Comanchet

Comanchet eriytyivät omaksi ryhmäkseen hiukan ennen vuotta 1700, jolloin he erkanivat Wyomingissa eläneistä shoshoneista. Heimosta tuli hevoskansa, mikä mahdollisti paremman liikkuvuuden hyvien metsästysmaiden etsinnässä. Samalla comanchet kehittyivät tasankojen parhaiksi ratsastajiksi, ja 1700-luvun alussa he suunnistivat kohti etelää ja valloittivat preeriat melko laajoilla alueilla niin, että etelärajana oli Arkansas. Comanchien lukumäärä kasvoi puhveleiden runsauden, shoshonisiirtolaisten ja muilta heimoilta kaapattujen naisten ja lasten ansiosta. He eivät kuitenkaan koskaan olleet kovin yhtenäinen kansa, vaan muodostivat useita itsenäisiä ryhmiä, jotka kuitenkin yhteisen kielen ja samanlaisen kulttuurin ohella säilyttivät myös keskinäiset suhteensa.[5]

Ratsastuskulttuurin mukana tulleet muut heimot sekä New Mexicoon juurtunut espanjalaisasutus saivat comanchet huomaamaan, että levittäytyminen eteläisille tasangoille vaati liittolaisten tukea. Kalliovuorilla ja niiden reunamilla asuvat utet solmivat runsaat kaksi vuosikymmentä kestäneen liiton comanchien kanssa.[6] Utet, joille New Mexicon rajaseudut olivat tuttuja, jakoivat tietonsa espanjalaisten politiikasta ja tavoista uusille liittolaisilleen. Comanchet hyödynsivät kuulemansa ja alkoivat rakentaa kestävää pohjaa tulevalle valtakaudelleen. Comanchet saavuttivat sotilaalliset ja taloudellisen mahtiasemansa, jonka he pystyivät pitämään pitkälle seuraavaan vuosisataan saakka, tekemällä ryöstöretkiä Uuteen-Espanjaan, käyttämällä tehokeinoina niin fyysistä uhkaa kuin diplomatiaakin ja harjoittamalla kaupankäyntiä.[5]

Comanchet ja utet erikoistuivat orjakauppaan. Naapuriheimojen kylistä siepatut vangit olivat pääosassa siinä ihmisliikenteessä, joka kymmenien vuosien ajan virtasi Nex Mexicon orjamarkkinoille. Kaupan mukana tulleet apachet, navajot ja pawneet muodostivat New Mexicon alkuperäisten pueblo-intiaanien kanssa sen orjatyövoiman ytimen, joka työskenteli espanjalaisten pelloilla ja kaivoksissa ja joita lähetettiin Kuuban tupakkafarmeille. Kaupankäynti johti orjien ylitarjontaan.[7]

Kaupankäynnin ohessa comanchet pyrkivät ylläpitämään kauhun tasapainoa espanjalaisten kyliin tekemillään säännöllisillä ryöstöretkillä. 1740-luvulla New Mexicosta lähetetyt rangaistusretkikunnat alkoivat iskeä takaisin. Myös pawneet kostivat comanchien aiemmat ryöstöretket kyliinsä päästämällä irti suuret määrät näiden hevosia. Tämä muutaman vuoden kestänyt aikakausi oli comanchien huonoin kolmesta eri suunnasta kasvavan uhan enteillessä heidän valtakautensa romahtamista. Missouri- ja Arkansasjokien välisen pitkäheinäisen preerian asukkaat osaget yrittivät työntyä idästä comanchien maille saadakseen biisoninnahkoja ja orjia ranskalaisille kauppakumppaneilleen.[8]

Monien sotilaallisten kriisitilanteiden ympäröimät comanchet joutuivat käyttämään suuret määrät neuvottelutaitoaan ja diplomatiaa päästäkseen rauhanomaisiin ratkaisuihin eri kansakuntien kanssa. He laajensivat kauppaverkostoaan liittoutumalla Texasin wichitojen kanssa. Uusi-Ranska lähestyi comancheja antamalla näille lahjoja ja myymällä musketteja. Ranskalaisten pohjimmaisena tarkoituksena oli kääntää comanchien ryhmät yhtenäiseen sotaan Uutta-Espanjaa vastaan.[9] Comanchet vastaavasti yrittivät järjestää suursotaa Espanjan ja Ranskan siirtokuntien välille. Jos ranskalaiset osoittivat uhkaavaa käytöstä comanchien suuntaan, nämä käyttivät diplomatiaa vihjailemalla hyvistä suhteistaan espanjalaisiin.[5]

