiden jälkeen Deep Purple hajosi 1976 kahdeksaksi vuodeksi. Myöhemmin samana vuonna Bolin kuoli heroiinin yliannostukseen.

Come Taste the Band menestyi kaupallisesti heikommin kuin aikaisemmat Deep Purple -albumit. Britanniassa albumi oli parhaimmillaan sijalla 19, kun taas Suomessa, jossa yhtye oli nauttinut hyvin suurta suosiota, albumi ei noussut listoille ollenkaan. Yhtyeen tärkeimmällä markkina-alueella Yhdysvalloissa levymyynti jäi Deep Purplen 1970-luvun albumeista kaikkein vähäisimmäksi.

Ilmestyessään Come Taste the Band sai varsin suopeita arvosteluja ja yhtyeen tyylillistä uudistumista kiiteltiin. Albumin jälkimaine on kuitenkin ollut ristiriitainen. Mark IV:n jäsenet ovat yleensä pitäneet albumia toimivana kokonaisuutena, mutta toisaalta kyseenalaistaneet sen, missä määrin kokoonpanoa voi kutsua Deep Purpleksi.

Taustaa
Tommy Bolin liittyi Deep Purpleen 1975.

Deep Purple oli 1970-luvun puolivälissä yksi maailman suosituimmista rock-yhtyeistä.[2] Yhtyeen ilmapiiri oli kuitenkin huono ja kokoonpanot vaihtelivat usein.[3] Samalla musiikki siirtyi raskaasta rockista bluesin, funkin ja soulin suuntaan.[4] Deep Purplen keulahahmona pidetty kitaristi Ritchie Blackmore siirtyi soolouralle 1975, jolloin moni spekuloi yhtyeen hajoavan kokonaan.[5]

Alkuperäisjäsenet Jon Lord (urut) ja Ian Paice (rummut) olivatkin valmiit lopettamaan, mutta menestyksestä vasta pari vuotta nauttineet David Coverdale (laulu) ja Glenn Hughes (basso) suostuttelivat heidät etsimään uuden kitaristin. Myös managerit toivoivat yhtyeen jatkavan. Coverdale ehdotti nimen vaihtamista ”Purpleksi” tai ”Good Companyksi”, mihin muut eivät kuitenkaan suostuneet. Sekä Coverdalen että Lordin mukaan Deep Purplen jatkamispäätöksen taustalla oli lähinnä raha.[6]

Kitaristin etsintä osoittautui pitkäksi ja turhauttavaksi prosessiksi. Koesoitot järjestettiin Robert Simonin Pirate Studiolla Hollywoodissa.[7] Ensin yhtye kokeili Humble Pien Dave Clempsonia, joka ei kuitenkaan halunnut ryhtyä Blackmoren korvaajaksi.[8][9] Sen jälkeen koesoittoon pyydettiin Tommy Bolinia, jonka soitto Billy Cobhamin Spectrum-albumilla oli tehnyt vaikutuksen yhtyeen jäseniin.[7][9]

Yhdysvaltalainen Bolin oli aiemmin soittanut lähinnä fuusiojazzia. Hän ei tiennyt Deep Purplesta tai sen musiikista entuudestaan juuri mitään.[10] Koesoitot sujuivat tästä huolimatta hyvin ja Bolinia pyydettiin liittymään yhtyeeseen heti.[11] Bolin ihaili yhtyeen soittotaitoja, mutta liittymispäätökseen vaikutti todennäköisesti myös halu saada näkyvyyttä ja rahaa oman soolouran edistämiseen.[12] Viikkoja kestäneiden huhujen jälkeen yhtye tiedotti Blackmoren lähdöstä ja Bolinin liittymisestä kesäkuussa 1975.[13]

Uusi kokoonpano oli innostunut ja motivoitunut.[14] Muut yhtyeen jäsenet tulivat hyvin toimeen Bolinin kanssa, joka oli iloinen ja ulospäinsuuntautunut toisin kuin itsepäinen ja riitaisa Blackmore.[15] Erityisesti Bolinista ja Hughesista tuli läheiset ystävät.[16] Jopa Blackmore itse piti Bolinia hyvänä valintana seuraajakseen.[17]

Deep Purplen managereissa Bolinin amerikkalaisuus herätti epäilyksiä. Lisäksi Bolinin piti äänittää ja promotoida tekeillä ollutta sooloalbumiaan. Sovittiin, että yhtye hellittäisi tiivistä työskentelyätahtiaan ja että Bolin voisi taukojen aikana keskittyä soolouraansa.[18]

Äänitykset

Come Taste the Band äänitettiin Musicland-studiolla Münchenissä 3. elokuuta – 1. syyskuuta 1975.[19] Suurin osa albumin materiaalista oli sävelletty jo ennen äänitysten alkua. Kappaleet ovat pääosin Coverdalen ja Bolinin tekemiä. Bolinilla oli aiempien yhtyeidensä ajoilta paljon käyttökelpoista materiaalia, ja monet kappaleista hän oli kirjoittanut ystävänsä Jeff Cookin kanssa. Yhtyeen jäsenet antoivat Bolinin säveltää melko vapaasti, mikä ilahdutti häntä.[20] Albumin tuotti Martin Birch yhteistyössä yhtyeen kanssa. Miksauksen viimeistelivät Birch ja Ian Paice.[19]

Blackmoresta poiketen Bolin käytti soitossaan runsaasti efektipedaaleja ja muita efektejä ja hyödynsi studion tuomia mahdollisuuksia paljon enemmän kuin Blackmore. Albumilla kuullaan esimerkiksi runsaasti päällekkäisiä kitararaitoja. Kosketinsoittaja Jon Lord on suuren osan ajasta albumilla taka-alalla lukuun ottamatta soolojaan ”Love Child” -kappaleessa ja kosketinvetoista ”This Time Aroundia”,[21] jolla hän soittaa kaikkia soittimia.[19]

Äänityksiä vaikeuttivat jäsenten päihdeongelmat. Bolin oli ensimmäistä kertaa Euroopassa ja suuntasi heti saavuttuaan Münchenin yökerhoihin. Ennen lähtöään hän söi yhtyeelle aikaeron vuoksi annetut viisi unilääkepilleriä.[22] Heroiinia ja muita opiaatteja Bolin käytti epäsäännöllisesti mutta usein. Muut jäsenet eivät tienneet tilanteen vakavuudesta.[9] Hughes taas oli ollut riippuvainen kokaiinista jo jonkin aikaa. Roudarit yrittivät estää päihteidenkäyttöä piilottamalla jäsenille toimitetut huumeet ja pahoinpitelemällä diilereitä, mutta yritykset jäivät enimmäkseen tuloksettomiksi. Bolinille ja Hughesille salakuljetettiin huumeita muun muassa ontoksi kaiverrettujen kirjojen sisällä. Hughesin lyötyä roudaria hänet lähetettiin Lontooseen huumevieroitukseen.[23] Julkisuuteen kerrottiin Hughesin sairastuneen maksatulehdukseen.[24]

