Coenin veljesten Valtapeli

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat joulukuuhun 1958. Keskilännen bisnesopistosta juuri valmistunut Norville Barnes saapuu bussilla New Yorkiin ja saa sisälähetin paikan suuresta Hudsucker Industries -kulutustavarayhtiöstä. Hän haluaa esitellä toimitusjohtaja Sidney J. Mussburgerille uuden leluideansa. Samoihin aikoihin yhtiön omistaja ja hallituksen puheenjohtaja Waring Hudsucker tekee itsemurhan hyppäämällä ikkunasta yhtiön pilvenpiirtäjän 44. kerroksessa. Toimitusjohtaja Mussburger näkee tässä tilaisuuden vallata yhtiön osakkeet itselleen nimittämällä tomppeli Barnes yhtiön johtoon ja odottelemalla osakekurssin laskua. Asiat eivät kuitenkaan etene hänen suunnitelmiensa mukaan, sillä Barnesin leluidea, hulavanne, osoittautuukin kaikkien aikojen menestykseksi kautta maailman. Uutisnälkäinen reportteri Amy Archer saa vihiä Mussburgerin juonitteluista. Itsemurhan tehnyt Waring Hudsucker ilmestyy pääjohtajaksi ylenneelle Barnesille enkelin hahmossa ja selviää, että hän on ennen kuolemaansa testamentannut yhtiön kaikki osakkeet seuraavalle pääjohtajalle, kuka hän olisikaan – siis Norville Barnesille.[1][2]

Valtapelin käsikirjoitus syntyi jo 1980-luvun alkupuolella Coenin veljesten ja heidän ystävänsä, kauhuelokuvistaan tunnetun Sam Raimin yhteistyönä. Veljekset aloittivat kuitenkin uransa pienimuotoisemmilla elokuvilla kuten Arizona Baby ja Barton Fink ja palasivat kallista tuotantoa vaativaan Hudsucker Proxyyn vasta saatuaan mainetta.[3]

Valtapelissä viitataan moniin 1900-luvun puolenvälin screwballkomedioihin ja niiden ohjaajien tyyleihin; heitä ovat etenkin Howard Hawks, Preston Sturges ja Frank Capra. Jennifer Jason Leigh’n näyttelemä reportterihahmo on pastissi komedian Meidän vastaeronneiden kesken (1940) naistoimittajasta (Rosalind Russell) ja sisältää myös piirteitä monista Katharine Hepburnin elokuvarooleista. Juonittelevassa toimitusjohtajahahmossa on piirteitä elokuvan Menestyksen huuma (1957) päähahmosta, jota näyttelee Burt Lancaster.[3]

Valtapelin ääniraidalla soi monessa kohdin Aram Hatšaturjanin musiikki, muun muassa Sapelitanssi baletista Gajane sekä Spartacuksen ja Frygian adagio baletista Spartacus.

Elokuvaa varten rakennettiin suurikokoisia pienoismalleja Manhattanin pilvenpiirtäjistä. Samoja pienoismalleja käytettiin myöhemmin uudelleen elokuvissa The Shadow – Varjo ja Vauva vapaalla.[4]

Coenin veljesten Valtapeli sai ristiriitaisia arvosteluja ja surkean kaupallisen menestyksen: se toi lipputuloina vain 3 miljoonaa dollaria tuotantoon käytetystä 25 miljoonasta. Elokuva kilpaili Cannesin Kultaisesta palmusta[5][6] ja toi muissa katselmuksissa joitakin palkintoja etenkin kuvauksestaan (Roger Deakins).

Kriitikot kiittivät etenkin Valtapelin visuaalista ilmettä, joka perustuu pystysuorien linjojen (pilvenpiirtäjät, putoaminen) ja ympyrämuotojen (hulavanne, tornitalon kello) kontrastiin. Elokuvaa kritisoitiin muun muassa tyylillisestä sekavuudesta sekä katsojalle vaikeasta samastumisesta outoon tarinaan ja sarjakuvamaisiin päähahmoihin.[3][7][5]