Arkansasjoen eteläpuolella apacheihin kuuluneet lipanit ja jicarillat joutuivat vetäytymään etelään ja länteen pois comanchien tieltä.[4] Montanasta saapuneet kiowat ja kiowa-apachet kävivät 1700-luvun lopulla vuosikaudet sotaa comancheja vastaan pyrkiessään valtaamaan elintilaa Pohjois-Texasista. Vuosisadan loppuun mennessä nämä kolme kansaa muodostivat pitävän liiton keskenään.[10] Comanchet hyötyivät kiowien mukana tulleista suurista hevoslaumoista, ja kiowat puolestaan osasivat arvostaa lämpimämpää ilmastoa ja rehevämpiä laidunmaita.[11] Kiowat ja kiowa-apachet puolustivat comancherian itäisiä ja läntisiä rajoja osagien ja utien hyökkäyksiltä ja välittivät comanchien kauppatavaraa Pohjois-Dakotaan mandanien ja hidatsojen kyliin. Vuosisatojen vaihteesta eteenpäin cheyennet ja arapahot tekivät yhä enemmän ryöstöretkiä Kansasiin ja Texasiin, ja heidän suurin kiinnostuksensa kohdistui comanchien suuriin hevoslaumoihin.[12]

Quanah Parker, comanche-intiaanien viimeinen suuri päällikkö.

Kun Yhdysvallat vuonna 1803 osti Ranskalta Louisianan territorion (Mississipin lännenpuoleiset alueet), oli comanchien nimi monille lähes tuntematon. Varhaiset amerikkalaiset tutkimusmatkaajat ja turkiskauppiaat tunsivat kyllä heidät, mutta eivät comancheina vaan useilla muilla nimillä, kuten Ietan ja Padouca.[13] Jälkimmäinen nimi, joka tuli joko siouxien tai pawneiden kielestä, oli yleisesti käytössä 1700-luvulla Nebraskan ja Kansasin tasangoilla.[14][15] Kaupan seuraksena osa comancheriasta siirtyi Yhdysvaltojen omistukseen. Yhdysvaltalaisten kiinnostus suuntautui kuitenkin turkiskaupan keskukseen St. Louisiin, ja eteläiset tasangot houkuttelivat vain yksittäisiä kauppiaita.[16]

Kun Santa Festä kehittyi 1820-luvulla tärkeä kauppapaikka yhdysvaltalaisten ja meksikolaisten välillä, pyrkivät comanchet sulkemaan reitin sieltä St. Louisiin. Yhdysvaltojen edustajat sopivat monista kauppakulkuoikeuksista comanchien ja heidän naapuriensa kesken, mutta sopimukset osoittautuivat arvottomiksi, sillä osa alueen intiaaneista kävi toistuvasti karavaanien kimppuun.[17]

Comanchet onnistuivat säilyttämään riippumattomuutensa ja jopa laajentamaan alueitaan. 1800-luvun puolivälin lähestyessä heidän sotilaallinen ja taloudellinen mahtiasemansa alkoi horjua. Kultalöydöt Kaliforniassa saivat aikaan ennennäkemättömän maahanmuuttajien tungoksen. Vuonna 1849 tuhansia maahanmuuttajia matkusti loputtomina karavaaneina comanchien parhaiden metsästysmaiden halki. Perhekuntia kaikkialta maailmasta, köyhiä slummien asukkaita, onnenonkijoita ja rajaseutujen maanviljelijöitä kulki halki eteläisten tasankojen kohti Kalifornian kultamaita. Matkalaisilla oli hygieniasta vain alkeelliset tiedot, ja heidän mukanaan tuli vanhasta maailmasta tauteja, joita he levittivät tasangoille jättämällä jälkeensä saastuneita vesilammikoita, likaisia hylättyjä vaatteita ja huonosti haudattuja ruumiita, joita comanchet joskus kaivoivat esiin. Aasialaisten maahanmuuttajien matkassa tullut kolera levisi laajalti yli eteläisten tasankojen.[18]

Comanchet olivat välttyneet liikkuvan elämäntyylinsä ansiosta suuremmilta isorokon aiheuttamilta tuhoilta, toisin kuin monet pohjoisempien tasankojen kansat. He joutuivat kesällä 1849 kasvotusten koleran kanssa. Vahvat comanchesoturit osoittautuivat koleralle herkemmiksi kuin slummien lapset ahtaissa sivilisaatioissa.[19] Perinteiset parannuskeinot, joiden comanchet uskoivat toimineen isorokkoa vastaan, eivät tehonneet uuteen näkymättömään tappajaan, vaan heikensivät uhrin vointia entisestään. Taikauskojen siivittämä kauhu levisi koleran mukana kylästä toiseen tyhjentäen ne hetkessä. Koleraa pakenevat comanchet jättivät jälkeensä tuhansia kuolevia heimotovereitaan. Ryhmät ja suvut hajosivat. Pakenevat comanchet kantoivat taudin mukanaan uusiin kyliin, ja tauti levisi kaikkialle comancheriaan.[19]

