Cloetta Suomi

Cloetan historia alkaa vuodesta 1899, jolloin puolalaissyntyisen Nuchim Bonsdroffin vuonna 1890 perustama Helsingfors Nya Karamellfabrik laajensi toimintaansa perustamalla sivuliikkeen Turkuun (Helsingfors Nya Karamellfabik Åbo filial).[5]

Turkulainen siirtomaakauppias Rudolf Gardberg osti makeistehtaan vuonna 1910. Tehdas maksoi 25 322 markkaa ja sen uudeksi nimeksi tuli kreikankielinen Hellas. Se toimi aluksi Turun Kärsämäen kylässä.[5]

Vuosisadan alussa makeisia myytiin irtokappaleina. Kartonki­pakkauksiin siirtymisessä Hellas oli alan edelläkävijä. 1920-luvun alussa makeisrasioilla ei ollut aina omia tuotenimiä, vaan hinnastossa saattoi lukea "nelikulmainen rasia, naisten kuvilla".[6] 1920-luvun lopussa tuotteille alettiin kuitenkin rakentaa brändejä nimien avulla. Suomalaisia makeisia markkinoitiin suuren maailman suurten asioiden avulla, Hellas myi vuosina 1926–1930 esimerkiksi Auto-suklaata.[6] Hellaksen valikoimiin kuului muun muassa toistakymmentä erilaista pastillia. Niistä vanhimpia oli vuosina 1912–1931 valmistettu Parantola.[5]

Tehdas kärsi ensin uudesta makeisvalmisteverosta ja sitten pulavuosista.[5] Hellas ja Huhtamäen Tehtaat olivat kumpikin suurissa veloissa ja yrityksiä rahoittanut Kansallispankki alkoi ajaa tehtaiden yhdistämistä. Vuonna 1920 ensimmäisen makeistehtaansa Kokkolaan, Oy Huhtamäen Tehtaat – Huhtamäki Fabriker Ab, perustanut Heikki Huhtamäki ostikin Makeistehdas O.Y. Hellaksen vuonna 1931. Syntyi Huhtamäki-Hellas Oy, joka laajensi toimintaansa muun muassa elintarvike-, pakkaus- ja lääketeollisuuteen.[7] Tehdas oli Suomen toiseksi suurin makeistehdas. Kokkolan tehdas suljettiin ja tuotanto keskitettiin Turkuun. Heikki Huhtamäki toimi yrityksen toimitusjohtajana, kunnes myi sen. Tilalle hän osti turkulaisen leipätehdas Ipnoksen.[5]

Vuonna 1940 Huhtamäki osti Huhtamäki-Hellaksen takaisin ja perusti yhtiöilleen yhteisen holdingyhtiön, jonka nimeksi tuli Huhtamäki-Yhtymä. Huhtamäki-Hellas taas sai uuden nimen Suklaatehdas Hellas.[5]

Jatkosodan aikana Heikki Huhtamäki lahjoitti yhtymän osake-enemmistön Suomen Kulttuurirahastolle. Osa aikalaisista epäili lahjoituksen syyksi verojen kiertoa, mutta yhtymä maksoi veronsa.[5] Kesällä 1943 kansanhuoltoministeriön sokerikiellon vuoksi makeisten valmistus Suomessa loppui. Hellas mietti niiden tilalle korvaavia tuotteita. RaNa-tuotteisiin eli ravinto- ja nautintoaineisiin kuuluivat esimerkiksi kuivatuista porkkanoista valmistetut ja sakariinilla maustetut Namimurut. Vaikka Hellaksella ei ollut myytäviä makeisia, lehtimainoksissa muistutettiin niistä: ”Kunhan kauppareitit tulevaisuudessa aukeavat siirtomaa­tavaroillekin, ilmestyvät Hellaksen suklaat ja makeiset jälleen markkinoille.”[6] Ensimmäinen ostokortilla myyty Hellaksen pastilli oli Raila, jota alettiin myydä vuonna 1945. Vuonna 1946 esiteltiin Pinimint.[5]

1920–1950-luvuilla Hellaksen pakkaussuunnittelusta vastasivat muun muassa Sirkka Salmi-Ahola, Kirsti Joutsi-Laine, Valma Hakanen ja Maila Loukamo.[6] Säännöstelyvuosina tuotepakkauksissa oli Huhtamäki-Hellaksen tunnus, Huhtamäen H-kirjain, minkä jälkeen siirryttiin Hellaksen kaunokirjoituksella kirjoitettuun H-kirjaimeen.[5]

Hellaksen tunnetuimpia tuotteita olivat Ipnoksen 1930-luvulla kehittämä Figarol sekä Hellaksen 1970-luvulla kehittämät Katarol ja Stop.[5]

1980-luvun alussa Hellas oli Suomen toiseksi suurin makeisvalmistaja.[5] Vuonna 1983 Huhtamäki Oy osti Yhdysvalloista kolme makeistehdasta, muun muassa purukumeja valmistavan Leaf Confectioneryn ja Donrussin, joka valmisti keräilykortteja urheilijoiden kuvista. Kyseessä oli siihenastisen taloushistorian suurin yritysosto ulkomailta.[5] Alkuvuonna 1986 Yhdysvaltain yksiköt sulautettiin yhteen ja niille tehtiin yhteinen jakeluorganisaatio.[8] Vuonna 1985 perustettiin Leaf Europe Amsterdamiin, johon ostettiin Hollannista Maple Leaf seuraavana vuonna. Vuonna 1986 perustettiin myös yhteisyritys Wuxi Leaf Kiinaan.[5]

Vuonna 1987 Hellas liitettiin Huhtamäen Hollannista ostamaan Leafiin.[9]

Erkki Railon johtaman yhtiön myynti kasvoi hyvin ja sen tulos oli kannattavaa. Vuonna 1988 tulos alkoi kuitenkin hiipua ja Erkki Railo sai lähteä. Amerikan Leafia kasvatettiin yritysostoilla. Leafin tuotevalikoima haluttiin säilyttää monipuolisena, mutta organisaatiota kevennettiin. Vuonna 1989 tulos oli jälleen tyydyttävä.[8]

Vuonna 1989 Hellas vaihtoi nimensä Leafiksi.[9]

1990-luvun alussa tuotantoa keskitettiin.[8] Leaf oli päässyt vuonna 1983 alkaneiden yritysostojen ansiosta maailman kymmenen suurimman makeisvalmistajan joukkoon,[10][11] ja makeisten valmistuksesta oli tullut Huhtamäen ylivoimaisesti suurin toimiala. Huhtamäki laajensi Leaf-ryhmää yritysostoilla sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa, esimerkiksi ruotsalaiselta Procordialta ostettiin useita Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa toimivia yhtiöitä.[12] Vuonna 1991 Leaf-ryhmän 3,2 miljardin markan liikevaihdosta kaksi kolmannesta tuli Yhdysvalloista.[11].

Vuonna 1992 Huhtamäki vaihtoi Marli-juomatehtaansa Rettigin Merijaliin, joka yhdistettiin Leafiin[5][10] ja Leaf sai itselleen sen makeismerkit Sisun, Leijonan, Mynthonin ja Lauantaipussin. Se perusti myös yhteisyrityksen Puolaan hollantilaisen Hendri-Gras B.V. -yhtiön kanssa, joka oli aiemmin toiminut Leafin tuotteiden jakelijana Puolassa ja joka oli uuden yrityksen vähemmistöosakas.[11]

Vuonna 1993 Leaf osti ruotsalaisen F Ahlgrens Tekniska Fabrik AB:n ja sai kaupan mukana tuotemerkit Ahlgrens Bilar ja Läkerol, joka on yksi maailman tunnetuimmista pastillimerkeistä. Huhtamäki myi Leafin yhdysvaltalaiset yksiköt vuonna 1996 Hershey Foods Corporationille.[13] Leaf Poland -yhteisyritys aloitti makeistuotteiden valmistuksen Varsovassa.[11]

Mynthon-pastilleja.

Vuonna 1995 Leaf oli Yhdysvaltain kolmanneksi suurin makeisyritys, kun suklaan valmistajat jätettiin huomioimatta ja Euroopassa toiseksi merkittävin sokerittomien purukumien ja pastillien valmistaja. Suomessa sen myydyimmät tuotteet olivat Xylitol-Jenkki, Tupla, Mynthon, Lauantaipussi, Sisu ja Royal.[10]

Vuonna 1996 Leafin liikevaihto oli 4,3 miljardia markkaa[14] ja sillä oli 12 maassa 22 makeistehdasta, joista kahdeksan oli Yhdysvalloissa ja loput Euroopassa.[15] Leaf aloitti yhteistyön tanskalaisen kauppahuone East Asiatic Company EAC:n kanssa Leafin makeisten markkinoinnista Aasiassa.[16] Donrussin korttitehdas myytiin pois sen tuottamien tappioiden vuoksi.[8] Leafin Amerikan liiketoiminnat myytiin Yhdysvaltain johtavalle makeisyritykselle Hersheylle, joka myi Leafille liiketoimintansa Euroopasta: suklaakonvehteja valmistavan Gubor Schokoladen Saksasta ja sokerimakeisia valmistavan Spelarin Italiasta.[17] Tervaleijonien ja muiden kovien pastillien valmistus siirrettiin Oulun vuonna 1915 perustetusta karkkitehtaasta Turkuun, jonne perustettiin myös kansainvälinen pastillien tuotekehityskeskus.[15]

