Charlotte Dacre

Charlotte Kingin tarkkaa syntymäpäivää ei tiedetä. Hänen isänsä oli juutalaistaustainen rahanlainaaja Jonathan King (s. Jacob Rey) ja äitinsä tämän ensimmäinen vaimo Deborah Lara. Charlotte ja hänen siskonsa Sophia King saivat hyvän koulutuksen ja matkustelivat nuoruudessaan paljon, ja molemmista tuli myöhemmin kauhukirjailijoita. Todennäköisesti siskokset saivat vaikutteita radikaali Robert Merryltä ja tämän ympärille syntyneeltä runoilijapiiri Della Cruscansilta.[2]

1790-luvulla King alkoi kirjoitella Morning Heraldiin salanimellä Rosa Matilda. Vuonna 1798 Kingin sisarukset julkaisivat runokokoelman Trifles from Helicon, jossa esittivät julkisen kiitoksen isänsä tarjoamasta koulutuksesta ja puolustivat tätä prostituoitujen esittämiltä väkivaltasyytöksiltä. Vuonna 1805 ilmestyivät runokokoelma Hours of Solitude ja goottilainen romaani The Confessions of the Nun of St. Omer. Seuraavana vuonna Dacre julkaisi tunnetuimman romaaninsa Zofloya, or the Mor.[2] Romaaneissaan hän omaksui taiteilijanimen Charlotte Dacre.[1] Hän sävelsi myös balladeja ja tuli niiden tekijänä suosituksi.[2]

Vuonna 1815 Dacre avioitui Morning Postin toimittajan Nicholas Byrnen kanssa. Dacre alkoi kirjoittaa lehteen vanhalla nimimerkillään Rosa Matilda ja tuli tunnetuksi whigien, radikaalien ja Napoleonin kiihkeänä vastustajana. Vuonna 1809 Lordi Byron pilkkasi Dacrea satiirissaan English Bards and Scotch Reviewers ja kuvasi tämän hurskastelevan ruikuttajan arkkityypiksi.[2]

Dacre kuoli marraskuussa 1825 pitkän sairauden päätteeksi.[2]

Dacre tunnetaan parhaiten goottilaisista romaaneistaan.[1] Niissä on nähty vaikutteita Matthew Lewisin Munkista ja Mary Wollstonecraftin ajatuksista. Dacren suosituin romaani Zofloya (1806) muistuttaa Munkkia mutta on kerrottu naisen näkökulmasta. Teoksessa on eroottisia aineksia ja se innoitti Percy Shelleyn varhaista kirjoitelmaa Zastrozzi (1810). Hän oli arvostettu ja laajalti luettu kirjailija.[2]

Runoissaan Dacre ilmaisi voimakasta mutta tukahdutettua toivekkuutta ja halua, ja niiden huhuttiin innoittaneen Lordi Byronin esikoiskokoelmaa Hours of Idleness (1809). Hakuteos The Poetical Register (1811) sen sijaan suhtautui Rosa Matildan runoihin kielteisesti ja katsoi niiden heijastavan ”valitettavia puutteita maussa ja arvostelukyvyssä”.[1]

Dacren varhaisten teosten maailmankuva on liberaali ja radikaali, mutta 1800-luvun ensikymmenen puolivälissä hänen kirjoituksiinsa alkoi ilmestyä konservatiivisia ja vastavallankumouksellisia näkemyksiä. Avioliittonsa myötä Dacre omaksui lopullisesti radikalisminvastaisen ja järjestäytyneeseen uskontoon myönteisesti suhtautuvan maailmankatsomuksen. Valistukseen hän suhtautui varautuneesti mutta ylisti Yrjö IV:ttä ja omisti tälle rapsodian George the Fourth (1822).[2]

Monissa romaaneissaan Dacre kuvaa isäänsä ja tämän rakastajattaria pisteliääseen sävyyn. Jonathan King oli hylännyt Dacren juutalaisen äidin ja asettunut elämään Lady Lanesborough’n kanssa, mikä järkytti Dacrea ja osaltaan vaikutti hänen maailmankuvansa muutokseen.[2]

• Trifles of Helicon (runokokoelma, 1798, kirjoitettu Sophia Kingin kanssa)
• Hours of Solitude (runokokoelma, 1805)
• Confessions of the Nun of St. Omer (romaani, 1805)
• Zofloya (romaani, 1806)
• The Libertine (romaani, 1807)
• The Passions (romaani, 1811)
• George the Fourth (runo, 1822)