Poissaolonsa vuoksi Hughes laulaa albumilla huomattavasti vähemmän kuin kahdella edellisellä Deep Purple -albumilla. Hänen ja Coverdalen aiempia albumeita värittänyttä yhteislaulua ei kuulla kuin Come Taste the Bandin viimeisellä kappaleella ”You Keep on Moving”. ”Dealer”-kappaleella laulaa Coverdalen ohella myös Bolin.[21] Kappaleen alkuperäisen version esitti Hughes, mutta tämän jouduttua vieroitukseen Coverdale äänitti tilalle uuden lauluraidan. Coverdalella ja Hughesilla oli ilmeisesti muutenkin riitaa lauluosuuksien jakamisesta.[25] Hughes ehti äänittää suurimman osan bassoraidoista ennen lähtöään, mutta kappaleessa ”Comin’ Home” bassoa soittaa Bolin. Äänitysten jälkeen muut jäsenet asettivat Hughesin yhtyeessä jatkamisen ehdoksi, että tämä hoitaisi itsensä kuntoon.[21]

Come Taste the Bandin valmistuttua Bolin viimeisteli sooloalbuminsa Teaser. Sekä Glenn Hughes että Jon Lord osallistuivat albumin tekoon, vaikka heitä ei mainitakaan tekijätiedoissa. Lord sävelsi ja äänitti Deep Purplen tauon aikana sooloalbuminsa Sarabanden.[26]

Musiikki

Come Taste the Band eroaa Deep Purplen aiemmasta tuotannosta voimakkaiden funkvaikutteidensa vuoksi.[21] Mukana on vaikutteita myös bluesista.[27] Mika Järvisen mukaan albumi oli ”radikaali ja rohkea – – yritys uudistua täysin”.[28] Kokonaisuus on tästä huolimatta rock-tyylisempi kuin yhtyeen edellinen albumi Stormbringer, jolla oli runsaasti vaikutteita mustasta musiikista.[29] Stormbringerin tyyli oli jakanut yhtyeen faneja, ja Coverdale olikin lupaillut jo ennen Bolinin liittymistä että yhtye palaisi seuraavalla albumillaan rockin pariin.[30]

Mark IV:n alkuviikkojen harjoitussessioissa yhtye oli soittanut pitkiä ja vapaamuotoisia improvisaatioita. Come Taste the Bandiltä ei tällaisia osuuksia sen sijaan juuri ole.[21] AllMusic-sivustolla albumin tyylilajeiksi mainitaan areenarock, hard rock ja heavy metal.[31] Rolling Stonen aikalaisarvion mukaan albumi jatkaa yhtyeen kahden edellisen albumin funk-tyyliä, mutta siinä on myös pyrkimystä takaisin yhtyeen alkuaikojen progressiiviseen rockiin.[32]

A-puoli
”Gettin’ Tighter”
Come Taste the Bandin funk-vaikutteet kuuluvat voimakkaimmin Tommy Bolinin ja Glenn Hughesin säveltämässä ”Gettin’ Tighterissa”.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Come Taste the Bandin avausraita ”Comin’ Home” yhdistelee Deep Purplen vanhaa ja uutta tyyliä. Kappaleen aloittava Ian Paicen rumpufilli on sama, joka käynnisti yhtyeen edellisen kokoonpanon konsertit. Uutta kappaleeseen tuo taas kitaristi Tommy Bolinin efektejä hyödyntävä soittotyyli. Sävellys edustaa energistä, suoraviivaista rockia.[33]

”Comin’ Homea” seuraa melko samantyylinen ”Lady Luck”. Sen sävellys on Jeff Cookin tekemä, ja Bolin toi kappaleen mukanaan liittyessään Deep Purpleen.[33] Hän oli esittänyt sitä konserteissaan jo neljä vuotta, mutta uusi yhtye toi sävellyksestä esiin ”uusia puolia”. Coverdale viimeisteli kappaleen[34] ja kirjoitti sinisilmäisestä mustalaiskuningattaresta kertovan sanoituksen.[33]

”Gettin’ Tighter” on Glenn Hughesin laulama kitaravoittoinen[35] ja hyväntuulinen kappale, jolla kuultiin enemmän funk-vaikutteita kuin missään Deep Purplen kappaleessa koskaan aiemmin.[33] Kappale sai alkunsa Bolinin keksimästä riffistä: ”Duunasin sen yksissä treeneissä. Kelasin vain... ’hitto, tästä ne kyllä nauttisi’ – – Mä aloin fiilaamaan niitä ja ne alkokin fiilaamaan mua, se oli niinku... ottamista ja antamista, siis musiikillisesti.” Valmis sävellys merkittiin Bolinin ja Hughesin nimiin.[34]

”Dealer” on sävyltään synkkä.[33] Huumekauppiaasta kertova sanoitus oli Coverdalen yritys puhua Hughesille järkeä.[36] Kappaleessa kuullaan myös pari tahtia Tommy Bolinin laulua.[33]

A-puolen viimeisessä kappaleessa ”I Need Lovessa” David Coverdale laulaa seksistä, mikä aiheena oli jo muodostunut hänen tavaramerkikseen.[33] Kappaleessa on mukana myös naistaustalaulaja.[35]

B-puoli
”You Keep on Moving”
Deep Purplen alkuperäisjäsen Ian Paice kuvaili ”You Keep on Movingia” Come Taste the Bandin klassikoksi.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

B-puolen aloittaa vauhdikas ”Drifter”, joka oli saatu valmiiksi jo Pirate-studion harjoitusten aikana.[37] Kappaleen riffi muistuttaa hieman Blackmoren aikaista kappaletta ”Mistreated”.[38]

”Love Child” muistuttaa Led Zeppelinin kappaleita, ja kertosäkeen kitarariffi on lainattu Bolinin aiemmalta yhtyeeltä The James Gangilta.[38] Myös Jon Lordin kosketintyöskentely on merkittävässä osassa.[37]

”This Time Around” on rauhallinen pianoballadi,[39] jossa Glenn Hughes laulaa Jon Lordin kosketinsoitinsäestyksen päälle.[37] Kappale toimii introna Tommy Bolinin soolonumerolle ”Owed to ’G’” -instrumentaalille.[21] Sävellys sai alkunsa Bolinin ja Lordin jammailusta.[34] G-kirjain oli kunnianosoitus säveltäjä George Gershwinille, jonka sävellyksistä Deep Purplen kappaleet ”Black Night” ja ”Burn” olivat saaneet innoituksensa.[21]

Come Taste the Bandin päättää ”You Keep on Moving”, jolla Coverdale ja Hughes esittävät ainoan kerran levyllä yhteislauluaan, joka oli ollut tärkeässä osassa kahdella edellisellä Deep Purple -albumilla.[21] Coverdale ja Hughes sävelsivät kappaleen jo 1974, ennen Bolinin liittymistä.[40] Tämä ei osallistunut säveltämiseen, mutta hänen kitaransoittonsa on kappaleessa vahvasti esillä.[34] ”You Keep on Moving” julkaistiin Britanniassa albumin ainoana singlenä,[41] ja moni aikalaiskriitikko piti sitä levyn parhaana.[40] Dave Thompson on kuvaillut sitä ”aavemaisen uljaaksi balladiksi, jossa oli mukana ripaus Queeniä”.[38]

”Same in L.A.”

