Charles Kennedy

Kennedy syntyi vuonna 1959 Invernessissä Skotlannin ylämaalla.[1] Hän sai roomalaiskatolisen kasvatuksen ja kävi koulua Fort Williamissa Lochaber High Schoolissa. Hän opiskeli Glasgow’n yliopistossa politiikkaa ja filosofiaa ja suoritti kandidaatintutkintoa vastaavan skotlantilaisen Master of Arts -tutkinnon. Hän toimi Glasgow’n yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtajana vuosina 1980–1981.[2]

Valmistuttuaan vuonna 1982 Kennedy työskenteli journalistina BBC:lle.[3] Hän sai Fulbright-stipendin, jonka turvin hän suoritti tohtorintutkinnon Indianan yliopistossa Yhdysvalloissa.[4]

Kennedy liittyi työväenpuolueeseen 15-vuotiaana, mutta siirtyi yliopistossa sosiaalidemokraattiseen puolueeseen vuonna 1981.[5] Vuoden 1983 vaaleissa hän oli sosiaalidemokraattien ehdokkaana Ross, Cromarty and Skyen vaalipiirissä, jonka edeltäjän, Ross and Cromartyn vaalipiirin, silloisena kansanedustajana oli konservatiivien Hamish Gray. Vaaleissa Kennedy sai 13 528 ääntä (38,5 %), 1704 ääntä enemmän kuin Gray, joten hänestä tuli nuorin kyseisissä vaaleissa valittu kansanedustaja.[2]

Kennedy oli ensimmäinen SDP:n viidestä kansanedustajasta, jotka kannattivat puolueen yhdistymistä liberaalipuolueen kanssa.[6] Puolueet tekivät jo yhteistyötä vaaliliiton muodossa, ja ne yhdistyivät vuonna 1988 sosiaali- ja liberaalidemokraattiseksi puolueeksi; nykyisen nimensä puolue sai seuraavana vuonna.[2]

Kennedy siirtyi puolueen eturiviin vuonna 1989. Vuosina 1990–1994 Kennedy toimi liberaalidemokraattien puoluehallituksen puheenjohtajana.[7]

Paddy Ashdownin erottua puolueen puheenjohtajuudesta Kennedy äänestettiin hänen seuraajakseen elokuussa 1999. Hän sai puheenjohtajavaalissa 57 prosenttia äänistä, kun toiseksi tullut Simon Hughes sai 43 prosenttia äänistä.[8] Saman vuoden lokakuussa hänestä tuli Privy Councilin jäsen.[9]

Kennedyn johtajuustyyliä kuvailtiin ”keskustelevaksi ja toverilliseksi”.[10] Hän oli usein vieraana satiirisessa uutisvisailuohjelmassa Have I Got News for You, minkä johdosta hän sai lempinimen ”Chatshow Charlie”.[11]

Kennedyn puheenjohtajakauden ensimmäisissä vaaleissa vuonna 2001 liberaalidemokraatit sai 18,3 prosenttia äänistä ja 52 paikkaa alahuoneessa.[2] Kennedyn johdolla puolue vastusti Irakin sotaa, ja kaikki puolueen kansanedustajat äänestivät joko sotaa vastaan tai tyhjää.[12]

Vuonna 2004 mediassa alettiin puhua Kennedyn terveydentilasta, ja hänen huhuttiin kärsivän alkoholismista, jonka hän kuitenkin kiisti.[13] Sanomalehti The Times väitti Kennedyn jättäneen väliin vuoden 2004 budjettia koskevan keskustelun alahuoneessa juomisongelman takia; lehti pyysi tätä myöhemmin anteeksi.[14]

Kennedy vuonna 2005.

Vuoden 2005 parlamenttivaaleissa liberaalidemokraatit käytti mestausstrategiaksi kutsuttua taktiikkaa, jossa puolue panosti erityisesti korkea-arvoisten konservatiivien vaalipiireihin.[15] Puolue toivoi myös houkuttelevansa työväenpuolueen äänestäjiä, erityisesti muslimeja, jotka olivat tyytymättömiä Irakin sotaan.[16]

Ennen vaaleja media ja mielipidekyselyt ennustivat, että liberaalidemokraatit saattaisi voittaa jopa sata paikkaa alahuoneessa.[17] Lopulta puolue sai 22,1 prosenttia äänistä ja 63 paikkaa,[18] eniten sitten vuoden 1923, jolloin liberaalipuolue sai 158 paikkaa.

