Charles Nunzio

Nunzio syntyi Sisiliassa, pienessä Cattafin kaupungissa. Hän muutti Yhdysvaltoihin äitinsä kanssa kahdeksanvuotiaana, viittä vuotta aikaisemmin muuttaneen isänsä jäljessä.[3]

Nunzion isä oli alkanut soittaa kromaattista harmonikkaa jo Italiassa asuessaan ja hänestä tuli myös Charlesin ensimmäinen opettaja. Kahdeksanvuotiaalle pojalle hankittiin erikoisvalmisteinen pianoharmonikka Antonio Buttilta, jossa oli 39 diskanttikosketinta ja 120 bassokosketinta. Isä käytti hankintaan kaikki siihenastiset säästönsä, 700 dollaria.[3]

Nunzio jatkoi musiikinopiskelua Nino Stramandinon johdolla. Stramandinon erikoisalaa oli säveltapailu ja Nunzio kertookin opiskelleensa nuottien ja rytmin hahmotusta jopa kaksi vuotta, soittamatta tunneillaan juurikaan itse instrumenttia. Stramandinon jälkeen opettajaksi tuli Frank Umbriaco New Yorkin East sidella. Charles kulki soittotunneille sunnuntaisin kaksi tuntia suuntaansa isänsä kanssa kodistaan Newarkista junilla ja raitiovaunuilla, kaikkiaan kahdeksan vuoden ajan. Nunzio jatkoi soitto-opintojaan Pietro Frosinin johdolla viisi vuotta, minkä johdosta heistä tuli myös hyvät ystävät.[3]

Pietro Deiro pyysi nuorta Nunziota hoitamaan tämän sijaisuutta Deiron viikoittaisessa radio-ohjelmassa 1920-luvun lopulla. Deiro ja Frank Gaviani olivat tuolloin kiertueella Kaliforniassa. Nunzio otti myös Deiron opetustehtävien sijaisuuden hoitaakseen. Samoihin aikoihin hänellä oli jo myös oma harmonikkakoulu Newarkissa. Nunzio alkoi myös hoitaa Frosinin sijaisuuksia WOR-radioasemalla Frosinin sairastellessa.[3]

Nunzio ehti olla mukana lyhyen aikaa The Capitol Accordionists -kvintetin kanssa RKO Keith Circuit -vaudeville-kiertueella Yhdysvaltojen itärannikolla. Vitaphone-äänielokuvien yleistyessä vaudevillen suosio kuitenkin laski nopeasti ja Nunzio palasi opettamisen ja konserttiesiintymisten pariin.[3]

Opiskeltuaan musiikinteoriaa ja sävellystä, Nunzio alkoi säveltää omia soolonumeroita. Hän myös sovitti lukuisia teoksia harmonikalle ja orkesterille, eritoten vuonna 1933.[3]

Charles Nunzio perusti oman harmonikkakoulun Carnegie Hall -rakennukseen vuonna 1937. Hän antoi opetusta kolmena päivänä viikossa.[4] Samana vuonna Soprani-harmonikkayhtiö käytti Nunziota Castelfidardon tehtaillaan, missä hän toi esiin useita ajatuksiaan soittimen kehittämiseksi erityisesti Yhdysvaltojen markkinoille. Soprani alkoi tuottaa harmonikan häkkiin kiinnitettyjä rekisterinvaihtajia eli ”koplareita” Nunzion aloitteesta – aiemmin Soprani-harmonikkojen rekisterit olivat sijainneet soittimen kahvaosassa. Nunzio antoi matkallaan myös useita konsertteja ja vastaanotti Italian hallitukselta kultaisen Rolex-kellon. Harmonikkateollisuus ja -vienti erityisesti Yhdysvaltoihin oli tuona aikana huipussaan ja muun muassa Sopranin palveluksessa oli jopa 800 työntekijää.[3]

Yhdysvaltoihin palattuaan Nunzio jatkoi opetustyötä ja esiintymisiä. Frosinin radio-ohjelmien lisäksi, joita oli kuutena aamuna viikossa, hän oli usein myös Joe Bivianon ja Charles Magnanten radioesiintymisten sijaisena. Nunzio esiintyi omien sanojensa mukaan parhaimmillaan jopa 35 radio-ohjelmassa viikossa 1930-luvun loppupuolella, WOR-, NBC-, CBS-, WOV- ja WINS-radioasemilla. Hän myös levytti Decca-, Victor- ja Columbia-yhtiöille.[3]

Vuosina 1937–1939 Nunzio konsertoi laajalti muun muassa New Jerseyssä, New Yorkissa, Bostonissa, Dallasissa, Los Angelesissa, Detroitissa, Lontoossa, Pariisissa, Wienissä, Italiassa sekä Saksassa. Nunzion oma harmonikkaorkesteri esiintyi myös New Yorkin maailmannäyttelyssä vuonna 1939.[3]

Nunzio jatkoi aktiivista uraansa 1940-luvulla. Hän esiintyi CBS:n radio-ohjelmassa Carl Hoffin 28-henkisen orkesterin solistina 1940 ja säesti Arthur Tracya. Vuonna 1942 Nunzio soitti usean kuukauden ajan the Jersey Shore Seabright Yacht Club -yökerhossa, jonne useat aikansa Broadway-kuuluisuudet tulivat rentoutumaan näytäntöjen jälkeen. Sodan sytyttyä Nunzio liittyi laivastoon, jossa hän toimi viihdytyskiertueilla ja -tehtävissä vuoden 1945 loppuun saakka.[3] Nunziolle kehitettiin hänen nimeään kantava harmonikkamalli, ”Nunziola”, 1940-luvulla.[4]

Nunzion omien sanojen mukaan hänen opettajanuransa kohokohta oli hänen oppilaansa Donald Hulmen voitto harmonikan maailmanmestaruuskilpailuissa Italian Pallanzassa 1960.[3] Samana vuonna hänet valittiin Accordion Teachers Guild -järjestön puheenjohtajaksi.[4]

Nunzio lopetti harmonikkakoulunsa 1972 ja hän muutti Basking Ridgeen 1977. Hänellä oli mittava kokoelma harmonikkoja ja hänellä oli laaja tietämys harmonikkojen korjaamisesta ja virityksestä. Hänellä on myös patentti niin sanottuun Kuehlin melodiabassoharmonikkaan, minkä hän kehitty yhdessä chicagolaisen William ”Bud” Kuehlin kanssa.[4] Vuonna 1982 Nunzio vieraili Kiinassa Tianjinissa Parrot-harmonikkatehtaan johtajan kutsumana[3] ja hän konsultoi harmonikkatehdasta tuotekehityksessä[4].

Charles Nunzion viimeinen konserttiesiintyminen oli 2. maaliskuuta 2002 American Accordion Musicological Societyn vuosittaisessa kokouksessa. Samassa tilanteessa kyseinen yhdistys palkitsi hänet yli 70 vuotta kestäneestä urastaan. Hän antoi soittotunteja yhä 91-vuotiaana, harjoitteli harmonikansoittoa, sekä sovitti musiikkia.[4]

Nunzion isän kuolema vuonna 1939 oli hänelle raskas menetys. Hän tapasi vaimonsa Helenin, joka toimi lukion englannin ja draaman opettajana, vuonna 1940. Pariskunta avioitui heinäkuussa 1941 ja heillä oli kaksi poikaa, John ja Charles.[3]

• Charles Nunzion sivusto