Charlotte Despard

Charlotte Despard (o.s. French; 15. kesäkuuta 1844 Edinburgh – 10. marraskuuta 1939 Belfast, Pohjois-Irlanti)[1] oli brittiläinen poliittinen aktivisti, kirjailija ja suffragetti. Hän oli tunnettu naisten oikeuksien esitaistelija, sosialisti ja irlantilaisen nationalismin tukija. Hän asui ja vaikutti vanhemmalla iällä Irlannissa.

Charlotte Despard.

Tausta

Despard kuului Frenchin sukuun, joka oli lähtöisin Irlannin Roscommonista mutta asettunut sittemmin Englantiin. Hänen isänsä oli Britannian merivoimissa palvellut upseeri ja äitinsä varakas perijätär. Hänen nuorempia sisaruksiaan olivat sotamarsalkka John French ja suffragetti Katherine Harley. Perhe asui vuodesta 1850 Kentin Ripplessä, mutta isä kuoli varhain ja äiti vajosi sen jälkeen mielisairauteen.[1][2][3] Despard sai nuorena kotiopetusta ja kävi yksityiskouluja. Hän nai vuonna 1870 hugenottitaustaiseen irlantilaiseen maalaisaatelisukuun kuuluneen varakkaan kauppiaan Maximilian Despardin. He matkustivat yhdessä pitkin maailmaa mutta eivät saaneet lapsia. Maximilian kuoli vuonna 1890, jolloin Charlotte Despardista tuli varakas leski.[2][3]

Toiminta Englannissa

Despard ryhtyi aviomiehensä kannustamana kirjailijaksi ja julkaisi vuosina 1874–1890 kymmenen romaania, joista ensimmäinen oli Chaste as ice, pure as snow. Pääosa romaaneista oli romanttisia rakkaustarinoita, mutta köyhästä tehdastyöläisestä kertova A voice from the dim millions (1884) herätti huomiota yhteiskunnallisella radikalismillaan.[4][2][3] Jäätyään leskeksi Despard muutti Lontoon köyhään Battersean työläiskaupunginosaan, jossa hän alkoi harjoittaa hyväntekeväisyyttä perustamalla äitiysklinikoita, poikakerhoja ja työttömien kansankeittiön. Hänet valittiin vuonna 1894 Lontoon Lambethin paikalliseen köyhäinhoitolautakuntaan (poor law board).[2][4] Tavattuaan Edward Avelingin ja Eleanor Marxin Despard alkoi kannattaa sosialismia ja liittyi varhaiseen sosialistiseen puolueeseen Social Democratic Federationiin sekä sittemmin Independent Labour Partyyn.[2]

Despard kääntyi vuonna 1898 protestantista katoliseksi.[2] Hän oli kiinnostunut myös teosofiasta, buddhalaisuudesta ja spiritualismista.[3][2] Lisäksi hän ryhtyi kasvissyöjäksi.[3]

Despard kuului naisten äänioikeutta vaatineeseen National Union of Women’s Suffrage Societies -järjestöön,[4] josta hän siirtyi vuonna 1906 radikaalimpaan Women’s Social and Political Unioniin (WSPU) ja toimi jonkin aikaa sen sihteerinä. Hänet pidätettiin lokakuussa 1906 WSPU:n mielensoituksessa parlamenttitalolla, ja hän joutui seuraavana vuonna viettämään kolme viikkoa Hollowayn naisvankilassa. Despard oli tyytymätön Emmeline Pankhurstin ja tämän perheen itsevaltaiseen tapaan johtaa WSPU:ta, joten hän jätti järjestön ja osallistui lokakuussa 1907 samoja tavoitteita ajaneen Women’s Freedom Leaguen (WFL) perustamiseen.[3][2][4] Despard toimi WFL:n puheenjohtajana ja ohjasi sitä käyttämään väkivallattomia poliittisia painostuskeinoja kuten verojen maksamisesta pidättäytymistä. Hän kirjoitti useita pamfletteja naisasiakysymyksestä sekä artikkeleita järjestönsä lehteen The Voteen.[2][4]