Äänityksistä jäi yli viimeistelemätön kappale ”Same in L.A.”, joka oli mahdollisesti tarkoitettu singleksi.[42] Kappaleen alussa on muutama tahti laulua, mutta muu äänitys koostuu pelkästä säestyksestä. Kappale on joillain uusintapainoksilla mukana bonusraitana.[43]

Nimi ja kansikuva

Albumin nimi on väännös Cabaret-musikaalissa esiintyvästä lausahduksesta ”come taste the wine”. Viiniä juodessaan Bolin keksi muuttaa tämän muotoon ”come taste the band”. Kansikuvan kehitteli Castle, Chappell & Partners,[25] joka oli vastannut myös Deep Purplen Fireball-albumin kannesta.[44] Kantta varten yhtye teetti kalligrafialla kaiverretun viinilasin.[45]

Julkaisu ja painokset
Vuonna 1976 julkaistu Come Taste the Bandia promotoiva mainosjuliste.

Come Taste the Band ilmestyi 10. lokakuuta 1975.[46] Britanniassa albumi tuli markkinoille 7. marraskuuta.[42] Yhdysvalloissa julkaisijana toimi Warner Bros, Britanniassa Deep Purplen oma levy-yhtiö Purple Records. Albumilta julkaistiin kaksi singleä: ”You Keep on Moving” Britanniassa ja ”Gettin’ Tighter” Yhdysvalloissa.[47]

Deep Purplen ihailijat olivat enimmäkseen teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia.[38] Radio Luxembourgin haastattelussa Ian Paice kertoi jäsenten tiedostavan, ettei yhtyeen perinteinen yleisö pitäisi ”You Keep on Movingin” kaltaisista kappaleista. Sen sijaan yhtye halusi tavoittaa uutta, nuorempaa kuulijakuntaa, joka yhtyeen ensimmäisten hittien julkaisun aikaan oli ollut vasta lapsuusiässä.[34] Deep Purplen musiikkityyli oli aiemminkin muuttunut. Perinteisesti yhtye oli markkinoinut albumejaan kiertueilla, joiden menestys oli todistanut vaihtelevien kokoonpanojen elinkelpoisuuden. Come Taste the Bandin kiertue sen sijaan epäonnistui pahoin.[48]

Come Taste the Bandin myyntiluvut olivat selvästi Deep Purplen aiempia albumeja heikommat. Se ei yltänyt missään maassa listojen kärkipäähän, ja yhtyeen kotimaassa Britanniassa sijoitus oli parhaimmillaan 19. Yhdysvalloissa paras sijoitus Billboardin Hot 200 -listalla oli vasta 43.[49] Suomessa aiemmin suositun yhtyeen albumi ei päässyt listoille lainkaan.[50] Se olikin kaupallisesti huonoiten menestynyt 1970-luvun Deep Purple -studioalbumi.[49] Britanniassa myynti ylitti tästä huolimatta 60 000 kappaletta 1. marraskuuta 1975 mennessä, mikä toi yhtyeelle hopealevyn jo ennen albumin virallista julkaisua.[51] Tšekkoslovakiassa albumi myi vuosikymmenen loppuun mennessä kultaa.[52] Yhdysvalloissa Come Taste the Band on sen sijaan Deep Purplen ainoa 1970-luvun studioalbumi, jolle ei ole myönnetty kulta- tai platinalevyä.[53]

Useimmista muista 1970-luvun Deep Purple -albumeista julkaistiin 1990-luvulta alkaen laajennetut 25-vuotispainokset. Vastaava Come Taste the Band -juhlajulkaisu oli pitkään suunnitteilla, ja ilmestyi toistuvien lykkäysten jälkeen lopulta marraskuussa 2010.[54][55][56] Come Taste the Band – 35th Anniversary Edition julkaistiin sekä kahden CD:n että kahden LP:n pakettina. Ensimmäinen levy sisältää alkuperäisen albumin ja singleversion kappaleesta ”You Keep on Moving” remasteroituna. Toisella levyllä on Kevin Shirleyn remixit kappaleista sekä kaksi uutta kappaletta.[57]

Listamenestys

Valtio Korkein sijoitus Listaviikot Lähde
 Alankomaat 12. 6 [58]
 Iso-Britannia 19. 4 [59]
 Italia 7. [60]
 Norja 6. 11 [58]
 Ruotsi 16. 5 [58]
 Saksa 29. 4. [58]
 Uusi-Seelanti 6. 9 [58]
 Yhdysvallat 43. 14 [61]

Sertifikaatit

Valtio Sertifikaatti Toimitukset tai myynti Vuosi Lähde
 Iso-Britannia hopealevy 60 000 1975 [51]
 Tšekkoslovakia kultalevy 50 000 1979 [52]

Kriitikoiden mielipide

Aikalaisarvostelut

Come Taste the Bandin vastaanotto oli ristiriitainen.[62] Dave Thompsonin mukaan ”se ei saanut murska-arvosteluja, sillä ei ollut heikkoja kappaleita eikä se ollut huono levy, mutta se ei – – kuulostanut Deep Purplelta”.[38] Ammattikriitikkojen arviot olivat kuitenkin enimmäkseen myönteisiä.[63] Fanfaren arvostelussa Come Taste the Bandia pidettiin yhtyeen parhaana sitten Machine Headin (1972) ja NME:n arvostelussa parhaana sitten In Rockin (1970).[64]

Rolling Stonen Kris Nicholson kehui Bolinia edeltäjäänsä monipuolisemmaksi kitaristiksi ja albumin uusia tyylisuuntia oivina aluevaltauksina Deep Purplelle. Nicholsonin mukaan Deep Purple oli päässyt Bolinin avulla eroon aiempien albumiensa ennalta-arvattavuudesta ja luotti nyt äänenvoimakkuuden sijaan melodiaan ja dynamiikkaan. ”Ilmeinen pyrkimys kokeellisuuteen on laajentanut yhtyeen musiikkia heavy metal -vankilan ulkopuolelle”, ja Nicholson toivoo yhtyeen löytävän uudelleen alkuaikojensa progressiivisuuden, jonka se oli In Rockin jälkeen kadottanut.[32]

