Chuck Berry

Charles Edward Anderson Berry syntyi 18. lokakuuta 1926 keskiluokkaisessa mustassa St. Louisin kaupunginosassa. Hän opetteli soittamaan kitaraa teini-ikäisenä jazz-kitaristi Ira Harrisin avulla. Myöhemmin hän opetteli soittamaan myös pianoa, saksofonia ja rumpuja. Berry esiintyi ensimmäisen kerran 15-vuotiaana kesälukiossa esittäen Jay McShannin ”Confessin’ the Blues”.[1][3]

Berry osallistui vuonna 1944 aseelliseen ryöstöön ja oli vuosien 1944–1947 aikana vankilassa. Vapauduttuaan hän työskenteli General Motors Fisherin liukuhihnalla sekä opiskeli samalla kosmetologiksi ja kampaajaksi, mitä hän myöhemmin teki työkseen musiikin ohella.[3][1] Vuonna 1948 hän meni naimisiin Themetta Suggsin kanssa. Heidän ensimmäinen tyttärensä syntyi vuonna 1950.[4]

Berry perusti 1952 yhtyeen Sir John Trio rumpali Ebby Hardingin ja pianisti Johnnie Johnsonin kanssa. Yhtye saavutti suosiota St. Louisissa ja esiintyi siellä säännöllisesti.[3][1] Sen ohjelmistoon kuului monipuolisesti bluesia, jazz-balladeja, boogie woogieta ja countrya, joiden pohjalle Berry myöhemmin perusti rock and rollinsa.[1]

Vuonna 1955 Berry kävi Chicagossa ja pyysi siellä blues-legenda Muddy Watersilta neuvoa siitä, miten päästä levyttämään. Waters esitteli hänet tuottaja Leonard Chessille. Tämä kiinnostui Berryn tekemästä kappaleesta ”Ida Red”, joka perustui osittain vanhaan samannimiseen countrylauluun, mutta johon Berry oli tehnyt uudet sanat. Berry levytti 21. toukokuuta 1955 kappaleen Chess-levy-yhtiölle nimellä ”Maybellene”. Chess lähetti singlen tiskijukka Alan Freedille esitettäväksi tämän radio-ohjelmassa, ja se nousi Billboard-listalla viidenneksi.[1] ”Maybellinea” seurasi seuraavien kolmen vuoden aikana sarja uusia hittejä, kuten ”Thirty Days”, ”School Days”, ”Roll Over Beethoven”, ”Rock and Roll Music”, ”Sweet Little Sixteen” ja ”Johnny B. Goode”, joista viimeisin oli sanoituksiltaan omaelämäkerrallinen.[3][1] Berryn ensimmäinen LP-levytys oli After School Session (1957).[1]

Lavaesiintymisessään Berry käytti persoonallisia temppuja, kuten kuuluisan ”ankkakävelyn”, jossa hän liikkuu lavalla kyykyssä eteenpäin toisella jalallaan potkien.[1] Ankkakävelyn hän otti ohjelmistoonsa New Yorkin -konsertissaan vuonna 1956 peittääkseen esiintyessään rypistyneet tekokuituiset housunsa.[5]

Berry esiintyi 1950-luvulla myös muutamassa rock and roll -elokuvassa.[1]

Berry vuonna 1973 televisio-ohjelmassa The Midnight Special

Berry joutui vuonna 1960 kahdeksi vuodeksi vankilaan kuljetettuaan alaikäisen tytön osavaltion rajan yli autollaan.[3] Vuonna 1966 Berry vaihtoi levy-yhtiötä Chessiltä Mercurylle, mutta palasi Chessille 1970. Siellä hän sai ensimmäisen listaykköshittinsä vuonna 1972 kappaleella ”My Ding-A-Ling”. Samalla LP-levy The London Chuck Berry Sessions nousi listalla kahdeksanneksi ja Berryn ainoaksi kultalevyksi.[1]

