Charles Maurice de Talleyrand

Talleyrand syntyi aristokraattiseen perheeseen Pariisissa. Jalkavamman vuoksi hän ei voinut lähteä Talleyrandin herttuoiden perinteiselle sotilasuralle, vaan kirkolliselle uralle, johon häntä kannusti hänen setänsä, Reimsin arkkipiispa. Hänet vihittiin papiksi 1779 ja 1780 hänestä tuli kirkon edustaja hoviin. Tässä tehtävässään hän oli laatimassa kirkon omaisuuden inventaariota 1785 ja puolusti kirkon ikiaikaisia oikeuksia. Vuonna 1789 maallisena tunnettu Talleyrand nimitettiin Autunin piispaksi suvun vaikutusvallan ansiosta.[2]

Vuoden 1789 valtiopäivillä hän edusti kirkkoa ja ensimmäistä säätyä. Talleyrand tuki vallankumousta ja toimi Mirabeaun kanssa kirkon omaisuuden maallistamiseksi. Hän osallistui ihmisoikeuksien julistuksen kirjoittamiseen ja ehdotti kirkon alistamista valtiolle (Constitution civile du clergé) ja otti vastaan valan kahdelta ensimmäiseltä perustuslailliselta piispalta, vaikka joutuikin itse eroamaan paavi Pius VI:n julistettua hänet kirkonkiroukseen.

Vuonna 1792 hänet lähetettiin kahdeksi Isoon-Britanniaan sodan välttämiseksi. Hän lähti Englantiin toisen kerran juuri syyskuun verilöylyjen alkaessa, mutta kieltäytyi émigrén statuksesta. Hänen aristokraattisen syntyperänsä vuoksi kansalliskokous julisti hänet pidätettäväksi joulukuussa 1792. Pitt puolestaan karkotti hänet Englannista maaliskuussa 1794 ja hänen täytyi matkustaa Yhdysvaltoihin, jossa hän pysyi kunnes palasi Ranskaan 1796.

9. termidoria vallankaappauksen ja Robespierren vallan kaatumisen jälkeen Talleyrand kampanjoi paluunsa puolesta ystäviensä välityksellä. Hänet poistettiin émigré-luettelosta ja hän palasi Ranskaan syyskuun 25. 1796. Vuonna 1797 hänet nimitettiin direktoraatin ulkoministeriksi. Hän näki Napoleonin uran etenemisen mahdollisuudet Italian 1796/1797 sotaretken aikana ja kirjoitti tälle kirjeitä ja ystävystyi hänen kanssaan. Hän vastusti Venetsian tasavallan lopettamista, mutta onnitteli silti Napoleonia kun rauha Itävallan kanssa saavutettiin.^lähde? Napoleonin veljen Lucien Bonaparten kanssa hän oli tärkeässä osassa 18. brumairen vallankaappauksessa 1799 ja Napoleon teki hänestä pian ulkoministerinsä, vaikka he olivatkin harvoin samaa mieltä ulkopolitiikasta.^lähde? Myös paavi vapautti hänet kirkonkirouksesta.

Direktoraatin aikana tapahtui ns. XYZ-skandaali Yhdysvaltain kanssa, kun maaliskuussa 1797 rauhaa neuvottelemaan saapuneet Yhdysvaltain edustajat kieltäytyivät maksamasta 250 000$ ulkoministerille ja 12 miljoonaa dollaria lainaa Ranskalle neuvottelujen jatkamiseksi. Tämä ajoi Ranskan ja Yhdysvallat lähes sodan partaalle ja laivastot taistelivatkin Karibialla ja Pohjois-Amerikan rannikolla. Ennen vuoden 1800 Mortefontainen sopimuksen allekirjoittamista.

Maaliskuussa 1804 Talleyrand oli mahdollisesti mukana Bourbon-suvun Louis Antoine de Bourbon-Condén kaappauksessa ja teloituksessa, mikä johti ulkomailla Napoleonin vallan oikeutuksen heikkenemiseen. Napoleon syytti häntä tapauksesta^lähde?ja syytöksiin yhtyi myös Chateaubriand.

