City (lehti)

City-lehden ensimmäinen numero ilmestyi tabloid-muotoisena keväällä 1986. Sen edeltäjiä ovat toimittaja Eeropekka Rislakin ja tiedotusopin apulaisprofessori Kim Weckströmin 1985 perustama 1999 Citylehti -niminen ja aikakauslehtimuotoinen lehti ja Kari Kivelän Scandal, jotka yhdistyivät Cityksi rahoittajinaan muun muassa kustannusyhtiö Tammi. Lehden formaatin muutoksen esikuvana oli ruotsalainen 1982 perustettu Nöjesguiden ja yhdysvaltalaiset niin sanotut vaihtoehtolehdet. Formaatin muutoksen myötä lehden linja muuttui vahvan kulttuuripainotteisesta modernin kaupunkioppaan suuntaan.[9].

Lehden 1980-luvun toimittaja- ja avustajakuntaan kuuluivat muun muassa Jaakko Tapaninen, Lauri Eriksson, Ben Kaila, Juhani Ruotsalo, Matts Kullman, Riitta Sourander, Marica Rosengård, Eero Hyvönen, Sam Inkinen[10][11], Jari Sarasvuo, Suvi Ruotsi, Panu Räty, Tom Nyman,Tiina Alvessalo, Timo Harakka, Antti Isokangas ja Markku Koski. Lehden tuolloinen linja oli yhdistelmä city-kulttuuriksi[12] nimetyn, uuden kaupunkikulttuurin analyyseja ja ravintola- ja elokuva-arvosteluja.[13][14]

Lehti perustettiin Tammen rahoittamana toimitusjohtaja Olli Arrakosken innostuttua uudentyyppisen kulttuurilehden ideasta. Sitä ennen WSOYn toimitusjohtaja Hannu Tarmio ja kehitysjohtaja Mauno Saari olivat melkein tehneet päätöksen lähteä lehden rahoittajaksi.

City-lehden heti saavuttaman suosion jälkeen Uusi Suomi Oy synnytti kilpailijaksi Metropol-ilmaisjakelulehden, joka ei onnistunut ja lakkautettiin puolen vuoden ilmestymisen jälkeen.

Tammi pysyi City-lehden vähemmistöosakkaana vuoteen 1988 saakka, jolloin pääosakkaat Nykopp, Weckström ja Kivelä lunastivat itselleen Tammen osuuden.

1985 lopulla City-lehden edeltäjän 1999 City-lehden markkinointipäälliköksi palkattiin Lauri Nykopp, joka oli hyvin tunnettu nykymusiikin tekijänä, mutta jolla oli myös kaupallinen koulutus (M.Sc., Aalto). 1986 tammikuussa Nykopp pyydettiin Citypress Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi heti Rislakin tilalle. Citypress Oy:n kustantama 1999 City-lehti oli hyvin tappiollinen.

Lauri Nykopp sopi Scandal-lehden päätoimittajan Kari Kivelän kanssa 1999 City-lehden ja Scandalin yhdistämisestä, ja Kivelän tulosta uuden lehden päätoimittajaksi.

Nykopp kuitenkin lakkautti molempien lehtien teon ja irtisanoi henkilöstön. Kustannusrakenne oli kestämätön.

Weckstöm esitti vaihtoehtoina ulkomaisia ilmaisjakelulehtiä, joista lähin esimerkki oli Tukholmassa ilmestyvä Nöjesguiden. Nykopp vastusti ilmaisjakelu-konseptia aluksi, mutta lähetti Kivelän Tukholmaan haastattelemaan Nöjesguidenin tekijöitä.

Sen raportin pohjalta Kivelä, Nykopp ja Weckström suunnittelivat täysin uutta lehteä. Nykopp sai suostuteltua neuvonantajaksi myös Kim Weckstömin isän, maineikkaan liikkeenjohdon konsultin Stig Weckströmin.

Niissä aivoriihissä, joista keskusteltiin myös Rislakin ja Arrakosken kanssa, syntyi malli: korkeatasoista journalismia kohderyhmälle, ajankohtaisinta opastusta ja tietoa, hyvännäköinen. Ja heti iso levikki. Ilmainen jakelu siellä missä tavoitellut lukijat käyvät. Mutta veloitus yrityksillä jotka saavat lehden jakelutelineisiin. Nykopp rakensi lehden tuotantoon kehikon, jossa toimituksellisen sisällön ja ilmoitusten suhde on lukijalle ok.

Ensimmäinen painos oli 70 000 kpl, joka pian nostettiin Helsingissä 100 000 kappaleeseen, kun jakelijat pyysivät lisää.