Koleran mukana tuhkarokko ja isorokko romahduttivat comanchien lukumäärän noin 20 000:sta todennäköisesti muutamaan tuhanteen. Antropologit eivät ole kyenneet selvittämään kuolleiden määriä. Comanchien myötä myös tasankojen suuret biisonilaumat alkoivat 1800-luvun puolivälin jälkeen nopeasti huveta. Syynä tähän oli kohtuuttomaksi kasvanut biisonien metsästys, joka oli lisääntynyt merkittävästi valkoisten tulon jälkeen. Valkoiset olivat huomanneet tasankointiaanien riippuvuuden biisonista ja hyödynsivät tietoaan hävittämällä biisonilaumat lähes sukupuuttoon.[20] Osasyy oli myös rautatie, joka rakennettiin biisonilaumojen vaellusreittien läpi. Kun biisonien vaellus alkoi, valkoiset ampuivat eläimiä junien ikkunoista käyttämättä ruhoa millään tavoin hyväkseen.[21]

Taidemaalari Thomas Hillin maalaus The Last Spike. Central Pacific Railroadin ja Union Pacific Railroadin yhdistäminen vuonna 1869 tasangoilta joka suuntaan erkaneviksi rautateiksi nopeutti comanchien ratsastuskulttuurin päättymistä.

Huolestuneet comanchien päälliköt liittoutuivat entisten vihollistensa cheyennien ja arapahojen kanssa valkoisia vastaan. Myöhemmin liittoon otettiin vielä kiowat, koska heillä oli useita suuria sotapäälliköitä, jotka comancheilta puuttuivat. 1860-luvulla comancheita alettiin siirtää reservaatteihin, mutta samalla Etelävaltiot toimittivat heille aseita ja yllyttivät heitä Pohjoisvaltioita vastaan. Sisällissodan päätyttyä comanchet liittolaisineen sotivat Yhdysvaltoja vastaan vielä vuosikausia. Viimeisissä sodissa kwahari-comanchien puoliverinen soturi Quanah johti intiaanien hyökkäyksiä, kunnes eteläisten tasankojen viimeiset taistelut lopulta vuonna 1875 päättyivät Yhdysvaltain voittoon. Myöhemmin Quanah otti käyttöönsä äitinsä sukunimen, ja hänet tunnettiin sittemmin nimellä Quanah Parker. Hän nousi maineikkaaksi comanchien päälliköksi huolimatta siitä, että alistui noudattamaan Yhdysvaltojen asettamia vaatimuksia.[22]

Reservaattielämän myötä comancheista kehittyi maanviljelijöitä. Quanah Parker piti kuitenkin kiinni myös comanchien vanhoista uskomuksista ja omasta identiteetistään intiaanina, vaikka hän opetteli valkoisten elämäntavan.[23] Vuonna 1905 Quanah ratsasti presidentti Theodore Rooseveltin virkaanastujaisseremonian paraatissa. Samana vuonna vastavalittu presidentti vieraili Quanahin huvilassa Star Housessa Oklahomassa.[24]

Kaksi comanchien koodikielen taitajaa.

Ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa comanchet palvelivat Yhdysvaltain asevoimien joukoissa muun muassa radio-, puhelin- ja lennätinliikenteen koodipuhujina. Salaisen koodikielin pohjana oli heidän oma kielensä. Saksalaiset olivat murtaneet kaikki aiemmat salakielet mutta eivät kyenneet avaamaan intiaanien koodikieltä.[25] Vuonna 1989 Ranska tunnusti comanchesoturien urheuden ja palkitsi nämä korkeimmin mahdollisin kunniamerkein kiitokseksi siitä, ettei Saksa onnistunut miehittämään Ranskaa.[24]

Samana vuonna comanchet aloittivat mittavan projektin taltioidakseen jälkipolville muinaisen historiansa ja kielensä. 40 puhujan kertomana nauhalle kertyi 30 tuntia alkuperäistä murretta ja sukuhistoriaa.[26] Joitakin vuosia myöhemmin kieli elvytettiin, ja useita kieliluokkia organisoitiin alkuperäisten heimon jäsenien johdolla. Vuonna 1994 perustettu comanchien kielen ja kulttuurin säilyttämistä ajava komitea halusi näyttää kaikille epäilijöille, että heimon jäsenet iästä riippumatta pystyvät puhumaan, ymmärtämään ja kirjoittamaan omaa kieltään. Vuotta myöhemmin comanchet hyväksyivät oman kielensä aakkoset ja oikeinkirjoitussysteemin, jonka kehittämisessä toimi aktiivisesti mukana Oklahoman yliopiston kielellinen antropologi Alice Anderton. Sittemmin on julkaistu useita comanchien sanakirjoja sekä muuta vastaavaa materiaalia.[26]

Comanchien väkiluku on 2000-luvulla noussut yli 10 000:n. Heistä noin puolet asuu Oklahoman koillisosassa muun populaation asuessa hajallaan ympäri Arizonaa, New Mexicoa ja Kaliforniaa. Comanchien päämaja on Lawtonin kaupungissa Oklahomassa. Monet comanchet omistavat omat maansa ja ovat korkeasti koulutetuissa ammateissa.[24] Heidän puheenjohtajanaan eli päällikköä vastaavassa asemassa toimii kolmivuotiskaudeksi virkaansa äänestetty Michael Burgess. Vuonna 2002 comanchet perustivat oman oppilaitoksen.[27]

Comanchet kerääntyvät vuosittain heinäkuussa Waltersiin Oklahomaan viettämään powwow-tapahtumaa ja vaalimaan vanhoja perinteitään.[28]

Taidemaalari Henry F. Farny: Eteläisillä tasangoilla leudot talvet mahdollistivat biisonileirille lähdön.

