Chilentuoksusetri

Suvun tieteellinen nimi Austrocedrus on muodostettu latinan sanoista australis (eteläinen) ja cedrus (setri). Tieteellinen lajinimi chilensis ja suomenkielinen nimi viittaavat Chilen valtioon, mistä laji kuvattiin tieteelle.[2] Kasvin kotiseudulla Chilessä ja Argentiinassa siitä käytetään espanjankielisiä nimityksiä ciprès (sypressi) ja ciprès de la Cordillera (Kordillieerien sypressi).[2][3]

Chilentuoksusetri on ainavihanta yksi- tai monirunkoinen puu. Se kasvaa yleensä 15–20 metriä korkeaksi, mutta voi olosuhteista riippuen jäädä pensasmaiseksikin. Suurimmat yksilöt ovat noin 25 metriä korkeita ja rungon rinnankorkeusläpimitaltaan noin 1,5 metriä leveitä.[2] Latvuksen muoto vaihtelee kartiomaisesta pyöristyneeseen. Oksat ovat latvuksen alemmissa osissa vaakasuuntaisesti siirottavia, mutta lähellä latvaa yleensä kärjestään kohenevia. Versot haarautuvat tavallisesti vastakkaisina tai lähes vastakkaisina pareina. Kasvuversojen haarat levittäytyvät usein tasossa muodostaen litteitä versostoja. Pitkälti johteisten lehtikantojen peittämä versoranka saa ensin puna- tai oranssinruskean värityksen, mutta muuttuu myöhemmin harmaaksi. Rungon aluksi sileä kuori hilseilee pitkinä liuskoina. Vanhemmiten kuoresta tulee suomumaisina levyinä halkeilevaa uurteista kaarnaa.[2]

Lehdet ovat ruodittomia ja taimien varhaislehtiä lukuun ottamatta suomumaisia. Lehtiasento on ristikkäin vastakkainen.[2] Suomumaiset lehdet ovat tavallisesti kaksimuotoisia; ne ovat eriytyneet litteän verson ylä- ja alapinnalla kasvaviin litteisiin keskilehtiin sekä verson kapeilla sivuilla kasvaviin kourumaisiin laitalehtiin. Hyvin pienet, keskimäärin ainoastaan yhden millimetrin pituiset keskilehdet jäävät osittain suurempien laitalehtien alle piiloon. Johtoversojen lehdet ovat muodoltaan sivuversojen laita- ja keskilehden väliltä.[2] Ilmarakoja esiintyy jossakin määrin kaikilla lehtien pinnoilla. Niitä on kuitenkin eniten sillä lehden pinnalla, joka osoittaa verson alapintaa kohti. Ne muodostavat verson alapinnalle lähes valkoisia ilmarakojuovia.[2][3]

Chilentuoksusetri on yleensä kaksikotinen, jolloin hede- ja emikukinnot kehittyvät eri kasviyksilöihin, mutta jotkin yksilöt saattavat tuottaa sekä hede- että emikukintoja. Kukinnot kehittyvät yksittäin versojen kärkiin.[2]

Hedekukinto eli hedekäpy on yleensä viidestä seitsemään millimetriä pitkä ja kahdesta kolmeen millimetriä leveä. Se koostuu 12–20 rankaan ristikkäin vastakkaisesti asettuneesta hedelehdestä. Hedelehdet ovat limittäisiä ja muodoltaan hieman kilpimäisiä, mutta kärjestään pitkäsuippuisia. Hedelehden abaksiaalisella pinnalla eli alapinnalla on kolmesta neljään siitepölyä tuottavaa pölylokeroa.[2]

Emikukinto eli käpy on muodoltaan pitkänpyöreän munanmuotoinen ja kypsänä yleensä 7–14 millimetriä pitkä sekä neljästä seitsemään millimetriä leveä. Käpy koostuu neljästä käpysuomusta, jotka ovat asettuneet rankaan kahdeksi ristikkäin vastakkaiseksi pariksi. Yksittäinen käpysuomu muodostuu yhteenkasvettuneesta emisuomusta ja peitinsuomusta. Käpysuomussa on subapikaalinen peitinsuomun kärjestä muodostuva ota. Kävyn kaksi käpysuomuparia ovat keskenään hyvin erikokoisia. Ainoastaan kärjenpuoleinen käpysuomupari on hedelmällinen ja tuottaa siemeniä. Kärjenpuoleisen suomuparin käpysuomut ovat noin kaksi kertaa tyvenpuoleisen parin suomujen kokoisia. Käpysuomujen avauduttua kävyn rangan kärki erottuu kärjimmäisen suomuparin välissä kahdesta kolmeen millimetriä pitkänä kartiomaisena tai nuijamaisena ulokkeena, jota kutsutaan columellaksi. Yksi käpy tuottaa tavallisesti kahdesta neljään siementä.[2]

Siemen on kulmikkaan munanmuotoinen ja keskimäärin noin neljä millimetriä pitkä sekä 2,5 millimetriä leveä. Siemenellä on kaksi hyvin erikokoista lenninsiipeä, joista suurempi on kuudesta kahdeksaan millimetriä pitkä ja pienempi surkastunut.[2]

• 
  Oksia ja rungon kuorta.
• 
  Litteillä versoilla on pitkiä laitalehtiä ja lyhyitä keskilehtiä.
• 
  Pienet hedekävyt kasvavat tiheässä lyhyiden versojen kärjissä.
• 
  Kävyt koostuvat vain neljästä käpysuomusta.