City-lehti alkoi vuoden 1987 syksyllä ilmestyä Turussa ja Tampereella. Samalla lehden jakelulevikki nousi 80 000 kappaleesta 125 000 kappaleeseen. Helsingissä lehti alkoi ilmestyä kaksi kertaa kuukaudessa. Vuonna 1988 Nykopp kehitti franchising-konseptin jolla lehti - sisällöltä ja ilmoituksilta pääosin valtakunnallisena mutta osittain paikallisena -, ilmestyi myös Oulussa, Kuopiossa ja Vaasassa. Vuonna 1989 City-lehti ilmestyi jo 12 kaupungissa. City-lehden valtakunnallinen jakelulevikki oli yli 200 000 kappaletta, ja sillä oli lähes puoli miljoonaa lukijaa per ilmestyvä lehti. Lehti oli noussut 18–30-vuotiaiden suurimmaksi mediaksi.

Lehti sai 1980-luvun loppupuolella useita uusia ilmentymiä. Vuonna 1987 lanseerattiin laaja kirjallisuusliite. Vuonna 1998 perustettiin englanninkielinen kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä City in English sekä Finnkinon kanssa yhdessä kustannettu laajalevikkinen Salla-Maari Muhosen päätoimittama Leffa-lehti, jota julkaistiin vain kolme numeroa[15][16].

Edeltäneen 1999-City lehden perustaja Eero-Pekka Rislakki siirtyi 1987 tytäryhtiön City-kustannus Oy:n toimitus- ja kustannusjohtajaksi. City-kustannus julkaisi kerran vuodessa ilmestyneen, City-lehden lukijoiden arvosteluihin perustuvan, City-ravintola-oppaan. Lisäksi kustantamo julkaisi muun muassa Elannon rahoittamia ruoka-kirjoja. Riitannuttuaan Nykopin kanssa Rislakki jätti yhtiön ja perusti oman new age -kirjallisuuteen keskittyvään Aquarius-kirjakustantamon. City-kustannuksen kustannusjohtajana toimi Rislakin jälkeen Kari Korkman.^lähde?

City-lehteä kustantavan Citypressin liikevaihto kasvoi vuoden 1987 2,1 miljoonasta markasta vuoden 1990 17,5 miljoonaan markkaan. Lehti oli kuitenkin koko ripeän kasvukautensa aikana tappiollinen.

Riitaannuttuan kumppaneidensa kanssa, muun muassa laajentamisesta paikallisradiotoimintaan Nykopp myi suurimman osakkuutensa Citypress Oy:stä vuonna 1989 Kai Mäkelän Nobiscum Oy:lle[17]. Nykopp palkattiin Aamulehti-konserniin saneeraamaan Uusi Suomi-sanomalehteä. Vuonna 1991 myös Kivelä ja Weckström myivät 1990-laman paineessa vastahakoisesti osuutensa Nobiscumille.

City-lehteä saneerattiin rajusti, jolloin henkilöstön määrä väheni vajaasta viidestäkymmenestä neljääntoista. Samalla aluetoimitukset ajettiin alas ja lehden eri painokset alettiin toimittaa keskitetysti Helsingissä. Lehden laaja avustajakunta sekä kirjoittaja- että valokuvaajapuolella supistui dramaattisesti, ja lehden laajaa arvostusta saaneet kaupunkikulttuuria tutkineet reportaasit katosivat lehdestä. Niitä kirjoittaneet toinen päätoimittaja Jaakko Tapaninen ja toimituspäällikkö Eero Hyvönen sekä freelance-toimittajat, kuten Timo Harakka ja Jari Sarasvuo, jättivät lehden samassa yhteydessä.

Lehti siirtyi formaatti-journalismiin, jossa korostuivat toistuvat teemat ja lukijakyselyt. Lopputuloksena oli lehti, joka oli taloudellisesti erittäin kannattava ensimmäistä kertaa historiansa aikana, mutta sisällöllisesti sen linjaa määrittivät ilmoitustulot.^lähde?