Laajoilta asuma-alueiltaan comanchet löysivät kaiken, mitä heidän elämäntyylinsä vaati. Ilmanala oli pääosin lämmin ja talvet leutoja. Jokien rannoilta löytyi puustoa, pähkinöitä, marjoja ja hedelmiä, samoin hevosille riittävästi laidunmaata. Kuivien tasankojen halki virtaavissa suurissa joissa, kuten Cimarron-, Pecos-, Brazos- ja Red River -joen, vesi oli usein liian likaista juotavaksi, joten comanchet asuivat yleensä pienempien ja kirkkaampien virtojen äärellä. Pienemmät kylät sijaitsivat usein suojaisissa paikoissa.[29]

1700- ja 1800-lukujen taitteessa comanchet yhdistivät valtakuntaansa lähes tuhoutuneet wichitat, jotka hoitivat idän kauppaa ja auttoivat itäisten rajojen vartioimisessa maahanhyökkäysten varalta. Myös jatkuva virta oman yhteiskuntansa hylänneitä ryhmiä ajelehti comancheriaan. Asuinalueensa vapaaehtoisesti jättäneitä apacheja, cherokeita, chickasaweja, delawareja, seminoleja, shawneita ja mustia orjia liittyi monikansalliseksi paisuneeseen comanchien kansakuntaan, joka houkutteli vauraudellaan ja näennäisellä turvallisuudellaan. Comanchien kylät täyttyivät. Vapaaehtoisina comancheriaan tulleet katosivat historiallisen aikakauden tilastoista, mutta yleinen uskomus on, että he luopuivat omasta identiteetistään ja heidät adoptoitiin comanchien sukuihin.[30]

Comanchet elivät kartionmuotoisissa tiipiissä. Ne koostuivat katajasta tai männystä valmistetuista riu'uista. Päällys tehtiin yhteen ommelluista puhvelinnahoista. Nahat levitettiin aluksi maahan, ja niistä kaavittiin liha luusta tehdyillä kaapimilla. Sen jälkeen nahat jätettiin aurinkoon kuivumaan. Karvojen kaapimisen jälkeen nahat upotettiin useaksi päiväksi veteen, minkä jälkeen niihin hierottiin eläinten rasvasta, aivoista ja maksasta tehtyä sekoitusta pehmentämään niitä. Suuriksi muodostuneet yhteisleirit, jotka saattoivat yltää joen vartta myötäillen jopa 20 kilometrin pituiseksi, tarjosivat huonosti suojaa. Niiden ainoina vartijoina olivat aina paikalla olleet koirat. Suurin syy leiriytyä yhteen oli inhimillinen tarve korostaa sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Tasankojen liikkuvien metsästäjien kylistä comanchien yhteisleirit olivatkin huonoimmin suojattuina alttiimpia ulkopuolisille hyökkäyksille ja kulkutaudeille.[31]

Sotiminen oli tärkeä osa comanchien elämää. He olivat taitavia sotureita ja kehittivät taktiikoita erityisesti hevosen selässä perinteisillä aseilla käytäviin taisteluihin. Varhaisimmat kuvaukset 1700-luvun comancheista ja heidän hevosistaan tulivat dakotoilta. Heidän perimätietonsa mukaan eteläisiltä tasangoilta hyökkäsi suuri joukko pitkin teräspäisin keihäin aseistautuneita sotureita, jotka olivat tehneet hevosilleen nahasta kylki- ja rintasuojukset vihollisen nuolien pysäyttämiseksi.[32]

Ennen sotaan lähtöä comanchet järjestivät loimuavan tulen ympärillä suoritetun sotatanssin. Tapahtuma pidettiin yleensä täydenkuun aikaan, ja sen tarkoituksena oli nostattaa soturien verenhimo.[33] Comanchien julmuus on tunnettu tosiasia. Yllätyshyökkäyksissä vihollisten kyliin vanhukset ja pienet lapset surmattiin. Vangiksi saatettiin ottaa suuria määriä vihollisia, mutta heistä kaikki eivät selvinneet sieppaajiensa mukana perille. Joillakin comanchien ryhmistä oli tapana viitoittaa kotimatkaan käytetyn reitin varret vankiensa silvotuilla ruumiilla.[34] Onnistuneen sotaretken jälkeinen paluu kylään oli näyttävä. Soturit heiluttivat toisessa kädessään ottamiaan päänahkoja ja lauloivat voitonlauluja.[35] Suuren osan sotasaaliistaan he hevosia lukuun ottamatta jakoivat kyläläisten kesken. Jos retki päättyi huonosti, ja monia sotureita oli surmattu, miehet palasivat kylään kasvot mustattuina ja hevosten hännät katkaistuina. Naiset ottivat suruun osaa vaikeroimalla. Joskus he viiltelivät rintansa veitsellä tai leikkasivat yhden sormistaan merkiksi syvästä surusta.[35]

Vankeina tuodut naiset ja lapset adoptoitiin useimmiten heimoon, ja heistä tuli täysverisiä comancheja. Miespuoliset vangit joutuivat joskus kidutuksen kohteeksi, mutta tutkimusten valossa tämä tapa ei ollut comancheilla niin yleinen kuin apacheilla, cheyenneillä, kiowilla tai siouxeilla, joiden kaikkien maine oli pelottava.[34]

Taidemaalari George Catlin näkemys comanche- soturista ja hänen aseistuksestaan.

