Christian Thomasius

Thomasius tuli oikeustieteen tohtoriksi Frankfurtissa vuonna 1678 ja luennoi vuodesta 1688 Leipzigissa. Vapaamielisten mielipiteidensä vuoksi hänen oli paettava Leipzigista Halleen, jonka osittain hänen myötävaikutuksellaan perustetussa yliopistossa hänestä tuli oikeustieteen professori vuonna 1694.[2][1]

Thomasius on yksi saksalaisen valistuksen edelläkävijöistä, ja hän teki suuria palveluksia saksalaiselle kulttuurille sillä rohkeudella, jolla hän asettui vastustamaan noituutta ja kidutusta sekä puolustamaan tieteen ja uskon vapautta. Hän näki tieteen päätehtävänä taikauskon hälventämisen ja valistuksen levittämisen, ja hän oli ensimmäinen, joka luennoi äidinkielellä saksalaisessa yliopistossa vuonna 1688, sekä oli saksankielisten kirjoitustensa kautta saksalaisen filosofisen terminologian uranuurtaja.[2][1]

Hänen filosofiansa perustui järjen käyttöön. Uskonnollisissa näkemyksissään hän lähentyi mystiikkaa ja pietismiä. Filosofian ja teologian eron hän määritteli siten, että edellinen sisälsi luonnollisen, jälkimäinen ilmoitetun totuuden. Oikeustieteen opettajana hän sai vaikutteita Hugo Grotiukselta ja Samuel Pufendorfilta. Thomasiuksen mukaan laki on edellytys ihmisen onnellisuudelle yhteiskunnallisessa elämässä, ja Jumala on kirjoittanut luonnonlain ihmisen sydämeen. Thomasius koetti tähdentää juridisen ja moraalisen oikeuden välistä eroa. Hänen lukuisiin kirjoituksiinsa kuuluvat muun muassa Einleitung zur vernunftlehre (1691), Einleitung in die sittenlehre (1692), Ausübung der sittenlehre (1696), Fundamenta iuris naturæ et gentium (1705), Ausübung der vernunftlehre (1710). Thomasius julkaisi ensimmäiset saksankieliset tieteelliset aikakauslehdet Teutsche monate ja Geschichte der weisheit und torheit.[2][1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Christian Thomasius Wikimedia Commonsissa