Charles Floquet

Floquet valmistui lakimieheksi vuonna 1851.[1] Toisen keisarikunnan aikana hän tuli tunnetuksi tasavaltalaisena lehtimiehenä ja asianajajana. Hän osallistui kolmannen tasavallan perustamiseen vuosina 1870–1871 ja tuli valituksi kansalliskokoukseen Seinen edustajana. Floquet perusti Ligue d’union républicaine des droits de Paris -nimisen liiton sovitellakseen yhteisymmärryksen tasavaltalaisen hallituksen ja Pariisin kommuunin välille, mutta tämä epäonnistui ja kommuunin kukistamisen yhteydessä hänet pidätettiin lyhyeksi aikaa. Floquet toimi sitten vuodesta 1872 Pariisin kaupunginvaltuuston jäsenenä ja 1875 sen puheenjohtajana, kunnes hänet seuraavana vuonna valittiin Ranskan edustajainkamariin radikaalien edustajana. Hän oli 1882 lyhyen aikaa Seinen departementin prefektinä ja 1885–1888 edustajainkamarin puhemiehenä. Floquet tunnettiin iskevänä puhujana ja hänen puheistaan julkaistiin vuonna 1885 kaksiosainen kokoelma Discours et opinions de M. Charles Floquet.[1][2]

Floquet tuli pääministeriksi huhtikuussa 1888, jolloin kenraali Boulangeria tukeva boulangistinen liike oli voimistumassa Ranskassa. Boulangerin pelättiin uhkaavan tasavaltaa vallankaappauskella, ja tasavallan puolustajiin kuulunut Floquet päätti haastaa hänet avoimesti. Miehet kävivät 13. heinäkuuta 1888 kaksintaistelun, jossa Floquet onnistui haavoittamaan Boulangeria. Floquet’n hallitus kaatui seuraavan vuoden helmikuussa parlamentin hylättyä sen tekemän esityksen perustuslain uudistamisesta. Hän palasi marraskuussa 1889 edustajainkamarin puhemieheksi, mutta joutui eroamaan 1892 Panama-skandaalin seurauksena.[2] Tämä pilasi myös hänen mahdollisuutensa vuoden 1893 presidentinvaalissa ja hän putosi saman vuoden vaaleissa edustajainkamarista.[1] Floquet valittiin kuitenkin 1894 senaattiin, jonka jäsenenä hän oli kuolemaansa asti.[2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Charles Floquet Wikimedia Commonsissa

• Charles Floquet (ranskaksi) Assemblée nationale