Christian Rakovski

Rakovskin oikea nimi oli Krăstjo Stantšev.[4] Hän syntyi Gradetsissa lähellä Kotelin kaupunkia Bulgariassa.[2][1] Hänen isänsä oli varakas maanomistaja, jonka jättämän suuren perinnön turvin hän matkusteli ympäri maailmaa.[4][1] Hän opiskeli vuosina 1890–1892 Genevessä Sveitsissä, mutta joutui pidätetyksi poliittisen toimintansa vuoksi.[5] Hän tutustui jo Genevessä moniin maanpaossa eläneisiin venäläisiin vallankumouksellisiin, kuten Pavel Akselrodiin, Georgi Plehanoviin, Vera Zasulitšiin ja Rosa Luxemburgiin. Hän edusti Bulgariaa sosialistisen internationaalin kongresseissa Zürichissä 1893 ja Lontoossa 1896.[3] Rakovski aloitti lääkärinopinnot Berliinissä, mutta joutui pian karkotetuksi Saksasta sosialistisen toimintansa vuoksi. Hän vei opintonsa loppuun Montpellier’n yliopistossa Ranskassa, ja valmistui lääkäriksi vuonna 1897.[5][4][1][3] Hän suoritti vuosina 1899–1900 asepalveluksen Romanian armeijassa.[3] Rakovski puhui useita kieliä ja loi kansainvälisen uran vallankumouksellisena.[4] Hän julkaisi eri maissa politiikkaa käsitteleviä teoksia käyttäen toisinaan kirjailijanimeä Insarov.[5]

Rakovski toimi useiden maiden sosialistisissa liikkeissä joutuen karkotetuksi maasta toisensa jälkeen.[4][1] Mentyään ensi kerran Venäjälle vuonna 1900 hänet karkotettiin nopeasti,[5] minkä jälkeen hän tuki Venäjän sosialisteja rahoittamalla perinnöstään Iskra- ja Pravda-lehtiä.[1] Vuosina 1904–1907 Rakovski vaikutti jälleen Romaniassa, jossa hän perusti sosialistisen puolueen. Vuoden 1907 talonpoikaiskapinan jälkeen hänet julistettiin iäksi karkotetuksi Romaniasta ja häneltä poistettiin siellä kaikki kansalaisoikeudet. Päätös johti hänen kannattajiensa väkivaltaisiin mellakoihin, joten se kumottiin vuonna 1912.[5] Rakovski vastusti Balkanin maiden osallistumista ensimmäiseen maailmansotaan, ja kuului vuonna 1915 perustetun sodanvastaisen Balkanin vallankumouksellisen sosiaalidemokraattisen työväenliiton keskusjohtoon.[2] Hän osallistui samana vuonna Zimmerwaldin konferenssiin tämän järjestön edustajana.[1][4] Romanian liityttyä sotaan Rakovski pidätettiin vuonna 1916. Hän oli vankina Iașissa toukokuuhun 1917, jolloin venäläiset sotilaat vapauttivat hänet.[1][6][3] Hän meni sen jälkeen Venäjälle, jossa ryhtyi yhteistyöhön bolševikkien kanssa.[6] Vladimir Burtsev vaati Venäjän väliaikaista hallitusta pidättämään hänet vaarallisena henkilönä, joten hän pakeni syksyllä 1917 Ruotsiin ja oli siellä lokakuun vallankumouksen puhjetessa.[5]

Rakovski oli Lev Trotskin läheinen liittolainen ja henkilökohtainen ystävä vuosikymmenten ajan. He tapasivat toisensa ensi kerran jo vuonna 1903 ja tutustuivat lähemmin Trotskin oleskellessa vuosina 1912–1913 sotakirjeenvaihtajana Romaniassa.[4]

