Clovis-kulttuuri

Mahdollisia Clovisin kulttuuria edeltäneitä esine- ja luulöytöjä on tehty koko Amerikan mantereelta.

Monet löydöt Amerikan mantereella viittaavat mahdolliseen ihmisasutukseen ennen Clovisin kulttuuria, jopa 60 000–70 000 vuotta sitten.[6] Monien löytöjen ajoitus on yhä kiistanalainen koska esimerkiksi maanvyörymät ovat saattaneet haudata tuoreempia esineitä vanhempiin kerrostumiin ja sotkea monet otetut radiohiiliajoitukset (C-14). Tunnetuimpia löytöpaikkoja ovat Pennsylvaniassa oleva Meadowcroft Rockshelter ja Virginian Cactus Hill.[4] Etelä-Amerikan mantereella Chilessä olevan Monte Verden löydöt ja Venezuelan El Jobon Taima-Taima-luolan löydöt ovat mahdollisesti jopa 2000 vuotta vanhempia kuin Clovis-kulttuurin löydöt.[7]

Viimeisin löytö Clovisia varhaisemmasta kulttuurista tehtiin Oregonissa vuonna 2002–2003. Tuolloin kaivettiin esiin Paisleyn luolat, jotka olivat syntyneet muinaisen järven rantaan. Luolista on löydetty selviä merkkejä noin 14 000 vuotta vanhoista ihmisten tuottamista jätöksistä.[8]

Erään teorian mukaan Amerikan mantereen ensimmäiset asukkaan tulivat Beringin salmen läpi jääkauden lopulla avautunutta jäätöntä käytävää pitkin.

Useimpien tutkijoiden mielestä Clovis-kulttuurin yläpaleoliittiset ihmiset asuttivat ensimmäisenä Amerikan Itä-Aasiasta käsin. Riukiusaarilla Japanissa tavattiin merkkejä ihmisasutuksesta jo 35 000–15 000 vuotta sitten. Ihmisiä saapui Kamtšatkan niemimaalle, läntiseen Beringiaan viimeistään n. 17 000 vuotta eli 14 000 radiohiilivuotta sitten mahdollisesti silloin kun jääkauden ankarin vaihe hellitti tilapäisesti.

Ensimmäisten amerikkalaisten on uskottu yleisesti tulleen jalkaisin Beringinsalmen yli jääkaudella kun merenpinta oli alhaalla jäätiköiden sidottua itseensä suuria määriä vettä. Paleointiaanit saapuivat ensin Alaskaan noin 14 000 vuotta sitten (12 000 radiohiilivuotta sitten) ja vaelsivat ehkä myöhemmin Kalliovuorten itäisillä rinteillä olevan Kordillieerien jääkäytävän läpi, joka johti Albertan jäättömille eteläisille tasangoille.[9]

Toinen mahdollinen saapumisreitti on veneillä pitkin Kanadan länsirannikkoa, missä jäätikkö vetäytyi aiemmin ja nopeammin kuin Kanadan jääkäytävän kohdalla. Tällöin intiaanit olisivat saapuneet ensimmäisenä Yhdysvaltoihin luoteisrannikoille. Uusimpien tutkimusten valossa Clovisin ihmiset ovat saattaneet tulla Atlantista reittiä pitkin Lounais-Euroopasta ja tehneet maihinnousun Pohjois-Amerikan itärannikolla.[10]

