Colleen Moore

Kathleen Morrison syntyi Port Huronin kaupungissa Michiganissa Charles R. ja Agnes Kelly Morrisonin esikoiseksi. Hänellä oli yksi nuorempi veli Cleve Moore (1904–1954). Cleve näytteli sisarensa kanssa parissa elokuvassa. Kathleenin kasvaessa perhe muutti usein; ensin Michiganin sisäpuolella ja myöhemmin Atlantaan, Georgiaan, missä he asuivat kaikkiaan kolmessa eri osoitteessa vuosina 1908–1910. He asuivat alle vuoden ajan myös Warrenissa, Pennsylvaniassa. Vuonna 1911 perhe asettui asumaan Tampaan, Floridaan.

Moore otti ensimmäisen askeleensa Hollywoodiin 15-vuotiaana, kun hänen setänsä järjesti koekuvauksen elokuvaohjaaja D. W. Griffithin kanssa. Kathleenin nuoruuden intohimoja olivat nuket ja elokuvat; molemmilla oli merkittävä rooli hänen myöhemmässä elämässään.

Mooren ensimmäiset elokuvaosat olivat lähinnä pieniä näyttäytymisiä ja statistin tehtäviä mykkäelokuvissa, kuten westerneissä. Hän sai sopimuksen Griffithin Triangle-Fine Arts -yhtiön kanssa sillä ehdolla, että läpäisi näkötestin (Moore kärsi heterokromiasta, hänen toinen silmänsä oli sininen ja toinen ruskea), jonka tarkoituksena oli varmistaa, ettei hänen tilastaan olisi haittaa lähikuvissa. Mooren eriväriset silmät läpäisivät testin, ja hän lähti Chicagosta Hollywoodiin äitinsä ja isoäitinsä saattamana. Moore kertoi myöhemmin tästä ajasta: – "Minut oltiin lähettämässä Hollywoodiin – ei sen takia että kukaan siellä olisi pitänyt minua hyvänä, vaan yksinkertaisesti tehdäkseen vastapalveluksen."

Hän alkoi saada sivuosia sopimusyhtiön elokuvista, jotka vähitellen veivät häntä suuren yleisön tietoisuuteen. The Bad Boy oli ensimmäinen elokuva, jossa Mooren nimi mainittiin alkuteksteissä. Triangle-Fine Arts meni konkurssiin muutaman elokuvan jälkeen, ja Moore joutui etsimään uutta elokuvasopimusta Hands Up! -elokuvan kela mukanaan.

Ensimmäisen merkittävän elokuvansa Little Orphant Annie Moore teki Selig Polyscope -yhtiölle, joka kuitenkin meni konkurssiin. Elokuva osoittautui silti menestykseksi, samoin kuin sitä edeltänyt A Hoosier Romance, jossa Moore myös esiintyi. Niiden jälkeen Moore teki lähinnä western- ja baseball-elokuvia muun muassa Paramount Picturesille ja Fox Film Corporationille.

Vuosi 1922 oli erityisen tapahtumarikas Moorelle. Hänet valittiin WAMPAS Baby Starsiksi New Yorkissa tunnustuksena hänen kasvavalle suosiolleen. Lisäksi hän tapasi ensimmäisen aviomiehensä, tuottaja John McCormickin, ja he menivät kihloihin. Samana vuonna Moore julkaisi myös kaikkiaan viisi elokuvaa.

Tähti Mooresta tuli 1920-luvulla, kun ensi-iltoihin tulivat ajan suuret menestyselokuvat Balettirottia, Miestä metsästämässä!, Nykyaikaista nuorisoa, Siveyden valvoja ja Erämaan kukka. Moore oli allekirjoittanut sopimuksen First National Picturesin kanssa vuonna 1923 – tämä yhtiö teki Mooresta supertähden. Elokuvat olivat pääosin flapper-komedioita, joihin Moore kuitenkin väsyi myöhemmin. Haastavampi rooli oli musikaalielokuvassa Sally (1925), josta tuli menestys sekä elokuva Elon seikkailut, jossa Moore kokeili kykyjään dramaattisessa roolissa.

