Chris Simon

Simon aloitti uransa OHL-liigassa Ottawa 67's -joukkueessa 1988–1989. Hän menestyi hyvin ja teki suurin piirtein pisteen ottelua kohti. Pisteiden ohella Simon keräsi myös paljon jäähyminuutteja. Philadelphia Flyers varasi Simonin NHL:n varaustilaisuudessa toisella kierroksella 1990. Varauksen jälkeen Simon pelasi vielä kaksi kautta OHL:ssä, sillä hänen nousunsa NHL:ään viivästyi vakavan olkapäävamman takia, mikä melkein esti häntä pelaamasta kaudella 1990–1991. Vihoittelevan olkapään vuoksi Simon ei pelannut seuraavaakaan kautta kokonaan. Kauden aikana hän vaihtoi kesken kaiken seuraa Sault Ste. Marie Greyhoundsiin.[7]

Simonin neljännen OHL-kauden jälkeen Philadelphia myi suuressa Lindros-kaupassa muun muassa Simonin Quebec Nordiquesiin. Hän solmi sopimuksen saman tien Quebecin kanssa ja siirtyi joukkueen farmijoukkueeseen Halifax Citadelsiin AHL:ään. Jo samalla kaudella hän nousi Quebecin kokoonpanoon.[1]

Aika Quebecissä oli vaikeaa Simonille. Olkapääleikkauksen takia hän ei pystynyt pelaamaan kaudella 1993–1994 kuin 37 ottelua, joissa hän keräsi vaatimattomat tehopisteet, neljä maalia ja neljä syöttöä.[1] Kausi 1994–95 pelattiin tynkänä pelaajayhdistyksen lakon takia, ja tuonakin kautena Simon pelasi vielä puolitehoisena tehden kolme maalia ja yhdeksän syöttöä. Noiden kahden kauden aikana hän pelasi yhteensä runkosarjassa vain 66 ottelua, tosin keräten niissä mainetta aggressiivisena hyökkääjänä.^lähde?

Nordiquesin siirtyessä Coloradoon Simon matkasi joukkueen mukana. Colorado Avalanchessa hän jatkoi kuitenkin vain yhden kauden, kun Colorado myi hänet Curtis Leschyshynin kanssa Washington Capitalsiin Keith Jonesista ja varaustilaisuuden varausvuoroista. Ainoan Colorado-kautensa päätteeksi Simon voitti Stanley Cupin.[7][8]

Simon pelasi Washingtonissa yli kuusi kautta. Capitals-aikana Simon harjoitteli luistelua ja laukomista, ja hän pystyikin tappelemisen ja taklaamisen lisäksi tekemään myös tehokkaasti maaleja.[1]

Kausina 1997–1998 ja 1998–1999 hän oli suurimman osan loukkaantuneena olkapäänsä takia. Vuonna 1997 Simonin ja Grierin välillä käytiin sanaharkka, jonka seurauksena Simon sai kolmen ottelun pelikiellon haukuttuaan Grieriä nekruksi.[9]

Uransa parhaat tehopisteet Simon saavutti kaudella 1999–2000, 29 maalia ja 20 syöttöä. Hän oli tuolloin Washingtonin paras maalintekijä. Joukkue lähti pudotuspeleihin konferenssinsa toisena, mutta seitsemänneksi sijoittunut Pittsburgh pudotti Washington yllättäen ensimmäisellä kierroksella otteluvoitoin 4–1. Penguinsin puolustus oli tehokasta, mistä kertoo, että Simon oli joukkueensa paras maalintekijä kahdella maalillaan.[10][11]

Seuraava kausi 2000–2001 alkoi Simonin palkkaneuvotteluilla. Washington pelasi kymmenisen ottelua, ennen kuin suostui Simonin 4,5 miljoonan dollarin palkkavaatimuksiin.[12] Kausi oli kuitenkin hänen osaltaan vaisu, ja hän joutui olemaan jälleen useasti poissa olkapäävaivansa takia. Palattuaan Simon keskittyi enemmän kaukalossa häiriköintiin.[13] Tuloksena kahden ottelun pelikielto väkivaltaisesta taklauksesta Anders Erikssonia kasvoihin[14] ja toinen samanlainen poikittaisesta mailasta Peter Popovicin kaulaan.[9] Runkosarjassa Simon teki 10 maalia ja 10 syöttöpistettä. Washington voitti runkosarjassa divisioonansa, mutta putosi jälleen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Pittsburghia vastaan. Simon oli tehoton saavuttaen vain yhden syöttöpisteen.[8]

Kauden 2001–2002 Simon pystyi pelaamaan kokonaan, ja hänen teki kaudella 14 maalia ja antoi 17 maalisyöttöä. Simon pelasi taas kovaa, mistä kertovat tuon kauden aikana hänelle tuomitut jäähyminuutit. Washington ei kuitenkaan selviytynyt pudotuspeleihin.[15]

Kauden 2002–2003 alussa Washington myi Simonin ja Andrei Nikolishinin Chicago Blackhawksiin. Washington sai kaupassa Michael Nylanderin ja varausvuoron.[16]

Capitalsin jälkeen Simonin tehot pienenivät. Loukkaantumisista toivuttuaan hänen pelaamistaan leimasivat useat pelikiellot, joita hän sai pelatessaan lyhyitä, parin kauden mittaisia jaksoja eri joukkueissa. Molemmilla Islanders-kausillaan Simonin kausi loppui ennätyspitkiin loppukauden kestäneisiin pelikieltoihin.[13]