Soundsin Geoff Barton kirjoitti Bolinin tuoneen yhtyeeseen uutta voimaa, minkä seurauksena musiikissa voi pitkästä aikaa aistia soittamisen iloa. Bolinin soitto on letkeää mutta hillittyä, ja yleisvaikutelma on vapaamuotoisempi ja hyväntuulisempi kuin Deep Purplen aiemmilla albumeilla. Bartonin mukaan Come Taste the Band on selvästi keskivertoa parempi rock-levy, mutta hän ei kuitenkaan ole varma, onko se riittävän hyvä takaamaan yhtyeen jatkuvuuden.[65]

Circus-lehden arvostelu tulkitsi Come Taste the Bandin rock-elämän ”psyykkisistä sijaltaanmenoista” kertovaksi konseptialbumiksi. Street Lifen Steve Peacock suhtautui levyyn kielteisemmin ja kritisoi kaavamaisia kappaleita sekä erityisesti ”banaaleja” sanoituksia.[66]

Jälkimaine
Vastaanotto
Arvostelupisteet
JulkaisuPisteet
AllMusic[31]
Alex Henderson		3.5/5 tähteä
Only Solitaire[67]
George Starostin		7/15 tähteä
(”Plain Bad”)
Sputnikmusic[39]
Jamie Twort		3.5/5 tähteä

Myöhemmissä arvosteluissa albumi on saanut pääasiassa myönteistä palautetta, joskin sen yleensä katsotaan olevan yhtyeen kahden edellisen kokoonpanon levytyksiä heikompi. Toimittaja Daniel Bukszpanin kirjoitti vuonna 2003 ”tyylillisesti ehyen ja linjakkaan” albumi olleen ”monien yllätykseksi [Deep Purplen] vahvin levy vuosikausiin”.[68]

Allmusicin Alex Henderson taas kehuu Bolinia lahjakkaaksi ja Come Taste the Bandin musiikkia ”ihan hyväksi” ja miellyttäväksi. Kuitenkaan albumi ei kohoa yhtyeen parhaimpien saavutusten joukkoon, eikä sen kappalemateriaalin joukossa ole ainuttakaan suurta klassikkoa.[31] Sputnikmusicin Jamie Twort kuvailee Come Taste the Bandia aliarvostetuksi albumiksi, joka on vahva esitys sekä kappalemateriaalin että soiton suhteen. Äänimaailmaltaan se eroaa yhtyeen aiemmasta tuotannosta lähinnä Bolinin soittotyylin vuoksi. Albumin parhaat kappaleet ovat kolme ensimmäistä, minkä jälkeen se menettää osan energiastaan. Suurin yllätys on kuitenkin B-puolen ”This Time Around”, joka on Deep Purplelle epätyypillinen pianoballadi.[39]

BBC:n Greg Moffitt kehui vuoden 2010 arvostelussa erityisesti Coverdalen laulua ja Bolinin kitaransoittoa. Hänestä Come Taste the Band edustaa ”leppoisaa easy listeningiä” ja on ”kaukana katastrofista”, kunhan albumia tarkastelee sen omilla ehdoilla. Yhtyeen huippuaikojen räjähtävä energia on kuitenkin vaihtunut ”harmittomiin pikku kipinöihin”.[69] Kielteisessä arviossa George Starostin kuvailee Come Taste the Bandia ”geneeriseksi funkiksi”, jonka kaikki kappaleet kuulostavat täsmälleen samalta — lukuun ottamatta nopeatempoista avausraitaa ”Comin’ Homea”, jossa Bolin epäonnistuneesti jäljittelee Blackmoren soittotyyliä. Deep Purplen ura olisi Starostinin mukaan joka tapauksessa loppunut pian, vaikka Bolinin huumeongelma ei olisikaan vauhdittanut vääjäämätöntä. Starostin kuitenkin kehuu Come Taste the Bandin kansikuvaa, joka Deep Purple in Rockin kannen ohella oli yhtyeen siihenastisista mielenkiintoisin.[67]

Suomenkielisen Deep Purple -historiikin kirjoittanut Heikki Heino kehuu albumia, jonka B-puoli on ”yksi Purplen levytysuran onnistuneimmista kokonaisuuksista”. Erityisen hyvänä Heino pitää ”Owed to ’G’” -instrumentaalia. ”I Need Love” sen sijaan on albumin ainoa täyteraita.[70] Mika Järvinen on puolestaan arvioinut, että Deep Purple teki virheen yrittäessään suunnata musiikkiaan nuorille sen sijaan että olisi pitänyt kiinni vanhasta yleisöstään, joka oli tuossa vaiheessa jo kasvanut aikuisiksi. Albumiin olisi ehkä suhtauduttu myönteisemmin, jos se olisi julkaistu Deep Purplen sijaan jollain muulla nimellä. Toisaalta manageriporras ei tätä olisi hyväksynyt, ”ja tuskin Bolinkaan olisi liittynyt uuteen Coverdalen ja Hughesin perustamaan yhtyeeseen, jos sellaiseen häntä olisi kysytty.”[71]

Kiertue
Promokuva vuoden 1976 Britannian-kiertueelle.

»Matkasimme maailman ympäri ja tuhosimme Deep Purplen maineen kaikkialla missä soitimme.»
(Jon Lord vuonna 1995[72])

Deep Purplen jäsenten välillä syntyi ristiriitoja jo ennen kiertueen alkua. Aiemmin taiteellisesta vapaudesta nauttinut Bolin turhautui, kun häntä pyydettiin soittamaan Blackmoren aikaiset kappaleet edeltäjänsä tyyliin.[16] Erityisen katkeraksi tämän teki se, että Bolinin piti todistaa oikeudessa Blackmoren vaimon uskottomuudesta.[73] Kiertueen alettua paljastui, ettei Bolin osannut Blackmoren kappaleita kunnolla.[74] Niiden ohella yhtye esitti kaikkia uuden albumin kappaleita jossain vaiheessa kiertuetta. Bolin ja Lord soittivat myös pitkät improvisoidut kitara- ja kosketinsoolot, jotka aiemmasta poiketen esitettiin varsinaisista kappaleista irrallisina soolonumeroina.[75] Lisäksi yhtye esitti Bolinin Teaser-albumin kappaleita ”Wild Dogs”, ”Marching Powder” ja ”Homeward Strut”. Bolin lauloi soolokappaleensa itse.[76]