Elon seikkailut oli yleisömenestys, ja sen ulkomaiden ensi-iltakiertue Euroopassa oli suunniteltu samalle ajankohdalle kuin Irene-komedian kuvaukset, jossa Moorella oli pääosa. Moore näki kiertueen ainutlaatuisena tilaisuutena viettää aikaa aviomiehensä, tuottaja John McCormickin kanssa. Molemmat omistautuivat uralleen, ja hektiset aikataulut estivät heitä viettämästä laatuaikaa yhdessä. Mooren yhtenä tavoitteena oli perustaa perhe, mutta hän loukkasi niskansa kuvatessaan Erämaan kukkaa. Elokuvan tuotanto pantiin jäihin, kun Moore vietti kuusi viikkoa vuoteenomana. Toivuttuaan hän kuvasi filmin loppuun ja lähti Eurooppaan voittoisalle ensi-iltakiertueelle.

Mooren seuraava elokuva oli Me nykyaikaiset, jota kuvattiin Englannissa. Komedia oli mukaelma elokuvasta Nykyaikaista nuorisoa englantilaisessa perspektiivissä. Sitä seurasivat komediaelokuvat Irene ja Siivoojatytöstä filmitähdeksi, jossa esiintyi cameoroolissa koomikko Harry Langdon. Vuonna 1926 Moore kuvasi elokuvan Sen täytyy olla rakkautta!, joka oli romanttinen komedia dramaattisella pohjavireellä. Edelliselle vuosisadalle sijoittuva Katutanssijatar ilmestyi 1927. Siinä Moore tulkitsi urheaa nuorta tanssijaa Lontoon Limehousen alueelta. Elokuva perustui Thomas Burken romaaniin ja se kuvattiin San Franciscon Chinatownissa. Romaanin surullisen lopun ei uskottu elokuvassa toimivan onnellisen lopun tavoin, mutta molemmat versiot kuvattiin. Yleisö piti kuitenkin enemmän surullisesta lopusta. Elokuvassa Moore tanssi osan kohtauksistaan itse.

Vuonna 1927 julkaistiin New Yorkissa kuvattu Halloo tyttö, joka oli eräänlainen ohuesti peitetty Tuhkimo-tarina. Samana vuonna Moore erosi studiostaan samaan aikaan kun hänen miehensä yllättäen lopetti. Huhujen mukaan McCormick olisi saanut potkut alkoholisminsa takia, ja että Moore lähti houkutellakseen miehensä takaisin asemaansa studiolla. Se toimi, ja McCormickista tuli vaimonsa ainoa tuottaja. Mooren suosio salli hänen tuotantojensa olevan hyvin suuria ja runsaita. Ensimmäisen maailmansodan draama Syreenien kukkiessa oli yksi ajan suurimpia tuotantoja. Se oli miljoonan dollarin elokuva, joka palautti kuukausissa jokaisen siihen käytetyn pennin. Ennen elokuvan ensi-iltaa Warner Bros. -yhtiö oli ottanut hallintaansa First Picturesin, eikä se ollut kiinnostunut ylläpitämään Mooren sopimusta ennen kuin näkisi Syreenien kukkiessa -elokuvan pyöreät katsojaluvut. Ilmestyttyään elokuva oli niin suuri hitti, että Moore onnistui säilyttämään sopimuksensa ehdot ja hänen miehensä John työnsä tuottajana. Elokuvan valmistumisen aikaan Moore oli suosionsa huipulla, ja hän sai parhaimmillaan yli 10 000 ihailijakirjettä viikossa.

Elokuvauransa aikana Colleen Moore alkoi perustaa nukkekoteja nimellä Colleen Moore Dollhouse. Hänen Fairy-linnansa, jonka suunnitteli Harold Grieve, on yksi runsaimmin koristelluista nukkekodeista Pohjois-Amerikassa, ja se pantiin näytteille Chicagon tiede- ja teollisuusmuseoon vuonna 1950. Se on myös kahdeksas Mooren omistama nukkekoti.

Seuraavina vuosikymmeninä Mooren julkiset esiintymiset rajoittuivat lähinnä esiintymisiin filmifestivaaleilla. Hän oli myös arvokas haastateltava, joka oli aina halukas puhumaan Hollywood-urastaan. Vuonna 1968 Moore julkaisi omaelämäkerran Silent Star. Moore pysyi naimisissa Hargraven kanssa tämän kuolemaan vuonna 1965 saakka. Hän meni naimisiin vielä vanhalla iällä vuonna 1983 Paul Maginotin kanssa, ja liitto kesti tammikuuhun 1988 asti, jolloin Moore kuoli syöpään 88-vuotiaana kotonaan Kalifornian Paso Roblesissa.

• Colleen Moore Internet Movie Databasessa. (englanniksi)