Ensimmäisen maailmansodan aikana Despard kannatti pasifismia ja liittyi Naisten kansainväliseen rauhan ja vapauden liittoon.[3][2] Hänen veljensä John oli samaan aikaan brittijoukkojen ylipäällikkönä Ranskassa. Naisten saatua äänioikeuden vuonna 1918 Despard erosi WFL:n johdosta.[1] Hän oli saman vuoden parlamenttivaaleissa työväenpuolueen ehdokkaana Batterseassa mutta ei tullut valituksi.[2][3][4]

Toiminta Irlannissa

Despard oli kiinnostunut Irlannin asioista. Irlannin itsenäisyyssodan aikana hän ryhtyi tukemaan itsenäisyysmielistä Sinn Féin -puoluetta, vaikka hänen veljensä oli samaan aikaan Irlannin lordiluutnanttina johtamassa taistelua separatisteja vastaan. Vuonna 1921 Despard ja Maud Gonne kiersivät lounais-Irlannissa keräämässä tietoja brittihalinnon värväämien Black and Tans -apupoliisivoimien väkivaltaisuuksista. Saman vuoden lopulla Despard muutti asumaan Dubliniin Irlantiin. Irlannin sisällissodan aikana hän perusti Gonnen kanssa vangittuja kapinallisia ja näiden perheitä tukeneen Women’s Prisoners’ Defence Leaguen ja toimi sen puheenjohtajana, kunnes Irlannin viranomaiset kielsivät järjestön tammikuussa 1923. Tarjotakseen työpaikkoja sisällissodan hävinneille kapinallisille Despard perusti vuonna 1924 kannattamattomaksi osoittautuneen hillotehtaan.[2][3]

Despard kuului vuonna 1926 perustetun kommunistisen Irlannin työväenpuolueen (Irish Workers’ Party) johtoon ja rahoitti sitä. Hän oli myös ”Neuvosto-Venäjän ystävät” -nimisen järjestön sihteeri ja vieraili vuonna 1930 Neuvostoliitossa, jonka saavutuksista hän oli hyvin vaikuttunut.[2][3] Sen jälkeen hän liittyi myös Ison-Britannian kommunistiseen puolueeseen.[4] Toisaalta vuoden 1932 Irlannin parlamenttivaaleissa Despard tuki maltillista tasavaltalaista Éamon de Valeraa. Petyttyään Irlannin politiikkaan Despard muutti vuonna 1934 Pohjois-Irlantiin, ensin Belfastiin ja seuraavana vuonna Antrimin Whiteheadiin. Hän kuoli 95-vuotiaana sairaalassa kaaduttuaan kotonaan.[3] Hänet haudattiin Dublinin Glasnevinin hautausmaalle.[2][3]

Teoksia
  • Chaste as Ice, Pure as Snow (1874)
  • A Modern Iago (1879)
  • A voice from the dim millions (1884)
  • The Rajah’s Heir (1890)
  • Outlawed (1908), Mabel Collinsin kanssa
  • Women in the Nation (1909)
  • Women in the New Era (1910)
  • Theosophy and the Women’s Movement (1913)

Lähteet
  1. Margaret Mulvihill: Despard [née French], Charlotte (englanniksi) Oxford Dictionary of National Biography (2020). Viitattu 6.5.2023.
  2. Frances Clarke: Despard, Charlotte (englanniksi) Dictionary of Irish Biography (2009). Viitattu 6.5.2023.
  3. Despard, Charlotte (1844–1939) (englanniksi) Women in World History: A Biographical Encyclopedia (2002), Encyclopedia.com. Viitattu 6.5.2023.
  4. John Simkin: Charlotte Despard (englanniksi) Spartacus Educational. Viitattu 6.5.2023.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.