Toukokuussa 1804 Napoleon nimitti Talleyrandin suurkamariherraksi ja keisarikunnan varaelektoriksi. Vuonna 1806 hänestä tehtiin Beneventon ruhtinas (tai Bénévent). Hän oli Tilsitin rauhan Preussin tylyä kohtelua vastaan ja lohdutteli Preussin kuningatarta, mikä paransi hänen mainettaan Euroopan hoveissa. Hän erosi ulkoministerin virasta 1809 vastustaessaan Ranskan–Venäjän liittoa ja erimielisyydet keisarin kanssa kärjistyivät kulminoituen Napoleonin Venäjän-retken johdosta 1812. Hän otti osaa Erfurtin konferenssiin ja sanotaan Aleksanteri I:n muuttaneen mielipidettään Napoleonista Talleyrandin ansiosta. Aleksanteri pelkäsi Ranskan mahtia, mutta ihaili maan moderneja instituutioita ja tahtoi uudistaa maataan. Talleyrandin väitetään vakuuttaneen Aleksanterille Napoleonin olevan uhka Euroopalle ja Venäjän tulisi vastustaa tätä.^lähde?

Talleyrand alkoi hyväksyä lahjuksia vihamielisiltä mailta, Venäjältä ja Itävallalta Napoleonin salaisuuksia vastaan.^lähde? Hän kyllästyi Napoleonin jatkuvaan vallanhimoon ja pelkäsi tämän ajavan Ranskan perikatoon. Hänen kampanjointinsa Espanjan sotaa vastaan sai Napoleonin vakuuttuneeksi että Talleyrand juoni häntä vastaan. Napoleon ei kuitenkaan toiminut häntä vastaan, koska ei pitänyt sitä vaivan arvoisena ja nimitti Talleyrandia "paskaksi silkkisukassa" (la merde dans un bas de soie).^lähde?

Kun Napoleonin oli syösty vallasta ja Ludvig XVIII astui valtaistuimelle huhtikuussa 1814, Talleyrand oli yksi Bourbon-suvun restauraation alullepanijoista. Hän oli Ranskan pääneuvottelija Wienin kongressissa ja allekirjoitti Pariisin sopimuksen. Hänen ansiostaan sen ehdot olivat Ranskalle hyvin edulliset. Aluksi päätöksiä tekivät vain suurvallat; Itävalta, Yhdistynyt kuningaskunta, Preussi ja Venäjä. Talleyrandin vaatimuksesta myös Ranska ja Espanja otettiin mukaan takahuoneisiin. Ranska sai pitää 1792 rajansa ja sai Avignonin ja Salmin, jotka olivat olleet itsenäisiä vallankumouksen alkaessa. Kuitenkin Preussi sulautti itseensä pienemmät Saksan ruhtinaskunnat, ja sen armeijat tulivat Ranskan rajalle.

Napoleonin pako vankeudesta Elban saarelta sadaksi päiväksi 1815 oli tappio Talleyrandin diplomaattisille ponnisteluille; seurannut rauhansopimus oli vähemmän suotuisa, mutta Ranskalle oli onneksi, että Kongressi oli jo saavuttanut päätöksensä. Talleyrand erosi virastaan saman vuoden syyskuussa ja jäi vanhemman valtiomiehen rooliin. Kun Ludvig Filip nousi valtaan heinäkuun vallankumouksessa 1830, Talleyrand nimitettiin lähettilääksi Britanniaan, jossa hän oli vuosina 1830–1834.[3] Hän pyrki vahvistamaan Ludvig Filipin vallan oikeutusta ja ehdotti 1830 Alankomaiden kapinan jälkeen Etelä-Alankomaiden jakoa Britannian suojelemaan Antwerpenin vapaavaltioon ja Ranskaan liitettävään osaan, johon kuuluisi Brysselin kaupunki.

Talleyrandilla ei ollut laillisia lapsia, mutta Charles-Joseph de Flahaut tunnustetaan yleisesti hänen pojakseen. Myös taidemaalari Eugène Delacroixia epäillään Talleyrandin jälkeläiseksi, joskin tätä tutkineet historioitsijat epäilevät asiaa. Hänellä on myös kaksi mahdollista tytärtä. Naimisissa hän oli Catherine Worlée Grandin kanssa.

Talleyrand kuoli 17. toukokuuta 1838 ja haudattiin tilalleen Château de Valençay'hin.

• Talleyrand, Suomen Kuvalehti, 04.06.1938, nro 22, s. 28, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot