Charles Napier (amiraali)

Napier oli kenraali Charles Napierin ja kenraali George Thomas Napierin serkku.[2] Hän aloitti palveluksensa Englannin laivastossa vuonna 1799,[3] sai seuraavana vuonna midshipmanin sotilasarvon ja osallistui Napoleonin sotiin.[1] Hän komensi vuosina 1808–1809 HMS Recruitia Guadeloupen luona Karibianmerellä ja kunnostautui ranskalaisen Hautpoult-aluksen kaappauksessa, minkä jälkeen hänet ylennettiin kapteeniksi ja hän sai komentaa kaappaamaansa alusta (nyt nimeltään Abercromby). Vuosina 1811–1814 Napier komensi fregatteja Välimerellä.[4] Hän osallistui myös vuoden 1812 sotaan Yhdysvaltoja vastaan.[1] Napier vaikutti siihen, että Englannin laivastossa siirryttiin käyttämään rautaa laivojen rakennusaineena puun sijaan.[3] Hän jätti välillä laivaston, mutta joutui palaamaan ajauduttuaan vuonna 1827 vararikkoon.[4]

Portugalin sisällissodan aikana Napier avusti syrjäytetyn Portugalin kuningatar Maria II:n ja tämän isän Pedro I:n kannattajia vuonna 1831 Azoreilla.[1] Seuraavana vuonna hän siirtyikin amiraalina Portugalin lojalistien laivaston palvelukseen. Napierin komentama laivasto tuhosi vallananastajakuningas Mikaelin (Dom Miguel) laivaston Cabo de São Vicenten meritaistelussa 5. heinäkuuta 1833. Napier myös johti Portugalin pääkaupungin Lissabonin puolustusta Mikaelin joukoilta vuonna 1834.[1][2] Hänelle myönnettiin kiitoksena Portugalin aatelissa kreivin arvo nimellä Napier de São Vicente. Hän palasi Englannin laivaston palvelukseen vuonna 1836.[1]

Napier toimi amiraali Robert Stopfordin alipäällikkönä vuosien 1840–1841 Syyrian-sotaretkellä Egyptin Ibrahim paššaa vastaan. Napier oli tärkeässä osassa Beirutin, Sidonin ja Akkan valtauksissa loka–marraskuussa 1840.[1][2] Hän myös neuvotteli ilman virallista valtuutusta Aleksandriassa Egyptin kediivi Muhammad Alin kanssa sodan päättäneet rauhanehdot, jotka Britannian hallitus aluksi torjui mutta myöhemmin hyväksyi. Napier ylennettiin vuonna 1846 kontra-amiraaliksi ja vuonna 1853 vara-amiraaliksi.[2] Vuosina 1847–1849 hän komensi Englannin kanaalin laivastoa.[1]

Krimin sodan puhjettua Napier nimitettiin helmikuussa 1854 Itämerelle lähetetyn laivaston komentajaksi. Pitkästä urastaan huolimatta hänellä ei ollut aiempaa kokemusta ylipäällikkyydestä.[3] Häneen kohdistettiin suuria odotuksia, mutta Britannian yleinen mielipide kääntyi häntä vastaan, kun hän ei hyökännytkään odotetusti Kronstadtiin.[1][2] Napier risteili useita kuukausia päämäärättömästi Suomenlahdella ja kääntyi takaisin sekä Viaporin että Kronstadtin edustalta haluttomana vaarantamaan laivastoaan hyökkäyksellä vahvoja merilinnoituksia vastaan.[3] Hän onnistui kuitenkin saartamaan Venäjän satamat Itämerellä sekä valtaamaan ja tuhoamaan Bomarsundin linnoituksen Ahvenanmaalla yhdessä Ranskan laivaston ja kenraali Achille Baraguey d’Hilliersin komentamien maihinnousujoukkojen kanssa.[2] Palattuaan talveksi kotimaahan Napier joutui voimakkaan ryöpytyksen kohteeksi ja hänen tilalleen nimitettiin kontra-amiraali Richard Saunders Dundas. Katkera Napier erosi laivastosta ja asettui ehdolle parlamenttivaaleissa.[3] Hänelle ei tämän jälkeen enää tarjottu komentajantehtäviä,[1] mutta hän sai vuonna 1858 amiraalin arvon.[2]

Napier oli vuosina 1842–1846 ja 1855–1860 edustajana parlamentin alahuoneessa. Hän kannatti liberaalia politiikkaa. Hän kirjoitti muistelmateokset The war in Portugal between Pedro and Miguel (1836, kaksi osaa), The war in Syria (1842, kaksi osaa) ja The history of the Baltic campaign of 1854 (1857).[2] Napier puolusti voimakkaasti toimintaansa Krimin sodan aikana ja syytti vastoinkäymisistä amiraliteettia ja meriministeri James Grahamia.[3]

Napier tunnettiin Englannissa lempinimillä ”Black Charley” (musta Charley) ja ”Mad Charley” (hullu Charley).[1] Häntä on kuvattu erittäin kunnianhimoiseksi, ylimieliseksi ja itserakkaaksi henkilöksi, joka nautti kuitenkin kotimaassaan suurta kansansuosiota.[3]

• PS Aaron Manby