Clovisin kulttuuri levittäytymisen tapahtui joko lännestä itään tai päinvastoin. Nykyisen näkemyksen mukaan Clovisin kärkiä ja näitä muistuttavia kärkiä löytyy eniten Mississipin länsipuolelta[11]. Siellä niitä on monin paikoin yli 5 kappaletta/1000 km2. Myös Texasista, New Mexicosta ja Kaliforniasta on löydetty paljon muinaisia kärkiä.[12]. Mutta Clovis-tyyppisiä kärkiä oli 13 000 kalenterivuotta sitten myös melko paljon Kanadan jääkäytävässä ja Seattlen lähellä[13]. Mutta vain vähän Alaskassa. Etelässä Clovis-kärkien alue ulottui aivan pohjoisimpaan Meksikoon[14]. Mutta oudosti, Clovis-löytöjä tehtiin aluksi lähinnä Suurten tasankojen alueilta. Erään vanhentuneen teorian mukaan Clovisin varhaisin pääpainopiste olisi ollut eteläisillä tasangoilla Texasista ja Oklahomasta (13 450–12 900 kalenterivuotta) kaivettujen löytöjen perusteella. Myöhemmin suurimmat löydöt kaivettiin mantereen itäosasta. Ohiosta ja Alabamasta on löydetty enemmän Clovisin nuolenkärkiä kuin muista osavaltioista.[15] Kanadan itärannikolta Nova Scotiasta löytyvä Debert oli pohjoisin itärannikon Clovis-paikoista ja sijaitsi 100 kilometrin päässä mannerjäätikön reunasta noin 12 600 vuotta sitten. Myös Chesapeakenlahdelta löydetyt vanhat merenalaiset löydökset ja maininnat Suurten järvien ympäristön muinaisesta asutuksesta tukevat Clovisin kulttuurin itäisiä alkujuuria.[16] Pohjois-Amerikan länsirannikolla Clovisin alue ulottui Kaliforniaan, joskin näin läntiset löydöt olivat harvinaisia.[17].

Etelä-Amerikassa ensimmäiset Clovisiin viittaavat löydöt ajoitettiin 12 750 vuoden takaisiksi.[18] Väli-Amerikassa Clovis-kärkiä on löydetty Guatemalasta, Costa Ricasta ja jopa Panamasta asti. Lisäksi Clovis-tyyppisiä kärkiä on kaivettu esiin niinkin etelästä kuin Venezuelasta.[19].

Varsinaisen Clovisin kauden pituudeksi on arveltu vain joitakin satoja vuosia. Vaikka jääkauden jälkeisten vesistöjen ja niitä ympäröivien suoalueitten ylittäminen on vienyt aikaa, on kulttuurin leviäminen mantereen eri kolkkiin tapahtunut nopeasti. Eräiden nykytutkijoiden mukaan kulttuurin sijaan pitäisi puhua eri yhteisöjen omaksumasta samankaltaisesta tarve-esineiden työstötekniikasta, jonka joku metsästäjien ryhmä aloitti tekemällä tunnusomaisen uurteen keihäänkärkiinsä. Tapa siirtyi ryhmältä toiselle ja kulkeutui liikkuvan elämäntavan mukana laajoille alueille.[15]

Clovis-leiripaikoilta on löydetty piikivijätettä, ja luuytimen esille saamiseksi murskattuja tai poltettuja luita. Löydöksien joukossa on myös kivestä hakattuja säleitä, joista on tehty esineitä, ja mammutinluista tehtyjä sylintereitä. Varsinaisia ihmisasumuksista ei ole riittäviä todisteita. Metsästyksessä käytettiin monia eri keinoja. Joskus saalistettava eläinlauma ajettiin alas kallionjyrkänteeltä. Saaliin metsästys ja jälkikäsittely oli ohjattua yhteistoimintaa. Kaivauksissa löydetyt pienten eläinten luut, kalojen ja nilviäisten jäänteet sekä erilaiset siemenet todistivat, että nämä ihmiset hyödynsivät kaikenlaista ravintoa.[20]

Jättiläiskokoisen glyptodontit katosivat Amerikan mantereelta Clovis-kulttuurin aikoihin.

Vaikka Clovisin ihmisten ruokavalioon kuuluivat kaikki luonnon antimet heidät tunnetaan parhaiten suurriistan metsästäjinä. Saalistuksen kohteina olivat pääasiassa biisonit, mutta myös mammutit, mastodontit, hirvet, hevoset ja kamelit.[21]

Noin 11 000–10 000 vuotta sitten tapahtuneet jääkauden päättymiseen liittyvät ilmastonmuutokset aiheuttivat todennäköisesti sen, että suurin osa Jääkauden aikaisista suurista eläinlajeista kuoli Amerikassa sukupuuttoon Clovis-kauden aikana.[22] Lämmintä Alleröd-kautta seurannut kylmä ja kuiva Dryas-kausi koetteli koko mannerta.[23] Muun muassa mammutti ja mastodontti hävisivät. Myös lentokyvyttömät petolinnut kuten strutsit katosivat. Samoin kävi hirviösusien, jättiläiskokoisten majavien, laiskiaisten, glyptodonttien ja sapelihammaskissojen.[24]

Uusien näkemyksen mukaan monien eläinten katoaminen olisi ilmastonmuutoksen, ei ihmisen syytä.