Chicagossa Simon pelasi vain yhden kauden. Hän teki 12 maalia ja kuusi syöttöä, joka oli yhtä heikko suoritus, kuin loukkaantumisten vaivaamilla kausilla. Kauden jälkeen hän siirtyi vapaana agenttina New York Rangersiin. Rangers kuitenkin myi Simonin ja seitsemännen kierroksen varausvuoron jo samalla kaudella Calgary Flamesiin, josta Rangers sai Jamie McLennanin, Blair Bettsin ja Greg Mooren. Calgary sai Simonista tarvitsemaansa kokemusta ja voimaa pudotuspelejä varten[17], ja joukkue pääsikin Stanley Cup in loppuotteluihin, mutta hävisi ottelusarjan Tampa Bay Lightningille voitoin 4–3.[18]

Simon pelasi kaudet 2003–2004 ja 2005–2006 kohtalaisella menestyksellä, mutta Calgary ei halunnut uusia hänen sopimustaan. Calgary-kausien välissä työsulkukaudella 2004–2005 Simon ei pelannut missään. Vuonna 2004 hän oli jälleen kahdesti pelikiellossa. Ensimmäinen kiellon syynä oli, kun hän taklasi poikittaisella mailalla Tampa Bayn Ruslan Fedotenkoa, jonka jälkeen Simon vielä hyppäsi Fedotenkon päälle ja löi häntä.[19] Toisen Simon sai Sergei Zubovin kampittamisesta.[19]

Simon teki kesällä 2006 New York Islandersin kanssa kahden vuoden mittaisen sopimuksen. Hänen uransa Islandersissa on ollut kovassa vastatuulessa monien rikkeiden takia. Kausi 2006–2007 eteni hyvin, kunnes New Yorkin paikallisottelussa maaliskuussa 2007 Simon löi Rangersin Ryan Hollwegia mailalla päähän Hollwegin selkään taklauksen jälkeen.[20] Hollweg makasi pitkään jäässä, muttei saanut vakavia vammoja, koska Simonin maila osui ensin olkapäähän, joka heikensi iskua. Rangaistukseksi tapauksesta Simon sai 25 ottelun mittaisen pelikiellon ja joutui olemaan loppukauden sivussa. Pelikielto oli NHL:n historian pisin. Edellinen ennätys oli Marty McSorleyn 23 ottelua.[21]

Kauden 2007–2008 alussa Simonilla oli vielä viiden ottelun verran Hollweg-tapauksen pelikieltoa jäljellä. Hän ehti pelata 26 ottelua, kunnes taas joulukuussa 2007 Simon sai uuden ennätyspitkän ottelurangaistuksen – 30 ottelua – tilanteesta, jossa hän kaatoi Pittsburgh Penguinsin Jarkko Ruudun jäähän, astui hänen jalkansa päälle ja potkaisi luistimella sääreen.[6] Tapaus käynnisti keskustelun, mikä on NHL:ssä sallittua ja mikä rangaistavaa. Simon ei enää pelannut otteluakaan Islandersissa, vaan joukkue myi hänet Minnesota Wildiin Simonin vielä ollessa pelikiellossa. Islanders sai kaupassa Wildin kuudennen kierroksen varausvuoron vuoden 2008 varaustilaisuuteen.[22]

Wildissä Simon sai rinnalleen kaksi muuta tappelijaa, Derek Boogaardin ja Todd Fedorukin.[23] Simon pelasi pelikiellon loputtua kymmenen ottelua runkosarjassa ja kaksi pudotuspeleissä.[8]

Simon siirtyi kesällä 2008 pois Pohjois-Amerikasta, kun hän teki sopimuksen Vitjaz Tšehovin joukkueen kanssa. Tšehov pelaa Venäjän KHL-liigassa.[24] Simon toi mukanaan poliisikulttuurin KHL:ään, jossa aiemmin pelaajat keskittyivät taitokiekkoiluun ennemmin kuin vastustajan häirintään.[25] Ensimmäisellä KHL-kaudellaan Simon oli joukkueensa toiseksi paras pisteidentekijä kahdeksalla maalilla ja 20 syötöllä sekä koko liigan jäähytilastojen ensimmäinen 263 jäähyminuutillaan.[26][27] Tšehov ei selviytynyt pudotuspeleihin.[28]

Kaudella 2009–2010 Simon pelasi vain 30 ottelua ollen heikosti pärjänneen Tšehovin kolmanneksi paras pistemies.[29] Kauden aikana Simon pelasi KHL:n tähdistöottelussa,[30] kuten myös Tšehovin ja Avangard Omskin välisessä ottelussa, joka jouduttiin keskeyttämään joukkotappelun vuoksi.[31] Tšehov sijoittui liigassa toiseksi viimeiseksi.[32]

Kausi 2010–2011 oli viimeinen Simonin sopimuskausi Tšehovin kanssa. Hän pelasi toistamiseen KHL:n tähdistöottelussa. Siirtorajan umpeutuessa Tšehov karsi pelaajakustannuksiaan myymällä muun muassa Simonin OHK Dynamoon.[33] Kauden päätteeksi Dynamo karsi kokoonpanostaan ulkomaalaiset pelaajat.[34]

Kaudella 2011–2012 Simon jatkoi uraansa Metallurg Novokuznetskin joukkueessa.[35] Hän teki kauden aikana vain kolme maalia, mutta sai vuoden jatkosopimuksen. Kaudella 2012–2013 teki maalin ja kolme syöttöä 28 ottelussa. Kausi jäi Simonin viimeiseksi, ja hän päätti pelaajauransa keväällä 2013.