Ongelmia kiertueella aiheuttivat jäsenten huumeongelmat. Hughes oli vieroitushoidon aikana vähentänyt kokaiininkäyttöä mutta tullut samalla riippuvaiseksi vieroitusoireiden hoitoon käytetystä diatsepaamista.[77] Bolin puolestaan käytti suuria määriä heroiinia, mikä paljastui muille jäsenille vasta kiertueen jo alettua.[78] Goldmine-lehdessä yhtyeen lähipiiriin kuulunut henkilö tosin huomautti: ”Ongelma ei ollut niinkään siinä, että Tommy piti huumeista, vaan siinä, etteivät muut bändin jäsenet olleet siinä mukana. Hän oli pitkiä aikoja omissa maailmoissaan, eivätkä muut ymmärtäneet lainkaan, mistä oli kysymys.”[79] Ristiriitoja herätti myös yhtyeen jäsenten seksuaalinen uskottomuus: Bolinin tyttöystävällä oli suhde Hughesiin ja Hughesin tyttöystävällä Lordiin.[80]

Managerit päättivät aloittaa kiertueen Kaukoidästä, jotta uusi kokoonpano voisi hankkia kokemusta eikä Euroopassa ja Amerikassa kuultaisi mahdollisista epäonnistumisista.[81] Ensimmäinen konsertti oli Havaijilla, minkä jälkeen yhtye siirtyi Uuteen-Seelantiin ja Australiaan. Konsertit onnistuivat hyvin ja erityisesti Uudessa-Seelannissa yhtye keräsi ennätysyleisöjä. Yhtyeestä myös kuvattiin dokumentti paikalliseen televisioon.[82]

Joulukuussa Deep Purple siirtyi Indonesiaan. Yhtyeelle oli kerrottu, että se esiintyisi noin 10 000 ihmiselle, mutta todellinen esiintymispaikka oli yli sadantuhannen hengen stadion. Lisäksi yhtyettä vaadittiin esiintymään kahtena iltana vaikka se sai korvauksen vain yhdestä pienestä konsertista. Yhtyeelle maksettiin Indonesian-konserteista yhteensä 11 000 dollaria, kun käytännön mukainen osuus lipputuloista olisi ollut noin 750 000 dollaria. Järjestyksenvalvojina toimi 6 000 konetuliasein ja dobermannein varustautunutta poliisia. Ensimmäinen konsertti oli kaoottinen ja yhtye lopetti soittamisen lyhyeen. Jälkimmäinen eskaloitui lopulta valtavaksi mellakaksi. Konserttien välisenä yönä yksi Deep Purplen henkivartijoista putosi hissikuiluun, jolloin Hughes ja kaksi roudaria pidätettiin murhasta epäiltyinä. Seuraavana aamuna sotilaspukuinen tuomari totesi tapahtuneen onnettomuudeksi ja määräsi pidätetyt lunastamaan passinsa 2 000 dollarilla. Lord ja Hughes ovat jälkeenpäin arvelleet, että kyseessä oli murha, jonka avulla yhtyeeltä kiristettiin rahaa. Kun yhtye yritti poistua Indonesiasta, siltä vaadittiin vielä 10 000 dollaria tekaistuihin lentokenttäkuluihin vedoten.[83]

Indonesiassa Bolin piikitti käteensä huonolaatuista heroiinia, minkä seurauksena käsi muuttui tunnottomaksi eikä Bolin kyennyt soittamaan kunnolla. Muille yhtyeen jäsenille hän väitti saneensa hermopinteen käden päällä nukkumisesta. Ongelmat jatkuivat Japanissa, missä yhtye soitti neljä konserttia. Bolin joutui käyttämään avointa viritystä[49] ja Jon Lord paikkasi kitaraosuuksia uruillaan.[84]

Vuoden 1976 alkupuolella Deep Purple suuntasi Yhdysvaltain-kiertueelle. Kotimaassaan Bolin oli itsevarmempi ja konsertit onnistuivat varsin hyvin. Vajaat kaksi kuukautta kestänyt kiertue käsitti yhteensä 30 esitystä, ja niiden päätyttyä yhtye oli pahasti ylirasittunut. Alkuperäisenä suunnitelmana oli pitää taukoa ja jatkaa esiintymisiä vasta kesällä. Managerit järjestivät kuitenkin yhtyeelle viiden konsertin kiertueen Britanniaan jo maaliskuuksi.[85] Coverdale, Lord ja Paice käyttivät väliin jääneen kuuden päivän loman lepäämiseen, kun taas Bolin ja Hughes juhlivat koko ajan.[86]

Britannian-kiertue oli riitaisa ja konserttiarviot voimakkaan kielteisiä.[86] Bolinin ja Hughesin huumeidenkäytön vuoksi konserttien taso vaihteli suuresti, ja Blackmorea äänekkäästi takaisin vaatinut yleisö heikensi Bolinin suoriutumista entisestään.[85] Yhtyeen mielialaan vaikutti myös Come Taste the Bandin huono menestys.[49] Coverdalea turhauttivat Bolinin ja Hughesin lauluosuudet sekä pitkät instrumentaaliosuudet, joiden aikana hänellä ei laulajana ollut paljoakaan tekemistä.[87] Lisäksi jäsenet olivat erimielisiä yhtyeen musiikillisesta linjasta: Coverdale, Lord ja Paice halusivat pitäytyä rockissa, kun taas Bolin ja Hughes olivat kiinnostuneempia funkista.[85]

Kiertueen viimeinen konsertti oli 15. maaliskuuta 1976 Liverpoolissa, missä Hughes pahoitteli yleisölle yhtyeen huonoa suoritusta tekaistulla amerikkalaisella aksentilla. Konsertin päätyttyä Lord ja Paice päättivät lopettaa yhtyeen toiminnan. Hetken päästä Coverdale saapui paikalle itkuisena ja ilmoitti eroavansa, mihin Lord ja Paice vastasivat sen olevan mahdotonta, sillä Deep Purplea ei enää ollut.[88]

Hajoamisen jälkeen

Deep Purplen hajoamisesta ei tiedotettu heti julkisuuteen. Kesälle kaavailtu Euroopan-kiertue oli siirretty epämääräiseen tulevaisuuteen yhtyeen ylirasittuneisuuden vuoksi. Bolin ja Hughes kuulivat asiasta vasta heinäkuussa, jolloin virallinen lehdistötiedote ilmoitti yhtyeen haluavan lopettaa huipulla. Tätä ennen Bolin oli jo ehtinyt kertoa haastattelussa odottavansa, että yhtye aloittaisi seuraavan Deep Purple -albumin teon. Huumeongelman ohella yhtyeen hajoamiseen vaikuttivat ankara työskentelyaikataulu sekä managerien haluttomuus järjestää jäsenille lomaa.[89] Vain 25-vuotias Bolin kuoli 4. joulukuuta 1976 heroiinin yliannostukseen.[90]