Clovisin aikalaiseksi katsotaan lounaisilla alueilla vaikuttanut Sandia-kulttuuri, jonka tunnusmerkkeinä olivat pyöreämuotoiset keihäänkärjet. Viimeistään Clovis-kulttuurin aikana itäinen Beringia (Alaska) oli lähes varmasti jo asutettu. Varhaisia löytöjä edustavat Amerikkalaista Paleoarktista perinnettä edustaneet Nogahabara ja Swan Point Site, joista ensimmäinen oli hylätty noin 13 000 vuotta sitten. Alaskassa vaikuttanutta Denali- ja Nenana-kulttuureita pidetään yleisesti vanhimpina sikäläisistä paleoliittisen kauden kulttuureista. Ne juonsivat suoraan koillisen Siperian Dyuktai-kulttuurista, mutta omasivat myös piirteitä Clovisista.[16] Varhaisimpia Clovis-kärkiä ei ole löydetty Alaskasta, Kanadan jääkäytävästä tai Tyynenmeren rannoilta[25].

Clovisin pitkästä, uurretusta kärjestä kehittyi aikaa myöten monia muunnoksia. Alussa uurre piteni ja kärjen koko pieneni. Noin 11 000 radiohiilivuotta sitten ilmestyivät pitkäuurteiset, Clovisin kärkiä muistuttavat Gaineyn kärjet, joiden perä oli hyvin kaareva. Gaineyn kanssa samoihin aikoihin ilmestyneissä Folsomin kärjissä uurre oli "pääasia" ja kärkiosa selvästi Clovisin tyyppiä pienempi. Gaineyn jäädessä lähinnä itäisten alueiden harvoin mainituksi haarautumaksi levisi Folsom laajoille alueille länteen ja Suurille tasangoille ja siitä tuli Clovisin varsinainen seuraaja.[26].[27] Suurilla syvänteillä, Kolumbian ylätasangolla ja Tyynenmeren luoteisrannikolla vaikuttaneessa Stemmed Pointin kulttuurissa ei ollut merkkejä Clovisin vaikutuskaudelta jääneistä piirteistä.[25].

Clovisin vanavedessä syntyivät Tennesseestä ja Kentuckystä löydetyt Barnes/Cumberland-kärjet.[28] Noin 11 000 kalenterivuotta sitten levisi pitkä, uurteeton Wyomingin Agate Basinista alkunsa saanut kärkityyppi. Myös Goshen ja Folsom uudistivat irtokärkien kehityskaarta. Keski-Amerikassa syntyi Clovisin pohjalta luultavasti Panaman seuduilla niin sanottu kalanpyrstökärki-perinne, joka levisi Tulimaahan asti.[29].

Clovis-kulttuurin löydöt ovat tyypillisiä myöhäispaleoliittisia löytöjä, jotka ovat yhdistelmä monesta Euroopan paleoliittisen kauden kulttuurista[30]. Clovisin kärjet muistuttavat jääkautisen nykyisissä Espanjassa ja Lounais-Ranskassa vaikuttaneen Solutrén tietyn tyyppisiä kärkiä. Solutrén tunnetaan erityisen hienostuneesta kivenkäsittelytekniikasta, ja se mainitaan Länsi-Euroopan kehittyneimpänä paleoliittisena kulttuurina. Yhteistä Clovisille ja Euroopan esineistölle ovat muun muassa kiviytimet joista työkaluja on isketty, linssimäiset kaksipuoliset terät, soikeat veitset, harvinaiset kivipalakaivertimet ja puolikuun muotoiset veitset[30]. Solutrealaistén värikäs luolataide puuttui clovisilaisten jälkeen jättämästä kulttuurista, mutta pienten kivien käyttö koristeluihin oli molemmilla lähes identtinen. Kummassakin kulttuurissa oli käytössä myös samankaltainen perinne, jossa työkalut haudattiin ja peitettiin punaisella okralla.[31]

Clovisin esineistöstä löytyy yhtäläisyyksiä niin ikään Baringian paleoliittisiin ja Euroopan myöhäispaleoliittisiin löytöihin samoin kuin Aurignacin ja Madeleinen kulttuureihin[30].

