Charles Alexandre de Calonne

Calonnen isä oli virkamies Douaissa, ja Calonne työskenteli nuoruudessaan eri viroissa muun muassa Artois’n alueella. Hän oli vuodesta 1768 intendenttinä Metzissä ja vuodesta 1774 Lillessä saavuttaen kyvykkyydellään talouskysymyksissä vähitellen hovin huomion.[1] Hän arvosteli Jacques Neckerin tapaa hoitaa valtion finansseja.[2]

Marraskuussa 1783 Calonne nimitettiin Ranskan valtiovarainministeriksi (Contrôleur général des finances) epäpätevän Henri Lefèvre d’Ormessonin tilalle. Ranskan valtio oli tuohon aikaan toivottoman velkaantunut upotettuaan valtavia rahasummia Yhdysvaltain vapaussotaan. Valtion budjetit olivat vuodesta toiseen alijäämäisiä, jolloin valtio oli jatkuvasti kassakriisin partaalla. Lisäksi sodan päätyttyä kansa odotti veronkevennyksiä korotusten sijaan.[2] Calonne perusti vuonna 1784 kuoletusrahaston velanmaksua varten ja toteutti seuraavana vuonna kulta- ja hopearahojen uudistuksen, mutta nämä keinot osoittautuivat riittämättömiksi uhkaavan vararikon torjunnassa.[1] Calonnen mielestä valtion tuli vahvistaa luottamusta kansantalouteen lisäämällä menojaan. Ehdotus sai vastakaikua hovissa, jossa oli vieroksuttu Neckerin ja Turgot’n säästölinjaa. Calonne onnistuikin piristämään kansantaloutta, mutta joutui jatkuvasti ottamaan uusia lainoja vanhojen korkojen maksamiseksi, joten lopulta ainoaksi ulospääsytieksi jäi verotuksen lisääminen.[2]

Elokuussa 1786 Calonne esitteli kuningas Ludvig XVI:lle kunnianhimoisen taloudellisen uudistusohjelman, johon sisältyi aatelis- ja pappissäädyn verovapauden lakkauttaminen asettamalla uusi, kaikkia säätyjä koskeva maavero.[1][3] Ehdotukseen sisältyi myös maan sisäisten tullirajojen poistaminen, suolatullin ja henkiveron alentaminen, talonpoikien tienrakennusvelvollisuuden poistaminen sekä leimaveron korotus.[3] Calonne arvasi, että aatelin hallitsemat parlamentit (kuninkaan päätöksiä vahvistavat oikeusistuimet) tulisivat jarruttamaan uusien verojen asettamista aatelille, joten hän yritti ohittaa parlamentit kutsumalla helmikuussa 1787 Versailles’hin koolle erityisen notaabelikokouksen, johon kutsuttiin aatelisia, papistoa ja virkamiehiä eri puolilta Ranskaa. Edes notaabelikokous ei kuitenkaan suostunut tukemaan uusia veroja. Lisäksi Calonne joutui paljastamaan kokoukselle valtion vuosittaisen alijäämän olevan jo yli 100 miljoonaa livreä, mikä heikensi entisestään luottamusta valtion finanssien hoitoon. Ludvig XVI erotti Calonnen huhtikuussa 1787.[1][2] Ranskan valtionvelan on arveltu kasvaneen 650 miljoonalla livrellä Calonnen 41 kuukautta kestäneen valtiovarainministerikauden aikana.[2] Hänen seuraajakseen nimitettiin arkkipiispa Étienne Charles de Loménie de Brienne. Notaabelikokouksen epäonnistuminen johti kuninkaan ja parlamenttien väliseen valtakamppailuun, jonka päätteeksi kuningas joutui lopulta kutsumaan koolle säätyjen yleiskokouksen ja luopumaan itsevaltiudesta.[3]

Pariisin parlamentti yritti vielä saada Calonnea tilille tämän ministerikauden toimista, joten hän siirtyi elokuussa 1787 Lontooseen Englantiin. Hän julkaisi siellä seuraavina vuosina useita poliittisia kirjoituksia, joissa puolusteli toimintaansa.[2] Hän vastusti alusta alkaen Ranskan vallankumouskehitystä ja kritisoi maanpaosta käsin feodaalisten instituutioiden lakkauttamista. Joulukuusta 1790 alkaen Calonne oli maanpakoon asettuneiden rojalistiemigranttien ja erityisesti kuninkaan veljien Provencen kreivin ja Artois’n kreivin pääneuvonantajana. Hän menetti tämän aseman Ranskan monarkian kukistuttua kokonaan elokuussa 1792. Calonne pääsi palaamaan Ranskaan Napoleonin aikana vuonna 1802 ja kuoli pian sen jälkeen.[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Charles Alexandre de Calonne Wikimedia Commonsissa