Sekä Jon Lord että Ian Paice ovat myöhemmin antamissaan haastatteluissa pohtineet, missä määrin Come Taste the Bandia voi pitää Deep Purplen albumina. Lordin mukaan levy toimii kuitenkin omillaan ”yllättävän hyvin”: ”Se on loistavasti kasattu ja upeasti soitettu. Jokainen soittaa siinä erinomaisesti.” Ian Paice on puolestaan kertonut pitävänsä Come Taste the Bandin rumpuraitoja eräinä parhaistaan.[91] ”You Keep On Moving” oli hänen mukaansa albumin klassikko.[34] Bolinin taitoihin Paice suhtautui ristiriitaisesti: ”Hän oli studiossa erinomainen soittaja, mutta lavalla hänestä ei ollut mihinkään. Isolla lavalla hän jäätyi täysin. Soolon soittamisen sijaan hän alkoi huudella yleisölle ja riidellä heidän kanssaan.” Jon Lordin mukaan Bolin ”ei ymmärtänyt, mitä Purplen yleisö halusi ja tarvitsi, ja päädyimme tekemään albumin, jolla ei ollut mitään tekemistä Deep Purplen kanssa”.[92]

Deep Purplessa vuosina 1969–1973 ja jälleen vuodesta 1984 soittanut Roger Glover pohdiskeli asiaa: ”Vasta kun bändit ovat epäonnistuneet, on mahdollista pohtia ongelmien syitä. – – Kukapa tietää, mihin bändi olisi kehittynyt Tommy Bolinin kanssa? Siitä olisi voinut tulla valtavan suosittu. Jos niin olisi käynyt, suhtautuminen hänen kokoonpanoonsa voisi olla nyt erilainen.”[93] Laulaja Ian Gillan taas on kertonut albumin funk-vaikutteiden tyrmistyttäneen häntä:[94]

»Mitä tulee Mk IV-kokoonpanoon, kuuntelin heidän Come Taste The Band -levynsä. Mielestäni se ei ollut Purplea. Kokoonpanon keikkailusta minulla ei ole pahaa sanottavaa mutta mielestäni se ei ole lainkaan Deep Purple. Glenn Hughes on luonnostaan taitava muusikko mutta – – en laske häntä aidoksi Purple-jäseneksi. Mk IV-kokoonpanossa oli taitoa mutta eihän futisjoukkueestakaan välttämättä tule voittajatiimiä pelkästään isolla rahalla.»
(Ian Gillan[95])

Come Taste the Bandiin liittyviä albumeja

Itse Come Taste the Band -albumin lisäksi Mark IV:n ajoilta on julkaistu monia muitakin äänityksiä:

  • Days May Come & Days May Go: The California Rehearsals, Volume 1 ja 1420 Beachwood Drive: The California Rehearsals, Volume 2 (molemmat 2000). Pirate Studion demoäänityksiä ensimmäisiltä viikoilta Bolinin kanssa.[14][96][97]

Albumin kiertueelta on saatavana useita konserttitaltiointeja. Last Concert in Japan oli pitkään näistä ainoa, mutta 1990- ja 2000-luvulla on julkaistu runsaasti arkistomateriaalia sisältäviä livealbumeja:

  • Last Concert in Japan (1977). Yhtyeen viimeisellä Japanin-konsertilla levyttämää livealbumia pidetään yleensä epäonnistuneena. Mark IV:n ja Bolinin huono maine Deep Purple -fanien joukossa ovat osittain johtuneet tästä julkaisusta. Albumi sisältää lähinnä yhtyeen vanhoja kappaleita, jotka Bolin soitti huonosti,[84] ja hänen kätensä oli edelleen vammautunut.[49]
  • This Time Around – Live in Tokyo (2CD, 2001) sisältää saman konsertin kuin Last Concert in Japan, mutta kokonaisuudessaan ja leikkaamattomana.[84]
  • Live in California Feb 1976: On the Wings of a Russian Foxbat (2CD, 1995). Tätä albumia ja This Time Aroundia on usein pidetty ansioituneempina kuin Last Concert in Japania ja ne ovatkin parantaneet Bolinin mainetta Purple-fanien keskuudessa.[98]
  • Deep Purple in Concert (2CD, 1995). King Biscuit -levy-yhtiön julkaisema livealbumi vuoden 1976 Amerikan kiertueelta.[99] Albumia ei pidä sekoittaa toiseen samannimiseen taltiointiin vuodelta 1980, jonka julkaisi EMIn Harvest Records.[100] Vuoden 1995 Deep Purple in Concert on materiaaliltaan lähes identtinen On the Wings of a Russian Foxbatin kanssa.[101]
  • Phoenix Rising (2LP ja DVD, 2011). Sisältää 8 kappaletta Japanin ja Longbeachin konserteista.[102] Konserttien epäonnistuneimmat osat on editoitu pois.[103] DVD sisältää viisi Budokanin-konsertissa videoitua kappaletta sekä 80-minuuttinen dokumenttielokuva Gettin’ Tighter.[102]

Kiertueelta on julkaistu myös useita bootlegejä. Saatavilla on esimerkiksi Mark IV:n kaikkein viimeinen konsertti Liverpoolissa.[104]

Kappaleet

A-puoli
  1. Comin’ Home – 3.55 (säv. David Coverdale/Tommy Bolin/Ian Paice)
  2. Lady Luck – 2.48 (säv. Coverdale/Jeff Cook)
  3. Gettin’ Tighter – 3.37 (säv. Bolin/Glenn Hughes)
  4. Dealer – 3.50 (säv. Coverdale/Bolin)
  5. I Need Love – 4.23 (säv. Coverdale/Bolin)
B-puoli
  1. Drifter – 4.02 (säv. Coverdale/Bolin)
  2. Love Child – 3.08 (säv. Coverdale/Bolin)
  3. a) This Time Around
    b) Owed to ’G’ (Instrumental) – 6.10 (säv. a) Hughes/Jon Lord, b) Bolin)
  4. You Keep on Moving – 5.19 (säv. Coverdale/Hughes)

35th Anniversary Edition

Ensimmäinen CD/LP

Kaikki kappaleet ovat uudelleen masteroituja

  1. Comin’ Home – 3.55 (säv. David Coverdale/Tommy Bolin/Ian Paice)
  2. Lady Luck – 2.48 (säv. Coverdale/Jeff Cook)
  3. Gettin’ Tighter – 3.37 (säv. Bolin/Glenn Hughes)
  4. Dealer – 3.50 (säv. Coverdale/Bolin)
  5. I Need Love – 4.23 (säv. Coverdale/Bolin)
  6. Drifter – 4.02 (säv. Coverdale/Bolin)
  7. Love Child – 3.08 (säv. Coverdale/Bolin)
  8. a) This Time Around
    b) Owed to ’G’ (Instrumental) – 6.10 (säv. a) Hughes/Jon Lord, b) Bolin)
  9. You Keep on Moving – 5.19 (säv. Coverdale/Hughes)
  10. You Keep On Moving (Single Edit) – 4.26 (säv. Coverdale/Hughes)
Toinen CD/LP