Amerikan intiaanien isälinjan haploryhmä on Q. Kuvaan sopiikin hyvin, että Anzickista löydetyn Clovisin aikaisen pojan jäänteiden isälinjan haploryhmä on Q1a2a1 (L54), joka on intiaanien isälinjan haploryhmän Q1a2a1a1 (M3) edeltäjä.[32] Intiaanien äitilinjoja on useita.

Ensimmäiset geneettiset tutkimukset 1990-luvulla osoittivat Amerikan mantereen intiaanien jakaantuneen neljään eri mitokondriaaliseen DNA-haploryhmään. Nämä sukulinjat periytyvät äidin puolelta. B-ryhmää on löydetty vain Japanin, Kiinan, Kaakkois-Aasian, Polynesian ja Melanesian alkuperäisväestöstä.[33] A-, C- ja D-haploryhmät johtavat olettamusten mukaan pääosin Siperiaan. Perintötekijöiden kulkeutumisaika ja -reitit ovat auki, mutta useat tutkijat uskovat useaan eri muuttoliikkeeseen, joista ensimmäinen olisi tehty 20 000-40 000 vuotta sitten, viimeinen vasta jääkauden päättyessä. B-ryhmän uskotaan muuttaneen muita ryhmiä myöhemmin.[34]

Vuonna 1997 geneetikot löysivät alkuperäisten amerikkalaisten keskuudesta viidennen haploryhmän, joka tunnetaan nimellä X. Tämä ryhmä keskittyy Suurten järvien ja Ohion alueille ja saattaa kertoa Clovisin ihmisten alkuperästä. Tiedemiehet ovat varmoja, että kysymyksessä ei ole keskinäisten seka-avioliittojen aiheuttama uusi muunnos, vaan alkuperäinen erillinen ryhmä. X-haploryhmää esiintyy harvinaisena itäisessä Siperiassa asuvalla paikallisella heimolla, mutta on suhteellisen yleinen Pyreneitten niemimaalla ja baskien keskuudessa. Tätä ryhmää löytyy myös Bulgariasta, Suomesta ja Israelista.[34]

Clovis-ihmisten mahdollinen geneettinen yhteys Lounais-Euroopan solutréanilaisiin on uusimpien tutkimusten myötä vahvistunut varteenotettavaksi vaihtoehdoksi. Ensimmäisenä solutrénilaisten ja clovislaisten mahdollista yhteyttä toisiinsa tutki 1990-luvulla Smithsonian instituutin arkeologi Dennis Stanford. Solutrén-kulttuurin asiantuntijat suhtautuivat teoriaan kielteisesti, eikä Stanfordin ehdotusta julkaistu yhdessäkään tieteellisessä julkaisussa.[35]. Stanford jatkoi kuitenkin tutkimuksiaan, joista kertoo 2012 ilmestynyt Across Atlantic Ice.[36] Näiden tutkimustulosten valossa voidaan esittää varsin perusteltu teoria siitä, että Clovisin esi-isät olivat eurooppalaisia. Väitteet perustuvat vanhojen löydösten ajankohtiin, arkeologiin tavarakokoelmiin ja ympäristötekijöiden rekonstruktioon.[37]

Löydökset muinaisten amerikkalaisten luurangoista ovat harvinaisia. Eurooppalaiset ovat löytäneet lukuisia yli 10 000 vuotta vanhoja luurankoja, mutta Pohjois-Amerikassa vastaavia löydöksiä on tehty vain 9. Näiden ruumislöytöjen ajoitukset ovat edelleen kiistanalaista, ja eri tutkijat ovat antaneet eri arvioita sirpaleina löydettyjen luurankojen kytköksistä nykyajan rotuihin, kansoihin ja heimoihin.[38]

