Charles Nungesser

Kun ensimmäinen maailmansota syttyi heinäkuussa 1914, Nungesser palasi Ranskaan ja liittyi ratsuväkirykmenttiin. Eräällä partiointiretkellä hän ja muutamat muut sotilaat valtavasivat saksalaisen partioauton surmattuaan ensin sen matkustajat. Tämä teki vaikutuksen hänen esimiehiinsä, minkä ansiosta hänelle myönnettiin Medaille Militaire -kunniamerkki ja hänen siirtoanomuksensa ilmavoimiin hyväksyttiin.

Nungesserin Nieuport Ni 17 -lentokone. Hävittäjälentokoneen rungossa on sama sydämenmuotoinen kuoleman symboli, joka oli maalattu Valkolintu-koneeseen

Läpäistyään sotilaslentäjän koulutuksen Nungesser sijoitettiin lentomuodostelma VB106:een, missä hän pudotti ensimmäisen viholliskoneensa heinäkuussa 1915. Tästä hänelle myönnettiin Croix de Guerre -kunniamitali. Marraskuussa 1915 hän sai siirron lentomuodostelma N.65:een. Myöhemmin Nungesser liittyi Lafayette-lentueeseen, joka koostui yhdysvaltalaisista vapaaehtoisista. Vuoden 1916 lopussa hän oli saavuttanut 21 ilmataisteluvoittoa.

Huolimatta ansioistaan taistelulentäjänä Nungesser oli arestirangaistuksen alaisena useita kertoja lennettyään ilman lupaa. Hän ei pitänyt tiukasta sotilaskurista ja meni Pariisiin nautiskelemaan alkoholista ja naisten seurasta niin usein kuin mahdollista. Hän oli johtava sotilaspilotti, jonka taistelutaidot saksalaisia vastaan olivat laajasti uutisoitu aihe Ranskassa. Nungesserin ulkonäkö ja persoonallisuus sekä hänen mielenkiintonsa kohteet (vaara, kauniit naiset, viini ja nopeat autot) tekivät hänestä stereotyyppisen taistelulentäjän ruumiillistuman. Vastakohtana epäsosiaalisena pidetylle René Fonckille Nungesser oli pidetty henkilö taistelutoveriensa keskuudessa. Tammikuussa 1916 hän joutui pahaan kolariin, jossa hänen molemmat jalkansa murtuivat. Hän ontui loukkaantumisten takia usein niin pahasti, että hänet piti auttaa ohjaamoon.

Kun ensimmäinen maailmansota oli päättynyt marraskuussa 1918, Nungesser yritti perustaa lentokoulua, mutta hän ei saanut houkuteltua siihen tarpeeksi paljon oppilaita. Sodanjälkeinen taloudellinen taantuma oli jättänyt monia sotaveteraaneja työttömäksi, joten Nungesser päätti kokeilla mahdollisuuksiaan elokuvateollisuuden parissa Yhdysvalloissa, missä lentäjäsankarien teot olivat suosittu elokuvien aihe. Kun hän oli tekemässä The Dawn Patrol -elokuvaa, hän kiinnostui yrityksesta tehdä Atlantin ylittävä lento ja kertoi ystävilleen, että hänen seuraava matkansa tapahtuisi lentäen.

François Coli, lentosuunnistaja joka oli tunnettu historiallisista lennoista Välimerellä, oli suunnitellut Atlantin ylittävää lentoa vuodesta 1923 lähtien yhdessä taistelutoverinsa Paul Tarasconin kanssa. Kun Tarascon joutui luopumaan lennosta loukkaannuttuaan kolarissa, Nungesser tuli hänen korvaajakseen. Nungesser ja Coli aloittivat lentonsa Le Bourgetin lentokentältä Pariisista 8. toukokuuta 1927 päämääränään New York. Heidän 160 hv moottorilla varustettu koneensa oli nimeltään Valkolintu (L'Oiseau Blanc)[1] ja ohjaamon alapuolelle kylkiin oli maalattu kopio Nungesserin ensimmäisen maailmansodan aikana käyttämästä kuoleman vertauskuvasta. Lentäjät pitivät kuviota suojelevana maskottina.

Heidän koneensa nähtiin viimeisen kerran ylittämässä Irlantia ja kun he eivät koskaan saapuneet perille, oletettiin että he olivat pudonneet Atlantin valtamereen. Kaksi viikkoa katoamisen jälkeen amerikkalainen lentäjä Charles Lindbergh onnistui yksinlennossaan New Yorkista Pariisiin ja sai sankarin vastaanoton ranskalaisilta, vaikka he surivat Nungesserin ja Colin katoamista. Vuosien saatossa on yritetty selvittää useita kertoja, mitä Nungesserille ja Colille tapahtui. Useat uskovat lentokoneen syöksyneen Atlanttiin, mutta johtavana vaihtoehtoisena teoriana pidetään koneen putoamista Maineen. Jäännöksiä koneesta ja lentäjien ruumiista ei ole kuitenkaan koskaan löydetty.