Keväällä 1998 Leafin toimitusjohtajaksi nimitettiin Kalle Tanhuanpää, kun hänen edeltäjänsä Keijo Suila siirtyi Finnairin pääjohtajaksi.[14]

Helmikuussa 1999 Huhtamäki kertoi harkitsevansa Leaf-makeisryhmänsä myymistä. Venäjän kriisi oli vienyt yksikön tuloksen edellisenä vuonna tappiolliseksi ja lisää murheita oli tullut Saksasta konvehtiyhtiö Guborista ja Kiinasta purukumivalmistajalta. Leafin toiminnot Pohjoismaissa, Italiassa ja Benelux-maissa tuottivat voittoa.[18] Hollantilainen elintarvikejätti CSM N.V. osti Leafin huhtikuussa kiinalaista purukumivalmistajaa lukuun ottamatta. CSM toimi 7500 työntekijän voimin Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Brasiliassa, Singaporessa ja Japanissa valmistaen elintarvikkeita ja niiden raaka-aineita, kuten esimerkiksi leipomoraaka-aineita, pakattuja elintarvikkeita, sokerimakeisia, sokeria ja maitohappoa. CSM:n liikevaihto oli ollut edellisellä tilikaudella lähes 12 miljardia markkaa.[19][20] CSM osti myös ruotsalaisen makeisvalmistaja Malacon[21]. Malaco ja Ahlgrens fuusioitiin MalacoLeaf AB:ksi.^lähde? Leafin liikevaihto oli 720 miljoonaa markkaa, josta viennin osuus oli noin viidennes.[22]

Lokakuussa 2000 yhtiön toimitusjohtajana aloitti Jari Latva-Rasku. Leafissa oli vajaat 900 työntekijää ja se oli markkinajohtaja Suomessa terveysvaikutteisissa makeisissa kuten ksylitolipurukumeissa, Xylitol-Jenkki oli Suomen myydyin makeismerkki. Suomen kahdenkymmenen myydyimmän makeismerkin joukossa oli kaikkiaan kahdeksan Leafin brändiä ja sen osuus Suomen makeismarkkinoista oli noin 30 prosenttia. Leaf myi tuotteitaan esimerkiksi Baltiaan, jossa sen osuus pastillimarkkinoista oli yli kolmannes.[22] Yrityksen tytäryhtiö Karkkikatu Oy alkoi rakentaa eri mittaisia irtomakeisia myyviä "Karkkikatuja" vähittäismyyntipisteisiin eri puolelle Suomea.[23][24]

Vuonna 2004 CSM myi kaikki makeisdivisioonansa CVC Capital Partners -sijoitusyhtiölle. Leaf oli kuuden yhtiön joukossa, koko divisioonan vuotuinen liikevaihto oli noin 750 miljoonaa euroa, ja se työllisti 4 300 henkeä. Leaf työllisti Turussa ja Aurassa 750 henkilöä.[19] Seuraavana vuonna makeisdivisioona päätyi konsortiolle, johon kuului kaksi pääomasijoitusyhtiötä, CVC Capital Partners ja Nordic Capital, sekä makeisyhtiöiden toimiva johto.[25] Alankomaalaisen makeisdivisioonan nimeksi tuli Leaf International B.V.[7] Vuosien 2005 ja 2006 aikana Turun tehtaan tuotanto siirrettiin Leafin tuotantolaitoksiin ja sopimusvalmistajille Tanskaan, Slovakiaan, Ranskaan, Ukrainaan ja Tšekkiin.^lähde?

Vuonna 2012 Leaf fuusioitui ruotsalaisen makeisvalmistaja Cloettan kanssa. Uuden yhtiön nimeksi tuli Cloetta AB, mutta yhtiön toimitusjohtajaksi valittiin Leaf-konsernin toimitusjohtaja Bengt Baron ja Leafin omistajat saivat myös osake-enemmistön, 57,6 prosenttia.[26] Auran tehtaan toiminta lopetettiin vuoden 2013 alussa.[27] Kesäkuussa 2013 Leaf Suomi Oy vaihtoi nimekseen Cloetta Suomi Oy.[3][7][28][29]

Vuonna 2015 Cloetta Suomen toimitusjohtajaksi valittiin Ville Perho. Hänen edeltäjänsä David Nuutinen siirtyi Cloetta-konsernin johtoon.[30]

Vuonna 2017 Cloetta osti irtokarkkiyhtiö Candykingin. Candyking myi päivittäistavarakaupoille konseptoitua irtomakeiskokonaisuutta.[31] Yrityskaupassa Cloettalle siirtyi myös Parrots-brändi, jonka alla myydään kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä.[32][33]

Vuonna 2018 kymmenessä Lidl-myymälässä alettiin myydä Cloettan irtokarkkeja.[34]