Vuonna 1959 löydettiin Kalifornian edustalta Sante Rosan saarelta luuranko, joka nimettiin Arlington Springsin mieheksi. C-14 menetelmä antoi miehen iäksi 13 000 vuotta eaa. Löytö todisti ihmisten käyttäneen veneitä jo muinaisina aikoina.[5] Nevadasta löytynyt Spirit Cave man (henkiluolan mies) ja Idahon Buhl woman (Buhlin nainen) edustivat samoja aikakausia. Kummastakin luurangosta löytyi selviä yhtäläisyyksiä ainuihin, Japanin varhaisiin asukkaisiin.[33]

Brasiliasta löydetty Luzia-luuranko, joka on yli 11 000 vuotta vanha, muistuttaa geneettisiltä ominaisuuksiltaan Australian aboriginaaleja. 1990-luvun lopulla Brittiläisessä Columbiassa toimivan Simon Fraserin yliopiston Arkeologi Knut Fladmark esitti teorian, että Amerikan alkuperäiset asukkaat ovat saattaneet olla Australian alkuasukkaita.[39]. Mutta Luzian äitilinjan haplotyyppi oli D1, jota esiintyy nykyajan intiaaneilla.

Vuonna 1997 Washingtonista löydettiin noin 10 000 vuotta vanha Kennewickin ihmisen luuranko. Pääkallon muoto sai johtavan tutkijan uskomaan, että muinaiset intiaanit olivat juuriltaan eurooppalaisia. Uutinen levisi julkisuuteen lehdistön välityksellä. Arkeologit ja intiaaniaktivistit pilkkasivat väitettä yksimielisesti.[40] Yhdysvaltain armeijan pioneerit aikoivat luovuttaa luurangon nez perce-intiaaneille haudattavaksi heidän esi-isänään. Joukko tiedemiehiä esti kuitenkin luovutuksen paikallisten poliitikkojen myötävaikutuksella. Vuonna 2005 pieni ryhmä tiedemiehiä tutki yli 300 Kennewickin miehen luuta löytääkseen lisää todistusaineistoa muinaisen vainajan alkujuurista.[5] 2010-luvulla tehtyjen DNA-tutkimusten mukaan Kennewickin mies oli intiaani. Kennewickin miehen isälinjan haplotyyppi oli Q-M3 ja äitilinjan tyyppi X2a[41].

Myös basaniittia eli piiliusketta käytettiin Clovisin työkaluissa.

Clovisin keihäiden irtopäiden, lihankaapimien ja monien muiden työkalujen valmistamiseen käytetyt kiviaineet olivat piikivi,kalsedoni, jaspis ja laavalasi[42].

• Clovisin kärjet olivat 8–13 cm pitkiä, litteitä hyvin työstettyjä koveraperäisiä, ja muistuttavat lähinnä Solutrén kärkiä. Tutkijoiden mukaan Clovis-tyylisellä keihäänkärkien uurtamisella ei saavuteta merkittävää etua, vaan tällä on voinut olla jokin sosiaalinen tai uskonnollinen merkitys[25].
• Koristeltuja ja väkäsillä varusteltuja kärkiä (Florida)[43] Joskus kärkien sivussa oli kahva.[44]
• Mammutin syöksyhampaista tehtyjä kärkiä.
• Käsikirveitä ja -puukkoja, jotka oli tarkoitettu enemmän teurastukseen kuin puun käsittelyyn.
• Erilaisia Raaputtimia puun käsittelyyn ja viimeistelyyn.
• Kaivertimia koville ja pehmeille materiaaleille. Käytettiin mahdollisesti nahan koristelun lisäksi eräänlaisina tatuointineuloina.[45]
• Piikivileikkureita, joskus sirpin muotoisia.
• Kaapimia (sivulta katsoen koveria), muun muassa pisaramaisia ja kolmiomaisia,joiden päässä puolikuun muotoinen terä[46]
• Säleistä iskettyjä talttamaisia esineitä ja pientä poraa vastaavia työkaluja, joilla tehtiin reikä puuhun.[47]
• Suhteellisen raskaita varrellisia kuokkamaisia työkaluja.[45]
• Erilaisia nahan käsittelyyn tarkoitettuja kaapimia.
• Kaksipäisiä luutappeja, joiden käyttötarkoitus saattoi liittyä seremonioihin. Muistuttavat jääkautisen Euroopan Aurignacin kulttuurin vastaavia.
• Hirvieläimen sarvista tehtyjä koristeltuja ja molemmista päistään viistettyjä sauvoja.[48]
• Terävä syöksyhammasta muistuttava luutappi, jota on käytetty piikiven työstötalttana
• Luunaskaleita, joissa terävä kärki,(keksittiin jossain vaiheessa jääkaudella, ehkä Solutren aikana). Käytetty vuotien käsittelyyn.
• Luusta valmistettuja keihäänvarren siloittamiseen käytettyjä esineitä, joissa on reikä keskellä[49]. (Vastaavia löydetty Luoteis-Siperiasta ja Madeleinen kulttuurin esineistöstä.)