Menestyksestä huolimatta puolueen mestausstrategian katsottiin laajalti kuitenkin epäonnistuneen:[19] konservatiivipuolue voitti viidessä aiemmin liberaalidemokraattien hallitsemassa vaalipiirissä, siinä missä liberaaldemokraatit voitti konservatiiveilta vain kolme vaalipiiriä.[20] Työväenpuolueelta liberaalidemokraatit voitti 12 vaalipiiriä,[21] ja Walesissä Plaid Cymrultä yhden.[22]

Vaalien jälkimainingeissa kritiikki Kennedyn johtajuutta kohtaan kasvoi erityisesti niiltä puolueen jäseniltä, joiden mielestä puolue olisi voinut suoriutua jopa paremmin konservatiivien suhteellisen heikkoa suoritusta vastaan. Jotkut, kuten puoluehallituksen varapuheenjohtaja Donnachad McCarthy, erosivat puolueesta kritisoiden puolueen siirtymistä oikealle konservatiiviäänestäjien houkuttelemiseksi.[23]

David Cameronin tultua valituksi konservatiivipuolueen puheenjohtajaksi joulukuussa 2005 useat korkea-arvoiset liberaalidemokraattien jäsenet kehottivat Kennedyä joko ”parantamaan peliään” tai eroamaan.[24] Loppuvuonna 2005 Kennedyn erolla spekuloitiin laajasti.[25] The Liberal -lehden käynnistämän Kennedyn eroa vaativan aloitteen allekirjoitti yli 3300 puolueen jäsentä mukaan lukien 386 paikallispoliitikkoa ja kaksi kansanedustajaa.[26] 11 puolueen eturivin kansanedustajaa allekirjoitti hänen eroaan vaativan kirjeen.[27]

Tammikuussa 2006 televisiokanava ITN kertoi Kennedylle, että se uutisoisi hänen saaneen hoitoa alkoholiongelmaan. Kennedy päätti kutsua koolle lehdistötilaisuuden ja kertoi itse, että viimeisen 18 kuukauden aikan hän oli kärsinyt alkoholiongelmista ja hakenut ammattiapua. Hänen mukaansa hänen johtajuutensa kyseenalaistaminen johtui osittain hänen alkoholismistaan, mutta hän sanoi olleensa juomatta viimeiset kaksi kuukautta. Kennedy ilmoitti, että järjestettäisiin puheenjohtajavaali, johon hän asettuisi itse ehdolle.[28]

Alkoholiongelman julkisen paljastumisen myötä 25 liberaalidemokraattien kansanedustajaa vaati Kennedyn välitöntä eroa.[29] 7. tammikuuta hän ilmoitti eroavansa välittömästi, jolloin virkaatekeväksi puheenjohtajaksi nousi Menzies Campbell,[30] joka voitti seuranneen puheenjohtajavaalin. Kennedy myös siirtyi pois puolueen eturivistä ja ilmaisi täyden tukensa uudelle puheenjohtajalle.[31]

Kennedy Glasgow’n yliopiston ylioppilaskunnan tapahtumassa helmikuussa 2009.

Kennedy esiintyi mediassa ensimmäistä kertaa eronsa jälkeen kesäkuussa 2006 BBC:n Question Time -ohjelmassa, jossa hän ei sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että pyrkisi uudelleen liberaalidemokraattien puheenjohtajaksi.[32] Campbellin erottua puheenjohtajuudesta lokakuussa 2007 Kennedy totesi puheenjohtajaksi paluun olevan hyvin epätodennäköistä.[33]

Vuonna 2008 Kennedy valittiin Glasgow’n yliopiston rehtoriksi.[34] Vuonna 2011 hänet valittiin jatkokaudelle vuoteen 2014 asti, jolloin hänen seuraajakseen valittiin Edward Snowden.[35]

Vuoden 2010 parlamenttivaaleissa Kennedy säilytti paikkansa. Vaaleissa konservatiivipuolue palasi suurimman puolueen paikalle mutta ei saanut absoluuttista enemmistöä, joten se muodosti koalitiohallituksen liberaalidemokraattien kanssa. Kennedy kuitenkin vastusti koalitiota, ja olisi itse mieluummin muodostanut hallituksen työväenpuolueen kanssa.[36][37] Elokuussa uutisoitiin, että hän olisi loikkaamassa työväenpuolueeseen, minkä liberaalidemokraatit kuitenkin kiisti.[38]

Skotlannin itsenäisyyskansanäänestyksessä vuonna 2014 Kennedy vastusti Skotlannin itsenäisyyttä.

Vuoden 2015 vaaleissa Skotlannin kansallispuolue SNP voitti kaikissa Skotlannin vaalipiireissä paitsi kolmessa. Kennedy hävisi omassa vaalipiirissään SNP:n Ian Blackfordille.[39] Kokonaisuudessaan liberaalidemokraatit menetti vaaleissa 49 paikkaa saaden parlamenttiin ainoastaan kahdeksan edustajaa.[40]