New Mexicoon ja varsinkin Meksikoon kohdistuneilta ryöstöretkiltä tuodut naiset ja lapset aiheuttivat myöhemmin sen, että comancheihin alkoi siirtyä espanjalaista verta. Ainakin yksi tällainen ryöstöretki vei comanchet kiowien mukana niin etelään, että kotiin palanneet soturit kertoivat "pienistä miehistä, jotka eivät puhuneet meille", millä he ilmeisesti tarkoittivat Jukatanin niemimaan trooppisten metsien apinoita.[36] Koska comanchet liikkuivat hevosilla, ryöstöretkien estäminen oli mahdotonta. Yhdysvaltojen armeijakaan ei onnistunut tässä pitkään aikaan. Hevoset ja lihatarvikkeet kulkivat comanchien kautta, ja kun kauppatavara loppui, he tekivät ryöstöretkiään Meksikon pohjoisimpiin osiin, josta saatiin uusia hevosia ja teuraskarjaa. Näin 1700-luvulla alkanut kaupankäynti saatiin jatkumaan pitkälle 1800-luvulle.[5]

Comanchet kantoivat sotaista kunniaansa ja yleistä arvostustaan kilvissään, joissa he uskoivat olevan maagista taikavoimaa. Sulin, karhunhampain, hiuksin ja erilaisin geometrisin kuvioin ja symbolein koristellut kilvet olivat omistajalleen hyvin tärkeitä. Soturit tekivät kilpensä itse leikaten karkeasta biisoninnahasta suikaleita, jotka laminoitiin yhteen.[37] Ne suojelivat kantajaansa niin keihäiltä kuin nuoliltakin ja pysäyttivät musketin luodin. Kilpiä ei koskaan viety sisälle tiipiihin, eikä kaikilla naisilla ollut lupaa koskea niihin tai tulla niiden lähelle.[37]

Pieni comancheleiri.

Kyläkunta oli comanchien tärkein yhteiskunnallinen toimintayksikkö. Heillä on laskettu olleen 12–13 vakiintunutta heimoa, jotka olivat rakenteeltaan löyhiä ja joiden ulkopuolella ajelehti joitakin niihin kuulumattomia kyläkuntia. Yhteistunto esti heidän keskinäisten rettelöidensä muuttumisen sodiksi.[4] Suurten sotien uhan alla heimot liittyivät lyhyeksi ajaksi yhteen.[29] Johtajiksi kelpasivat vain miehet, ja tämän vuoksi heimoneuvostoissa ei kuultu naisten mielipiteitä.[38]

Vaikka comancheilta puuttuivat monet tasankokulttuurin ominaispiirteet, kuten yhteiset riitit ja klaanit, eikä heimojen keskinäinen yhteistoiminta ollut varhaisten tutkijoiden mukaan kovin kehittynyttä, heistä tuli kuitenkin eteläisten tasankojen pelätyin ja vaikutusvaltaisin intiaanikansa. Tämä vahvuus näkyi parhaimmillaan niin voimakkaana, että kaikki muut lähialueiden heimot joutuivat elämään comanchien ehdoilla. Espanjan ja Ranskan siirtomaavallat olivat taloudellisesti riippuvaisia comanchien kaupankäynnistä. Tämä kertoo siitä, että comanchien eri heimojen sisäinen organisaatio kehittyi 1700-luvun aikana ja kykeni rakentamaan kaupan- ja sodankäyntiin perustuvan strategian, joka toimi myös oman ydinalueen ulkopuolella.[5]

Suurin comanchien heimoista oli penateka (hunajansyöjät). Heimo tunkeutui syvälle etelään ja otti haltuunsa Texasin rajalla sijainneet korkeat pöytävuoret ja ylätasangot, jossa kasvoi puustoa. Comancherian pohjoisia osia pitivät hallussaan yamparikat (yap-juuren syöjät), jotka kävivät sotimassa Black Hillsissä Etelä-Dakotassa asti ja tekivät ryöstöretkiä arikarain kyliin Missourin varrella. Muita tärkeitä heimoja olivat nokonit (takaisintulevat), kwaharit (antiloopit) ja kotsotekat (biisoninsyöjät). Nimet olivat harhaanjohtavia, sillä biisoni oli merkittävin ravinnonlähde.[39] Muut nimeltä tunnetut heimot olivat kewatsana, motsai, pagatsu, pohoi, tanima, tehahwit, yapa ja waaih.[14]