Kaikki kappaleet ovat Kevin Shirleyn uudelleen miksaamia

  1. Comin’ Home – 4.08
  2. Lady Luck – 2.46
  3. Gettin’ Tighter – 4.23
  4. Dealer – 3.55
  5. I Need Love – 5.17
  6. You Keep on Moving – 5.18
  7. Love Child – 3.08
  8. This Time Around – 3.22
  9. Owed to ’G’ – 2.57
  10. The Drifter – 4.03
  11. Same in L.A. – 3.16
  12. Bolin/Paice Jam – 5.48

Singlet
”You Keep on Moving” (1975, UK 1976, Purple Records)
  1. You Keep on Moving – 4.26 (säv. Coverdale/Hughes)
  2. Love Child – 2.45 (säv. Coverdale/Bolin)

Päätösraita ”You Keep on Moving” julkaistiin lyhennettynä singleversiona joissain Euroopan maissa jo syksyllä 1975, mutta Britanniassa vasta maaliskuussa 1976.[105] Yhdysvalloissa sitä ei julkaistu lainkaan.[106]

Kokoonpano

Muusikot
Muut albumia tehneet
  • Tuotanto – Martin ”The Wasp” Birch ja Deep Purple
  • Lopullinen miksaus – Martin Birch ja Ian Paice
  • Teknikko – Martin Birch
  • Kannen kuvat – Peter Williams
  • Ryhmäkuvat ja sisäkannen kuvat – Dieter Zill

Lähteet
  • Bloom, Jerry: Musta ritari Ritchie Blackmore. (Black Knight. Ritchie Blackmore, 2006.) Suomentanut Yasir Gaily. Helsinki: Like, 2009. ISBN 978-952-01-0142-8.
  • Casey, Ronan: Deep Purple: Come Taste the Band. 35-vuotispainoksen kansivihkonen. EMI Records, 2010. (englanniksi)
  • Charlesworth, Chris: Deep Purple. The Illustrated Biography. London: Omnibus Press, 1983. ISBN 0-7119-0174-0. (englanniksi) (Kirjassa ei ole sivunumeroita, joten tässä artikkelissa viitataan ajankohtaan, jota sillä hetkellä käsitellään [esimerkiksi April 1976 = vuoden 1976 huhtikuuta käsittelevä kappale]. Nämä viitteet on merkitty englanniksi, sillä kirjan sivujen ulkoreunaan on aina merkitty senhetkinen ajankohta, ja alkukielenä on englanti.)
  • Heino, Heikki: historiikki teoksessa Ekblad, Jan M. (toim.): Deep Purple. Syvän purppuran vuodet 1967—2004. Tampere: Pop-lehti, 2006. ISBN 952-5546-02-0. – Sisältää Deep Purplen historiikin, yhtyeeseen liittyviä arvosteluja, fanitarinoita sekä diskografian. Useita kirjoittajia (suurimman osan tekstistä on kirjoittanut historiikin laatinut Heikki Heino, jonka tekstiin tässä artikkelissa pääasiassa viitataan).
  • Järvinen, Mika: Deep Purple – Highway Star: Ritchie Blackmoren vuodet 1968–1993. Helsinki: Johnny Kniga, 2018. ISBN 978-951-0-41537-5.
  • Kean, Matthew: Mark IV:n lyhyt historiikki, löytyy Deep Purplen This Time Around – Live in Tokyo -albumin kansilehtisestä. Purple Records, vuoden 2007 uusintapainos (alun perin 2001).
  • Thompson, Dave: Smoke on the Water. Deep Purplen tarina. Suomentanut Jere Saarainen. Minerva, 2013. ISBN 978-952-492-743-7.

