Charles Nodier

Charles Nodier (29. huhtikuuta 1780 Besançon, Ranska – 27. tammikuuta 1844 Pariisi, Ranska) oli ranskalainen kirjailija ja kirjastonhoitaja.[2] Hän oli varhaisromantiikan kauden johtavia kirjailijoita.

Charles Nodier
Henkilötiedot
Syntynyt	29. huhtikuuta 1780 Besançon, Ranska
Kuollut	27. tammikuuta 1844 (63 vuotta) Pariisi, Ranska
Ammatti	kirjailija, kirjastonhoitaja
Kirjailija
Salanimi	Maxime Odin, Docteur Néophobus ja Carlo Nodier [1]
Äidinkieli	ranska
Tuotannon kieli	ranska
Muuta tietoa
Ranskan akatemian jäsen
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Nodierista, tuli 1797 kirjastonhoitaja Besançoniin, missä julkaisi kaksi hyönteistieteellistä teosta. Menetettyään paikkansa Nodier siirtyi Pariisiin. tutki siellä muiden maiden kirjallisuutta ja kirjoitti Wertheriä jäljittelevät romaanit Les proscrits (1802) ja Le peintre de Saltzbourg (1803). Hänestä tuli nyt yksi kirjallisen vallankumouksen johtajia, joskaan hän ei ollut ankarauskoinen romantikko. Satiirinen oodi La Napoléone (1802) tuotti Nodierille vankeutta. Sittemmin hän joutui välttelemään Pariisia, ja vuoteen 1814 hän vietti harhailevaa elämää. Restauraation aikana hänestä tuli innokas rojalisti. Hän sai aateliskirjan, pääsi 1823 arsenaalin ylikirjastonhoitajaksi, 1833 Ranskan akatemian jäseneksi.[3]

Nodier oli luonnontutkija, grammaatikko. historioitsija, politikoitsija, runoilija ja romaaninkirjoittaja. Oivallinen, yksinkertainen, kuultavan selkeä tyyli kannattaa hänen runsasta tuotantoaan. Nodierin värikkäistä ja jännittävistä romaaneista merkittäviä ovat muun muassa Jean Sbogar, Thérèse Aubert, Smarra, ou les démons de la nuit. Le roi de Bohème et ses sept châteaux, La fée aux miettes, Mademoiselle de Marsan (1832–1834, Œuvres de Nodier), historiallisista teoksista Le dernier banquet des Girondins (1833).[3]

Nodier julkaisi vuonna 1830 fantasiakirjallisuuden manifestin Du fantastique en littérature. Sen mukaan tarut alkavat siitä, mihin sovinnaisuuksien ja totuuksien maailma loppuu. Näin katsoen fantasiakirjallisuus on olennaisin kirjallisuuden laji dekadenssin ja muutoksen aikoina. [4]

Nodier kehitti fantasiaromaaniinsa Smarra, ou les démons de la nuit (1821) tunteisiin vetoavan kirjoitustyylin, jota hän kutsui nimellä roman frénétique.[5]

Nodierin kaunokirjalliset teokset ovat sekä narratiivisia että bibliografisia, kuten teos Mélanges tirés d'une petite bibliothèque, jonka ensimmäinen osa ilmestyi 1829. Kertomuksista huomattavimpia ovat Infernaliana (1822), Smarra, ou les démons de la nuit (1821), Trilby, ou le lutin d'Argail (1822), Histoire du roi de Bohême et de ses sept châteaux (1830), La Fée aux miettes (1832), Inès de las Sierras (1837), Les quatre talismans et la légende de soeur Béatrix (1838). Sanakirjan Dictionnaire universel de la langue française (1823) arvellaan syntyneen ryhmätyönä, vaikka se on julkaistu Nodierin nimissä.^lähde?

Nodierin kirjoitukset luonnonhistoriasta sisältävät useita hyönteistiedettä koskevia aiheita, kuten Dissertation sur l’usage des antennes dans les insectes (1798) ja Bibliographie entomologique (1801). Kielitiedettä käsittelevät Nodierin teokset ovat Dictionnaire raisonné des onomatopoées de la langue française (1808), Dictionnaire universel de la langue française (1823), Examen critique des dictionnaires de la langue française (1828) ja Notions élémentaires de linguistique (1834).

Nodierin historiallisista teksteistä huomattavimpia ovat Histoire des sociétés secrètes de l’armée (1815), Souvenirs, portraits et épisodes de la revolution et de l’empire (1831) ja Souvenir de jeunesse (1832). Nicolas Delanglen toimittama Nodierin koottujen runojen teos ilmestyi vuonna 1827. Myöhemmin vuonna 1876 Alexandre Estignard julkaisi hänen kirjeenvaihtonsa nimellä Correspondance inédite (1796-1844).