Chanel
Chanel on laaja ranskalainen muotitalo. Sen perusti 1900-luvun alussa Gabrielle "Coco" Chanel. Chanel oli ensimmäinen muotitalo, joka suunnitteli naisille vapaampia, korsetittomia asuja ja pyrki yksinkertaistamaan ja käytännöllistämään naistenvaatteita. Jotkut pitävätkin Chanelia modernien naistenvaatteiden keksijänä. Chanel tunnetaan myös "pikkumustan" suunnittelemisesta, klassisista jakkupuvuistaan ja laukuistaan sekä parfyymeistaan, joista kuuluisin on Chanel No. 5.


Coco Chanel avasi ensimmäisen Chanel-liikkeen vuonna 1910 Pariisin Rue Cambonille, jolloin liike valmisti ja myi hattuja. Pian avattiin liikkeet myös Deauvilleen ja Biarritziin, joiden myötä naistenvaatteiden suunnittelu, tuotanto ja myynti alkoi. Chanelin vaatteet herättivät modernin suunnittelunsa lisäksi huomiota materiaalivalinnalla; Chanel suunnitteli vaatteita halvasta jersey-kankaasta. Noin kymmenen vuoden päästä hän osti myös toisen liiketilan Rue Cambonilta. 1920-luvulla Chanel keksi "pikkumustan" sekä klassiset tweed-jakkunsa ja julkaisi ensimmäisen parfyyminsa, Chanel No. 5. Chanelin suosio oli huipussaan juuri ennen toista maailmansotaa. Vuonna 1939 Chanel joutui kuitenkin sulkemaan muotitalonsa, mutta palasi vuonna 1954. Seuraavana vuonna Chanel lanseerasi klassisen laukkumallinsa, jossa tikattu nahka yhdistyi metalliseen kantohihnaan. Laukku tunnetaan nimellä 2.55 sen julkaisukuukauden ja -vuoden mukaan. Coco Chanelin kuoltua vuonna 1971 suunnittelijoiksi päätyivät Yvonne Dudel ja Jean Cazaubon. Vuonna 1978 ensimmäisen valmisvaatekokoelman talolle suunnitteli Philippe Guiborg.
Talon pääsuunnittelijana toimi 1983–2019 saksalainen Karl Lagerfeld, joka oli vastuussa sekä valmisvaatteiden, haute couturen että asusteiden suunnittelusta. Lagerfeldin myötä Chanel modernistui tyyliltään ja esimerkiksi kosmetiikka lisättiin valikoimaan. Hänen kuoltuaan 2019 uudeksi pääsuunnittelijaksi tuli Virginie Viard.
Chanel tuottaa valmisvaatteiden, laukkujen, parfyymien ja haute couturen lisäksi myös asusteita, silmä-ja aurinkolaseja, urheiluvaatteita ja -tarvikkeita, kosmetiikkaa ja koruja. Chanelin muotitalon omistavat nykyään Alain ja Gerard Wertheimer, jotka ovat Coco Chanelin yhtiökumppani Pierre Wertheimerin pojanpoikia.
Logo
Chanelin kuuluisa logo muodostuu kahdesta takaperin yhtenevästä C-kirjaimesta, jotka tarkoittavat nimeä Coco Chanel. Chanel on joutunut kamppailemaan logonsa ja tuotteidensa piraattituotannon kanssa.
Hikipajat
Chanel on käyttänyt tuotteidensa valmistajina laittomia maahantulijoita halpatyövoimana.[1]
Parfyymeja

- Chanel No. 5
- Chanel No. 19
- Cristalle
- Coco
- Egoïste
- Pour Monsieur
- Allure
- Coco Mademoiselle
- Chance
Lähteet
Aiheesta muualla
- Chanelin viralliset sivut
- Della Marga - virallinen Chanel -asusteiden jälleenmyyjä Suomessa
- www.chanelworld.com (Arkistoitu – Internet Archive)