Viitteet
  1. Come Taste The Band: 35th Anniversary Edition, Deep Purple – Downloads Meteli.net. Arkistoitu 25.5.2013. Viitattu 31.10.2010.
  2. Järvinen 2018, s. 203.
  3. Heino 2004, s. 13, 21, 38–40; Järvinen 2018, s. 247, 265–266, 270.
  4. Bloom 2009, s. 211, 219–220; Järvinen 2018, s. 246, 270.
  5. Heino 2004, s. 47–52; Järvinen 2018, s. 266, 270–273.
  6. Järvinen 2018, s. 272–273.
  7. Heino 2004, s. 51–52.
  8. Järvinen 2018, s. 273–274.
  9. Preto, Greg: Tommy Bolin: the story of a doomed genius Classic Rock. 17.11.2020. Louder. Viitattu 28.10.2021. (englanniksi)
  10. Charlesworth 1983, June 1975.
  11. Järvinen 2018, s. 275.
  12. Järvinen 2018, s. 275, 281.
  13. Järvinen 2018, s. 270.
  14. Heino 2004, s. 52–53.
  15. Kean 2007, s. 4.
  16. Heino 2004, s. 57.
  17. Bloom 2009, s. 236–237; Järvinen 2018, s. 277.
  18. Heino 2004, s. 53–54.
  19. Deep Purple: Come Taste the Band. (Albumin alkuperäinen vinyylipainos ja siinä olevat perustiedot albumista. Aukeavat kannet, 1 LP. Tuotantokoodi: 5C 062-97044.) Hayes, Middlesex, England: Purple Records LST 1975 / Deep Purple (Overseas) LTD 1975, 1975. (englanniksi)
  20. Järvinen 2018, s. 276–278; Heino 2004, s. 54–55.
  21. Heino 2004, s. 54–56.
  22. Casey 2010, s. 9.
  23. Heino 2004, s. 54–56; Casey 2010, s. 14; Järvinen 2018, s. 278–280.
  24. Casey 2010, s. 18.
  25. Järvinen 2018, s. 283.
  26. Heino 2004, s. 54; Casey 2010, s. 14.
  27. Casey 2010, s. 23.
  28. Järvinen 2018, s. 282.
  29. Heino 2004, s. 47, 54–56.
  30. Heino 2004, s. 48.
  31. Henderson, Alex: Come Taste the Band (Deep Purple) Allmusic. All Media Guide. Viitattu 7.9.2010. (englanniksi)
  32. Nicholson, Kris: Deep Purple: Come Taste The Band : Music Reviews (Rolling Stonen arvostelu Web Archivessa) Rolling Stone. 12.2.1976. Viitattu 7.9.2010. (englanniksi)
  33. Heino 2004, s. 55.
  34. Thompson 2013, s. 220.
  35. Heino 2004, s. 118.
  36. Casey 2010, s. 10.
  37. Heino 2004, s. 55–56.
  38. Thompson 2013, s. 223.
  39. Twort, Jamie: Deep Purple: Come Taste the Band Sputnik Music. 13.5.2010. Viitattu 9.9.2018. (englanniksi)
  40. Casey 2010, s. 11.
  41. Heino 2004, s. 190.
  42. Casey 2010, s. 17.
  43. ””Same in L.A.”” (Come Taste the Band – 35th Anniversary Edition). Deep Purple, EMI, 2010.
  44. Castle, Chappell & Partners Limited. Discogs. Viitattu 14.10.2020.
  45. Viinilaseja tarvittiin lopulta kaksi, sillä ensimmäiseen albumin nimi oli kirjoitettu väärin ”Come & Taste The Band”. Casey 2010, s. 16–17.
  46. Deep Purple – Come Taste the Band Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Viitattu 8.9.2010. (englanniksi)
  47. Charlesworth 1983 (”Albums”, kirjan viimeinen kappale).
  48. Thompson 2013, s. 222–224.
  49. Charlesworth (Mark IV June 1975 to April 1976).
  50. Pennanen, Timo: Sisältää hitin. Levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1972, s. 126. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 78-951-1-21053-5.
  51. BRIT Certified. (Hakusana ”Come Taste the Band”.) British Phonographic Industry. Viitattu 14.10.2020.
  52. Billboard 17 Nov 1979: hakusana "czech gold". Google-kirjat. Viitattu 14.10.2020.
  53. Gold & Platinum – Deep Purple. RIAA. Viitattu 14.10.2020.
  54. Deep Purple • Come Taste The Band Deep Purple Appreciation Society. Viitattu 8.9.2010. (englanniksi)
  55. Deep Purple: Two More Reissues Classick Rock. 02.09.2010. Viitattu 8.9.2010. (englanniksi)
  56. Deep Purple : Come taste the band -35th anniversary edition levykauppax.fi. Levykauppa X. Viitattu 31.10.2010.
  57. Come Taste the Band – 35th Anniversary Edition. Deep Purple, EMI, 2010.
  58. Deep Purple – Come Taste the Band Austriancharts. Viitattu 14.10.2020. (englanniksi) (saksaksi)
  59. Chart Stats – Deep Purple – Come Taste the Band chartstats.com. Chartstats. Viitattu 12.9.2010. (englanniksi)
  60. Gli album più venduti del 1976 Hit Parade Italia. Viitattu 14.10.2020. (englanniksi)
  61. Come Taste The Band – Deep Purple. Billboard. Viitattu 14.10.2020. (englanniksi)
  62. Deep Purple Mark 4 History (Deep Purple #4 Jun 75 Mar 76) Deep-Purple.net. Viitattu 7.9.2010. (englanniksi)
  63. Ks. esim. record reviews 1968–1976. Deep Purple appreciation society. Viitattu 3.9.2021. (englanniksi)
  64. Casey 2010, s. 2.
  65. Barton, Geoff: Deep Purple: Exit The Man In Black... Classic Rock. 29.8.2017. Viitattu 2.7.2018. (englanniksi)
  66. Casey 2010, s. 2, 11–12.
  67. Starostin, George: Come Taste the Band starling.rinet.ru. Viitattu 28.12.2017. (englanniksi)
  68. Bukszpan, Daniel: ”Deep Purple”, Heavy Metal. Raskaan musiikin pioneerit, jättiläiset ja kapinalliset, s. 56–58. Suomentaneet Lotta Heikkeri ja Miki Peltola. Helsinki: Nemo, 2003. ISBN 978-952-240-054-3.
  69. Moffitt, Greg: A harmless little sparkler where once there was a ton of TNT. BBC. 2010. Viitattu 25.11.2017. (englanniksi)
  70. Heino 2004, s. 54–56, 118.
  71. Järvinen 2018, s. 281–283.
  72. Kean 2007, s. 5.
  73. Järvinen 2018, s. 293.
  74. Järvinen 2018, s. 287–288.
  75. Heino 2004, s. 57–58.
  76. Järvinen 2018, s. 287–288: Heino 2004, s. 57–58; Charlesworth 1983 (Mark IV June 1975 to April 1976).
  77. Järvinen 2018, s. 280.
  78. Casey 2010, s. 17–18.
  79. Thompson 2013, s. 225.
  80. Järvinen 2018, s. 287, 295.
  81. Järvinen 2018, s. 287–288: Heino 2004, s. 57–58.
  82. Järvinen 2018, s. 287.
  83. Järvinen 2018, s. 288–291; Heino 2004, s. 58–59.
  84. Heino 2004, s. 59–60.
  85. Heino 2004, s. 60–61.
  86. Järvinen 2018, s. 294.
  87. Kean 2007, s. 7–8.
  88. Järvinen 2018, s. 294–295; Heino 2004, s. 61–62.
  89. Heino 2004, s. 38, 61–62.
  90. Heino 2004, s. 62–63.
  91. Järvinen 2018, s. 281; Heino 2004, s. 54–56.
  92. Thompson 2013, s. 228.
  93. Thompson 2013, s. 232.
  94. Charlesworth (April 1976).
  95. Kaunisto, J. A.: Kuin naisesi toisen kainalossa, toteaa Ian Gillan muista Purple-versioista V2.fi. 16.1.2009. Viitattu 10.11.2010.
  96. Deep Purple – Days May Come & Days May Go: The California Rehearsals Pt 1 Encyclopaedia Metallum: Metal Archives. Viitattu 7.9.2010. (englanniksi)
  97. Deep Purple – 1420 Beachwood Drive: The California Rehearsals Pt 1 Encyclopaedia Metallum: Metal Archives. Viitattu 7.9.2010. (englanniksi)
  98. Heino 2004, s. 62.
  99. Deep Purple – Deep Purple in Concert Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Viitattu 7.9.2010. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  100. Deep Purple – In Concert Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Viitattu 7.9.2010. (englanniksi)
  101. Deep Purple – Live in California Feb 1976: On the Wings of a Russian Foxbat Encyclopaedia Metallum: The Metal Archives. Viitattu 9.9.2010. (englanniksi)
  102. Phoenix Rising. Deep Purple, Edel Germany, 2011.
  103. Heino, Kalevi: Deep Purple: Phoenix Rising (EarMusic/Edel). Imperiumi, 16.5.2011. Viitattu 3.9.23021.
  104. Heino 2004, s. 61.
  105. The Deep Purple (Vinyl) Singles Bar thehighwaystar.com. Viitattu 12.9.2010. (englanniksi)
  106. Heino 2004, s. 189.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.