Chilentuoksusetri on sypressikasvien heimon alaheimoon Callitroideae kuuluva havupuulaji.[5] Se kuvattiin tieteellisesti alun perin eri alaheimoon kuuluvan tuijien suvun (Thuja) lajina, luokiteltiin 1800-luvulta 1950-luvulle yleensä sukuun Libocedrus, ja lopulta siirrettiin omaan yksilajiseen sukuunsa vuonna 1954.[2] 2000-luvulta alkaen tehtyjen Molekyylibiologisten genetiikan tutkimusten mukaan chilentuoksusetri ei ole erityisen läheistä sukua Libocedrus-suvunkaan kanssa. Genetiikan perusteella chilentuoksusetri muodostaa yksin sisarryhmän kladille, joka sisältää kaikki muut Callitroideae-alaheimon kasvit sukua Papuacedrus lukuun ottamatta.[5]

Chilentuoksusetri voi elää satoja vuosia vanhaksi. Korkein vuosilustoista laskettu ikä on ollut noin 850 vuotta, mutta joidenkin tarkasti mittaamattomien puiden on väitetty olevan noin 1 500 vuotta vanhoja.[3] Chilentuoksusetrin luonnollinen lisäys voi tapahtua suvullisesti siemenistä, mutta myös suvuttomasti taivukkaista.[6]

Chilentuoksusetri kasvaa luonnonvaraisena Etelä-Amerikan eteläosissa Andien vuoristossa leveysasteelta 32° S leveysasteelle 44° S. Sitä esiintyy Chilessä Biobíon, Araucanían, Los Lagosin, Maulen, O'Higginsin ja Santiagon alueiden sekä Argentiinassa Chubutin, Neuquénin ja Río Negron maakuntien alueilla.[2]

Chilen Biobíon Antucovuoren rinteillä on laajoja chilentuoksusetrimetsiä.[1]

Chilentuoksusetri kasvaa monentyyppisissä vuoristometsissä. Lajin levinneisyysalue on huomattavan pitkä pohjois-eteläsuunnassa ja käsittää useita eri ilmastotyyppejä. Sen elinalueet sijaitsevat 100–2 200 metrin korkeudella merenpinnan yläpuolella.[1] Levinneisyysalueensa pohjoisosien välimerenilmastossa chilentuoksusetri kasvaa tyypillisesti korkealla vuorten länsirinteillä, kun taas alueen eteläosien viileässä aroilmastossa se kasvaa yleensä itärinteillä.[2]

Chilentuoksusetri muodostaa monesti yksilajisia metsiköitä. Se kasvaa usein myös sekametsissä, joiden toinen valtapuulaji on tummaetelänpyökki (Nothofagus dombeyi).[7] Lajin levinneisyyden pohjoisosissa Chilessä sen seuralaislajeja voivat olla suopapuu (Quillaja saponaria), Cryptocarya alba, Kageneckia oblonga ja Lithraea caustica. Etelämpänä se kasvaa monesti kiilaetelänpyökin (Nothofagus obliqua) kanssa sekä varsinkin jokilaaksoissa chilenpodokarpuksen (Prumnopitys andina) kanssa. Etelässä Argentiinassa chilentuoksusetrin seuralaislajistoon kuuluvia puita ja pensaita ovat chilenaraukaria (Araucaria araucana), chilenkelasti (Maytenus boaria), Maytenus chubutensis, chilenloimunokka (Embothrium coccineum), Lomatia hirsuta ja useat etelänpyökkilajit (Nothofagus).[1]

Chilentuoksusetri menestyy usealla eri maannostyypillä. Se on lajina vähemmän vaativa kasvualustansa suhteen kuin monet muut elinalueensa puulajit. Puu kasvaakin levinneisyysalueensa sateisissa eteläosissa usein tuliperäisillä, hiekkakivi- tai graniittikallioilla, joilla kilpailevat lajit eivät selviä, kun taas paremmalla maalla samassa ilmastossa chilentuoksusetri ei yleensä pysty kilpailemaan nopeakasvuisempien etelänpyökkien kanssa. Patagonian arojen reuna-alueiden kallioilla pienikokoiseksi jäävä chilentuoksusetri on usein ainoa paikalla ollenkaan menestyvä puulaji.[7]

Chilentuoksusetriä pidetään jossakin määrin pioneeripuulajina ekologisessa sukkessiossa, koska se levittäytyy nopeasti luonnonmullistusten raivaamille alueille.[7]

Chilentuoksusetrin tuoksuvaa ja kestävää puuta käytetään puurakentamiseen, sisustukseen ja huonekalujen valmistukseen. Lajia on käytetty harvakseltaan myös koristepuuna, ja koristekäyttöön jalostetuista lajikkeista on mainintoja 1800-luvulta, mutta nämä ovat saattaneet sittemmin kadota. Istutettuna laji muodostaa usein luonnonvaraisista puista poikkeavan pystyoksaisen latvuksen, samalla tavalla kuin laajemmin koristepuuna käytetty oregonintuoksusetri (Calocedrus decurrens).[7]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) on määritellyt uhanalaisuusluokituksessaan chilentuoksusetrin silmälläpidettäväksi lajiksi.[1] Laji on toistaiseksi ollut suhteellisen runsaslukuinen, mutta jatkuvat metsänhakkuut ovat jatkuvasti supistaneet sen elinalaa.[7] Lisäksi luontaiset chilentuoksusetrimetsät on korvattu monin paikoin istutusmetsillä, joissa kasvatetaan metsäteollisuuden käyttöön pohjoiselta pallonpuoliskolta tuotuja mäntyjä (Pinus) ja australialaisia eukalyptuksia (Eucalyptus).[7][1]

• Farjon, Aljos: A Handbook of the World's Conifers, s. 220. Leiden: Brill, 2010. ISBN 9789004177185. (englanniksi)