Toisin kuin useimmilla naapureillaan, comancheilla ei ollut jumalia.[40] He pitivät aurinkoa yhtenä voiman lähteistä ja uskoivat erilaisiin henkiin ja voimiin, jotka saattoivat olla sekä armollisia että oikullisia. Nämä uskot eivät kuitenkaan olleet yhteydessä jumaluuteen. Comanchet olivat yksilökeskeisiä, ja heidän uskonnollinen riippuvuutensa vaihteli eri ryhmien ja perheiden sisällä.[40] Vaikka ryhmissä suoritetut yhteiset rituaalit puuttuivat, jokainen comanche kävi mielessään läpi monia uskonnollisia asioita. Heidän salaisia loitsujaan ja henkilökohtaisia uskomuksiaan ja tabujaan kunnioitettiin, eikä niitä jaettu muiden kanssa.[41] Jokainen comanche otti voimansa luonnosta ja opetteli soveltamaan näin saatua voimaa oman elämänsä ja etunsa mukaisesti. Yliluonnollisten voimien olemassaoloon he eivät erityisesti uskoneet.[40] Poikkeuksen tähän teki Suuri voima Puha, joka nuorelle soturille ilmestyi ensimmäisellä kerralla eläimen tai jonkin nimeämättömän olennon hahmossa ja näytteli tärkeää osaa comanchien elämässä. Tämä voima vartioi heidän perheitään ja aseitaan. Puhalle oli oma seura niin miesten kuin naistenkin keskuudessa.[42] [38]

Comanchet jakoivat useat kylänsä kiowien ja kiowa-apachien kanssa ja ottivat osaa näiden seremonioihin. He vaihtoivat vuosien aikana keskenään monia tapoja ja uskomuksia.[43] Ensimmäisen kerran comanchien kaikki ryhmät, miehet, naiset ja lapset, kokoontuivat yhdessä viettämään suurta uskonnollista tilaisuutta vuonna 1874. Silloin he pitivät vanhan kulttuurinsa kuolemisen johdosta ainoan aurinkotanssinsa.[44]

Comancet sieppasivat Cynthia Ann Parkerin pikkutyttönä. Hänestä tuli heimon arvostettu jäsen ja hänen pojastaan Quanahista kansansa tunnetuin johtaja.

Jokaisen comanchetytön suurin unelma oli tulla vaimoksi ja äidiksi ja sitä tietä heimonsa täysivaltaisesti tunnustetuksi jäseneksi. Yhä suuremmaksi kasvavien naispuolisten vankien määrät kuitenkin muuttivat 1800-luvun alussa avioliiton kokonaiskuvaa. Moniavioisuus, joka oli kuulunut aina comanchien perinteisiin, paisui heidän yhteisöissään moninkertaiseksi miesten alkaessa nähdä vaimonsa yhä enemmän palvelijoina. Ensimmäiset vaimot toimivat talouksien pääemäntinä, jotka valvoivat myöhemmin perheeseen tulleiden ja toisarvoisina pidettyjen vaimojen uurastamista.[45] Avioliitosta comanchien kulttuurissa tuli pelkkä miehen tekemä ostos. Monet comanchevanhemmat koettivat naittaa useampia tyttäriään samalle miehelle. Sopimukset tehtiin tyttöjen ollessa varhaisessa teini-iässä. Useimmat comanchemiehet ottivat naispuolisten vankiensa keskuudesta itselleen useita vaimoja, millä he lisäsivät samalla henkilökohtaisten palvelijoidensa määrää. Moniavioisuuden lisääntyminen huononsi asteittain naisen arvostusta comanche-yhteisössä.[46]

Lapset oppivat tarvitsemansa taidot seuraamalla aikuisten esimerkkiä. Heti kävelemään opittuaan comanchetyttö seurasi äitiään leirin päivittäisissä askareissa. Myös äidin sisaret osallistuivat lapsen kasvattamiseen. Tytölle annettiin nahasta tehty nukke, jolle hän itse valmisti vaatteet. Pojat oppivat ratsastamaan hyvin nuorina, ja viiden vuoden ikäisinä poikien oletettiin jo osaavan käsitellä hevosta. Tässä iässä pojalle annettiin pieni jousi ja nuolia. Kun isä oli metsästämässä tai sotaretkellä, poikaa opetti ampumisessa usein hänen isoisänsä, joka kertoi pojalle myös omasta lapsuudestaan sekä comanchien historiasta ja tarustosta. Hieman vanhempina pojat metsästivät lintuja ja muuta pientä riistaa. Heitä rohkaistiin metsästystaitojen opetteluun ja yhteistyöhön.[47]