Syksyllä 1917 Rakovski yritti nostattaa bolševikkien tuella vallankumousta Romaniassa, mutta joutui pakenemaan saksalaisten miehitysjoukkojen saapuessa.[1] Hän liittyi vuoden 1918 alussa Venäjän bolševikkipuolueeseen (myöh. Neuvostoliiton kommunistinen puolue, NKP).[2] Hän johti tammikuusta 1918 alkaen Odessassa toiminutta ”korkeinta kollegiota”, jonka tehtävänä oli torjua vastavallankumous Ukrainassa ja Romaniassa, ja kuului samalla paikallisen neuvostovallan elimen Rumtšerodin johtoon. Hän oli mukana Neuvosto-Venäjän valtuuskunnissa, jotka neuvottelivat Ukrainan hetmanaatin kanssa Kiovassa ja lokakuusta 1918 tammikuuhun 1919 saksalaisten kanssa Berliinissä. Rakovski toimi Ukrainan neuvostohallituksen eli kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajana tammikuusta 1919 heinäkuuhun 1923.[2][6] Vladimir Lenin järjesti hänet tähän tehtävään. Rakovskin hallitus onnistui pitämään pintansa valkoisten armeijoiden uhatessa Ukrainan neuvostovaltaa Venäjän sisällissodan aikana.[1] Rakovski vastusti alkujaan ukrainalaista nationalismia ja jopa kyseenalaisti erillisen ukrainalaisen kansallisuuden olemassaolon, mutta muutti mielensä vuoteen 1921 mennessä, ja kannatti sen jälkeen Ukrainan neuvostotasavallan taloudellisen ja poliittisen itsehallinnon vahvistamista.[2]

Rakovski (vas.) ystävänsä Lev Trotskin seurassa vuonna 1924.

Rakovski oli NKP:n keskuskomitean jäsen vuosina 1919–1927.[3] Hän osallistui Neuvosto-Venäjän valtuuskunnan jäsenenä vuoden 1922 Genovan konferenssiin.[7] Rakovski arvosteli voimakkaasti NKP:n pääsihteerin Josif Stalinin kantaa kansallisuuskysymykseen huhtikuun 1923 puoluekokouksessa, ja pian tämän jälkeen hänet siirrettiin pois Ukrainan hallituksen johdosta. Rakovski oli Neuvostoliiton lähettiläänä Lontoossa vuosina 1923–1925 (vuoteen 1924 asiainhoitajan nimikkeellä[6]) ja suurlähettiläänä Pariisissa 1925–1927. Ranskan hallitus karkotti hänet syksyllä 1927, koska hän oli tukenut vallankumouksellista toimintaa. Palattuaan Neuvostoliittoon hän yritti kuukauden ajan järjestää Trotskin johtaman vasemmisto-opposition toimintaa Ukrainassa.[2] Hänet erotettiin muun trotskilaisen opposition mukana NKP:n keskuskomiteasta marraskuussa 1927 ja koko puolueesta joulukuun 1927 puoluekokouksessa. Hänet määrättiin sisäiseen karkotukseen Astrahaniin ja myöhemmin Barnauliin.[2][4][3] Rakovski jatkoi yhteydenpitoa Alma-Ataan karkotettuun Trotskiin. Rakovskia alettiin pitää vasemmisto-opposition johtajana Neuvostoliitossa, kun Trotski vuonna 1929 karkotettiin kokonaan maasta. Neuvostoliittoon jääneistä Trotskin vanhoista liittolaisista Rakovski pysyi tälle pisimpään uskollisena. Helmikuussa 1934 hän lopulta taipui tuomitsemaan Trotskin ja sai luvan palata Moskovaan.[4][2] Seuraavana vuonna hän sai takaisin NKP:n jäsenyyden.[3]

Rakovski johti vuodesta 1934 terveysasiain kansankomissariaatin alaisia lääketieteellisiä tutkimuslaitoksia, kunnes hänet pidätettiin Stalinin puhdistusten aikana tammikuussa 1937 ja erotettiin uudelleen puolueesta.[3][2] Hän oli maaliskuussa 1938 yksi niin sanotun Moskovan kolmannen oikeudenkäynnin pääsyytetyistä yhdessä Nikolai Buharinin, Aleksei Rykovin, Genrih Jagodan ja Nikolai Krestinskin kanssa. Heitä syytettiin salaliitosta Trotskin kanssa Stalinia vastaan sekä vakoilusta Britannian ja Japanin hyväksi. Rakovski todettiin syylliseksi ja hänet tuomittiin 20 vuodeksi vankeuteen.[2][1][4][7] Hän oli yksi oikeudenkäynnin kolmesta syytetystä, jotka välttivät kuolemantuomion. Kaikki kolme kuitenkin ammuttiin sodan aikana 11. syyskuuta 1941, kun NKVD teloitti 157 Orjolin vankilan poliittista vankia hieman ennen kaupungin päätymistä saksalaisille. Samassa joukkoteloituksessa surmattiin muun muassa Marija Spiridonova ja Trotskin sisko Olga Kameneva.[8]

Rakovski rehabilitoitiin Neuvostoliitossa vuonna 1988.[3]