Chilenflamingo

Chilenflamingoilla on muiden flamingojen tapaan erittäin pitkät jalat ja kaula. Flamingoa (Phoenicopterus roseus) hieman pienempi, voimakkaasti alaspäin taipuneessa nokassa yli puolet mustaa, harmaissa jaloissa punaiset polvet ja varpaat. Myös kaulan höyhenys on punaisempaa.[2]

Chilenflamingoa esiintyy Etelä-Amerikan etelä- ja länsiosissa. Sitä tavataan lähes koko Argentiinassa, hieman pienemmin osin Chilessä ja Boliviassa, Perun ja Ecuadorin rannikkoalueilla, sekä harvinaisena Paraguayssa. Se talvehtii harvalukuisena Uruguayn rannikolla ja Brasilian kaakkoisrannikolla.[1]

1970-luvulla lajin maailmanlaajuiseksi yksilömääräksi arvioitiin 500 000 lintua, mutta kanta on heikentynyt siitä ja nykyään lintuja on enintään 200 000: 100 000 Argentiinassa, 30 000 Chilessä, ja kymmeniä tuhansia Perussa ja Boliviassa. [1]

Chilenflamingoa pidetään puistolintuna Euroopassa, ja ajoittain esiintyykin tarhakarkulaisia, myös Suomessa.[2]

Chilenflamingo viihtyy rannikolla liejuisilla rannoilla, laguuneissa, jokisuilla, suola- ja murtovesissä, aina 4500 metrin korkeuteen suolajärviin. Laji vaati pesimäpaikaltaan suolavettä ja saaria, joita ympäröivät laajat liejualueet, jotka eivät ole jokavuotisia.[1]

Chilenflamingo siivilöi nokallaan vedestä pieniä vesieläimiä ja planktonia.[2]

Chilenflamingo pesii yhdyskunnissa ja rakentaa kekomaisen pesänsä savesta. Se ei pesi vuosittain.[2]

Chilenflamingon munat ovat todennäköisesti joutuneet intensiivisen keräilyn kohteeksi ihmisten saavuttua Etelä-Amerikkaan, ja etenkin viime vuosina munakeräilijät ovat olleet syypäitä chilenflamingon pesintöjen epäonnistumiseen Boliviassa.[1]

Chilenflamingojen tärkeimmän pesimä-alueen Argentiinassa sijaitsevan Mar Chiquitan populaatio on vaarassa, koska vesivarat hupenevat niiden johdettaessa kasteluun. Myös kaivosteollisuus on muuttanut lajin elinympäristöjä.[1]

Chilenflamingo kärsii myös metsästyksestä ja turismin aiheuttamasta häirinnästä.[1]

Eri-ikäisiä chilenflamingoja. Punaiset vanhoja ja harmaat nuoria.