Tärkeimpiä ajoitettuja Clovis-kohteita

Löytökohteita ajalta ennen Clovis-kulttuuria.

Listassa olevat luvut ilmaisevat kalenterivuosia, jotka on kalibroitu radiohiiliajoituksista.[50] Noin 13 000 vuotta eli 11150 radiohiilivuotta vanhat paikat ovat jo tavallisia.[51][52]

Löytöpaikka	Osavaltio	Löydön oletettu ikä	Löydön laajuus ja sisältö
Gault Site	Keski- Texas	13 450–12 900.	Suuri leiripaikka. Löydetty mm. kalkkikivistä tehty neliömäinen rakennelma, joka on saattanut olla ihmisasutuksen lattia.[53].
Adams Site	Tennessee	12 500–13 000	Suuri leiripaikka.
Well Creek Crater	Tennessee	12 500–13 000	Suuri leiripaikka.
Topper	Etelä-Carolina	Mahdollisesti yli 15 000 vuotta.	Suuri leiripaikka, jossa osa löydöksistä viittaa Esi-Clovisiin.
Carson-Conn-Sort	Tennessee	12 500–13 000	Suuri leiripaikka, ympäristössä paljon piiliuskelähteitä.[54].
Big Pine	Etelä-Carolina	12 500–13 000	Suuri leiripaikka, jonka kaivauksissa on löytynyt työkalujen lisäksi todisteita muinaisesta kallionlouhinnasta ja runsaista piiliuskelähteistä ylämaalla sekä Savannahjoen varrella.[55]
Kincaid Rockshelter	Etelä-Texas	Noin 13 000	Clovisin kesäiseltä leiripaikalta löydetty alligaattorien, kilpikonnien, vompattien ja pesukarhujen luita.[56].
Aubrey	Texas	13 560	Läheltä nykyistä Dallasia löydetty jälkiä mammuttien, biisonien ja suurten maalaiskiaisten tappopaikoista.[56].
Lange Ferguson	Etelä-Dakota	13 000	Mammuttien tappopaikka.
Paleo Crossing	Ohio	13 000	Mahdollisesti pohjoisen Ohion ensimmäisen intiaanisiirtokunnan leiripaikka.[57]
Anzick	Montana	13 000	132 luutyökalua ja muuta esinettä löydetty romahtaneesta kalliosuojasta.[43].
Whipple Site	New Hampshire	12 674	Työkalulöytöjä.
Blackwater Craw	New Mexico	13 275	Esineitten joukossa luusta muotoiltuja helmiä, jotka todistavat, että Clovisin ihmiset koristelivat itseään.[58].
Dent Site	Colorado	12 635–12 899	Löydetty muun esineistön mukana tulvien esiin nostamat suuren mammutin jäänteet, joissa lonkkaluun alapuolella Closisin keihäänkärki.[59].
Colby	Wyoming	12 908	Toiminut Lähinnä ruoan varastointipaikkana.[54]
Sheaman	Wyoming	12 130	Keihäänkärkiä, käsikirveitä ja muita työkaluja.
East Wenatchee	Washington	12 000–13 000	Löydetty haudattuja ja punaisella okralla maalattuja esineitä sekä sirpaleita kahden lapsen pääkalloista.[54]
Sloth Hole	Florida	13 035	Lukuisia mammutin syöksyhampaista tehtyjä sauvoja ja Clovisin kulttuurille epätavallisia väkäisharppuunoita suurten vesieläinten saalistamiseen.[60]
Shawnee Minisink	Pennsylvania	12 935	Clovisin aikaista esineistöä, mutta ei merkkejä sukupuuttoon kuolleen suurriista tappopaikoista.
Cactus Hill	Virginia	12800	Clovisia varhaisemman kulttuurin aikaisia kaivertimia, käsikirveitä ja irtokärkiä.[61]