Lapsia ei kuritettu ruumiillisesti, vaan heidät tehtiin tottelevaisiksi vanhoihin legendoihin perustuvilla tarinoilla. Ihmisiä syövä jättiläispöllö, Mu Pitz tai Pia Mupitsi, oli muinainen comanchien paha henki, jonka nimen mainitsemisella pyrittiin estämään lasten pahoja tekoja.[38] Comanchien metsästysmailta löytyneiden jättimäisten luiden uskottiin kuuluneen näille muinaisille pöllöille tai pöllömiehille, ja ne herättivät sekavia pelon ja kunnioituksen tunteita myös aikuisen väestön keskuudessa.[48]

Comanchevanhemmat erottivat lapsensa jo nuorina toisistaan estääkseen insestin.[49] Veli ja sisko eivät saaneet jakaa samaa tiipiitä. Pojat alkoivat vältellä tyttölapsia jo varhaisella iällä, ja heimon tabut tehtiin selväksi lapsuuden aikana.[49]

Sopivan ikäiset tytöt ja pojat adoptoitiin heimoon sotaretkien yhteydessä. Sääntöjen ja varsinaisten käytäntömallien puuttuessa soturit tekivät omia ratkaisujaan lasten suhteen. Lapseton soturi saattoi ottaa omaan henkilökohtaiseen suojelukseensa viholliselta ryöstettyjä lapsia ja estää näiden joutumisen heimon muiden soturien raakuuksien kohteeksi.[34]

Comanchet olivat metsästäjä-keräilijöitä. Heidän muutettuaan tasangoille ravinnonhankinnan pääpaino siirtyi metsästykseen. Metsästys oli pääasiassa miesten tehtävä. Aikaisemmin ruoan keräämisestä olivat huolehtineet miehet ja naiset yhdessä. Comanchet metsästivät biisoneita, hirviä, mustakarhuja, antilooppeja ja peuroja. Heidän metsästysleirinsä näyttivät avoimilta teurastamoilta.[50]

Yleensä kaikki liha paahdettiin tulella tai keitettiin. Keittääkseen kuivattua lihaa ja kasviksia naiset kaivoivat maahan kuopan, jonka he peittivät eläinten nahoilla ja täyttivät vedellä. Veteen pantiin kuumia kiviä, kunnes se kiehui. Myöhemmin comanchet vaihtoivat espanjalaisilta kupari- ja rautakattiloita. Biisoninliha saatettiin maustaa marjoilla, hunajalla ja pähkinöillä. Kalaa tai lintuja he eivät syöneet kuin hätätapauksessa, sillä vanhat perinteiset uskomukset kukoistivat tasangoilla. Koiriin he eivät kajonneet, eivätkä koskaan täysin hyväksyneet liittolaistensa arapahojen, cheyennien ja kiowien päinvastaista käytäntöä.[51] Nähdessään itäisessä Texasissa asuvien tonkawien harrastavan kannibalismia olivat comanchien reaktiot samanlaiset kuin eurooppalaisten.[38]

Nälkää nähdessään comanchet saattoivat kuitenkin rikkoa monia tabuja ja syödä lähes mitä tahansa: haisunäätiä, rottia, liskoja, sammakoita, heinäsirkkoja ja jopa omia hevosiaan. Ruoanvalmistuksesta huolehtivat naiset, jotka myös keräsivät luonnosta hedelmiä, siemeniä, pähkinöitä, marjoja ja juuria. Kaupankäynnillä comanchet saivat maissia, kuivattua kurpitsaa ja tupakkaa.[50]

Muiden tasankointiaanien tavoin comanchet olivat hyvin vieraanvaraisia ja valmistivat aterian aina, kun vieras saapui kylään. Tämä johti luuloon, jonka mukaan comanchet söisivät yötä päivää. Ruokaa myös uhrattiin Suurelle hengelle hautaamalla se maahan. Comanchelapset söivät pemmikaania, joka oli pääasiassa sotaretkiä varten tarkoitettua maukasta ja ravinteikasta ruokaa. Sitä syötiin vain silloin, kun miehillä ei ollut aikaa metsästää tai muuta ruokaa oli vähän. Luut ja muut ruoantähteet kuopattiin maastoon tiipiiden ympärille. Kun leiri alkoi haista liikaa, he muuttivat.[50]

Osa tutkijoista väittää,että comanchet eivät alun perin kantaneet perinteisiä tasankointiaanien sulkapäähineitä. Vasta viimeisinä vuosina tasangoilla he omaksuivat tavan cheyenneiltä. Huivien käyttö opittiin amerikkalaisilta miehiltä.[52]

Kuva Comanchien talvivaatetuksesta, joka oli miehillä ja naisilla hyvin samantyylinen.