Nobiscumin lokakuussa 1992 tapahtuneen konkurssin jälkeen lehden omistus siirtyi Nobiscumin konkurssipesästä Kai Mäkelän Janton Oylle, jolloin lehden toimitusjohtajaksi siirtyi Jantonista Kai Öhman. Sitä ennen MicroMedia-markkinointiyrityksestä tunnettu Esko Reinonpoika Alanko oli toiminut Nobiscumin nimeämänä lehden vetäjänä 1990–1991. Weckström jätti City-lehden vuonna 1992 ja Kari Kivelä jatkoi kustantajana ja päätoimittajana aina vuoteen 1998, jolloin vuoteen 2011 toimitusjohtajana työskennellyt Petri Suhonen siirtyi päätoimittajaksi. City-lehden omistaja Janton Oy myytiin vuonna 2003 pääomasijoitusyhtiö BA Capital Management Europe II LLC:lle (BACME), joka on Bank of American 99,5-prosenttisesti omistama pääomasijoitusyhtiö.[18]

City-lehti tunnettiin nuorekkaasta, jopa provokatiivisestakin tyylistä. Lehden kolumnisteina ovat myöhemmin olleet muun muassa Anna Perho, Helsinki 12 -kirjan kirjoittaja Tuomas Vimma ja nimimerkki Liisaleena (Arno Kotro ja Jaakko Lyytinen). Tutkivaa journalismia lehdessä harrasti Walter De Camp, joka toimitti vuodesta 1998 Sisäpiiri-palstaa.

City-lehden kilpailijoita ovat olleet muun muassa vuosina 1999–2001 julkaistu Aktivist, jota johti Eeropekka Rislakki, sekä Ruotsista vuonna 2003 rantautunut Nöjesguiden, jonka Sanoma Oyj osti vuonna 2005[19] ja konseptoi uudelleen V-lehdeksi. Muiden muassa nämä kilpailijalehdet ovat kaatuneet kannattamattomina. City-lehti tuotti lukijoilleen useita kaupunkitapahtumia kuten Baarifestivaaleja (Helsingissä kesäkuussa) ja Syö-ravintolaviikkoja (maaliskuussa ja syyskuussa). Vuosina 2007, 2008, 2010 City järjesti yhteistyössä puolustusvoimien kanssa Rautatientorilla CityCooper-liikuntapahtuman osana LiikuCity-viikkoja.

City-lehden lukijat äänestivät vuosittain eri paikkakuntien parhaat ravintolat. Lehden Kaupungin Paras -teema kirjasi ja esitteli toimituksen valintoina yhdeksän kaupungin parhaat asiat, ihmiset ja ilmiöt.

Vuonna 2006 City saavutti historiansa ja koko kustannusalan parhaan tuloksen 40 prosentin liikevoitolla,^lähde? mutta vuosina 2007–2010 lehden liikevaihto supistui 5,3 miljoonasta eurosta 3,2 miljoonaan. Tulos supistui noin 2 miljoonasta puoleen miljoonaan. Suhonen erotettiin toimitusjohtajan tehtävästä elokuussa 2011.[20] Lehden vaikeudet johtuivat osittain 2008 alkaneesta taantumasta mutta erityisesti sosiaalisen median suosion lisääntymisestä nuorison keskuudessa. Muita syitä olivat alan kasvanut kilpailu ja lehden konseptin käyminen vanhaksi.[21]

Toisen päätoimittajan Heini Larroksen irtisanouduttua niin ikään elokuussa 2011 lehteä toimitti syksyn käytännössä sen toimittajaksi keväällä 2011 palkattu Antti Pikkanen, muodollisena vastaavana toimittajana oli Jantonin toimitusjohtaja István Dénes.[22] Vuoden 2012 alusta päätoimittajaksi siirtyi Ylioppilaslehden päätoimittajan paikalta Cityn entinen toimittaja Maria Pettersson, jonka johtama lehtiuudistus oli tarkoitus julkaista syksyllä 2012.[23]

City-lehden painetun version julkaisu päättyi heinäkuussa 2012, eikä syyskuun 2012 alussa ilmestyväksi ilmoitettua uudistettua City-lehteä julkaistu.[24] Lehteä julkaistiin syksyllä 2012 kaksi numeroa sinä aikana, kun sen myynnistä käytiin neuvotteluja[6].

Syksyllä 2013 City-lehden painettua julkaisua alettiin julkaista uudelleen. Uudistetun painolehden ensimmäisen julkaisun sponsoroi Verkkokauppa.com.[25]

Kun lehti siirtyi 1990-luvun alussa Kai Mäkelän omistukseen, se erään arvion mukaan muuttui uuden journalismin esitaistelijasta rahantekokoneeksi. Siinä vaiheessa myös työntekijöiden määrä väheni merkittävästi.[26] Markkinointi & Mainonta-lehden analyysin mukaan City-lehden tappoi lehtiuudistushanke.[27] Yhtenä syynä on viitattu myös talouslamaan, joka vei ilmoittajat.[7]