Berry julkaisi toistaiseksi viimeisen uutta musiikkia sisältäneen albuminsa Rock It vuonna 1979. Senkin jälkeen hänen musiikkiaan on julkaistu useilla kokoelmalevyillä.[1] Berry konsertoi eri puolilla maailmaa viime vuosikymmeninä ahkerasti. Hän kiersi ilman omaa taustayhtyettä ja luotti siihen, että kaikkialta löytyy muusikoita, jotka tunsivat hänen kappaleensa. Hänellä oli tapana vaatia maksu etukäteen ja asettaa muutenkin tarkkoja ehtoja esiintymisilleen.[1]

Vuonna 1979 Berry sai 100 päivän vankeustuomion veronkierrosta. Vuonna 1990 hän jäi kiinni videonauhoista, joita hän oli tallentanut omistamansa ravintolan naisten vessaan asentamallaan videokameralla. Yksi nauhoille päätynyt nainen oli alaikäinen. Samassa kotietsinnässä Berryn kotoa löytyi marihuanaa. Berry myönsi marihuanasyytteen ja sai ehdollisen vankeusrangaistuksen sekä sakot.[3]

Berry julkaisi vuonna 1987 omaelämäkertansa.[3][1]

Berryn entinen pianisti Johnnie Johnson vaati vuonna 2000 Berrylta tekijänoikeuskorvauksia yli 30 kappaleeseen, jotka Johnson väitti kirjoittaneensa Berryn kanssa 1955–56. Tuomari hylkäsi kanteen vanhentuneena.[6]

Berry asui Wentzvillessa Missourissa, lähellä Saint Louisia. Hän kiersi maailmaa ja esiintyi vuoteen 2014 asti. Berry myös soitti vuodesta 1996 lähtien kuukausittain Blueberry Hill -ravintolassa St. Louisissa. Vuoden 2014 tammikuussa hän esiintyi ravintolan Duck Room -salin lavalla 200. kerran, eikä ollut aikeissa jäädä eläkkeelle.[7] Viimeisen kerran Berry esiintyi Blueberry Hillissä lokakuussa 2014.[8]

Berry ilmoitti 90-vuotispäivänään 18. lokakuuta 2016 julkaisevansa vuonna 2017 uuden albumin 38 vuoden levytystauon jälkeen.[9] Berry löydettiin 18. maaliskuuta 2017 kuolleena kotoaan.[10]

• 7. elokuuta 1976, Ruisrock, Turku[22]
• 22. heinäkuuta 1990, Tammisaari, Scandinavian Guitar Festival[22]
• 22. ja 23. heinäkuuta 1995, Pori Jazz, Pori[22]
• 24. heinäkuuta 1997, Hartwall Areena, Helsinki, Little Richardin ja Jerry Lee Lewisin kanssa[22]
• 14. marraskuuta 2007, Finlandia-talo, Helsinki[22]
• 22. maaliskuuta 2008, Messukeskus, Helsinki[22]
• 23. lokakuuta 2013, Finlandia-talo, Helsinki[21]
• 25. lokakuuta 2013, Club Teatria, Oulu[23]

• Rock, Rock, Rock (Chess, 1956 – kokoelmalevy samannimisestä elokuvasta)
• After School Session (Chess, 1957)
• One Dozen Berrys'' (Chess, 1958)
• Chuck Berry Is on Top (Chess, 1959)
• Rockin’ at the Hops (Chess, 1960)
• New Juke Box Hits (Chess, 1961)
• Chuck Berry On Stage (Chess, 1963)
• Two Great Guitars (Chess, 1964)
• St. Louis to Liverpool (Chess, 1964)
• Chuck Berry in London (Chess, 1965)
• Fresh Berry’s (Chess, 1966)
• Chuck Berry’s Golden Hits (Mercury, 1967)
• Chuck Berry in Memphis (Mercury, 1967)
• From St. Louie to Frisco (Mercury, 1968)
• Concerto in B. Goode (Mercury, 1969)
• Back Home (Chess, 1970)
• San Francisco Dues (Chess, 1971)
• The London Chuck Berry Sessions (Chess, 1972)
• Bio (Chess, 1973)
• Chuck Berry (Chess, 1975)
• Rock It (Atco, 1979)

[24]

• Chuck (2017)