Comanchien vaatteet olivat yksinkertaisia ja helppokäyttöisiä. Miehet käyttivät nahkavyötä ja lannevaatetta. Vyöhön sidottiin myös suojukset, jotka olivat kuin pitkät lahkeet, jotka ulottuivat alas mokkasiineihin saakka. Niiden tehtävänä oli suojata tasankojen karkealta ruoholta, pensailta ja kylmyydeltä. Mokkasiineissa oli paksusta puhvelinnahasta valmistetut pohjat ja pehmeämmät peurannahkaiset päälliset, jotka voitiin koristella pienin helmin. Miehet eivät käyttäneet ylävartalonsa peittona vaatteita muulloin kuin talvella, jolloin he pitivät lämpimiä puhvelin-, suden-, karhun- tai kojootinnahasta valmistettuja vaatteita ja polvipituisia saappaita. Nuoria poikia ei vaatetettu kesäisin ennen yhdeksättä ikävuottaan.[47]

1800-luvulla valkoisten kankaat syrjäyttivät osittain nahan, ja lannevaate alkoi olla kankainen. Miehet alkoivat käyttää löysiä nahkapaitoja sekä valkoisilta saatuja puuvillapaitoja. Nahkapaidat, housut ja mokkasiinit koristeltiin usein helmin muiden tasankokansojen tapaan. Comanchenaiset käyttivät pitkiä peurannahkaisia asuja, joissa oli pitkät ja laajat hihat ja koristeina metallinpaloja ja helmiä. Päinvastoin kuin pojat, comanchetytöt eivät kulkeneet alastomina, vaan heidät puettiin lannevaatteisiin niin pian kuin he kykenivät kävelemään. 12- tai 13-vuotiaina tytöt saivat aikuisten vaatteet.[47]

Comanchemiehet olivat ylpeitä hiuksistaan, joita he leikkasivat vain harvoin. Hiuksia myös harjattiin ja rasvattiin ulkonäön parantamiseksi. Tutustuttuaan taskupeiliin ranskalaisten kauppiaiden välityksellä miehet olivat valmiit maksamaan miltei mitä vain saadakseen sellaisen. Miehinen turhamaisuus korostui ja meikkipussia pidettiin käden ulottuvilla kaikissa tilaisuuksissa, joissa tanssittiin tai neuvoteltiin.[53]

Comanchien yhteyttä keskisten tasankojen padoucoihin on tutkittu useiden tiedemiesten voimin. Ranskalaisilta papeilta ja tutkijoilta jääneistä kartoista on löydetty useita merkintöjä padouca-ryhmistä, vanhimmat merkinnät vuodelta 1683.[54] Étienne de Veniard Bourgmont tapasi syksyllä vuonna 1724 padoucoja, joille hän antoi lahjaksi Ranskan lipun ja muita tavaroita.[54] Omaha-intiaanien parissa vuosia asunut antropologi Alice Fletcher kuvaili teoksessaan "Omaha tribe" myös padoucoja, jotka olivat ratsuineen herättäneet aikoinaan kauhua Kansasin muiden heimojen keskuudessa. Omahain perimätiedon mukaan heidän sukulaisensa poncat olivat luulleet ratsastavia padouceja ja näiden hevosia yhdeksi ja samaksi otukseksi, joka edusti jotakin ennestään tuntematonta lajia.[55]

Padoucat on yleensä liitetty niin sanottuun Dismal Riverin kulttuuriin, joka 1700-luvulla kukoisti keskisillä tasangoilla. Arkeologit ovat yhä uudelleen ottaneet tämän kulttuurialueen tutkimuskohteekseen.[56] Samalla jotkut tutkijat ovat kyseenalaistaneet padoucain ja comanchien välisen yhteyden ja yrittäneet etsiä todisteita siitä, että Dismal Riverin asukkaat ovat olleet apacheja. Useat espanjalaisten ja ranskalaisten tekemät karttakuvat mainitulta aikakaudelta osoittavat kuitenkin, että padoucat ja apachet asuivat erillään, kun taas mainintaa comancheista ei löydy. Eräs huomioitava näkökohta on se, että pohjoisesta tulleet apachet olisivat olleet keskilännen kulttuurialueen alkuperäisiä padouceja, joiden paikan ja nimen Kalliovuorilta tasangoille laskeutuneet comanchet olisivat ottaneet käyttöönsä. Suurin osa muinaistutkijoista uskoo yhä padoucain olleen comancheja.[57]

1930-luvulla comanchet löydettiin uudelleen 60 vuoden hiljaiselon jälkeen. Kaksi huomattavaa texasilaista historioitsijaa, Walter Prescott Webb ja Rupert N. Richardson, asettivat heidät avainasemaan Suurten tasankojen intiaanikulttuurin tutkimuksissa.[58] Siinä missä vanhat espanjalaiset ja ranskalaiset dokumentit kertoivat comanchien diplomatiasta, kaupankäynnistä, kulttuurista ja politiikasta, nojautuivat Webb ja Richardson 1800-luvun puolivälin amerikkalaisten siirtolaisten ja sotilaiden kertomuksista koostuviin lähteisiin. Comancheista syntyi heidän jäljiltään melkoisen vääristynyt kuva, jota lisäsi ja levitti niin elokuvateollisuus kuin Villin lännen sarjakuvatkin. Comanchien kulttuurista ja heidän paikastaan historiassa tehtiin karikatyyri vailla todenmukaisuutta. Comanchet miellettiin mielipuolisiksi, primitiivisiksi villeiksi, jotka nähtiin lähinnä sotilaallisena esteenä Amerikan uudelleenasutukselle.[58]