• Myöhäispaleoliittinen
• Intiaanien alkuperä
• Paleointiaanit
• Pleistoseenin joukkosukupuutto
• Folsom-kulttuuri
• Daltonin kulttuuri
• Kalanpyrstökärki
• Solutré-kulttuuri

• Alex, Lynn M: Iowa's Archaeological Past (Bur Oak Original), Univ of Oklahoma Press. ISBN 978-0877456810
• Anderson, Rani-Henrik ja Henriksson, Markku: Intiaanit (Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia) Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3
• Berglund, Björn E. Ensimmäiset ihmiset, Ihmisen suku 1, Wsoy, 1993. ISBN 951-0-18779-8
• Bradley, Bruce A. Across Atlantic Ice, Univ of California Press, 2012. ISBN 978-0-520-22783-5 (englanniksi)
• Ceram, C.W: Ensimmäinen amerikkalainen: intiaanien arvoitus, Vaasan kirjapaino, 1973. ISBN 951-260313-6
• Fagan, Brian: The First North Americans, Thames & Hudson, 2011. ISBN 978-0-500-02120-1 (englanniksi)
• Fagan, Brian: Pitkä kesä: ihmiskunnan historia ja ilmastonmuutos, Gummerus, 2008. ISBN 978-951-20-7595-9
• Fiedel, Stuart J. & Kuzmin, Jaroslav V.: Is more preceise dating of paleoindian expansion feasible?. Radiocarbon Journal, 2009, 52. vsk, nro 2, s. 337-345. Tucson, USA: Arizonan yliopisto. ISSN 0033-8222. Verkkoversio (pdf). Viitattu 22.2.2014. (englanniksi)
• Jared Diamond: Tykit, taudit ja teräs, Ihmisen ihmiskuntien kohtalot. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Terra Cognita, 1998. ISBN 952-5202-56-9.
• Haynes, Gary: American Megafaunal Extinctions at the End of the Pleistocene, Springer, 2009. ISBN 978-1402087929
• Lepper, Bradley T: Ohio Archeology, Orange Frazer Press, 2005. ISBN 978-1882203390 (englanniksi)
• Mann, Charles C: "1491, The Americas Before Columbus", Granta Books, 2005. ISBN 978-1-86207-876-5 (englanniksi)
• Timothy R. Pauketat, Diana DiPaolo Loren: North American Archaeology. Blackwell Publishing Ltd, 2005. ISBN 0-631-23184-6 pbk, ISBN 0-631-23183-8 hbk. Teoksen verkkoversio (viitattu 3.7.2011). ^{[vanhentunut linkki]}
• Simms, Steven R. Ancient People of the Great Basin and Colorado Plateau, Left Coast Press, 2008. ISBN 978-1-59874-296-1 (englanniksi)
• Stanford, Dennis J. & Bradley, Bruce A. Across Atlantic Ice, Univ of California Press, 2012. ISBN 978-0-520-22783-5 (englanniksi)
• Webb, David: First Floridians And Last Mastodons: The Page-Ladson Site in the Aucilla River, Springer, 2006. ISBN 978-1402043253
• West, F H: American Beginnings. The University of Chicago Press, 1996. ISBN 0-226-89399-5.

• Clovis
• Umanitoba Clovis
• Siberian Fluted point
• Clovis (Arkistoitu – Internet Archive)
• Clovis
• Archaeology in Oregon
• Konferenssi: Abstraktiluettelo