Colmar von der Goltz

Colmar von der Goltz kuului von der Goltzin aatelissuvun vapaaherralliseen osaan. Hän aloitti sotilasuransa Preussin armeijassa vuonna 1861, osallistui Saksan–Ranskan sotaan ja palveli sen jälkeen esikuntaupseerina. Vuosina 1878–1883 hän toimi sotahistorian opettajana Berliinin sota-akatemiassa ja saavutti mainetta yhtenä Saksan johtavista sotateoreetikoista. Von der Goltz julkaisi useita sotahistoriaa – erityisesti Ranskan–Saksan sotaa – käsitelleitä teoksia. Tunnetuin hänen teoksistaan on 1883 ilmestynyt Das Volk in Waffen (”Kansa aseissa”). Kesäkuussa 1883 tuolloin majurin arvoinen von der Goltz lähetettiin Turkkiin, jossa hän sai tehtäväkseen sotilasasiantuntijana uudelleenjärjestää ja modernisoida Turkin armeijan. Työ kesti vuoteen 1896, ja siihen sisältyi muun muassa esikuntajärjestelmän ja sotilaskoulutuksen kehittäminen. Von der Goltz sai Turkin palveluksessa paššan arvon. Hänen on katsottu tehokkaalla uudistustyöllään vaikuttaneen siihen, että vuoden 1897 sodassa Kreikkaa vastaan Turkki oli ylivoimainen ennen kuin muut Euroopan suurvallat liittyivät tukemaan Kreikkaa sodan päättämiseksi.[1][2][3]

Palattuaan Saksaan von der Goltz sai kenraaliluutnantin arvon ja nimityksen divisioonankomentajaksi, mistä hän siirtyi 1898 armeijan insinöörikunnan johtoon. Vuosina 1902–1907 hän johti kenraalinarvoisena Saksan ensimmäistä armeijakuntaa ja toimi sen jälkeen armeijan tarkastajana. Hänet vihittiin 1903 Königsbergin yliopiston filosofian kunniatohtoriksi.[2] Von der Goltz oleskeli toisen kerran Turkissa 1909–1910 ja palasi sitten aiempaan sotilastarkastajan tehtäväänsä Saksassa. Vuonna 1911 hänet ylennettiin kenraalisotamarsalkaksi. Hän jäi 1913 pois aktiivipalveluksesta ja omistautui kaksi vuotta aiemmin perustetun nuorisojärjestö Jungdeutschlandin johtamiselle.[4]

Ensimmäisen maailmansodan alettua von der Goltz nimitettiin elokuussa 1914 miehitetyn Belgian kenraalikuvernööriksi. Saman vuoden marraskuussa hänet lähetettiin jälleen Turkkiin, tällä kertaa sulttaani Mehmet V:n adjutantiksi. Maaliskuussa 1915 von der Goltzista tuli Turkin ensimmäisen armeijan eli Bosporin armeijan komentaja.[1][4] Hän joutui kiistoihin kenraali Otto Liman von Sandersin sekä Turkin sotaministeri Enver paššan kanssa, eikä saanut tukea ehdotuksilleen suuresta hyökkäyksestä brittejä vastaan Egyptissä tai Intiassa. Lokakuussa 1915 hänet siirrettiin Mesopotamiaan sijoitetun kuudennen armeijan komentajaksi.[3] Tässä ominaisuudessa von der Goltz johti menestyksekkäästi Turkin sodankäyntiä brittejä vastaan Mesopotamiassa. Hän pysäytti Charles Townshendin komentaman brittiläis-intialaisen armeijan Ktesifonissa 22. marraskuuta 1915 ja saartoi sen 8. joulukuuta Kutin linnakkeeseen. Kutin piiritys kesti 143 päivää, minä aikana von der Goltz löi takaisin myös brittien lähettämät suuret apujoukot. Townshend antautui 29. huhtikuuta. Von der Goltz ei ehtinyt näkemään tätä voittoa, sillä hän kuoli kymmenen päivää aiemmin. Virallisten tietojen mukaan kuolinsyynä oli pilkkukuume, mutta on myös väitetty vallankumouksellisten nuorturkkilaisten upseerien myrkyttäneen hänet.[1][3]

• Die operationen der II. armee (1873)
• Die sieben tage von Le Mans (1874)
• Die operationen der II. armee an der Loire (1875)
• Léon Gambetta und seine armeen (1877)
• Rossbach und Jena (1883)
• Das volk in Waffen (1883)
• Kriegführung (1895)
• Der thessalische krieg und die türkische armee (1898)
• Von Jena bis Preussisch-Eylau (1907)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Colmar von der Goltz Wikimedia Commonsissa

• Suuren soturin tie. Köyhä saksalaispoika, josta tuli turkkilainen pasha ja sotamarsalkka, Hakkapeliitta, 03.10.1933, nro 40, s. 22, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot